Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone
Kuka on kukin?
Duster:
1975 Eka pohjoiskalotin reissu vanhempien kanssa henkilö-autolla (lähinnä nk. kotimajoituksessa, vaikka telttakin oli mukana).
1980-luvun loppupuolelta 2000-luvun alkuun sitten henkilö-autolla telttaillen yksin tai kaverien kanssa pohjoiskalottiin tutustuen.
2000-luvulla paketti-autoilla, niissä nukkuen pohjoiskalotilla. Kunnes 2009 vuokrattin emännän kanssa eka matkailu-auto viikko pohjoiskalotilla (n.3000km).
Kesäkuun alussa 2010 viimein ostin oman matkailu-auton viime kesänä toinen reissu vei jo Norjaan Lofooteille Å:ssa käytiin (kilometrejä tullu rapian 14000).
Perheeseeni kuuluu nyt vaimo, poika 9v ja mie, kotipaikkana Lahti.
(edit par puuttuvaa kirjainta)
Freemmanni:
Ilmeisesti tarkoitetaan lähinnä harrastuspuolta :-\
Aloitimme vaimoni kanssa leirintämatkailun 60- luvun lopulla, kun hankittiin ensimmäinen rättisitikka. Sillä seikkailtiin laajalti Venäjällä Mustalle merelle asti; samalla sai harrastaa vapaaehtoisesti opiskeltua venäjän kieltä. Kielellä pärjäsi muissakin N-liiton alistamissa maissa, joten reissasimme niissäkin paljon.
Kesäkuussa -73 silmiini osui Repinon leirintäalueella suomalaisporukan matkailuväline, mistä kokemuksesta sitten tuli käännekohta. Sitikkaihmisinä ihastuimme ajatukseen, että Citroenin Caminat olivat kuin tehtyjä retkeily- ja matkailukäyttöön. Sopiva löytyi vasta -74 syksyllä ja oli telttailun jälkeen mahtavaa yöpyä lämmitettävissä sisätiloissa, missa 2+2 hengelle oli "ruhtinaallisesti" tilaa ja kaikki tarpeelliset faciliteetit. 4 v myöhemmin valmistui omavalmisteena 1,2 m pidennetty ja 12 cm korotettu Camina, mihin rakensin likimain kaikki nyk. m- autoissa yleiset varusteet, mm. Primus vesikeskuslämmitys lämmönvaihtimineen, eristys 60 mm polyuretaania, lämpölasit, korin alapuoliset isot vesi- ja jätevesisäiliöt, suihku,kunnon av-laitteisto, vuodetilat 4-5, ym ym. (Auto on nykyisin eräällä Porin suunnan harrastajalla).
Tällä Camionetella koluttiin n. 20 v aikana koko Eurooppa ja paljon Aasiaa (paitsi Albania, mikä vieläkin harmittaa) ja mentiin syvemmälle Venäjälle ja muualle itäblokkiin. Välillä tosin käytettiin Trans Siberian junaa Kiinaan ja rättäriä kun ajettiin USA:n ja Meksikon lävitse rannalta rannalle lapset mukana. Saudi Arabian projektien aikana teimme kesälomilla Camionette- matkoja mm.Nord Kapiin, lennettiin Japaniin ja Filippiineille. Islantiin tehtiin leirintämatka Citroen CX:llä. Mm. USA:ssa, AUS ja NZ:ssa käytettiin vuokrattua m- autoa.
90- luvun aikana teimme m- autoilun lisäksi useita pitkiä lentomatkoja, mm. 2 itse suunniteltua m- ympärimatkaa, joissa oli mukana joku "pääkohde", kuten 3 viikon Indonesian kiertomatka, Etelämeren saaret ja AUS ja NZ . Aasiaan ja Etelä- Amerikkaan tehtiin laajoja lento-kiertomatkoja osin omavalmisteina, mutta myös käyttäen matkatoimistojen palveluja, mm. Olympian.
2000- luvulla matkustelu on ollut hieman rauhallisempaa. Siirryimme tehdastekoiseen m- autoon, jolla on pääasiassa reissattu puuttuvissa- ja suosikkikohteissa. Kaiken aikaa on käyty 2-3krt/v myös Suomen Lapissa, joka ei koskaan petä. Rantalomat eivät ole oikein koskaan kiinnostaneet. Sensijaan vähän eksoottisemmat kohteet, kuten Mongolia, Tiibet, Niilin risteily, Kuuba, Pohjois- Korea, Silkkitie ja eläinsafarit, joissa voi käyttää siirtymiin paljon suosikkivälinettä, junaa.
Tiivistetty luettelo voi näyttää vähän skitsolta, mutta resissaamisesta on jäänyt vain hyviä muistoja. Elämänkokemuksiin käytetty raha on mennyt oikeaan tarkoitukseen. Kielitaidolle ja valmistelutyölle on saanut katetta. Taidot monisärmäisen maailman ymmärtämisessä ovat aivan eri asteella kuin silloin jos olisimme vain käyneet rantakohteissa tai pysytelleet Suomessa. Ihmisen pitää pyrkiä toteuttamaan asioita, joita ilman ei halua olla. Kokemuksilla ja muistoilla ei ole arvoasteikkoa eikä niitä voi vertailla. Tärkeintä on, mikä itseä liikuttaa.
Elämän onnellisuus tai tasapainoisuus ei edellytä matkailua. Hän, joka haluaa ja liikkuu avoimin silmin, jää ihmettelemään, miksi pahaisen savimajan pölyissä asuva rutiköyhä perhe, joka ei edes tiedä mitä illalla suuhunsa pistää, tuntuu olevan ihan oikeasti tasapainossa itsensä ja luonnon kanssa. Hän myös huomaa, että kaikki ihmiset kaikkialla haluavat tulla kohdelluiksi oikein ja ihmisarvoisesti.
putkimies:
--- Lainaus käyttäjältä: Freemanni - 14.01.2011 kello on 17:58 ---Ilmeisesti tarkoitetaan lähinnä harrastuspuolta :-\
Aloitimme vaimoni kanssa leirintämatkailun 60- luvun lopulla, kun hankittiin ensimmäinen rättisitikka. Sillä seikkailtiin laajalti Venäjällä Mustalle merelle asti;
Ranskalaisia autoja olen itsekin harrastanut.
--- Lainaus päättyy ---
Dorotea:
--- Lainaus käyttäjältä: Freemanni - 14.01.2011 kello on 17:58 ---Ilmeisesti tarkoitetaan lähinnä harrastuspuolta :-\
--- Lainaus päättyy ---
Sekä harrastuspuolta että hieman omakehua. (Taustatietoa itsestä.) ;D
Vaeltaja:
Harrastukseen minut alkujaan houkutteli vaimon siskon mies. Ostimme kimpassa syksyllä 1977 vanhan paikallisliikenteen linja-auton josta rakentelimme talvikauden aikana asuntoautoa. Rakentelu sujui hyvin pitkälti houkuttelijan ideoiden ja näkemyksen pohjalta.
Ensimmäisenä kesänä auto oli jo toimivassa kunnossa, vaikka ei vielä viimeisteltynä. Siinä meillä oli käytössä 2h, keittiö, sauna ja ohjaamo. Tilaa oli, laskutavasta riippuen 23-24 neliömetriä. Tällä pelillä ajelimme vuosia kesäisin. Talvikäyttöön sitä ei alkujaankaan ajateltu eristää.
Auton myynnin jälkeen suuntauduin taas enemmän entisten harrastusten pariin maalla ja merellä. Satunnaisesti laina-autoilla jokusia karavaani reissuja tehden.
Uusi innostus alkoi jäätyäni pois työelämästä, ja kaveri 2002 syksyllä puoliväkisin tyrkytti vanhan Dethleffsin meille lainaan lappiin suuntautuneelle reissulle. Seuraavana keväänä tuotatin saksasta itselleni oman matkailuauton, jolla olemme vaimon kanssa matkailleet.
Alkujaan villinä ja vapaana kulkiessa suosimme aina vapaaparkkeja, josta syystä emme aikaisemmin olleet kiinnostuneet caravan järjestöistäkään. Pitkän pohdinnan jälkeen liityimme sittenkin SFC:n jäseneksi 2003 syksyllä. Kuitenkin olemme vieläkin enemmän omien polkujen kulkijoita, kuin karavaanialueiden kiertäjiä.
http://i56.tinypic.com/qxql2x.jpg
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta