Kirjoittaja
Aihe: Autoveron poistaminen (Luettu 62350 kertaa)
« Vastaus #46 : 19.03.2015 kello on 19:56 »
Voe tokkiisa. Jos en uskoisi, en voisi peiliin katsoa. En ole sairas, enkä vanhus. En ole lapsi, enkä nuori. Enkä itse tarvitse maan puolustusta. En tarvitse työttömyyttä, enkä lisätöitä. Luettelo olisi pitkä. Siitä huolimatta haluaisin että nuo ja nuiden asiat olisi kunnossa. Siinä on autovero hyttysen p*ska sontatunkiolla. 
Varmasti noiden asioiden haluavat muutkin olevan kunnossa. Silti harva haluaa, että omat asiat eivät ole niin tärkeitä, että niitä vastaan pitää äänestää. Hienoa sinänsä, että kuulut tällaiseen harvalukuiseen pyyteettömään joukkoon. Mitä tulee tuohon autoveroon, niin eipä se paljoa muuksi muutu jos vero otetaan polttoaineissa, tai auton hinnassa. Sama raha se kuitenkin menee. Sitten se vasta alkaa vaikuttamaan, jos autoilun kokonaiskustannuksi a vaaditaan alemmas.
« Vastaus #47 : 19.03.2015 kello on 20:00 »
Onkos joku ehdokas jo vaatinut ilmaista viinaa kaikille? 
Se olisikin hyvä vaihtoehto, niin kohta ns. "luonto hoitaisi" nuo laitapuolenkulkijat ja sen alun sossupiikin jälkeen voisi nuo kulut olla jopa nykyistä pienemmät - tai sitten tässä maassa ei kohta olisi kuin (diplomi) insinöörejä, sillä se opiskelijahan on valmistunut vasta kun osaa kieltäytyä ilmaisesta viinasta 
« Vastaus #48 : 19.03.2015 kello on 20:10 »
Mitä tulee tuohon autoveroon, niin eipä se paljoa muuksi muutu jos vero otetaan polttoaineissa,
Silloinhan se menee vasta perseelleen. Ennen oli toisin, kun julkinen liikenne pelasi, kun koulut oli lähellä, kun kaupat oli lähellä, harrastettiin lähellä. Nyt kaikki on isommissa keskuksissa "kunnossa", mutta ei alkuunkaan maaseudulla. Voitashan me kaikki elää pääkaupunkiseudulla, jonne valtiovalta on sallinut työpaikkojen syntyä. Sillä seurauksella että jokapäiväinen elämä on siellä kallista. Joten palkkojen oltava suuremmat, jonka seurauksena tuotteet kallistuu, niin että niitä on tyhjä ulkomaille tarjota. Soppa on jo nyt aika valmis. 
« Vastaus #49 : 19.03.2015 kello on 20:29 »
Silloinhan se menee vasta perseelleen. Ennen oli toisin, kun julkinen liikenne pelasi, kun koulut oli lähellä, kun kaupat oli lähellä, harrastettiin lähellä. Nyt kaikki on isommissa keskuksissa "kunnossa", mutta ei alkuunkaan maaseudulla. Voitashan me kaikki elää pääkaupunkiseudulla, jonne valtiovalta on sallinut työpaikkojen syntyä. Sillä seurauksella että jokapäiväinen elämä on siellä kallista. Joten palkkojen oltava suuremmat, jonka seurauksena tuotteet kallistuu, niin että niitä on tyhjä ulkomaille tarjota. Soppa on jo nyt aika valmis. 
Heh...  Nythän sää olet jo samaa mieltä kanssani. Tosin joka mielipiteessä joku hyötyy ja joku kärsii.
« Vastaus #50 : 19.03.2015 kello on 21:09 »
Mitä tulee tuohon autoveroon, niin eipä se paljoa muuksi muutu jos vero otetaan polttoaineissa, tai auton hinnassa. Sama raha se kuitenkin menee. Sitten se vasta alkaa vaikuttamaan, jos autoilun kokonaiskustannuksi a vaaditaan alemmas.
Ei se ole aivan sama. Nykysysteemillä voin vielä jossain määrin valita mihin rahani kulutan, eli ajan vanhemmalla mutta vähän kuluttavalla autolla. Uusi olisi toki mukavampi mutta haluan käyttää rahani muuhun. Jos autovero siirrettäisi kokonaan polttoaineeseen, kuluni kasvaisi enkä saisi mitään tilalle, edelleenkin uusi maksaisi liikaa raaskiakseni sellaista ostaa. Eli, en hyötyisi eikä rahani riittäisi enää samassa määrin muuhun, kuten matkailuvankkuriin tms. Tosielämässä jos itseäni ajattelen, halvinta minulle olisi että kaikki verot, tuloveroa myöden olisi polttoaineessa. Ajan Venäläisellä polttoaineella...
« Vastaus #51 : 19.03.2015 kello on 21:24 »
^ Saman asian sanoin jo tuossa aikaisemmin...
Minullahan on pakosta paljon ajoa, joka vaikuttaa kantaani. Ajoin vain sitä takaa, että yhteiskunnan kannalta verotulo valtiolle on sama verokannosta riippumatta. Valtiohan sitten päättää, mihin yhteiseen hyvään se raha jaetaan. Toinen juttu on sitten se, miten erilainen verotus vaikuttaa esimerkiksi pääkaupunkiseudun, tai haja-asutusseudun asukkaisiin.
Jos Venäjältä ostaa polttoaineen, niin silloinhan kannattaa suosia kotimaisiin polltoaineisiin lisää veroa.
« Vastaus #52 : 19.03.2015 kello on 22:14 »
Kuten tuolla jo aikaisemmin kirjoitin: Eli esim. autoveron pilkkominen osaksi ajoneuvoveroa on jo ihan OK. Tuodaan siihen vain nykyisen perusosan ja käyttövoimaosan lisäksi rahoitusosa. Se joka haluaa uuden autonsa halvemmalla, maksaa vaikka nykyisestä autoverosta 10% suuruista rahoitusosaa ajoneuvoverossaan koko tuon auton elinkaaren ajan.
Tällä systeemillä nykyautokanta ei tuosta kärsi, menot polttoaineessa taikka ajoneuvoverossa ei muutu yhtään mihinkään = veronsa 100% jo maksaneet eivät tuosta kärsisi lainkaan, saati että joutuisi maksamaan veronsa vielä toiseenkin kertaan esim. polttoaineveron korotuksen muodossa. Ja kun tuo autoveron muuttuminen 1/10 suuruiseksi vuosimaksuksi aiheuttaa kuitenkin melkoisen ostoryntäyksen, niin valtion verotulojen menetyskään tuskin on suuren suuri, kun mukaan lasketaan mm. lisääntyneet ALV-tulot ja parantuneen autoalan työllisyyden tuloverot vs. tällä hetkellä samoille henkilöille maksetut työkkärikulut 
« Vastaus #53 : 20.03.2015 kello on 08:58 »
Kukaan ei ole vielä kertonut, mitä veron poisto tekisi jo liikenteessä tai jobbareiden varastoissa oleville autoille. Niiden arvo romahtaisi. Pienemmät pistäisivät lapun luukulle ja maahantuojat nostaisivat hintoja, niin että siihen menisi sekin alennus. 
« Vastaus #54 : 20.03.2015 kello on 10:22 »
Hyväähän se tekis jos käytettyjen autojen hinta laskis vaikka 20 prosenttia.
« Vastaus #55 : 20.03.2015 kello on 10:39 »
Hyväähän se tekis jos käytettyjen autojen hinta laskis vaikka 20 prosenttia.
Miten se tekisi hyvää niille jotka on hankkinut täysverotetun ja on luopumassa siitä? Jo se miten takseille suunniteltiin ja lopuksi myös toteutettiin verohuojennus sekoitti markkinoita reilusti ja jos samantyyppinen verohuojennus tehtäisiin kaikille kuluisi pitkän aikaa ennen kuin tilanne rauhoittuisi. Toki veroista luopuminen olisi toisen suuntainen muutos mutta vaikutus näkyisi pitkään.
« Vastaus #56 : 20.03.2015 kello on 11:07 »
Tilanne rauhoittuisi muutamassa vuodessa ja tuskin kukaan uuden auton ostanut sen samantien myisi. Vanhoissa autoissa hintojen lasku olisi kaikkien etu. Kymppitonnilla saisi vähän paremman auton.
« Vastaus #57 : 20.03.2015 kello on 11:14 »
Mutta autoveron kohdalla se muutos on pakollinen. Kysymys ei siis ole poistuuko se, vaan milloin se poistuu, joko ihan vapaaehtoisesti, taikka sitten Euroopan Yhdysvaltojen keskushallinnon määräämänä. Se miten se toteutetaan on Suomen oma asia. Jollain taannoisen ALV>ELV -nimitemppuilulla voidaan ehkä ostaa pari vuotta lisäaikaa, mutta autovero tulee aivan varmasti loppumaan jossain vaiheessa  Kymppitonnilla saisi vähän paremman auton.
No jos nyt hypoteettisesti ajatellaan että uusien hinnat laskee -20%, niin ihan tasan samalla tavalla sen sun käytettysi hinta laskee vähintään tuon samaisen -20%, tod.näk. enempi sillä ei se autoliikekään niitä sinne halliinsa pölyä keräämään halua = käytettyjen haluttavuus tipahtaa kun se euromääräinen ero uuteen kapenee. Tästä kaikesta seuraa että hyvinkin se väliraha voi loppupelissä säilyä aika muuttumattomana vaikka uusien hinta tippuisikin 
« Vastaus #58 : 20.03.2015 kello on 17:21 »
Tekniikan Maailma: "Heikentyneen kysynnän vuoksi monet autonvalmistajat myyvät autoverotuksemme takia autoja Suomeen subventoituun hintaan."
Mitäs luulette tapahtuvan autonvalmistajien hintapoliitiikalle, kun verotus siirretään hankinnasta kulutukseen?
« Vastaus #59 : 20.03.2015 kello on 17:32 »
Tekniikan Maailma: "Heikentyneen kysynnän vuoksi monet autonvalmistajat myyvät autoverotuksemme takia autoja Suomeen subventoituun hintaan."
Mitäs luulette tapahtuvan autonvalmistajien hintapoliitiikalle, kun verotus siirretään hankinnasta kulutukseen?
Tuo tarina ei ole oikein tosi tai sitten nämä belgian kaupiaatkin saa samaan hintaan. Kas kun täällä se alviton hinta on aika yksiin suomen autoverottoman hinnan kanssa. Ja usein täällä saa vielä alvin verran alennusta kun ostaa auton eli siis tännehän ne sitten myydään tosi subventoituun hintaan.
|