Kissa vaikko Koira immeinen..
Mulla koirapuolelle menee ,vaikka kisut kivoja onkin.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2015012619089531_tr.shtml
Koira.
Meidän Cottonissa on kyllä kaikki kissankin hyvät puolet samassa paketissa

Kissa vaikko Koira immeinen.. Koira. Meidän Cottonissa on kyllä kaikki kissankin hyvät puolet samassa paketissa ![]()
*****
Jos jompi kumpi on valittava, sitten koira. Ja semmonen koira, jota ei tarvitse trimmata, eikä laittaa hyntteitä päälle ulkona ollessa.
![]()
*****
Koira.Meillä olisi myös kissa ,vaan ei onnistu,ukon astman takia ![]() Kokeiltu ON. Meillä onpi kaksi kissaa, jotka ovat hurmaavia (ja aikamoisia paskiaisia samaan aikaan!) Jos nyt tässä elämäntilanteessa olisin uutta lemmikkiä ottamassa, ottaisin koiran.
Että olen kai sitten pohjimmiltani sekä kissa- että koiraihminen. Jossain vaiheessa meille tulee kyllä koira, mun elämään on koirat kuuluneet viisivuotiaasta lähtien joten kuinka muutenkaan sitä voisi olla. Nyt tosin ollaan vähän kuin sijaiskotina mun vanhempieni kahdelle cavalier king charlesin spanielille (tuo rotu ollut mun kaverina 7 vuotiaasta lähtien, joten saattaa olla että sellainen myös jossain vaiheessa meille sitten tulee) joten noin on vielä mennyt.
Kaksi koiraa olisi ihanne sitten kun tulee sen hetki koska kyllä sen koirasta näkee että kaveri on hyvä olla vaikka syliä ja huolenpitoa ihmisiltä saakin. Ei ole, eikä tule pitkään aikaan.
Jos joskus tulee, niin järeä itteninäköinen hurtta. Berneistä tykkään erityisesti. Koirasta pitää olla seuran lisäksi vahdiksi, muuten hyödyksi tai ainakin siitä pitää olla harrastekaveriksi. Sylikoirat tai varsinkaan näyttelykoirat ei ole mun juttu. Koirat haisee?
![]() Siis kissa, ovat fiksumpia kuin hurtat ?meidän kissat olivat nimeltään Nisse (tyttö) Arttu (kolli) Koirat haisee? Nehän käytetään suihkussa kävelyttämisen jälkeen...yleensä tassut ovat aina likaiset joten siinä samallahan se tulee alustakin huuhdeltua. Ei haise ei. Se on se koiran tuoksu...ei haju. ![]() Meidän Topi on ollut monessa mukana. Oli ensin jonkun vastuuttoman ihmisen kesäkissa. Sitten hylätty vapaa kollikissa, kunnes siitä helmikuun pakkasilla tuli löytökissa. Löytäjä toi paleltuneen, nälkäisen ja lähes puolikuolleen katin löytöeläin taloon. Painoi 2.1 kg eikä takajalat enää kantaneet. Oli menettänyt yhdeksästä hengestään ainakin seitsemän...
Nyt Topi-tiikeri on kotikissa, karavaanarikissa, koulutettu flexi-kissa. Tekee päivittäiset ulkoilulenkit hallitusti hihnassa. Jätökset Topi peittää huolellisesti, siinä tarkasti valitussa paikassa pensaiden suojassa. Ei koskaan kulkuväylille, sillä sehän olisi koiram...eikun rahvaanomaista. Topi pitää reissaamisesta ja on rutinoitunut Euroopan matkaaja. Omistaa kansainvälisen matkustusasiakirjan, eli kuvallisen EU-passin. On haistellut Atlannin, Välimeren ja Adrianmeren rantatuulia mutta ei kuitenkaan pidä aaltojen kohinasta... Topi painaa nykyisin yli 6 kg, hereillä ollessaan pörisee, hurisee ja urahtelee. Katsoo aina silmiin ja osaa hiljaisen viestinnän. On siis erittäin taitava neuvottelija etenkin courmet- tasoisen kuivaruuan suhteen. Saunoo viikoittain ja kuorsaa nukkuessaan. Siis käyttäytyy varsin ihmismäisesti. Topi on siis "ihmiskissa..." Kolme kissaa meillä on ollut,lapsilla on 6 koiraa.Mutta meille ei enää tule yhtään elukkaa edes kylään kun nuorin tyttäreni altistui pahasti koirille,hänelläkin oli koira josta viime kesänä joutui luopumaan.Tämän täys elukkakiellon takana on se että nyt on edes yksi kyläpaikka missä voi altistumatta käydä ja olla vaikka pidempään.
*****
Ei ole, eikä tule pitkään aikaan. Berni ON meilläkin ukon suosikkirotu,huskyn lisäksi ![]()
*****
Koirat haisee? Ei sen enempää kon hiestä märkä mieskään..ja hei sen hauvan voi myös pestä..niinkuin pitääkin aina välillä ![]() |