Eilen iltapäivallä ilmestyi pihalle kulkimeni viereen vanhempi pariskunta:
-Päivää.
-Päivää päivää.
-Tässä näkyy olevan matkailu-auto, onko tämä matkailua-autojen parkkipaikka.
-Eeii ole, minä asun tässä ja tämä on minun auto.
-Onko tässä lähistöllä paikkaa missä voisi yöpyä ja saisi sähköä.
-Mistäs päin te olette tulossa.
-Savonlinnasta tullaan, vaimo menee tutkimuksiin tuohon lähellä olevaan lääkärikeskukseen.
-On tuossa hotell... Ai tuohonko (viittaan viereisen rakennuksen suuntaan) vaimo menee.
-Joo, aamuksi on aika.
-Noo hae auto, eiköhän tähän mahdu.
-Peruuta tuon tolpan viereen (auto ei satu alkuunkaan kohdalleen).
-Annahan kun minä peruutan.
-Sinultapa kävi näppärästi.
-No minä olen harjoitellut tuolla omalla rohjakkeellani.
-Avaan tuon tolpan kannen, niin saat sähkön.
-Kiitos.
-Minä kyllä korvaan, mitä olen velkaa.
-Ei toki mitään.
-Kyllä minä jotakin.
-Karavaanarihan on kaikkien kaveri.
-Joo, niin näyttää olevan (leveätä hymyä).
-Hyvää illan jatkoa ja hyvää yötä.
-Samoin.