Viime joulukuussa tuli ensimmäinen vaunu ostettua ja läpi talven tehtiin reissuja.
-25 taisi olla parhaimmillaan pakkasta eikä mitään ongelmia ollut,lämpöä riitti retro solikassa hienosti.
Reissulla oli mukana 5l puteli vettä josta sitä sai sen verran kuin tarvitsi eikä vaunun järjestelmään vesiä tarvinnut laittaa.Lavuaarin poistoputki taisi kerran jäätyä mutta aikesi kun kaatoi kuumaa vettä.
Vessaan ostin pienen lämpöpuhaltimen jolla lumiset kamppeet sai melko nopeasti kuivaksi,jos muksujen vaatteet oli mallia läpimärät on ainakin kaikilla alueilla missä me yövyimme käytössä myös kuivausrummut.
Vielä kun tuo kalusto on kohtuu kokoista ei kiinnijäämisiä tullut tai tarvinnut missään vaiheessa ajella kieli keskellä suuta,eli ilman nelivetoakin pärjää hienosti kunhan vähän miettii minne ajelee.
Talvella tuli mökilläkin lämmitettyä vain sauna kun otti vaunun mukaan,mukavaa hommaa ja nastat laitetaan alle taas talveksi.
Rohkeasti vaan tienpäälle ja hankkimaan uusia kokemuksia,ei se kausi lokakuussa lopu vaan talvikausi alkaa,suomessa on paljon nähtävää ja tekemistä talvellakin sekä ympäri vuoden auki olevia alueitakin
