Duunasin valot vaunuun koska olen itse duunari.Niin minä ajattelen tästä lähtien.
Duunari=Työläinen. Aika hankala määritelmä, sillä työtä ja työtapoja on niin monenlaisia. Ei ammatin mukaan voi erottaa ihmisiä työläisistä ja ns herroista. Henkinen työ on yhtä arvokasta kuin fyysinenkin työ. Ja on aivan mahdotonta mitata kumpi työ on edes raskaampaa, kevyempää, helpompaa tai jollain asbekstilla kuluttavampaa. Ihminen on fyysinen olento ja pysyäkseen kunnossa sen ruumis tarvitsee liikuntaa. Terve ruumis terveessä sielussa on jo vuosituhansia tunnettu asia.
Olennnaista ihmisen hyvinvoinnin kannalta on se, että yleensäkin on työtä ja vasta työ tuo mahdollisuuden vapaa-aikaan. Vaikka yleisesti väitetään rahan olevan se mittari jolla ihmisarvo mitataan, niin ei se pidä paikkaansa. Rahalla ei mitata kuin sitä missä yhteiskuntaluokassa liikut ja kenen seurassa enimmäkseen vaikutat. Tosin poikkeuksiakin on. Ei rahalla osteta nykyisin kuitenkaan ihmisarvoa. Olemme aikamme lapsia ja kulttuurimme vaatii meiltä työhön perustuvan arvomaailman. Se kuva ahkerasta, työteliäästä ihmisestä, istutetaan meihin jo äidinmaidossa ja koko koulutusjärjestelmä mme ja informaatio kuin media tukevat tätä työhön perustuvaa maailmankuvaa. Ongelma vain on siinä ettei yhteiskuntamme voimakkaassa murroksessa enää kaikille riitä työtä. Ei ainakaan sellaista josta joku on valmis maksamaan rahapalkkaa. Ja tässä paradoksissa vasta raha tulee työn, ihmisarvon, sen myötä tulevan yhteiskuntakelpoisu uden, sosialisesti oikeutettuun etujoukkoon kuuluvaksi ja vasta sen kautta työ muuttuu rahalla mitattavan onnellisuuden mittariksi.
Sanoisimpa= nämä useampaa eri työtä ja ylitöitä ahnehtivat yksilöt ovat niitä nykypäivän todellisia riistäjiä








