Näkkyykö kuvassa oliko sammutin pullossa tuore leima vai oliko mennyt vanhaksi kun vaunu kuitenkin paloi. 
Iltalehti:
"Tuurin kyläkaupan leirintäalueella levähtäneen pariskunnan reissu sai karun käänteen keskiviikkoaamuna, kun asuntovaunun jääkaappi roihahti yllättäen liekkeihin.
- Jääkaappi syttyi ihan yks-kaks palamaan, kuvailee palopäällikkö Timo Takkula Iltalehdelle.
Asuntovaunussa olleelle kaksikolle tuli kiire jalkautua, eikä edes alkusammutustoimiin ehditty ryhtyä, palopäällikkö sanoo.
- Tulipalo syttyi räjähdysmäisesti.
Pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen hieman ennen kello kymmentä ja kiirehti viiveettä paikalle. Reilun yhdeksän minuutin matkanteon jälkeen oli kuitenkin jo liian myöhäistä.
- Jos tällainen kevyesti rakennettu asuntovaunu saa 10 tai 15 minuuttia rauhassa palaa, niin se ehtii palaa täysin.
Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin, eikä tuli ehtinyt epäonnisen pariskunnan asuntovaunusta levitä karavaanarialueen muiden asiakkaiden paikoille. Tästä palopäällikkö kiittää paitsi riittäviä suojaetäisyyksiä myös pariskunnan neuvokkuutta.
- Ennen meidän saapumistamme asuntovaunun omistaja oli vielä ottanut kaasupullot irti vaunusta, Takkula toteaa."