Kun on ketju aikanaan aloitettu niin kerrotaan sitten myös lopputulema.
Puoli vuotta tuli hankintaa pohdittua ja eilen kauppa käteltiin. Kaupat tehtiin uudesta (ylivuotinen eli 2014 malli) Hobby 540 KMFE De Luxesta. Toinen vaihtoehto olisi ollut 2015 mallin Hobby 540 KMFE Excellent mutta noiden väliin jäävällä rahalla ostaa teltan, vaunuun tulevat irtovermeet ja vähän jää rahaa seuraavaa reissuakin varten. Excellent olisi miellyttänyt värimaailmaltaan enemmän silmää mutta ei tuo De Luxekaan huono ole.
Alunperin kiikarissa oli 560 mutta Turun messuilla katse kääntyi tuohon 540 malliin koska totesimme että siinä riittää hyvin tilat meille ja kapeampana on Euroopan pikkuteillä ja ahtailla lertsoilla kätevämpi.
Lämmitysjärjestelmä
ä arvottiin loppuun asti mutta vaaka kallistui kuitenkin Aldeen. Tuntui jotenkin varman päälle ratkaisulta. Ostetussa vaunussa oli vakiona mukavuuspaketti yms niin kuin noissa useimmissa on. Lisävarusteena hommattiin ilmastointilaite jossa myös lämmitystoiminto + antennit, tv-telineet yms.
Seuraava pohdinta on teltan malli. Paljon on tullut kannustusta markiisin suuntaan mutta jostain syystä emme ole sille lämmenneet. Jos nyt pitäisi veikata niin valinta tulee olemaan Isabellan reissaamiseen soveltuva versio.
Muitakin merkkejä kuin tuota Hobbya katseltiin mutta valinta oli lopulta kuitenkin selvä.
Kiitokset ketjussa ja privana vastanneille.
Myyjiltä tuli pelkästään positiivista ja aktiivista palvelua. Mikä ei ole yllätys. Suora kauppa ilman vaihdokkia on varmaan aina kiinnostava. Toivottavasti jatkossa menee yhtä sujuvasti.
Ensi kesää ja tulevaa euroreissua odotellessa
