Matka
Matkaa oli kuljettu yhdessä liki viisikymmentä kesää. Mies kääntyi mielessään ympäri, palasi ajatuksissaan jo menneeseen aikaan.
Olit nuori, yhteinen elämämme alussa, paljon edessä ja Sinä nuorena äitinä haaveilit lapsista, sait niitä ja minä ohimenen hipaisin poskeasi.
Elämä kohteli meitä hyvin. Kolhi, mutta säilytti yhdessä ja ehjinä. Ikään kuin arvaten mitä ajattelimme tulevasta. Tuulessa olisi helpompi taivaltaa toisen kanssa, muuten emme olisi selvinneet.
Syvennyimme kiireisiimme, katsoimme eteenpäin ja yritimme olla rohkeita vaikka kotimme tyhjeni lapsista. Kiinnittikö se lapset auringon toisiinsa tiiviimmin, en tiedä. Ja minä ohimennen hipaisin poskeasi.
Nyt, ollessamme kahden, Sinä käännyt minua päin. Hymysi liejuu sisimpääni ja tunnen elämän kantavan vielä tätä yritystä eteenpäin. Vielä ei ollut aika katsoa taakse ja mennyttä aikaa.
Vaan nyt kun päät harmaantuvat, mutta elämä sykkii vahvana edelleen, katsot Sinä lastesi lapsiin, ajattelet niin, että meillä on tekemistä ja ohjaamista molemmilla. Ajatuksissani minä ohimennen hipaisen poskeasi.
Sanoivat meidän eläneen ennenkin. Kaksi elämää ja taas palattu tähän tämänkertaiseen, joka vielä kesken ja katsomatta. Ei ihme, että jaksamme kannatella tätä kolmatta.
Mies kääntyi mielessään ympäri, palasi ajatuksissaan aikaansa elämässään, pois menneestä ajasta.
Kuin ohimennen hän hipaisee vaimonsa poskea, sanoo sanottavansa ajatellen ihmettä harmaiden päiden ja yhteisen menneen elämän.
Me elämme vielä, kokien tämän päivän, tämän kolmannekin elämän uskoen tapaavamme sitten taas. Vaan sitä emme tiedä.
( Ei maalata eikä keitetä juoraan raakana)