Eipä tuo nukuttanut illalla normaalisti. Menin kuitenkin kellon mukaan tavalliseen aikaan petiin ja nukahdin varmaan minuutissa

Aamulla herätys 5:30 hyvin levänneenä. Aamujumppana pihan kolaus - oli satanut vaivaiset 10cm tai hieman päälle. Sitten suihkun kautta aamupalan laittoon - vaimokin oli virkkuna ja tuli kaveriksi aamiaiselle

Töihin lähdin 6:40 ja olin Oulussa puoli yhdeksän maissa kuten tavallisesti.
Kellon siirto ei siis vaikuttanut yhtään mihinkään, kun aamulla oli valoisaa kellon siirrosta huolimatta.