rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13  (Luettu 7552 kertaa)

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:18.04.2023 kello on 21:42
Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« : 9.03.2014 kello on 18:53 »
Viimeistelyn laatu on pitkälti samaa kuin edellisessä vuotta aiempaa vuosimallia edustaneessa Classic 520 vaunussa: siis kehnoa. Yläkaappien ovet vinksottelevat hieman eri suuntiin, ja ovien väliset raot eivät ole tasaleveitä. Hyttysverho istuu oven ympärillä vähän vinossa. Vessanovi on kiskoillaan vinossa, eikä sulkeudu kunnolla. Puuosien kulmat eivät täysin istu niitä vasten oleviin osiin, sielä täälä kulmat hieman törröttelevät tai osien välillä on pieniä rakoja.

Osasin tuota tietenkin odottaa edellisen vaunun ja messuilla nähtyjen esittelyvaunujen perusteella, joten en ole pettynyt.

Valoja istuinryhmässä on vakiona liian vähän, tarvinnee itse askarrella lisää.

Korkeasta otsasta huolimatta vaunu oli kevyt ja vakaa vetää. Kontrast edelliseen oli suuri, liekö classicin akseli saanut kolarissa kuitenkin jotain vauriota?

Vessassa olevaa pyyhekuivainta en ole saanut toimimaan.

Eilen iltasella vaunullle askareilta palatessa oli lämmintä enää 13 astetta ja pannu pimeänä. Oli polttanut lasiputkisulakkeen piirilevyltä. Nyt toimii taas mutta miksi se niin teki?

Yöksi laitoin lämpötilaksi 18 astetta ja petipäädyn lämpöanturin ohjaamaan pannua. Klo 6 heräsin siihrn, että vaunussa oli 13 astetta lämmintä. Alde oli päällä, ja kertoi iloisesti rttä anturin lämpötila on 18. Vaihdoin istuinryhmän lämpöanturille, ja vaunu lämpeni 18 asteeseen. Vaihdoin petipäädyn anturille, ja se sanoi nyt 23 astetta.

Aiempina öinä anturi oki toiminut oikein. Ja nyt, tätä kirjoittaessa petipäädyn anturi näyttää suunnillern samaa lämpötilaa kuin istuinpäädynkin. Miksi se noin teki?.


*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:18.04.2023 kello on 21:42
Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« Vastaus #1 : 10.03.2014 kello on 08:23 »
Ja sama ohjauspaneelissakin on sama ongelma kuin edellisessäkin Kabessa uutena, jota korjaamo ei osannut korjata. Jos harmaavesisäiliössä on vettä, paneeli näyttää tyhjää sekä harmaavesisäiliölle että vesisäiliölle. Vika johtui edellisessä siitä, että vesi maadoitti pinnan tason mittaamiseen tarkoitetun metallipiikin tyhjennysventtiilin kautta lattian sisällä olevaan metalliin, mikä sekoitti paneelin.

Miten mulla voi olla kaksi samaa vaunua, jossa on sama harvinainen ongelma? Vai eivätkö muut kabevaanarit käytä vaunujensa harmaavesisäiliötä?

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 19:35
  • Savo
Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« Vastaus #2 : 10.03.2014 kello on 09:45 »
Ja sama ohjauspaneelissakin on sama ongelma kuin edellisessäkin Kabessa uutena, jota korjaamo ei osannut korjata. Jos harmaavesisäiliössä on vettä, paneeli näyttää tyhjää sekä harmaavesisäiliölle että vesisäiliölle. Vika johtui edellisessä siitä, että vesi maadoitti pinnan tason mittaamiseen tarkoitetun metallipiikin tyhjennysventtiilin kautta lattian sisällä olevaan metalliin, mikä sekoitti paneelin.

Miten mulla voi olla kaksi samaa vaunua, jossa on sama harvinainen ongelma? Vai eivätkö muut kabevaanarit käytä vaunujensa harmaavesisäiliötä?
Mullakin oli vähän saman tyylinen vika harmaanvedensäiliön näytössä. Korjattiin aluksi tuo maadoitus mutta ei ollut vaikutusta, todettiin että anturissa vika joka vaihdettiin takuuseen. Nyt toiminut ok..

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:18.12.2021 kello on 12:06
  • ei hölmö edes kysy
Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« Vastaus #3 : 10.03.2014 kello on 09:47 »
 :'( Otan osaa.Olen useassa yhteydessä ihmetellyt niitä "hyviä"vaunuja jotka jo uudesta on viallisia. :'(. Minulla oli solkku uutena ostettu jossa tuollaisia samoja ongelmia tuon asennusten ja toimintojen kanssa.Nyt minulla on uusi cabby josta poksahti kiertovesipumppu ja 12v pistoke telkkarille polttaa sulakkeen.Muuten vaikuttais laadukkaalta,katsotaan nyt kesän jälkeen.Toistaiseks i ei tapetit roiku mistään. 8)

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 19:35
  • Savo
Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« Vastaus #4 : 10.03.2014 kello on 10:01 »
Näkyy olevan merkistä riippumatta aina jotain pientä korjattavaa uudesta asti... Thumbd

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:18.04.2023 kello on 21:42
Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« Vastaus #5 : 10.03.2014 kello on 11:06 »
Sain pyyhekuivaimen toimimaan. Siellä oli yksi hyvin piilotettu katkaisija.

Askarreltavaa toki on riitti tuossakin, ihan ensitöikseni laitoin sinne isomman akun (mikä edellytti hieman kalusteiden muotoilua), bassokaiuttimen (kun jostain syystä tuossa ei sellaista tehtaan jäljiltä ollut, vaikka luulin), lämpömittarille anturin vetoaisaan ja lisä tupakansytytinpisto kkeen tv-tasolle.

Samalla tuli todettua, että sähköratkaisut tuossa ovat pitkälti täysin samat kuin edellisen vuosimallin classicissa.

Tehdas on ystävällisesti esiasentanut peltisen kuuloiset ja vailla mitään keski- tai alaäänitoistoa olevat kaiuttimet (ja mä en todellakaan ole mikään kultakorva!) Ne pitää ensitilassa vaihtaa.

Sitten tarvii korjata se harmaavesisäiliön anturi, josta olikin jo puhe.

Alde hieman jännittää... miksi se sulake paloi? Milloin se palaa uudestaan? Ja mikä sitä petipäädyn lämpöanturia vaivasi? Onko siellä vastus viallinen, vai johdotuksessa vikaa?

Edellisessä vaunussa ennen kolaria oli jo ehtinyt syntyä sellainen tilanne, että uutta korjattavaa tuli hitaammin kuin mitä ehtii korjata. Vähäisen kokemukseni perusteella uudessa vaunussa aina jonkun aikaa vikoja tulee enemmän kuin mitä ehtii korjata...

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 19:17
Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
« Vastaus #6 : 10.03.2014 kello on 11:20 »
Pistitkö merkille, oliko alden palanut sulake + vai - puolen sulake?

Itse kämmäsin syksyllä miinuspuolen sulakkeen pimeäksi, kun maadoitin (lue, oikosuljin) kolvilla jännitteelisen johdon eli 12V meni kolvin rungon kautta suojamaahan ja varmaankin kiersi alden kautta sitten akun miinukseen jolloin alden miinus-sulake paloi.

Jos harmaavesi on maadoittanut 12v anturin runkoon, on saattanut tulla vastaava oikosulkupiiri ;)
« Viimeksi muokattu: 10.03.2014 kello on 15:06 »

  • Vieras
  • Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
    « Vastaus #7 : 10.03.2014 kello on 13:02 »
    Miten mulla voi olla kaksi samaa vaunua, jossa on sama harvinainen ongelma? Vai eivätkö muut kabevaanarit käytä vaunujensa harmaavesisäiliötä?

    Jos se johtuu siitä että sinulla on rohkeutta sanoa laatuvaunun en sano ettäkö ne olisi vikoja vaan paremminkin "ominaisuuksista" kun suurin osa on hissukseen ja pitää sitä laatua siten yllä. Tuo on aika yleistä myös autojen kohdalla, harva valittaa autostaan jos liike hoitaa vaan auton kuntoon...varsinkin takuuajan jälkeen.

    Mutta hienoa että olet saanut jo vaunun ja pidetään  Thumb uudelle vaunulle.

    *****
    • Karavaanari
    • Viimeksi paikalla:18.03.2019 kello on 10:55
    Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
    « Vastaus #8 : 10.03.2014 kello on 13:24 »
    Vai eivätkö muut kabevaanarit käytä vaunujensa harmaavesisäiliötä?

    Hana auki kausipaikalla :)

    Noista vioista, niin kyllä ne on uusissa vaunuissa ominaisuuksia.
    Jos ostaa vähän käytetyn, joka on vielä ollut .org käyttäjän käytössä,
    saa varmemmin toimivan tai ainakin valmiiksi korjatun vaunun/auton.
    Meillä kaappien ovet repsotti/repsottaa. Kaikkia ei voi edes olla
    ihan kohdillaa sillä painolukot "hirttää". WC ovissa kolmea erilaista
    "aukausupainiketarra a", ei tietysti ole vika vaan huvittava moka.
    Akku tyhjenee pelkän lämmittimen käytössä 3-4 vrk aikana. Voin
    lyödä vetoa, että lisää löytyy kun käyttöä tulee enemmän. Ei ole
    vielä joka nippeliä ehtinyt testa/käyttää.
    « Viimeksi muokattu: 10.03.2014 kello on 13:34 »

    *****
    • Karavaanari
    • Aiheen aloittaja
    • Viimeksi paikalla:18.04.2023 kello on 21:42
    Vs: Kokemuksia Kabe Smaragd vaunusta vm -13
    « Vastaus #9 : 10.03.2014 kello on 14:41 »
    Pistitkö merkille, oliko alden palanut sulake + vai - puolen sulake?

    Utse kämmäsin syksyllä miinuspuolen sulakkeen pimeäksi, kun maadoitin (lue, oikosuljin) kolvilla jännitteelisen johdon eli 12V meni kolvin rungon kautta suojamaahan ja varmaankin kiersi alden kautta sitten akun miinukseen jolloin alden miinus-sulake paloi.

    Jos harmaavesi on maadoittanut 12v anturin runkoon, on saattanut tulla vastaava oikosulkupiiri ;)

    Hehe. Tosin silloin taisi olla vielä epähuomiossa jäänyt säiliön tyhjennyshana auki, kausipaikalla, vahingossa :D

    Minusta se oli se vasemmanpuoleinen sulake. Molemmat näytti ehjiltä, joten vaihdoin molemmat, mutta siinä vasemmapuoleisessa oli lasin pinnassa pientä metallihilppua.

    Jos se johtuu siitä että sinulla on rohkeutta sanoa laatuvaunun en sano ettäkö ne olisi vikoja vaan paremminkin "ominaisuuksista" kun suurin osa on hissukseen ja pitää sitä laatua siten yllä.

    Mutta kun ei ne ainakaan sen edellisen vaunun tapauksessa liikkeessä itse keksineet missä se vika oli, vaihtoivat vain uusia paneeleita ilman menestystä. Piti korjata se silloin itse... Niin että ei kai noita vikoja silloin kovin monessa vaunussa ole voinut ilmetä!