Joskus viimevuosikymmellä julkaistiin ruattalainen tutkimus, nastarenkaat tappaa enemmän kun pelastaa. Siinä tutkittiin nastarenkaiden "louhiman" pölyn aiheuttamia kuolemia meille vanhoille, ja kohta muutenkin kuoleville.
Tuo "louhintakin" hiukka niin ja näin, jos katsoo vaikka kuinka urautuneita nuo Hki mannerheimintien bussikaistatkin ovat. Busseissa ei ole nastoja ja muutenkin ajonopeudet niin pienet, ettei moista piikin "iskua" edes tapahtuisi muutoinkaan. Eli miten erotat "louhimisen" ihan vain painumisesta? Toki jos pintaa irtoaa niin että se kuluu jo puhkikin alla olevaan ex. asfalttiin, mutta noin muutoin väittäisin että se on sekä raskaan liikenteen että nastojen yhdessä aiheuttamaa nuo urat, ei ihan
pelkästään nastoista johtuvaa.
Mutta kun ne saatanan mulkut ajaa samaa jälkeä, niin syntyy niitä uria asfalttiin. Ne on kalliita korjata, myös aiheuttavat kolareita sateella, joissa kuolee ihan nuoria/terveitä ihmisiä. Aika harvoin näkee kunnon renkailla ajavaa, joka ajaa lumen/jään päällä? Melkein kaikki ajaa sitä kapeaa tummaa uraa, niin kuluu asfaltti puhki.
No juuri sitä "samaa uraa" nuo bussit nimenomaan painaa tuolla manskulla, siinä ei kaponen kaistaleveys juuri poukkoiluja leveälle bussille salli. Sinällään maantiellä itse haen aina ne urien välit ihan kesäkelilläkin, rengasäänet hiljenee todella selvästi ja matkanteosta tulee mukavampaa. Toki myös talvisin ihan samalla tavalla, noilla kitkoilla ajellessa tuo rengasmelun ero on samalla tavalla ihan korvin kuultavissa. Myös kaarteissa pyrin talvisin ajamaan niiden urista paistavien
kaistamerkintöjen mukaan, enkä oikoa niin kuin ne mustat ajourat polanteiden välissä antaisivat kaistan kulusta olettaa. Joskus tuo tarkoittaa melkoista lumipöllyä, sen verran reippaasti porukka tuntuu joskus noissa kaarteissa eritoten näin talvisin oikovan.