Kirjoittanut: Mjerica
« : 24.07.2014 kello on 03:45 »Näin minäkin olen pitänyt tapanani tehdä tyypillisessä tapauksessa kun nivelet on
purettu vielä terveinä kumien vahtoa varten. Mutta se yleensä onnistuu vain ulommille
nivelille, toisaalta tyypillisessä henkilöauton tapauksessa sisemmille nivelille ei
tällaista tarvetta niin paljoa olekaan sikäli kun ei kyseessä ole tältä osin erityisen
ongelmallinen malli. (Ducato taitaa sellainen olla...?) Tähänastiset kokemukset ovat
sikäli hyvät että yksikään noista ei tietääkseni ole tullut vielä tiensä päähän. Mutta
jo vikaantuneelle nivelelle en tällaista tekisi, tuntuisi väärässä paikassa säästämiseltä.
Voisin kuvitella että sisempien nivelien (joissain malleissa) irrotettavan kolmihaaran
voisi vaihtaa puolelta toiselle jolloin oltaisiin jo lähellä e.m. toimenpidettä. Edellyttäen
että koko nivel on kallis ja kolmihaaraa ei saa tai sekin on kallis. Ja että sen juoksu-urat
on terveet. Jos kolmihaara on symmetrinen niin sen voinee kääntää paikallaankin
ja taas kuormituskohdat (osittain) uusiutuvat. Itse en tätä ole vielä tehnyt ja tuskin
ainakaan Ducatossa ensimmäiseksi kokeilisin.
Mutta asiaan... pelkästään vaivan maksava menettely saattaisi olla se
että nostat etupyöriä aina yksi puoli kerrallaan jostain alanivelen alta ja pyörität
paikallaan "ajamalla" ja jos vetovastus ei riitä vian manifestoituimiseen niin sitten
kiihdyttelemällä isolla vaihteella. Itselläni tuo nytkytys oli niin vedosta riippuvainen
että todennäköisesti se olisi tuolla paljastunut Jollei vika olisi hävinnyt niin kaiketi näin
olisin kokeillut.