Kirjoittanut: "Masi"
« : 4.09.2013 kello on 16:06 »Täällä päin maailmaa fiat 2,3 130 hv koneen huoltoväli on joko 40 000km tai 2 vuotta.
Ja ensimmäinen huolto tehtiin noin 30 000 km kohdalla.
Hintaa oli 380 euroa sisältäen kaikki suodattimet, moottoriöljy, sekä tarkastukset. Ja esimerkiksi jarrut tarkastettiin ottamalla rengas pois edestä ja samalla katsoi kaikki rengaspaineet.
Kaveri mittasi mauserilla sekä levyn että palan paksuudet. Ja kertoi päälle odottettavissa olevan km määrän niille, epäili että etupalat menee noin 90 000-
100 000km kohdalla uusiin. levyt sanoi olevan ehkä 200 000km kuten koko takajarru paketinkin. Ja sanoi nokkahihnan tulevan tiensä päähän minun ajolla kuuden vuoden ikäisenä. Kaikki alusta nivelet kävi läpi. Valot katsoi matolaatikolla.Täyt ti pissapojan, tosin turhaan.
Korjaamon kahvilla on sijoitettu toiseen kerrokseen ja sieltä on näkymä korjaamon puolelle.
Työjohtaja kertoi ensin asentajie vastustaneen kahvilaa, mutta kun vuoden käytön jälkeen oli katsottu reklamatiot läpi, oli asentajatkin huomannneet ettei se kahvila haitaa mitään.
Ja samaan korjaamoon menee matkamökki tänä syksynä ennen katsastusta huoltoon.
Siitä tuli tarjous sp:lla hinnnan olessa 342 euroa eli laskua on tullut huollon hintaan.
http://www.fiatcamper.com/services/fiat_camper_assistance#area=tabmap&iso2=BE&selarea=all