Kirjoittanut: Hauho« : 25.08.2013 kello on 13:50 »Henkinen kipu joka tuntuu ruumiillisenakin menee ohi. Se saattaa kestää pitkän ajan. Onneksi se helpottaa pahimmasta pikkuhiljaa. Alkupäivät kovimpia ja sen jälkeen hiljaan helpottaa vaikka aluksi tuntuu ettei selviä tuskasta. Tekeminen ja muutokset jokapäiväiseen auttavat koska niillä painetaan asioita taka-alalle. Mukana eläen.
Kirjoittanut: aaoulusta« : 25.08.2013 kello on 11:50 »Monesta asiasta tulee paha olo!
 kunhan on sitten on siitä ylipäässyt niin kuinka moni osaa elää sitten jotta ei uudestaan tulisi ainakaan samasta asiasta, aineesta, ajatuksesta. Se on tuo tieto, aivan sama mikä, niin ajan myötä se kalvaa ja ahistaa, masentaa. selviytyjiä on olemassa paljon, se lohduttaa. Yksi opittu keino/taito on aloittaa jotain ihan uutta ja kivaa, keskittää ajatuksia siihen niin johan helpottaa. puhuminen toiselle (jolla on kokemusta) on hyvästä. ite olen huomannut jotta elämässä on aika paljon turhiakin päänvaivoja...mutta Jaakobin paini. itsensä voittaminen on upein voitto minkä ihminen voi voittaa...sitten toiset vastaKirjoittanut: Turhan Höpöttäjä« : 25.08.2013 kello on 08:45 »Saan.... en ymmärrä miksi niin valtavan rauhan itelleni kun painan tuosta itärajasta yli ja olen vaan siellä. Ei kiire mihinkään, ei rahaa juuri mihinkään mutta siellä pärjään näilläkin rahoilla mitä on ja kivaa on ollut.  Kirjoittanut: Vesseli« : 24.08.2013 kello on 23:52 »Paha olo tuli, kun firmalle tuli uusi ulkomainen omistaja. Olin myynyt työpanokseni yli 30 vuotta ja olin erittäin motivoitunut työssäni. Olin ajatellut jatkaa niin kauan kuin terveyttä ja älliä riittää. Toimintatapamuutos oli niin raju, että se ei sopinut vanhalle jäärälle, joten jäin vapaaherraksi heti, kun se oli mahdollista. Raportointi tuntui olevan tärkeämpää kuin tekeminen.
Kirjoittanut: Kimmo75« : 24.08.2013 kello on 11:47 »Itelläni suuriakin rahahuolia päällä, vanhimmat likat muutti pois kotoa ja sinne sitä rahaa palaakin kivasti
 No ihan puskista, extempore tuli tää kuningasidea: Ostampa mädän ISON vaunun, remppaan sen mieleiseksi, vetelen tuolla alitehoisella portterilla ristiinrastiin ja nautin elosta. Eli päämäärä löytyi ja ei tää matkailu nyt ihan uus ja outo idea ole omalla kohdalla mutta karavaanariksi ryhtyminen EI ole ollut koskaan mielessä, täytyy myöntää  Maastoautolla on tullut pyörittyä Karjalassa ja täysin omavaraisesti liikkuttu,syöty,nukuttu ja se idea ei katoa koskaan vaikka nyt ei ole maasturia alla. Saan.... en ymmärrä miksi niin valtavan rauhan itelleni kun painan tuosta itärajasta yli ja olen vaan siellä. Ei kiire mihinkään, ei rahaa juuri mihinkään mutta siellä pärjään näilläkin rahoilla mitä on ja kivaa on ollut. Nyt sitten tosiaan vaunu etinnässä, miniminimini maalisella aloituspudjetilla mutta koko talvi aikaa ja kun asettaa näitä haaveita minkä voi jopa toteuttaa niin kyllä tässä suurimmat ketutukset siirtää unholaan. Jokaisella meillä on se juttu millä se rauha löytyy, toiset joutuu sitä miettimään ja ettimään ja osa ei edes tajua kuinka se oma juttu on likeellä. Oudolla tavalla jopa odotan sitä fiilistä kun vaunun kytken portterin perään ja lähden............. .. jonnekkin  Kirjoittanut: hartsakoski« : 24.08.2013 kello on 09:43 »Elämä on koetellut minua ja perhettä sairauksien,raha-asioiden ja kuolemankin kautta,mutta kaikesta on selvitty.Asioilla on tapana järjestyä sanoo vanha sanonta.Minullakin oli jakso,jolloin katselin rekkojen keuloja ja siltapalkkeja,niin musta oli tulevaisuus edessä.Lapseni kuoleman tuskaa itkin ja huusin yksin metsässä marjassa ollessani.Vaikeuksi en keskellä vain tosiystävät jäivät,siipeilijät joutivatkin mennä.Onneksi parisuhde,perhe-ja sukusiteet vain vahvenivat vaikeuksien aikana.Sitten,pikkuhiljaa,osittain kovankin työn ja tuskan takaa rupesi näkymään auringon säteitä.Elämä kantoi ja vei eteenpäin,antoi uskoa tulevaan.Nyt voin sanoa auringon paistavan täysillä.Jälkensä kaikki jätti,turhan ruikuttajia,rahalla vouhottajia ja egollaan pullistelijoita en voi sietää.Tulevaisuutt a ja toivoa kaikille joilla nyt on vaikeaa,asiat kyllä järjestyvät!
Kirjoittanut: AnneN« : 24.08.2013 kello on 09:06 »Välillä on pakon edessä inventaario. Kai sitä jääräpää menee eteenpäin vaikka ei hyvä olekaan- kunnes tulee umpikuja.
Sitten on pakko muuttaa suuntaa. Ja sen tutun helvetin sijalle voi aueta pelottava- tuntematon taivas. Yhtenä aamuna heräät ja huomaat- sinä selvisit! Usein paha olo pitää siirtää jollekin toiselle-sanotaan vaikka omalle rakkaalle: tämä ei enää ole kivaa! Vika onkin (muka) kumppanissa vaikka omassa olossa ja elossa olisi korjaamista. Kun oli oikein paha olla - luin monesti kirjaa Saat sen mistä luovut. Aukaisi monia uusia näkökulmia asioihin. Voimia sinulle Wine! Kirjoittanut: Jushi69« : 23.08.2013 kello on 22:50 »Tuohon aloittajan juttuun vastaisin että elämä heittelee ja huomista ei kukaan tiedä.Tuo on totta mutta jotain on muuttunut näiden 15-20 vuoden välissä kaveri suhteissa tai ainakin itsellä. Ei enää ole sitä paloa juhlia kavereiden kanssa. Vaan vaimon kanssa kun olet elänyt pitkän ajanjakson.Kun ollaan eri paikkakunnillakin niin paljon on muuttunu nuoruusvuosista.  Kirjoittanut: jip59« : 23.08.2013 kello on 22:38 »Tuohon aloittajan juttuun vastaisin että elämä heittelee ja huomista ei kukaan tiedä.
 Omasta kokemuksesta kertoisin että puolitoista vuosikymmentä sitten vietin "poikamien päiviä" eli tanssimmassa kapakoissa ja lavoilla useampana iltana viikossa. Tanssilavalta löysin vaimoni jonka kanssa jatkettiin molempien rakasta harrastusta eli lavatansseja. Kun sitten muutettiin yhteen, mentiin naimisiin, rakennettiin oma talo ja ensimmäinen rakas lapsi syntyi niin homma muuttui hiukan erilaiseksi. Minä muutin vaimon kotitilan tontille rakennettuun yhteiseen kotiin yli sadan kilometrin päähähän kotipaikasta. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen tenavan syntymän jälkeen ei juurikaan tanssiharrastusta ole voinut jatkaa kun lähimaastosta ( alle 100km.) ei löydy hoitajaa tanssien ajaksi. Myös jokseenkin kaikki poikamiesaikaiset kaverisuhteet ovat jääneet unholaan. Nytten kun nuorinkin on jo 5v niin lavatansseja lähimaastosta on suosittu kun tenavat muutamia tunteja omineen pärjäävät. Nykyisin on tuon erinomaisen Facebookin kautta noita "hullun nuoruuden" kavereita taas löytynyt joten yhteydenpito heihin on taas avautunut. Yhtäkaikki entisen tyttöystävän, nykyisen vaimon, kanssa ollaan löydetty jälleen rakkain yhteinen harrastus ja yhteiselo jatkuu. Kirjoittanut: Haapaniemen Paroni« : 23.08.2013 kello on 15:50 »Itse,kun sain tammikuussa,sen sydänkohtauksen ja sit tehtiin se pallonlaajennus,niin nyt yksin tappelen,kahden ison laitoksen kanssa kela/keva,kyllä se on koetellut aika rankasti tota henkistä puolta,mutta yritetty mennä eteen päin ilman kallonkutistajaa.Va ikka välillä ollut tosi paskamainen olo toimeen tulon vuoksi.
|
