Aikani jonottelin terveyskeskuksen linjoilla kunnes sieltä vastattiin ja todettiin ettei ole enää aikoja tälle päivää .Kehotettiin soittamaan keskussairaalaan,josta taas kehotetaan oman alueen tk:hon .piiri pieni pyörii...Jos ois paksumpi lompsa menisin yksityiselle ;)Kyllä ottaa päähän!
Täällä synkässä Hämeessä, vastaus noihin lääkäriaika- puheluihin on, ettei ole aikoja tälle kuukaudelle, mutta ensikuun lopusta voi löytyä sairaanhoitajalta aika. Sanoisin, että systeemi on syvältä, jopa niin syvältä, että jätevesiasetuksen ensimmäinen versiokin oli ihan kelpoinen
Yksi niihin tehoaa: kun sanoo, että keskussairaalassa pyydettiin ottamaan välittömästi aika arvauskeskuksesta. No, sitten se lekuri kysyy, että "miksi ja kuka on teijät saannu tänne näin nopeesti?". Sille vaan sanoo, että kuuluu yksityisyyden piiriin, ei sulle, hoida hommas. Ei tarvitse edes sanoa, että muutoin teen valituksen. Vaikkei silläkään olis mitään vaikutusta. On mallilleen mennyt