Sivuja:
Toiminto
  • #3586 kirjoittanut ihaa 25 Jul 2013
  • jokapuolella Suomea lähipäivät näyttävät turhan lämpimiltä, eihän noin tietenkään saa sanoa, mutta kuitenkin. :-\

    Ja sama näkyy jatkuvan myös ensi viikolla, onneksi pääsee töihin hikoamaan.  ;D
  • #3587 kirjoittanut mike 25 Jul 2013
  • Siellä poroholmassa siinä laivassa oli aika suun mukaiset ruuat viime viikolla eikä ollut mielestäni hinnan kiroissakaan. Kannattaa mennä sillä "junalla" vanhaa raumaa katsomaan! Voi jäädä ostoksille mikäli vastakappale mukana ja tulla seuraavalla takaisin. Tai sitä seuraavalla!
  • #3588 kirjoittanut sipu 26 Jul 2013
  • Siellä poroholmassa siinä laivassa oli aika suun mukaiset ruuat viime viikolla eikä ollut mielestäni hinnan kiroissakaan. Kannattaa mennä sillä "junalla" vanhaa raumaa katsomaan! Voi jäädä ostoksille mikäli vastakappale mukana ja tulla seuraavalla takaisin. Tai sitä seuraavalla!

    kiitos ruokapaikka vinkistä  Thumb
  • #3589 kirjoittanut migel 27 Jul 2013
  • >:(

    Feisbuukissa kiersi sana, että omalla asuinpaikkakunnalla kiertää jotain tyyppejä kyttäilemässä ihmisten pihoja/kauppaamassa niitä p**keleen kiikareita tms.

    Ja täältä vaunulta kun pihan valvontakameran kuvaa tarkistettiin, niin ompa pirulainen vieraillutkin meinkin pihalla. Molemmat autot reisussa ja piha muutenkin sen näköinen ettei oo ketään kotona. Pitääkö loppuloma viettää kuitenkin omalla pihalla vartiossa???  >:D


    Toi on kyllä ikävä piirre nykyään ja saa olla syystäkin huolissaan. Meillä naapuri maanviljelijä vuokrasi peltonsa uudelle yrittäjälle joka viljelee herneitä ja jolla on 3-kymmenpäinen poimijalauma baltianmaalaisia immeisiä ja jotka varmastikin suurelta osin ovat kunnon immeisiä ,ainakin naiset,mutta miehissä oli sen näköistä tyyppiä että laitoin varaston lukkoon ja keräilin käsityökaluja autoon jotka aiemmin olin jättänyt pressun alle työpöydille valmiiksi seuraavaa työrupeamaa varten jottei menisi aikaa hukkaan niiden keräilyyn ja kasaamiseen...
    Aggrekaattia en jaksa siirrellä kun painaa sen verran mutta varmasti kevyt sitä halajavalle.
    Tähän asti Portinvartijalla on voinut jättää lompakonkin terassille ja hakea sen muistaessa takaisin muttei enään...
    Ei niin hyvä kehitys Thumbd                     t migel
  • #3590 kirjoittanut Turhan Höpöttäjä 27 Jul 2013
  • Ihan lupsakkoo kuuluu. Komia on taas Isänmaan aamu. Jos pistäytyisi torilla ostoksilla ja nisukaffeella. Siitä sitten puuhastelemaan.  :D
  • #3591 kirjoittanut Soleil 27 Jul 2013
  • Ihan lupsakkoo kuuluu. Komia on taas Isänmaan aamu.   :D

    Mukava kun kuuuluu lupsakkoo. :) Kiitos ihanaisesta kuvasta.  ;)
  • #3592 kirjoittanut Duster 27 Jul 2013
  • Hyvää kuuluu, remonttimme viimein valmis.....pääsimme viime yöksi jo kotiin Thumb Thumb Thumb
  • #3593 kirjoittanut ihaa 27 Jul 2013
  • Hyvää kuuluu, remonttimme viimein valmis.....pääsimme viime yöksi jo kotiin Thumb Thumb Thumb

     Thumb montako yötä sitä joutui olemaan evakossa autossa ?
  • #3594 kirjoittanut Alan 27 Jul 2013
  • Ja sama näkyy jatkuvan myös ensi viikolla, onneksi pääsee töihin hikoamaan.  ;D

    Ensi viikolla reissuun ke-ilta - sunnuntai, ei huono.  ;D

    Häätyykin muistaa laittaa oluet jääkaappiin hyvissä ajoin. ;D
  • #3595 kirjoittanut Vesseli 27 Jul 2013
  • Parempaa kuin eilen. Eilen oli lmeisesti taivas täynnä bittejä ja dataa, kun laitteella ei ei päässyt avausta pitemmälle. Tänään laite on toiminut normaalisti. 
  • #3596 kirjoittanut Duster 29 Jul 2013
  • Thumb montako yötä sitä joutui olemaan evakossa autossa ?
    Aika tarkkaan viisi viikkoa autossa, 1. kaksi viikkoa reissussa, 2. kaksi viikkoa Messilässä ja viimeinen viikko omalla tolpalla tuos pihassa. Alkuun olimme kaksi viikkoa väistöasunnossa tuolla keskustassa - remontti vei siis uskomattomat seittemän viikkoa, josta kuivatus vajaan kaksi viikkoa.....hitaat oli remppapenojen työkiireet Thumbd
  • #3597 kirjoittanut vippe 29 Jul 2013
  • .....hitaat oli remppapenojen työkiireet Thumbd
    Olik ne tuntihommis  :o :o


    Mul kyl ny tuntus kuulavan kurjaa ku tavallaan nää lomat (4 päivänen työviikot ) loppu. Mut toisaalta kiva kattel kuvei..Viime pe Röölän rannassa pikku hamppareil  ::)
    Lauantai aamupäivällä oli tosi tyyntä vielä klo 11
  • #3598 kirjoittanut 99 29 Jul 2013
  • Aurinkoisessa Vaasassa ihmettelemässä, että missäs se aurinko luuraa...
  • #3599 kirjoittanut vippe 29 Jul 2013
  • Aurinkoisessa Vaasassa ihmettelemässä, että missäs se aurinko luuraa...
    Me rohmuttiin se eilen ja ed päiväl ja sitä ed päiväl ja ed ed ed päiväl  ;D ;D
  • #3600 kirjoittanut sipu 29 Jul 2013
  • se olis hetki
    ja satrtti paikasta A
    paikaan b-tuuri  :-*,c,d,e,f,g paikat myöskin kierrämme
    kunnes taas olemme paikassa H ... :-*  Thumb
Sivuja:
Toiminto