Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone
Nettilehdistä poimittua
K.E.V:
Isi ja äiti betaalaa >:D >:D >:D
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000006372514.html
Nurmijärveläisen Joonas Lakan viikonlopunvietto katkesi lauantaina ikävään puhelinsoittoon poliisilta. Lakan talvisäilytyksessä olevaan matkailuvaunuun oli murtauduttu Elannontiellä Vantaan Pakkalassa.
Ilkivallantekijät olivat hakanneet asuntovaunun kylkeen lommoja, rikkoneet kaikki ikkunat ja tuhonneet sisällä olevaa omaisuutta.
”Sänkyyn oli kaadettu jotain sinistä nestettä ja viinivitriini oli rikottu”, kertoo Lakka.
Lakan matkailuvaunun lisäksi ilkivallantekijät olivat vahingoittaneet toista alueella ollutta matkailuvaunua ja matkailuautoa. Vaunun tuhoaminen harmittaa Lakkaa erityisesti perheen kolmen pienen lapsen puolesta.
Asuntoauton sänkyyn oli kaadettu sinistä nestettä ja viinivitriini rikottu. (KUVA: Joonas Lakka)
Lapsilla on hyviä muistoja kesäreissuista, joita perhe on tehnyt matkailuvaunulla puolentoista vuoden aikana. Vaunu toimi viime talvena myös perheen väliaikaisena kotina yli kuukauden, kun kodissa tehtiin remonttia. Ilkivallasta on kerrottu vain perheen vanhimmalle, 7-vuotiaalle lapselle, joka otti uutisen raskaasti.
”Se oli hänelle kova paikka. Tämä oli sellainen perhevaunu, olin tehnyt lapsille matkailuvaunun kerrossängyn alle piirustusnurkankin”, kertoo Lakka.
Hän teki asiasta rikosilmoituksen poliisille heti lauantaina. Seuraavana päivänä puhelin soi uudestaan. Poliisi soitti, että vaunuun oli jälleen murtauduttu ja paikkoja rikottu uudestaan. Vaunun kylkeen oli tehty lisää reikiä ja sisälle oli viety iso kivi.
”Kotona sanoin emännälle, että ei voi olla totta.”
Joonas Lakka säilytti asuntovaunuaan Elannontiellä Pakkalassa. (KUVA: Joonas Lakka)
Nyt kuitenkin yksi tekijöistä oli saatu kiinni. Paikalla ollut toisen matkailuvaunun omistaja oli saanut vaunun rikkojan kiinni itse teosta. Lakka sanoo, että kiinniottaja oli arvellut vahingontekijän olevan vain noin 13-vuotias. Lakkaa tekijän nuori ikä hämmästyttää.
”Tekijä on hirveän nuori. Kyllä asiat on pielessä, jos teinit touhuaa tämmöistä.”
Poliisi vahvistaa, että tekijä on alle 15-vuotias ja hänellä on ollut mukanaan ainakin yksi kumppani, jota ei ole vielä tavoitettu. Poliisi tutkii tapausta vahingontekona. Koska tekijät ovat alaikäisiä, poliisi ei halua kommentoida tässä vaiheessa enempää.
Lakka vie vaunun vaurioarvioon tällä viikolla. Liike, josta Lakka osti vaunun arvioi kuvien perusteella, että vaunu menee lunastukseen.
”Ei se taida olla pelastettavissa.”
Lakkaa ihmetyttää, miten kukaan ympärillä asuvista tai lähistöllä liikkuvista ihmisistä ei nähnyt mitään, vaikka vahingonteko on tapahtunut keskellä päivää. Lakka ei aio säilyttää matkailuvaunua vastaisuudessa Pakkalassa. Jos hänellä sellainen on.
”En tiedä hankimmeko enää uutta matkailuvaunua vai laitammeko harrastuksen jäihin toistaiseksi.”
smy:
--- Lainaus käyttäjältä: K.E.V - 14.01.2020 kello on 18:52 ---Isi ja äiti betaalaa >:D >:D >:D

--- Lainaus päättyy ---
Vakuutusyhtiö toteaa: Onneksi olkoon 2:n vaunun ja yhden asuntovaunun ostamisesta vanhemmille.
pouhe:
--- Lainaus käyttäjältä: smy - 14.01.2020 kello on 19:05 ---Vakuutusyhtiö toteaa: Onneksi olkoon 2:n vaunun ja yhden asuntovaunun ostamisesta vanhemmille.
--- Lainaus päättyy ---
Nyt en ymmärrä kirjoitustasi.
mike:
Vanhemmat vastaa alaikäisten toilailusta! Eli vakuutusyhtiö perii vanhemmilta!
MRi:
--- Lainaus käyttäjältä: mike - 15.01.2020 kello on 10:32 ---Vanhemmat vastaa alaikäisten toilailusta! Eli vakuutusyhtiö perii vanhemmilta!
--- Lainaus päättyy ---
Ei ole ihan yksinkertainen asia kuka korvaa vai korvaako kukaan mitään. Yleensä tulee omien kommenttien oikeellisuus varmistettua ja linkattua lähteetkin mutta tähän en jaksa alkaa kaikkia laittamaan.
- Onko kyseessä rikos vai vahinko?
- Onko vahinko aiheutettu tahallisesti, tuottamuksellisesti vai vahingossa?
- Kuinka vanha lapsi (alaikäinen) on?
- Onko vanhemmat laiminlyöneet valvontavelvollisuu tensa vai ei?
- Onko vanhemmilla vastuuvakuutus vai ei?
Jos tuota linkattua casea alkaa spekuloimaan:
- Tuskin voi todeta, että vanhemmat olisivat laiminlyöneet valvontavelvollisuu tensa eivätkä siten ole korvausvastuussa mitenkään
- Alaikäinen saattaa joutua korvausvastuuseen mutta voi olla rahan saaminen pitkissä puissa ja summaa kohtuullistettanee joka tapauksessa
- Vastuuvakuutuksesta tuskin saa mitään jos sellainen sattuu olemaan
***
Alla muutama copy-paste aiheeseen liittyen. Lähteet lakisivustoilta tai lakimiesten kirjoittamia.
Vanhempi ei lähtökohtaisesti ole korvausvelvollinen lapsensa aiheuttamasta vahingosta. Vanhemmilla on lapsistaan kuitenkin valvontavastuu ja mikäli vanhempien voidaan näyttää laiminlyöneen valvontavastuunsa, voivat he joutua korvausvelvollisiks i. Lapsen aiheuttama vahinko ei siis suinkaan aina tarkoita sitä, että vanhempi olisi rikkonut valvontavelvollisuu ttaan.
Lähtökohta on, että se, joka tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen täysimääräisenä. Alaikäisten aiheuttamaa vahinkoa arvioidaan kuitenkin lievemmin sekä tuottamuksen että korvauksen määrän osalta. Alaikäinen on velvollinen korvaamaan määrän, joka katsotaan hänen ikäänsä, kehitystasoonsa, teon laatuun, teon aiheuttajan ja vahingon kärsijän varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin nähden kohtuulliseksi.
Alaikäiset lapset kuuluvat kotona asuessaan vanhempiensa kotivakuutukseen. Kotivakuutukseen usein kuuluvasta vastuuvakuutuksesta korvataan ulkopuolisille aiheutuneita vahinkoja. Jos vanhemmat ovat ottaneet vastuuvakuutuksen sisältävän kotivakuutuksen, lapsen aiheuttamasta vahingosta voi hakea korvausta siitä.
Vastuuvakuutuksesta korvataan ne henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.
Vastuuvakuutuksella vakuutettuja ovat vakuutuksenottajan lisäksi kaikki hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvat henkilöt eli esim. lapset ja puoliso.
Vaikka vastuuvakuutuksesta ei yleensä korvatakaan tahallisesti aiheutettuja vahinkoja, alle 12-vuotiaan tahallaankin aiheuttamat vahingot korvataan.
Yleisesti on tiedossa, että alle 15-vuotiaat eivät joudu teoistaan oikeuteen eikä heitä rangaista.
Vahingonkorvausvelv ollisuus ei kuitenkaan noudata rikosvastuun ikärajaa. Myös alle 15-vuotias joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon.
Korvausvastuun laajuus suhteutetaan lapsen ikään ja kehitystasoon, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja siitä kärsineen varallisuuteen.
Jos korvaukset maksetaan uhrin vakuutuksesta, vakuutusyhtiö voi joissakin tapauksissa periä ne takautuvasti tekijältä.
***
Case 1:
Omakohtainen itselle sattunut tapaus. Kesällä 2018 leirintäalueella pikkupoika (ikä noin 5-7 vuotta) ajoi polkupyörällä paikoillaan olleen autoni kylkeen ja siihen tuli painauma ja maalivaurio. Emme olleet paikalla mutta pojan äiti tuli hoitamaan asiaa rehellisesti antaen omat että vakuutusyhtiönsä yhteystiedot.
Tapaus oli siis päivän selvä. Äidin vakuutusyhtiöltä tuli kielteinen korvauspäätös perusteena se, että poika ei ikänsä puolesta ole korvausvelvollinen.
Korjaus meni siten auton kaskosta. Auto oli työsuhdeautoni ja oma intoni asian jatkoselvittelyyn sen takia nolla. Tilanne tosin tuskin olisi tuosta muuttunut kuitenkaan.
Case 2:
Helsingin kaupungin puistosta oli kaatunut keskikokoinen lehmus autoni konepellille. Laitoin kaupungille korvausvaatimuksen. Korvaamatta jättämispäätös: lehmus oli ollut lehdessä eikä ulkoisesti ollut ilmeistä että puu on juuresta laho. Kaupunki ei siten ollut laiminlyönyt hoitovelvollisuutta an eikä ollut korvausvastuussa.
Summasummarum
Kannattaa pitää ne kaluston kaskovakuutuksetkin kunnossa. Todellakin turha olettaa että joku joka aiheuttaa vahingon sen myös korvaa.
Kannattaa pitää myös vastuuvakuutukset kunnossa kaiken varalta jos se oma muksu sattuu aiheuttamaan varomattomuuttaan vahingon. Rikosten ja vastaaviin hölmöilyihin ei auta vakuutukset vaan kunnon kotikasvatus.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta