Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone
Vakuutuksen omavastuu Virossa.
kimi:
--- Lainaus käyttäjältä: Jalmari - 23.07.2013 kello on 21:02 ---Vakuutusyhtiö peruutti tuon aikaisemman tuomion ja kertoi
että sattui sekaannus lisä omavastuuta ei ole ja koska vahinko ylittää omavastuun ei omavastuuta
peritä :D
Kiitos kimi, ilman sinua olisin tyytynyt vanhaan tuomioon.
Tartu hihasta jos näet Jalmarin jossain, tarjoan oluen tai lounaan tms.
--- Lainaus päättyy ---
Hyvä.
Ikävä kyllä näitä sekaannuksia tuntuu "sattuvan" yhä useammalle ja kuinka moni jää huomaamatta.
Hyvä kuitenkin, että asia oikaistiin ja että mennään sen mukaan mikä on julkisesti luettavissa yhteistyökumppaneid en sivuilla.
kimi:
Tänään posti toi asauton vakuutuslaskun ja vakuutuskirjan.
Ovelasti Fennia on jättänyt pois paljonkin tekstiä.
Kirjasta ilmenee AL jäsenyys mutta, siinä on myös seuraava teksti:
"Pohjoismaiden ulkopuolella sattuneissa vahingoissa on kaksinkertainen perusomavastuu.
Lisäomavastuu varkausvahingoissa vakuutusehdoissa erikseen mainituissa maissa on 10% vahingon määrästä, kuitenkin aina vähintään 510 euroa.
Fenniakasko on voimassa Green Card -sopimusmaissa lukuunottamatta Venäjää"
Soitin Fenniaan ja sain ympäripyöreän vastauksen, tyyliin. Koska kirjassa on maininta Autoliitosta toki vahinkotapauksessa toimitaan jäsenyyden ehtojen mukaan.
Kyllä tuo mielestäni haiskahtaa vedätykseltä, vahingon jälkeen helposti lukee vakuutuskirjan ja mahdollinen lisäetu jää huomaamatta jos yhtiö vahingossa unohtaa sopimuksen ALn kanssa.
mjh48:
IF:llä on nuo omavastuut vielä suurempia:
"Pohjoismaiden ulkopuolella sattuneissa vahingoissa omavastuu on kaksinkertainen. Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä, Moldovassa, Ukrainassa ja Puolassa sekä Euroopan ulkopuolella sattuneissa vahingoissa omavastuu on nelinkertainen, varkausvahingoissa kuitenkin aina vähintään 25 prosenttia vahingon määrästä. "
Matkailuautoilijan jolla on IF:in vakuutus kannattaa huolehtia hyvin autostaan ettei sitä varasteta Baltiassa, voi olla turhan suuri omavastuu Thumbd
Em syystä vaihdoin kilpailutuksen jälkeen Fenniaan kun olen lisäksi Autoliiton jäsen
Hauho:
Toistan taas kerran. Kilpailutin ja lupasin keskittää kaikki.
Halvin olisi ollut (n. 100 € halvempi) se netissä toimiva.
Halusin kuitenkin yrityksen jolla on toimisto-osoite.
Lähes tonni lähti vuositasolla vakuutusmaksuista vanhoista hinnoista laajemmalla/paremmalla turvalla.
Vanha oli LähiTapiola ja uusi Fennia.
Eikä LähiTapiolan hinnatkaan olleet listahintoja vaan vakuutus vakuutukselta pari vuotta sitten
keskusteltuja erikoishintoja.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta