Vaunun jääkaappi oli helteellä liian lämmin (myös olut) ja viimein lakkasi kokonaan jäähtymästä. Oli ensimmäinen kerta kun tuollaista ongelmaa ryhdyin ratkaisemaan. Neuvoa antavan jälkeen totesin, että oikea käsi on liian iso ahtaaseen polttimon poistoon, joten vaihdoin vasempaan. Se mahtuikin syvemmälle mutta peitti pahasti näkyvyyttä ja terävät pellit saivat verenkin rystysestä vuotamaan. Olikin luonnollista että suljin silmäni (kivusta) pyörtymisen pelosta. Avattuani viimein silmäni irroitin kaasuputken polttimesta ja onnistuihan se viimein oikeilla työkaluilla, putkipihdeillä ja nuljahtavalla kiintoavaimella. Onnekseni en ollut palauttanut laastaria ensiapukaappiin.
Paineilma tussautti pölyt silmiin ja oli lähdettävä pesulle ja hermoja lepuuttamaan pöydän ääreen. Iltapäivällä jatkoin korjausta ja olihan siitä jotain oppinut koska kokoaminen sujui selvästi nopsempaan. Kun kaikki oli paikallaan huomasin pienen kiiltävän peltilätkän maassa ja tutkisteltuani sitä päättelin (aivan oikein) sen olevan jonkinlainen kaasusuutin, Puhdistin sen reiän nuppineulalla ja laitoin takaisin seuraavana päivänä. Homma sujuikin jo ilman neuvoa antavia.
Siitä saakka olut on pysynyt kylmänä jääkaapissa, harvakseltaan täydennettynä.
Ja sitten aforismi: Minkä ihminen on tehnyt sen voi korjatakin. Jos uskallusta ja onnea on