Aihe: Inhimillinen tekijä

Puolison kuolema.  Katsoin ja kosketti.  Ajattelin avata. 

mä niin haluan lähteä täältä maanpäältä
ennen kultsia
en varmaankaan kestäis sitä tuskaa
jos hän minut tänne jättäis 

meitin isä nukkui pois helmiskuussa
ja äiti huhtikuussa
hymy huulilla
kun tiesi ,että pääsee isän luokse
he olivat ihan nuoria ,kun yhdessä alkoivat kulkea
ja 65v äiti ja isä olis täyttänyt 70 v.
50 vuotta yhteistä taivalta kulkivat   
vaikka ikävä ja suru olikin ja on vieläkin suuri 
niin tieto ,että heillä ei ole kipuja eikä murheita
on lohtunani
ja jos olis mahdollista
niin toivon, että mekin päästäis yhtä aikaa
sinne minne, sitten mennäänkin kuolon jälkeen 

"mä niin haluan lähteä täältä maanpäältä
ennen kultsia
en varmaankaan kestäis sitä tuskaa
jos hän minut tänne jättäis  "

Niin minäkin.
Pitäisi katsoa tuo ohjelma, Inhimillinen tekijä , noissa on aina mielenkiintoisia ajatuksia elämästä.

Osanotot menetykseesi, Sipu. Muistot elävät.

"mä niin haluan lähteä täältä maanpäältä
ennen kultsia
en varmaankaan kestäis sitä tuskaa
jos hän minut tänne jättäis  "

Niin minäkin.
Pitäisi katsoa tuo ohjelma, Inhimillinen tekijä , noissa on aina mielenkiintoisia ajatuksia elämästä.

Osanotot menetykseesi, Sipu. Muistot elävät.

kiitos kaunis Solei !

mä niin haluan lähteä täältä maanpäältä
ennen kultsia
en varmaankaan kestäis sitä tuskaa
jos hän minut tänne jättäis 

meitin isä nukkui pois helmiskuussa
ja äiti huhtikuussa
hymy huulilla
kun tiesi ,että pääsee isän luokse
he olivat ihan nuoria ,kun yhdessä alkoivat kulkea
ja 65v äiti ja isä olis täyttänyt 70 v.
50 vuotta yhteistä taivalta kulkivat   
vaikka ikävä ja suru olikin ja on vieläkin suuri 
niin tieto ,että heillä ei ole kipuja eikä murheita
on lohtunani
ja jos olis mahdollista
niin toivon, että mekin päästäis yhtä aikaa
sinne minne, sitten mennäänkin kuolon jälkeen 

Nämä on niitä vaikeita asioita joita joudumme kohtaamaan jokainen, ei siinä sanat riitä vaikka kaikki tiedämme että jokaisen kohtalo on joskus edessä.

Kaikille niille voimia jotka sitä tarvitsevat..

Kuoleman, sen hetkinen hohtaaminen tulee aina yllätyksenä. Mutta onhan meidän jokaisen takaraivossa ajatus, että kuolema on väistämätön. Eihän siitä muuten mitään tulisi, vaan pälli hajoaisi. Lapsen kuolema on sellainen, että siinä on karskimmillakin ajatus hukassa. 

Kuoleman, sen hetkinen hohtaaminen tulee aina yllätyksenä. Mutta onhan meidän jokaisen takaraivossa ajatus, että kuolema on väistämätön. Eihän siitä muuten mitään tulisi, vaan pälli hajoaisi. Lapsen kuolema on sellainen, että siinä on karskimmillakin ajatus hukassa. 

tota lapsen kuolemaa
ei voi ymmärtää
kun pikku veljen poika 
syntyi sydän vikaisena
eikä se pieni sydän enään jaksanutkaan toimia
vaan nukkui hän 3kk:n ikäisenä
oli niin kauheeta saattaa sitä pientä arkkua hautaa
niin se koski ja kohlahti ,että vieläkin tulee 
vaikka aikkaa on kulunut 20v.

Tuosta oman lapsen menettämisestä mulla on valitettavasti kokemusta.Menetimme 1.5 vuotiaan pojan eräänä jouluaaton aamuyönä.Ei ollut joulua silloin meillä.Vain aika tekee hiljalleen tehtäväänsä asian suhteen.Oli elämäni raskain matka kantaa arkku kirkosta hautaan.Ei näitä voi käsittää,mutta eteenpäin on mentävä.Naapuri menetti seur.kesänä nuoren vaimonsa,silloin me kaksi raavasta miestä itkettiin,ja yritettiin toisiamme lohduttaa.Käsittämä tön on elämä.

Tuosta oman lapsen menettämisestä mulla on valitettavasti kokemusta.Menetimme 1.5 vuotiaan pojan eräänä jouluaaton aamuyönä.Ei ollut joulua silloin meillä.Vain aika tekee hiljalleen tehtäväänsä asian suhteen.Oli elämäni raskain matka kantaa arkku kirkosta hautaan.Ei näitä voi käsittää,mutta eteenpäin on mentävä.Naapuri menetti seur.kesänä nuoren vaimonsa,silloin me kaksi raavasta miestä itkettiin,ja yritettiin toisiamme lohduttaa.Käsittämä tön on elämä.

osanottoni 
ihan kauheeta on menettää oma lapsi
en varmaankaan ikinä palautuis entiselleni
jos joudun menettämään omat lapseni tai lastenlapseni 

Osanottoni!

Varmasti suurin menetys ja suru on menettää oma pieni lapsi.
Ihminen vaan on rakennettu niin, että suuressakin surussa se saa voimia jostakin. Elämä kun kuitenkin jatkuu. Menetyksen ja surun kanssa on vain opittava elämään.
Aina ei vain voi ymmärtää kaikkea ja kaikelle ei löydy vastaustakaan, miksi.

Mietin tarkkaan, ennenkuin laitoin avaukseni tästä aiheestä.
Vaan pelko oli turha, on niin hienoja ihmisiä kommentoimassa tätäkin asiaa.  Kuolemaa, vaikka se on elämän väistämätön päätös.  Mikähän siinä on, että sen käsittely tuntuu pelottavalta.

Itse suhtaudun kuolemaan luonnollisena tapahtumana, kun aika tulee, olen tehtäväni täällä tehnyt ja minun on aika mennä.  Olen vahvasti sitä mieltä, että meillä kaikilla on täällä joku tehtävä, jonka saattaminen päätökseen tekee tilaa uudelle elämälle ja sielulle.

Ettätämmöstä nyt piti.

Itse suhtaudun kuolemaan luonnollisena tapahtumana, kun aika tulee, olen tehtäväni täällä tehnyt ja minun on aika mennä.  Olen vahvasti sitä mieltä, että meillä kaikilla on täällä joku tehtävä, jonka saattaminen päätökseen tekee tilaa uudelle elämälle ja sielulle.

Ensimmäiset lapsenlapset kun putkahti eloa jatkamaan, sen jälkeen kuoleman "vartominen" on keponen homma.   

Mietin tarkkaan, ennenkuin laitoin avaukseni tästä aiheestä.
Vaan pelko oli turha, on niin hienoja ihmisiä kommentoimassa tätäkin asiaa.  Kuolemaa, vaikka se on elämän väistämätön päätös.  Mikähän siinä on, että sen käsittely tuntuu pelottavalta.

Itse suhtaudun kuolemaan luonnollisena tapahtumana, kun aika tulee, olen tehtäväni täällä tehnyt ja minun on aika mennä.  Olen vahvasti sitä mieltä, että meillä kaikilla on täällä joku tehtävä, jonka saattaminen päätökseen tekee tilaa uudelle elämälle ja sielulle.

Ettätämmöstä nyt piti.

toi on niin totta
sen olen ihan itse kokenut
kun olin sappileikkauksessa
joka sitten meni täysin pieleen
niin voin sanoa
että hetkittäin en ollut täällä
vaan jossain muualla
mutta niin se vaan on
että minun työni on olla mummi ja ukkille kulta 
se asia on niin monesti minulle näyttetty
kun pienet kätöset halaavat ja saa suukon poskelle
aah kyllä vaan elämä on , kuitenkin niin ihanaa   

mutta niin se vaan on
että minun työni on olla mummi ja ukkille kulta 
se asia on niin monesti minulle näyttetty
kun pienet kätöset halaavat ja saa suukon poskelle
aah kyllä vaan elämä on , kuitenkin niin ihanaa   

 

Osanottoni surun kokeneille. Kun ei ole omia lapsia- voi vain miettiä tuskan määrää oman lapsen menetyksen kohdalla.