Mulle tuli näkyviin heti kun olin 1. piikin saanu.
Mulle tuli näkyviin heti kun olin 1. piikin saanu.
Omakannassa on ollut jo jonkun aikaa...
Kyseessä on ollut kuitenkin kansallinen rokotustodistus tässä vaiheessa. Näkyi olevan Kansallinen edelleen, vaikkakin englannin kielinen. Mulle tuli näkyviin heti kun olin 1. piikin saanu.Minullakin näkyi ensimmäinen piikki melkein samana päivänä mutta tuota toista ei vielä näy. Tänään viimein päivitty OmaKantaan toinenkin rokotus eli sain koronarokotustodist uksen.
Huomenna vielä kova helle joten pysymme kaupungissa. Perjantaina mökille ja ehkä jo viikonlopun aikana vaunu perässä pohjoista kohti. Tänään viimein päivitty OmaKantaan toinenkin rokotus eli sain koronarokotustodist uksen.Itse sain tokan piikin eilen ja tänään näkyi jo Omakannassa ja rokotustodistus oli valmiina. Rokotuspaikalla tais sanoa että voi mennä 2-5 vrk ennen kuin näkyy. Itse sain tokan piikin eilen ja tänään näkyi jo Omakannassa ja rokotustodistus oli valmiina. Rokotuspaikalla tais sanoa että voi mennä 2-5 vrk ennen kuin näkyy.Minulla oli 21.5 toinen rokotus ja nyt vasta se näkyi OmaKanta-sivulla.Melkein 2kk Tänään käytiin vaimon kanssa tokalla piikillä, en ole omakantaa katsonut. Meillekin sanottiin, että voi viedä 5 päivää.
Alle tunti meni. Kun näkyi.
Sain kans tänään toisen piikin, nopeammin kuin liki 30 vuotta vanhempi isäukko joka asuu naapurikunnassa No, meidän kylä lienee liki ykkösiä mitä rokotusvauhtiin tulee.
Täällä kans tänään II-piikki. Käsi vähän kipeä, ehkä saman verran kuin I-piikillä. Omakannassa näkyi eka piikki viellä, mutta eipä tiedolla ole tarvettakaan.
Nyt tauti leviää nuorten aikuisten välityksellä, juuri niiden jotka notkuvat baareissa ja yökerhoissa ja jotka ovat lopettaneet maskien käytön kun virallinen lupa tuli. Ei ole kykyä ajatella omilla aivoilla.
Nyt tauti leviää nuorten aikuisten välityksellä, juuri niiden jotka notkuvat baareissa ja yökerhoissa ja jotka ovat lopettaneet maskien käytön kun virallinen lupa tuli. Ei ole kykyä ajatella omilla aivoilla.Ja lisäksi rokotuskammoisia. Ja lisäksi rokotuskammoisia.Rokotevastaisuus keskittyy vielä yleensä perhepiiriin tai jopa paikallisesti isompaan ryhmään. Riippuen siitä tulee kammo salaliittoteorioide n pohjalta vai ohjaako siihen joku korkeampi voima... Täytyy kuitenkin muistaa, että rajoitusten päämäärä oli kaiketi estää sairaanhoidon ylikuormittuminen ja loppupeleissä myös koronakuolleisuus. Nyt kun rokotekattavuus on jo kohtuullisen hyvin edennyt, niin noiden tartuntalukujen perusteella ei voi vetää enää ihan samoja johtopäätöksiä kuin aiemmin. Omasta mielestä Hanna Nohynekillä on hyvin valot päällä ja tuo keskustelun avaus on enemmän kuin perusteltu. https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/90697caf-f670-4a58-9335-595dd3319de0 Koronavirus näyttää olevan joillekin niin pirullinen tauti, ettei sitä kenellekkään haluaisi. Rajoitusten purkamisen myötä kasvaa ihmisen oma vastuu samassa suhtessa. Valitettavasti useilla ei mene se tajuntaan.
Lähetetty minun motorola one vision laitteesta Tapatalkilla |