Tuossa kun viikko sitten tuli hommattua se töllö tuonne vaunuun niin tänään kävin mallailemassa sitä paikoilleen. Ei ehkä se järkevin paikka mutta eipä tuolle oikein mitään muutakaan paikkaa ole kuin tuossa kaapin kyljessä. Pitää vielä laittaa kaapin sisälle vahvikelevy kun sen verran ohkasta tavaraa tuo seinä että melkein antoi periksi jo tässä testi vaiheessa kun ei ollut kuin parilla ruuvilla kiinni.
ProCaster LE-24A550H 24” HD Ready Android LED -televisio, 12 V Kuvalaatuhan tässä ei nyt mikään päätä huimaava ole mikä nyt ei sinällään yllätyksenä tule kun näytöntarkkuus on 1280x768 (Kodin ilmoittama). SD laatuista antennilähetystä katellessa meinasi kuitenkin itku päästä kun tottunut katteleen näitä hd kanavia. Toki hd kanavia katellessa kuvanlaatu on kuitenkin ihan hyvä ja samoiten elokuvaa katellessa ihan ok. Kaiuttimet oli yllättävän hyvät vaikka hieman muovinen tuo ääni noissa on mutta niinpä ne tuppaa oleen monessa muussa paremmassakin töllössä. Tuota voinee aika hyvin korjata laittamalla erilliset kaiuttimet. Kattoa että saisiko tuon kytkettyä radion AUX tuloon.
Tuli tuossa mielenkiinnon vuoksi myöskin mittailtua virrankulutuksia kun valmistaja antaa maksimikulutukseksi 47W eli 3,9A 12 voltilla. Töllö akkuun kiinni ja virtamittari väliin niin normi tv:n katsellussa näytti pyörivän kulutus siinä 0,9-1,1A paikkeilla eli ei mikään mahdoton. Aluksi tuo oli hieman korkeampi (0,9-1,3A) mutta kun sääteli kuva-asetuksia ja otti automaattisen taustavalonsäädön pois niin kulutus putosi jonkin verran.
Mittaustuloksia:
TV katselu 0,9-1,1A
TV katselu ssd levy kiinni 1,1-1,2A
TV katselu muistitikku kiinni 1,0-1,1A
Yle areenaa katsellessa 1,1-1,2A
SSD levyltä katsellessa Kodia käyttäen:
Elokuva HD laatusena 1,2-1,3A.
Elokuva SD laatusena 1,1-1,2A
Musiikin kuuntelu visualisoinnin kera 1,2-1,4A
Muistitikulta katsellessa Kodia käyttäen:
Elokuva HD laatusena 1,1-1,25A
Elokuva SD laatusena 1,1-1,25A
Musiikki jäi testaamatta kun en muistanut tikulle musiikkia laittaa.
Sammutettuna 20mA eli käytännössä merkkiledin verran.
Näiden mittausten perusteella nyt ainakin muutaman tunnin uskaltaa töllöä katella jos tarve vaatii.
Nyt kun vielä tulisi se uhvo antenni ja loput tarvikkeet niin pääsisi tekeen asennukset loppuun.