Lainaukset koronavaara / ulkomaan matkailuketjusta. Omat hajatelmat ja tajunnavirta tänne kun eivät ulkomaan matkailuun enää liity.
no. suomessa kuolee keskimäärin 150 ihmistä viikossa ja koronaan kuollut 650 ihmistä ajassa X. sitten voidaan vielä laskea ihmiset jotka kuolee koronan takia kun ei pääse hoitoon tai hoito on keskeytetty, näistä kuolleista ei kukaan halua puhua on vain korona. en vähättäle koronaa mutta jos yksi pelastetaan näillä toimilla koronalta samalla kuolee kaksi kun keskitytään vain koronaan.
Linkin takana on vuoden 2019 kuolemansyytilasto.
https://www.stat.fi/til/ksyyt/2019/ksyyt_2019_2020-12-14_kat_001_fi.htmlVuoden 2019 aikana kuoli noin 54 000 henkilöä, joilla oli asuinkunta Suomessa. Tämä on yli 500 henkilöä vähemmän kuin edellisvuonna. Kuolleiden keski-ikä (mediaani) oli naisilla 85 vuotta ja miehillä 77 vuotta.
Siitä perspektiiviä: kuolleiden vuosittaiseen kokonaismäärään, vuotuiseen vaihteluväliin ja kuolleiden keski-ikään.
Huomiona, että alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksee
n menehtyi vuoden 2019 aikana noin 1 700 henkeä.
Siinähän olisi potentiaalia kuolleisuuden pienentämiseen? Ai niin, mutta kun valtiolla on viinan myynnissä monopoli ja hyvät verotulot...
***
Suomi vs Ruotsi (23.1.2021, lähteet THL ja worldometers.info)
SuomiVäkiluku 5 518 000
Positiiviset näytteet 41 915 (0,8% väestöstä)
Kuolleet 644 (1,5 % positiivisista näytteistä)
Ruotsi Väkiluku 10 328 000
Positiiviset näytteet 547 166 (5,3% väestöstä)
Kuolleet 11 005 (2,0 % positiivisista näytteistä)
Todellisia koronan, oireettomina tai lievästi sairastaneina, on luonnollisesti enemmän. Ja virhemarginaalia on varmasti kuolleiden tilastoinnissa. Loppuvuonna yhdessä yhdistyksen kokouksessa tuttu vanhempi herrasmies kertoi vaimonsa kuolleen koronaan. Seuraavassa lauseessa tuli toki selville, että sairasti myös aivosyöpää.
Maavertailu lähinnä kun Ruotsia pidetään heikosti koronan kanssa onnistuneena eli meidän worst case olisi heidän luvut suhteellisena? Jonkun verran on sukua Ruotsissa ja sekä itse että parempipuolisko ruotsalaisen konsernin palveluksessa. Ei nuo tunnu tuolla lahden toisella puolella varsinaisesti panikoivan.
***
Täällä on sama ongelma eli suo siellä ja vetälä täällä on tähän hyvä sanonta.
Syöpähoitoja lykätään, pumppuleikkauksia lykätäänja niin edelleen.
Sillä, että jos fokus on yksisilmäisesti vain koronassa, lyhenee elämä ja menetetään elinpäiviä/-vuosia niiltä, joiden enemmän tai vähemmän akuutti hoito viivästyy.
Ja voisihan tuossa, ainakin teoriassa laskea, mitä jos jonkun koronaa estävän toimenpiteen vaikutus olisi meidän kaikkien, siis koko populaation elinaikaodotteen lyhentymiseen, vaikka päivän: vaikutus Suomessa olisi 186 ihmisen koko elämän verran 81 vuoden keskimääräisellä elinaikaodotteella.
Esimerkiksi hammashoito on ollut vuoden päivät melko jäissä ja varmaan moni muukin. Joko järjestävän tahon tai hoitoa itse siirtävän henkilön toimesta.
Tosin suomessa naukuvat hoitohenkilöt aivan turhaa, eivät ole vielä olleet oikeasti tiukassa paikassajapainamaan hommia tosissaan.
Itsellä ei ole läheistä kontaktipintaa terveydenhoitoalall
a työskenteleviin, että osaisi tuota arvioida. Varmasti esim. Belgiassa tilanne on ollut tukalampi.
Mutta mielestäni on ollut totaalista pelisilmän puutetta, ettei julkiselle sektorille ole saatu mitään koronalisää. Yksityisellä sektorilla jotain käsittääkseni on maksettukin.
Rahaa on nimittäin lapettu koronatukina ja muutoin niin, ettei olla oltu köyhiä ja kipeitä. Tuo on mielestäni yksi ääriesimerkeistä ja voisi kysyä, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä…
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a7fbd4f9-06ff-4277-bf67-f1e8c7eb05db ***
Meillähän onkin 'huulipunahallitus'.
Tosin, sama touhu taitaisi nolla, olisi siellä ketä vaan.
Aina on joku itkemässä ja perustuslakia luetaan kun piru raamattua.
Tukia tupataan kaikenmaailman kodittomien kissojen yhdistyksille, joilla ei ole Suomen talouden kannalta mitään merkitystä.
Lainsäädäntö on syystä olemassa ja se sisältöineen on ollut koko ajan tiedossa. Joku aika sitten osuin telkkarin ääreen, kun Krista Kiuru ja Antti Häkkänen aiheesta keskustelivat. Aikaa lainsäädännön valmisteluun on ollut kesästä lähtien mutta hallitus on ollut telineissä ja esitykset ovat olleet säälittävän huonosti valmisteltuja. Oli Kiuru kerrankin naama punaisena ja tajusi olla asiassa tai hiljaa.
***
Mutta ei auta kuin toivoa, että saadaan rokotteita Suomeenkin ja ettei tule mitään uusia takapakkeja virusmuunnosten tai rokotteiden tehottomuuden / sivuvaikutusten suhteen.
Ja toivottavasti siihen saakka päättäjät tekevät oikeita päätöksiä. Muistaen, että korona on kuitenkin vain yksi asia muiden joukossa ja onnistumista mitataan muillakin mittareilla kuin koronakuolemilla.