Kirjoittaja
Aihe: Kansalle, mitä kansa haluaa ? (Luettu 3915 kertaa)
« Vastaus #16 : 9.09.2011 kello on 13:00 »
Facebookin idea aukeaa vasta sitten kun sulla on siellä kavereita. Kestää jonkun viikon.
Sen jälkeen mainio yhteydenpito väline esimerkiksi ulkomaille muuttaneisiin lapsiin tai tuttuihin.
Facebook on varmasti ihan mainio väline yhteydenpitoon, kun sitä osaa käyttää. Käytön osaamiseen liittyy olennaisena asiana sen ymmärtäminen minkälaista asiaa sinne laittaa, ja mitä tapahtuu jos kyseiset asiat päätyvät väärien silmien eteen. Nämä viimeaikoina otsikoissa pyörineet potkut ovat ääriesimerkki, mutta en koskaan julistaisi ko. palstalla myöskään että "Olenpa reissussa, koti ammottaa tyhjillään" tyyppisiä statuspäivityksiä (siitä puheenollen, enpä olekaa koskaan päivittänyt siellä statustani  ) Minusta tuo BB on ihan loistava, koska se tuottaa tämän keskustelun kaltaista itsensä pönkitystä jopa niiden keskuudessa, jotka eivät ko. ohjelmaa (muka) edes katso. Osa korostaa itseään kärkkäästi julistamalla ettei koskaan katsoisi kyseistä ohjelmaa (mutta kummasti tietävät mistä siinä on kyse silti?) ja merkittävästi harvempi tunnustautuu katsojaksi - siitäkin huolimatta että kyseisen ohjelman katsojaluvut ovat tällä kertaa ymmärtääkseni ennätyssuuret  Kun ei kukaan ehdi katsoa kaikkia ohjelmia, niin mikä tekee tästä ohjelmasta niin paljon kummemman kuin ne kymmenet muut jotka jäävät niiden muiden suosikkiohjelmien jalkoihin? TV:stä tulee nykyisin esimerkiksi "Lihava Unelmapoikamies" -niminen ohjelma; minusta tuo on vielä paljon enemmän väkisellä väännetty konsepti kuin BB!
« Vastaus #17 : 9.09.2011 kello on 13:25 »
Facebook on varmasti ihan mainio väline yhteydenpitoon, kun sitä osaa käyttää. Käytön osaamiseen liittyy olennaisena asiana sen ymmärtäminen minkälaista asiaa sinne laittaa, ja mitä tapahtuu jos kyseiset asiat päätyvät väärien silmien eteen. Nämä viimeaikoina otsikoissa pyörineet potkut ovat ääriesimerkki, mutta en koskaan julistaisi ko. palstalla myöskään että "Olenpa reissussa, koti ammottaa tyhjillään" tyyppisiä statuspäivityksiä (siitä puheenollen, enpä olekaa koskaan päivittänyt siellä statustani )
Minusta tuo BB on ihan loistava, koska se tuottaa tämän keskustelun kaltaista itsensä pönkitystä jopa niiden keskuudessa, jotka eivät ko. ohjelmaa (muka) edes katso. Osa korostaa itseään kärkkäästi julistamalla ettei koskaan katsoisi kyseistä ohjelmaa (mutta kummasti tietävät mistä siinä on kyse silti?) ja merkittävästi harvempi tunnustautuu katsojaksi - siitäkin huolimatta että kyseisen ohjelman katsojaluvut ovat tällä kertaa ymmärtääkseni ennätyssuuret 
Kun ei kukaan ehdi katsoa kaikkia ohjelmia, niin mikä tekee tästä ohjelmasta niin paljon kummemman kuin ne kymmenet muut jotka jäävät niiden muiden suosikkiohjelmien jalkoihin? TV:stä tulee nykyisin esimerkiksi "Lihava Unelmapoikamies" -niminen ohjelma; minusta tuo on vielä paljon enemmän väkisellä väännetty konsepti kuin BB!
jee-bou-uu ... niin justiinsa .. just jetsulleen.. tuolleen se menee ..  ja tässä , kun istuskelen sukkaakutoen niin eipä tarvitse aivojakaan käyttää , kun seuraa tai kuuntelee tai jotain noitakin ohjelmia .. kuten bb.. kotikatua.. salkkareita .. diiliä .. kuten myöskin uutisia ja aamutv, asiaohjelmia , vanhoja leffoja .kokki ohjelmat ovat kärkeä ym ym ... siis näitä .. syrjäsilmällä seurailen kudinten ohessa ..enkä häpeä tunnustaa 
« Vastaus #18 : 9.09.2011 kello on 14:50 »
Suahan sitä nuamakirjaa kehua, mutten oo siittäkään senkään veta kiinnostunnu kuin tuosta BB:stakaan.... joskus entisessä elämässä tuusasin tuon messengerin kanssa (kokkeilin skypeäkin, ei innostannu). nykyään enempi ihan vaan @-postilla ja toisinnin perinteisellä postillakin yhteyksiä kännyn kera pidän.... 
« Vastaus #19 : 9.09.2011 kello on 18:47 »
Tuossa fb:ssä on minun nähdäkseni sellainen ongelma, että vaikka olet kuinka tarkkana että mitä sinne laitat, niin et voi valvoa sitä, mitä muut sinne sinusta laittavat. Bb:tä olen tällä kaudella katsonut ehkä 5 min, vahingossa. Hauskaa oli. 
« Vastaus #20 : 9.09.2011 kello on 19:31 »
Totta puhut Facebookista. Siellä ei tosiaan kannata ruveta kaikkien kaveriksi. Kun katsoo tarkkaan ketä hyväksyy kaverikseen ei ole mitään ongelmaa. Aika monet FB:n arvostelijat, ei kuitenkaan ole aina ymmärtäneet koko sen ideaa.
Ja tietysti pitää ne yksityisyysasetukse t tiukalla.
Tää nyt oli vähän OT tohon telkkarin katsomiseen.
« Vastaus #21 : 9.09.2011 kello on 19:51 »
Jepulis. Hassua siinä mielessä että jotkut kertoo katsovansa vain uutisia. ...ymmärtämättä että uutiset ovat vain propagandaa jonka (kovin koulutettu) uutistoimittaja on valinnut valtaisasta kansainvälisestä uutisvirrasta. Ei siitä uutisvirrasta uustisiin valita kuin ne uutiset jotka oat uutistoimittajan agendaan sopivia.
Sensijaan tosi TV ohjelmat ovat suoria ohjelmia ja siinä mielessä enemmän totta kuin "uutiset".
Tokivain tosi TV ohjelmatkin saadaan tietyn värisiksi kun valitaan tarkoitushakuisesti niiden "tähdet".
|