Tämä ei ole vastaus sun kysymykseen. Olen kohta 40v. pärjännyt ilman moisia laitteita. Eikä hometta ole ilmestynyt kuin unohtuneeseen ruokaan.
Sivuja: [1] Siirry alas
*****
Tämä ei ole vastaus sun kysymykseen. Olen kohta 40v. pärjännyt ilman moisia laitteita. Eikä hometta ole ilmestynyt kuin unohtuneeseen ruokaan.
Miksi ne akut pitäisi viedä sisälle?
Akut purkautuu ja pysyy parhaiten kunnossa kylmässä, kunhan niissä on sen verran latausta ettei ne jäädy. Miksi ne akut pitäisi viedä sisälle?En minä tiedä niin tuntuu moni sanovan, että näin tekee ja käyttöohjekirjassak in jotain sen suuntaista kerrottiin. No olisko se sitten niin, että antaa akkujen olla kiinni autossa ja ulkoliittimessä jatkuvasti johto kiinni koko seisonnan ajan? Tää on tosiaan mulle eka kerta kuin autoa talven seisotan niin emmä näistä mitään tiedä. heippa! anna akut olla paikallaan kaapelikenkä vain irti. Riittää kerran tai kaksi latausta puolen vuoden aikana jos sähköä saatavilla. minä en ole ladannut kertaakaan, kun ei ole sähköä. Mitään ongelmia en ole havainnut. Akkuhan säilysi parhaiten
pakastettuna! heippa! anna akut olla paikallaan kaapelikenkä vain irti. Riittää kerran tai kaksi latausta puolen vuoden aikana jos sähköä saatavilla. minä en ole ladannut kertaakaan, kun ei ole sähköä. Mitään ongelmia en ole havainnut. Akkuhan säilysi parhaitenJos nyt kuitenkin haluaisin käyttää tuota Promod Lite II Kuivanapitolämmitys ohjainta niin toimiiko se jos akuista on johdot irti mutta kärry on liitetty ulkoiseen 230V:n virranjakeluun? Ja miksi yleensäkkään tollanen kuivanapitolaite niin täällä eteläsuomessa kun nämä talvet voi olla pelkkää vesisadetta niin kosteutta ainakin ulkona riittää. Jatkuvaa pakkasta jolloin ilma on kuivempaa tulee ehkä jo tammikuussa jos silloinkaan. Kyseisen aparaation ohjeissa lukee;
Lainaus KÄYTTÖJÄNNITE 230VAC, 50-60Hz, maad. pistotulppaeli se välitä akuista lainkaan. Kysymys tuleeko m-auton asuntopuolen 230VAC pistorasioista mitään, jos liitäntäjohto autossa kiinni, mutta hupiakun kytkentä irti - yleisvastaus; tulee. Mutta testaa kuitenki ennen käyttöä.. Video lämmittimen käytöstä. https://www.youtube.com/watch?v=6lWBC9i1qcY
Finnfoam mainosvideo - täh? E: kerkesitkin jo korjaamaan Minuakin kiinnostaa, onko auton/vaunun laturille haittaa siitä, että laturi on saa verkkovirran ja on päällä, mutta akkuja ei ole. Tai piuha on irti.
Minuakin kiinnostaa, onko auton/vaunun laturille haittaa siitä, että laturi on saa verkkovirran ja on päällä, mutta akkuja ei ole. Tai piuha on irti. Samalla kun irroittaa akusta -johdon voi nypätä myös laturin verkkojohdon irti, niin ei tarvitse aprikoida laturin käyttäytymistä. P Mulla on auto myös kylmässä konehallissa talvilevolla. Tuon mkosteuden poiston olen toteuttanut halvalla pienitehoisella pakkasvahdilla joka on koko ajan päällä. Tosin +5 stetta on katkaisurajana. Siis koko ajan ulkolämmöstä riippumatta muutama aste lämpimämpi kuin ulkona. Kaikki akut ovat paikoillaan ja EBL99 pitää niitä vireessä. Hiemanhan nuo sähköä kuluttavat mutta maatilan sähkölaskussa ei tuota mitenkään huomaa. Talven sähkönkulutuksen verran ja ylikin saattaa sesonkiaikana tunnissa sähköä kulua.
Asuntoautoa ei ole tarkoitus käyttää talvella ja siihen liittyen kysynkin laitteesta "Promod Lite II Kuivanapitolämmitys ohjain" tuo vissiin olis aika näppärä peli laittaa niin ei pääsisi kosteutta sisälle kertymään. En tiedä, mikä vimpain on kyseessä mutta meillä on tavallinen kello, joka antaa lämmittimelle sähvöä ½h/vrk. Sillä pysyy auto kuivana. En tiedä, mikä vimpain on kyseessä mutta meillä on tavallinen kello, joka antaa lämmittimelle sähvöä ½h/vrk. "Uusi Promod Lite II, on mullistava laite talvisin kylmänä pidettävien kohteiden ylläpitoon. Laitteemme vahtii että ilmankosteus ei nouse missään tilanteessa sallittua suuremmaksi, näin kohde pysyy kuivana ja sähköä säästyy merkittävästi peruslämpöön verrattuna." Lisää tietoa löytyy tuolta -> http://www.leveltec.fi/tuotteet/promodlite.html Ja käyttöohjeesta -> http://www.leveltec.fi/documents/ProMod%20Lite%20II_Kayttoohje_FI_20181213.pdf Hintaa tuolla vempaimella on ~260e eli maksaahan se jonkin verran verrattuna tuohon teidän käyttämään ajastimeen. Hintaa tuolla vempaimella on ~260e eli maksaahan se jonkin verran verrattuna tuohon teidän käyttämään ajastimeen. Jokainen voi laskea itse, mikä kannattaa. Ja mainoslauseethan on yleensä hienoja! Sivuja: [1] Siirry ylös
|