Se olisikin mielenkiintoinen juttu, kuitenkin on niin, että vuonna 1990 myytiin yli 7000 matkailuajoneuvoa. Ja jäseniä oli 45.000 kpl.
Ja mikä mielenkiintoista vaikka kalustoa ostettiin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa paljon, niin jäsenmäärä lähti laskuun vuonna 1993. Vasta vuonna 2000 jäsenmäärä lähti nousuun, vaikka vaunuja myynti oli romahtanut vuonna 1995-2000.
Vuonna 2014 ensirekisteröitiin 932 uutta matkailuautoa ja 697 uutta matkailuvaunua.
Vuonna 2015 ensirekisteröitiin 796 uutta matkailuautoa ja 597 matkailuvaunua. Kokonaismyynti oli 1393 kpl, ja nyt jäseniä oli reilut 63.000 kpl.
Tuo 90-luvun alun kalusto alkaa olla jo ehtoo puolella ja aika paljon varmaan poistunutkin rekisteristä.
Jos päätellään tästä kaluston ostosta, tulee jäsenten määrä laskemaan reilusti seuraavien vuosien aikana, tapahtuu yhdistyksessä mitä tahansa.
Ja sitten puhdasta matematiikkaa, jos vuodessa ostetaan esim 1500 kpl matkailuajoneuvoa ja kaikki kalusto on käytössä 20 vuotta ja jokaisen kulkimen omistaja on SFC jäsen, niin jäsenmäärä voi olla max 30.000.
Jep. Jäseniä 63000, ja rekisterissä vaunuja ja matkailuautoja on reilu 120000. Jotta 20 v kierto toteutuisi niin 6000 matkailuajoneuvoa vuodessa pitäs uusiutua. Jos siis tämä myyntitahti jatkuu ja kiertonopeus on 20 v niin kokonaismäärä 20 v päästä on tuo vajaa 30000, ja järjestäytymisprose
ntti tämä 50, niin jäseniä on 15000. Venytetääs 30 vuoteen käyttöaika, sillon näillä myyntimäärillä olis matkailuhärpäkkeitä rekkarissa 42000 ja jäseniä 21000. Ei hyvältä näytä.
Tuostakin määrästä on osa niitä jotka kiertää motocross kisoja, toiset koiranäyttelyitä, myyntimiehiä, jne. Niitä ei kiinnosta karavaanaritouhut. Matkailuautoilijois
ta osa ei ole kiinnostuneita jäsenyydestä. 100% jäseniä on utopiaa.
Ihan varmaa on että jäsenmäärät tulee tippumaan tällä menolla rajusti.
Ja karavaanarit yhdistyksineen rajoittaa liiton laajentumista muille kohderyhmille kuin karavaanarit. Liiton on siis kuoltava yhdistysten mukana. Miksi?
No siksi kun arvomaailma on niin erilainen. Vesuri heilui, sauna rakennettiin, keittokatoskin syntyi, mikäs meillä hätänä. Yhdistys pyörittää vanhenevaa aluettaan vanhenevalla jäsenkunnallaan. Nuoria ja lapsiperheitä on vähän kun tarjonta on niille vesurinheiluttajill
e jotka ei sitä enään heiluta. Kutsutaan kunniajäseniksi niitä jotka 40 vuotta sitten lapiolla sementtiä sekotteli. Hyvä se, ja niin pitääkin tehdä, mutta kun se vaan ei riitä kehitykseksi. Sillon oli sillon ja nyt on nyt.
Anteeks ja armoa. Se nyt vaan näyttää olevan näin.
Oon tässä katellu muutaman vuoden tauon jälkee matkailuautoa... Kotomaassa varmasti jatkuu tää laavukangasmeininki, mutta kun nyt jäin eläkkeelle niin kova palo on keskieurooppaan ja espanjaan jne. Niinkun ennenkin. Tarviinko SFC tä puuhiini... nähtäväksi jää. Tuskin. Kotomaassa AL, Latu, SRY, tuntuu riittäviltä. Kun SFC liitto ei ole mulle kattojärjestö joka nämä tahot ompelisi yhteen.