|
Kiitti. Missäpä et olisi ollut, ja se on hyvä se. ![]() En ollut hirveästi varannut evästä kun ajattelin kauppaan meneväni siellä. No ei ollut auki ja alueen kioski oli siihen aikaan (ainakin) huonosti varustettu. Hyvin silti meni, ei nälkään kuoltu ja seuraavana päivänä sai kaupasta evästä lisää. Täältä on niin turha ostaa kuin jotain pientä. Saksassa paremmat valikoimat ruoassa . Samalla ostaa kuin vähän janonsammuttajaa. Kaikki on aloittaneet joskus. Ruokavarastoista sen verran, että tykkään ottaa valmiiksi sellaisen tsetin hyväksi koettua ja vähän tilaa vievää kuivamuonaa sekä säilykkeitä, että aina selviää, jos unohtuu kaupassa käydä tai jostain syystä (kuten stau viime reissulla kerran) ei ehdi ajoissa. Nyt tulee lähdettyä vielä vasten sunnuntaita. Kun rehellinen olen, niin oikeasti yli puolet tuosta varmuusvarastosta tulee takaisin. Käytetään sitten tulevilla reissuilla. Onneksi aina saa tuoretta leipää. ![]() Niillä pärjää ekan+tokan (jos tarttee) päivän. Seuraavana päivänä saa kaupoista kaikenlaista "varmuusvarastoa" . A- edullisemmin B- isommat valikoimat jne. Saksassa jos menee esim 7:aa alas niin Kircheimissä yhdistelmä Shellin pihalle rekkojen väliin. 100 m on iso-REWE ja vieressä Trinkmarket. Sieltä saa kaikkea. Ja yleensä on aikamoinen määrä kaikenlaista osteltu kaappiin. Ranskassa nyt on niin mahdotonmäärä hehtaarikauppoja missä on omat pikkumyymälät tuoreille mereneläville ja leipomotuotteille. Ei tuu liitereitä ikävä vaikken niissä ikinä käykään. Pyrimme syömään reissussakin ruokaa. Ei säilykkeitä tai eineksiä. Ne on vain hätävara. Hyvä vinkki. Aina Saksassa kaupan löytää, mutta vaunun kanssa ei ole kiva seikkailla kylien keskustoissa ja pikkuparkkipaikoill a. Jaaha, nyt alan palvelemaan isänmaata. Ihan motarin vieressä. ISO parkkis esim rekoille, yhdistelmille jne Pakkaamistakin olisi vielä jonkin verran. Työkalut mukaan. Auto pitäisi pestä jne. Otin ateriapaketin. Kallista, eli 60 eurolla kaksi päivällistä, lounas ja aamiainen. Mutta eipä tarvi säätää eikä eväitä jäähdytellä. Olut on laivalla halpaa, 3 euroa iso tuoppi. Muuten ei tekemistä ole liiaksi, saunoa voi ja roikkua netissä johdon päässä; eli wlania ei ole vaan joka hytissä verkkopistoke. Kaapeli mukaan siis. Kovasti hidas tämä yhteys on. Foorumit pelaa jotenkin, mutta nettilehdet on jo vaikeampia. Illalla ajelen Hannoverin tasalle, jos jaksan. Lounaan päälle kunnon päikkärit, niin eiköhän. Seuraavaksi opettelemaan juuri ennen reissua kiireessä hankkimani videokameran, Sony PJ10-E, käyttöä. Entinen alkoi osoittaa loppumisen oireita sunnuntaina, mutta ehdinpäs saada juuri sopivan laitteen ennen matkaa. On HD, laajakulmalinssi ja 16 GB sisäiostä. Hinta silti alle kuudensadan. Edellinen oli vuonna 2004 tuplahintainen ja kooltaan sekä painoltaan noin kaksinkertainen. Ominaisuuksissa on kehitys harpponut tuossa ajassa. Pitänee kanssa laittaa autoa käyttökuntoon, tilata huolto jne.. Oli muuten täällä etelä-Suomessakin t-paitakeli; +17C keskipäivän jälkeen Ainakin tyynessä paikassa..Bernkastel-Kues on sijainti, Mosel tuolla näkyy istuessani vaunun edustalla Bitburgeri kourassa. Travesta oli tänne 660 km, ajoin iltayöstä puolet ja loput aamupäivällä. Diesel 1.50 litra. Välineitä liikkeellä jo jonkin verran. Laivassa oli kolme mun lisäksi. Täällä on Suomen kesäkuun alku, mutta pienempi lehti puussa. Mukava alue, camping Schenk, matkaa Frankfurt Hahnin lentoasemalle, jonne Ryanair lentää, 30 km. Huomenna kauppa, getränkemarket ja joku paikallinen nähtävyys. Ylihuomenna 500 km marssi Dijonin liepeille, eli itse matka kunnolla käyntiin. Wlania ei ole, joten kirjoitan vain matkapäiväkirjaa tähän ketjuun. Kuvia myöhemmin galleriaan. ![]() |