Uusi asuntokulkine. Tai vanhahan se jo on, mutta minulle uusi.Komia auto on.
Niesmann&Bichoff Arto 74 LE. -09 käyttöönotettu.
Samalla siirryin orgin määritelmien mukaan "tolokun auto"-kokoluokkaan. Kokonaismassa 5000kg. Eipä tarvi miettiä monetko kalsarit mukaan pakkaa, kun kantavuutta 1200kg.
Toki nuperomaisesti etuveto, ja vielä telillä. Tiedossa on ettei näillä kuulemma voi kuivalta moottoritieltä poistua, mutta elekää vain kertoko sitä tälle autolle. Me kuitenkin tämän kanssa kierretään talvi kelkkakärryn kanssa ympäri pohjoista. Lupaan etten pyydä ketään teistä työntämään.
Yli vuosi Suomesta ollut hakusessa sopiva auto. Ei tuntunut löytyvän, niin piti turvautua naapurimaan tarjontaan. Eilen lensin Tukholmaan ja aamulla olin Naantalissa. Piti nyt pysähtyä kotimatkan varrelle Tuuriin testiyöksi. Tähän asti tuntemukset positiivisia.
Entinen Hymeri löysi uuden omistajan viikossa. Ajoitus ei olisi voinut parempi olla. Vanha kulkine haettiin torstaina ja perjantaina uutta hakemaan.
Laitetaan nyt yksi räpsy, vaikka eihän tuolla pimeässä juuri kuvaa saa:
(Kuva piiloitettu, klikkaa tätä niin näet kuvan.)
Miten muuten tuon painoissa autoissa nuo tiemaksut Euroopassa tai esim Norjassa menee?
Oliko se 3500kg joku raja niissä maksuissa?