Saas nähdä, miten sitä itselleni käy, kun eläkkeelle jään.
Koskaan ei ole tullut kulkinereissusta koti-ikävä, ja harvoin muistakaan. Joku kolme kuukautta menisi helposti, ei tarvisi kiirehtiä, mutta kulupuolta joutuisi varmaan laskemaan eri malliin kuin nykyään. Varmasti pitempäänkin. Tulisi puskat ja kunnalliset alueet tutuiksi.
Ihminen on jännän sopeutuvainen. Ensimmäiset reissupäivät sitä vähän kattelee ja killittelee ja kelaa sitä, onko kotona kaikki ok. Viikon päästä ei enää muusta tiedä. Perusaskareet auton kanssa muuttuu vähän kuin hiipimällä mukavaksi touhuiluksi, kaasuliedellä poriseva ruoka hivelee mieltä ja sitten kun kolmannen viikon lopussa ajelee takasin päin,tietäen syksyn tulevan, miettii että voisko vielä jonnekkin mennä? Vielä viimenen vapaan ihmisen pyristely ennen kuin systeemi taas hotkaisee.
Sitten kun lapset on pesästä lähteneet. Kannattaa kyllä olla jokin juuri tällainen elämäntapa-harrastus. Mennepi aika mukavammin.
JK. Tuli tuossa mieleen, että pistin nämä tubepätkät tosiaan tänne kun tuo välisivu "Tarinoita Suomesta ja maailmalta" jotenkin passasi tämän tyyppisiin juttuihin.
JK. Tuli tuossa mieleen, että pistin nämä tubepätkät tosiaan tänne kun tuo välisivu "Tarinoita Suomesta ja maailmalta" jotenkin passasi tämän tyyppisiin juttuihin.
Se on hyvä.
Kyllä tämä mietityttää. Ite en ole pakollisten jälkeen mammonaa kerännyt vaan reissannut kaiken. Aion jatkaa niin kauan kuin jalka nousee, mutta miten, sitä en tiedä.
Ehkä olen parempi kuski kuin kippari, vaikka jälkimmäisestäkin tykkään. Viekö sitten reppu ja riippumattomuus kulkuvälineestä voiton, se on mahdollista. Minustahan tuli varsinainen karavaanari (=omistaja, ei vain vuokraaja) siksi, että halusin lapset mukaan reissuun, vaan aloin sitten tykkäämään touhusta enemmänkin. Katellaan ja pohditaan koko ajan omia valintoja, että voisko ne tehdä paremminkin.
Kyllä tämä mietityttää. Ite en ole pakollisten jälkeen mammonaa kerännyt vaan reissannut kaiken. Aion jatkaa niin kauan kuin jalka nousee, mutta miten, sitä en tiedä.
Ehkä olen parempi kuski kuin kippari, vaikka jälkimmäisestäkin tykkään. Viekö sitten reppu ja riippumattomuus kulkuvälineestä voiton, se on mahdollista. Minustahan tuli varsinainen karavaanari (=omistaja, ei vain vuokraaja) siksi, että halusin lapset mukaan reissuun, vaan aloin sitten tykkäämään touhusta enemmänkin. Katellaan ja pohditaan koko ajan omia valintoja, että voisko ne tehdä paremminkin.
Sama" tauti" tännekkin iski. Oikeestaan hieman on harmittanut se, ettei tullut nuorempana jo kipinää noihin. Enempi oli nuo vauhdikkaammat koneet silloin mielenkiinnon kohde. Poikkeuksena jenkkivanit jotka kyllä jollain tapaa kiinnosti. Plyyshit ja karjapuskurit ja kromi. Niitä ja niiden tarinoita V8 Magazinesta tuli luettua useinkin yövuoron tauoilla.
Jos olisin käyttänyt edes puolet niistä rahoista, mitkä meni juhlimiseen ja autoihin ennen 26. ikävuotta, reissaamiseen, niin olisin nähnyt maailmaa vielä paljon enemmän kuin nyt. Vaan mikäpä siinä, otetaan nyt takaisin sen minkä pystytään.
"Maaliskuussa 2011 uusseelantilainen Gareth Hutton ja Keminmaalta lähtöisin oleva Elina Vammavaara kohtasivat kilpisjärveläisen matkailuyrityksen pihalla...."
Tässä kokoaikaisesti matkailuautossa asuvan pariskunnan mielenkiintoisia ratkaisuja sisältävä Renaultin alustalle tehty ajoneuvo. Katon tapetointi on hauska yksityiskohta joka kiinnitti huomion.
