Huoltokirjan mukaan omaan autoon automaattiöljyt on vaihdettu huolto-ohjelman mukaisesti 60tkm. välein.
Huoltokirjan mukaan omaan autoon automaattiöljyt on vaihdettu huolto-ohjelman mukaisesti 60tkm. välein.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/18098b0a-9b0d-4544-ad01-ac3a59ba0ed3 kiitettäävät kilometrit
Vaunusta katosi valot, tai siis toimii ne noin 50% ajasta eli vilkkuu jollain 20-30 herzin taajuudella.
No väärin ensin epäilin autoa, ettei anna kunnolla virtaa. Tai oikea päätelmähän se oli. Ilman vaunua tai kevytperävaunun kanssa toimii oikein, mutta vaunun kanssa värisee. No sitten soittelin vävylle, miten Audin valot, kun vaunu oli siinä perässä viimeksi. No siellähän oli vasemman parkin sulake palanut. Eli. Vaunussa on jossain oikosulku vasemman puolen parkeissa ja volvo ei anna parkeille virtaa kuin pätkissä, johtuen ylikuormasta. On se vaan viisas kapistus tuo Volvo. Se muuten on tuossa autossa myös jännä ominaisuus, takapään sulaketaulussa on erikseen sulakkeet molemmille vetokoukun parkeille, mutta Volvon sähkösarjassa on vaan yksi yhteinen parkki. Hiljaista tällä palstalla. Kerrotaanpa siis Volvon saamasta huomiosta
Toissaviikolla allekirjoitukseen vaihtunut Volvo oli yökylässä Pohjanmaan Autohuollossa viimeyön ja virkeänä tuli sieltä aamulla kotiin. Eiliset toimet oli laittaa oikean pyöränkotelon sisälokari oikeaan väliin, kun oli palkin ulkopuolelle - asiasta mainitsin myyjälle ennen kaupantekoa, mutta eipä asia tullut kuntoon siellä vaikka auto kävi Kamuxin kautta korjauksella ennen kaupantekoa ja vaihtoivat eteen mm. jarrulevyt ja palat. Samalla pyysin tarkastamaan ajovalojen suuntauksen, kun viimeviikolla oli eka kunnollinen pimeäajo ja ajovalot näytti niin lähelle että luulin ajovalojen olevan rikki - nyt on nekin säädetty oikeaan suuntaan luottohuollossa Ja tuostakin voi vaan ihmetellä Kamuxin käyttämän huollon toimintaa, kun auto kävi siellä viimeviikolla uusintalenkin, kun takapuslien vaihdon jälkeen ei ollu mukana nelipyöräsuuntaukse n dokumenttia eivätkä olleet säätäneet sumuvalojen suuntausta josta oli katsastuksen korjauskehoitus - senkin olin myyjälle maininnut ennen kaupantekoa ja korjaamokeikkaa. - olisko korjaamolla hieman puutetta palveluaktiivisuude ssa, jos säätävät sumuvaloja eivätkä viitsi samalla vilkaista ajovalojen suuntausta Niin miksikö oli yökylässä - no kieli vaihdettiin ruåttista suomeen ja samalla kuitattiin autoon vaihtuneen akun, jonka toiminnon jälkeen auto pitää jättää lukittuna seisomaan vähintään 6 tuntia, jotta saa aivoihinsa tiedon siitä mikä on akun todellinen varaustila ja osaa jatkossa sitten hoitaa lataamisen optimaalisesti. Minähän sovin autokauppaa tehdessä siitä että saan vaihtaa autojen akut päikseen - entisessä oli 10kk vanha Bosch 95Ah AGM akku ja tässä vaikutti olevan vielä alkuperäinen Volvo akku. Muutenhan autossa oli täydellinen huoltokirja ja kaikki huollot tehty Tukholmassa samassa merkkikorjaamossa. Viimeisin käynti viime kesäkuussa, jolloin autoon oli vaihdettu mm, jakopään ja apulaitepuolen tarvittavat hilppeet. Jospa tämä menis nyt hetken aikaa perushuoltojen puolesta Täällä istun bilian lehtereillä kun vollesta katosi rengaspainevalvonta . Samalla hoitavat turvavyökamppiksen. .
Samalla hoitavat turvavyökamppiksen. .Tuo pitäisi käydä teetättää vai jättäisikö seuraavaan huoltoon.. ^
Purkavat vain toimivia osia autosta pois. Vyön kiristimen räjähteen poistavat - mitä lie jää jäljelle Kuulemma nyt on pelkääjän puolella ja kuskilla samat avustimet. Ymmärsin, että mitään ei tullut tilalle.. 1½h meni tpms-systeemin vian kanssa. Sen osalta softa uusiksi (valikkoon ilmestyi rasti, jolla systeemin saa disabloitua). Ensiksi meinasivat ettei talvikiekoissa ollut antureita - skannerilla vielä ettivät, ei löytynyt.. oli ne reilun viikon viime kuussa toimineet. Uuden softan asennuksen jälkeen edelleen "anturit puuttuvat". Asentaja laitto 4bar ilmaa joka kulmaan ja lähti koeajolle.. 3 anturia ilmestyi. Meinas asennuttaa 4. anturin, mutta onneks kalibroidessa "syttyi 4. vihreä valot".. homma kunnossa. Minkä lie time-bombin olivat lokakuunhuollossa istuttaneet Nehän on kohta autot kuin omppu tietokoneet ja kännyt yms...kun tulee tiettyyn ikään niin tehot tippuu itsestään, ohjelmallisesti...
Sehän olisi tuottoisa bisnes... ohjelmassa lukisi.... if km > 150 000 then motor fault light on Asiakas... Huoltotilaus.... auto huoltoon 750 euroa tiskiin ja auto pois ilman valoa. Moottoriohjaus moduli korjattu (paperilla tietty, ei oikeasti) Nehän on kohta autot kuin omppu tietokoneet ja kännyt yms...kun tulee tiettyyn ikään niin tehot tippuu itsestään, ohjelmallisesti...Eikös se noin menekin? Nehän on kohta autot kuin omppu tietokoneet ja kännyt yms...kun tulee tiettyyn ikään niin tehot tippuu itsestään, ohjelmallisesti... Katso , suomellakin on ihan ikkari Trump Tuli mainos jostan Timpen ja Tampen huollosta jotta vaihteistoyljyn huuhteluvaihtoa tarjolla.
Kysyin rekkarinumerolla tarjousta Huuhteluvaihto koneellisesti 395€ Tuli mainos jostan Timpen ja Tampen huollosta jotta vaihteistoyljyn huuhteluvaihtoa tarjolla.Vaihdatin tällä viikolla Peugeot Experttiin... Tarjous sähköpostilla oli 350€. Loppulasku 250€. Laatikkona Aisin 6-vaihteinen. Mulla maksaa volkkariin 200e, ja liike erikoistunut vain vag-konsernin autoihin.
|