Sivuja:
Toiminto
  • #1 kirjoittanut ajuri 09 Jun 2016
  • Mitä mieltä olette korvauilmaventiilin tarpeellisuudesta  sekä sijoituksesta.
    Asunto-osan nousuaskelman ( ylemmän )  sivuun on laitettu korvausilmaventtiil i. Eilen eristin koko askelman lasikuitupinnat
    sulumatolla. ( auton alustan puolelta ). Olin tietysti poistanut kyseisen ventiilin kokonaan ennen eristämistä. Eli nyt eristematto menee nätisti yli ventiilin
    aukon. Tässä mietin että onko kyseinen ventiili loppujen lopuksi kovinkaan tarpeellinen? Tai pienentäisikö reiän nyt 96 mm.
    Eli laittaisi ventiilin vain näöksi paikoilleen takaisin?
    Mielipiteitä vaan tulemaan.
  • #2 kirjoittanut jip59 09 Jun 2016
  • Korvausilmaventiili on AINA tarpeellinen ja sen koko riippuu siitä miten paljon ulos menevien ilman kanavien koko on. Siis sisään tulevan kanavan koko pitää olla vähintään yhtä suuri kuin ulosmenevien.
  • #3 kirjoittanut Turhan Höpöttäjä 09 Jun 2016
  • Korvausilmaventtiil i mahdollisimman alas, niin että pakkasella korvausilma lämpiää ennen kuin tulee sisätiloihin.
  • #4 kirjoittanut Vaeltaja 09 Jun 2016
  • Ei kopin valmistaja laita yhtään turhaa venttiiliä kulkimeen. Mikäli korvausilma venttiilin paikka on mielestäsi huono, ja haluat sen siltä kohdata poistaa, niin laita VÄHINTÄÄN yhtä suuri aukko (tai useampi penempi aukko, joiden yhteinen koko vastaa vähintään tukitun aukon kokoa.) sinulle sopivanpaan paikkaan. Valmistaja on mitoittanut ilman kierron tietyn maksimi henkilömäärän mukaan, mille kopin käyttötilat on mitoitettu.

    PS. Jäi vielä aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsematta että, kaikki ilmareiät on hyvä suojata ulkoa päin kestävällä tiheäsilmäisellä verkolla. Etteivät jyrsijät ja itikat pääse liian helposti sisätiloihin kiusaa tekemään.

  • #5 kirjoittanut ajuri 10 Jun 2016

      Selvä annetaan ventiilin olla siellä omalla paikallaan. Tuli vaan tuossakin taas aloittelijan asian ymmärrättömyys huomattua. Täältä kyllä saa tietoa asioista hyvin. Aina kannattaa kysyä niiltä jotka asiaan enemmän perehtyneitä, eikä vain
    tehdä omin päin sitä sun tätä muutostyötä. Thumb
    Ps.  Onko tuon ventiilin sijoitus yleensäkin tuolla kopin  askelmassa?
  • #6 kirjoittanut Ossi66 10 Jun 2016
  •   Selvä annetaan ventiilin olla siellä omalla paikallaan. Tuli vaan tuossakin taas aloittelijan asian ymmärrättömyys huomattua. Täältä kyllä saa tietoa asioista hyvin. Aina kannattaa kysyä niiltä jotka asiaan enemmän perehtyneitä, eikä vain
    tehdä omin päin sitä sun tätä muutostyötä. Thumb
    Ps.  Onko tuon ventiilin sijoitus yleensäkin tuolla kopin  askelmassa?

    Minusta aika hullussa paikassa. Porras lienee talvella aina jäässä.
    Mun vaunussa korvausilma tulee sisään useista pienistä ja parista isommasta ~65mm reiästä. Ja ne on rakenneltu siten että ilma menee aina pattereille lämpenemään ja nouse sitä kautta ylös.

    Eikö trumassa ole joku systeemi, jolla ottaa tuoretta ilmaa sinne lämmittimelle mukaan??

    Jos tuo portalle tuleva räppänä olisi lämmitysräppänä, ymmärtäisin paremmin  ;)
  • #7 kirjoittanut HiTec 10 Jun 2016
  • Venttiileissä on myös maakohtaisia säännöksiä ja mm. Italialainen määrää laittamaan tuon lisäilmaventtiilin (?) nestekaasulaitteist on vuoksi, henkilmäärälle riittää kyllä pienempikin ilmakierto. Tuossa ex. Millerissänikin oli vastaavasti ulko-oven alareuna ritilöity vähän kuin jääkapissakin on ne ulkoritilät ja arvaahan tuon että tuollaisesta aukosta jo "hieman" vetää => päälle tuli villalevy, joka tappoi vetoa mutta ei ollut kuitenkaan ihan täysin tiivis 8)
  • #8 kirjoittanut Ossi66 10 Jun 2016

    Villalevy ei ole hyvä tuohon käyttöön. Jos ilma kulkee villan läpi, sisäilmaan tulee haitallisia kuituja.
  • #9 kirjoittanut HiTec 10 Jun 2016
  • Villalevy ei ole hyvä tuohon käyttöön. Jos ilma kulkee villan läpi, sisäilmaan tulee haitallisia kuituja.

    No noissa kuvissahan tuo alaritilä näkyy + tuo mainitsemani villalevy oven sisäpuolella 8)
  • #10 kirjoittanut 88k5 10 Jun 2016
  • Mitä mieltä olette korvauilmaventiilin tarpeellisuudesta  sekä sijoituksesta.
    Asunto-osan nousuaskelman ( ylemmän )  sivuun on laitettu korvausilmaventtiil i. Eilen eristin koko askelman lasikuitupinnat
    sulumatolla. ( auton alustan puolelta ). Olin tietysti poistanut kyseisen ventiilin kokonaan ennen eristämistä. Eli nyt eristematto menee nätisti yli ventiilin
    aukon. Tässä mietin että onko kyseinen ventiili loppujen lopuksi kovinkaan tarpeellinen? Tai pienentäisikö reiän nyt 96 mm.
    Eli laittaisi ventiilin vain näöksi paikoilleen takaisin?
    Mielipiteitä vaan tulemaan.
    Tiedän tunteen kun on samanlainen säleikkö portaassa.

    Kympin pakkasilla on aika horo - jos kengistä lumia sulannut, niin armotta jäätyy.. on pidetty kynnysmattoa porrasmontun päällä öisin. Oven ötöverkon kautta kiertää kyllä korvausilma (tulee kuitenki tuosta säleiköstä). Asunto-osan alin kohta, ja noiden syiden takia koko pömpelin kylmin kohta..

    Jos mietit tukkimista, mieti ensiksi mistä otat sitten ihmisten hengitysilman... toki voi soveltaa säätöä, koska painovoimainen ilmanvaihto on lämpötilaerosta riippuvainen. Sisälämpö on about vakio, mutta ulkoilma heiluu - italialaisen suunnittelijan mielestä aivan erilailla mitä pohjoismaalaisen..

    Lämppärin tai jää/pakastinkaapin paloilmanottoreiät lattiassa eivät ole mitoitettu ilmanvaihtotarpeisi in..
    Toisaalta moni pakuohjaamo on niin horo, että tuulee ihan sisälle asti, jos ei pysäyttäessä muista kääntää sisäilmankiertoa päälle. Joissain vielä ovet vetävät vielä..
  • #11 kirjoittanut "Masi" 10 Jun 2016
  • Jos suodattimen haluaan, niin miten olisi liesituulettimen kuitusuodatin ?
    Eikös sitä saa aivan neliö tavarana.
  • #12 kirjoittanut ajuri 10 Jun 2016
  • Jos suodattimen haluaan, niin miten olisi liesituulettimen kuitusuodatin ?
    Eikös sitä saa aivan neliö tavarana.
    Tuohan saataisi olla hyväkin, tulisi ilma läpi kuitenkin. Ei olisi niin kova huiku sitten. Thumb
  • #13 kirjoittanut HiTec 10 Jun 2016
  • Jos suodattimen haluaan, niin miten olisi liesituulettimen kuitusuodatin ?

    Tai jo ihan ylipäätään nuo ilmanvaihtokanavat jo muutenkin. Siis ne putken pätkät pitkin matkailuvälineen lattiaa, siellä täällä. Nehän on vain suoria putkia ulkoilmaan, jollain ritilällä torpattuja korkeintaan ettei hyönteiset sisään pääse, mutta joskos noihinkin laittaisi palasen tuollaista filsumattoa mitä käytetään IV-koneissakin. Näin pysyisi ne pölytkin ulkopuolella, olkoon sitten siite- tai maantiepöly kyseessä ???
  • #14 kirjoittanut Ossi66 10 Jun 2016
  • Tai jo ihan ylipäätään nuo ilmanvaihtokanavat jo muutenkin. Siis ne putken pätkät pitkin matkailuvälineen lattiaa, siellä täällä. Nehän on vain suoria putkia ulkoilmaan, jollain ritilällä torpattuja korkeintaan ettei hyönteiset sisään pääse, mutta joskos noihinkin laittaisi palasen tuollaista filsumattoa mitä käytetään IV-koneissakin. Näin pysyisi ne pölytkin ulkopuolella, olkoon sitten siite- tai maantiepöly kyseessä ???

    Ihan hyvä idea  ;)

    Detskussa ne pienet ilma-aukot on lattiassa istuinlaatikoiden ja sängyn pohjalevyjen alla. Minä otan ilmanvaihtokoneen suodattimia isosta matosta leikatessa liian pienet hukkapalat talteen. Leikkaan siitä sopivan suikaleen, jonka leveys on alustalevyn riman leveys. Sitten se suikale lieriöksi ja nitojalla päät yhteen. Lieriö lattialle ilmareiän ympäri ja pohjalevy takaisin. Ja pölyt vähenee ainakin teoriassa  ;)
  • #15 kirjoittanut Turhan Höpöttäjä 10 Jun 2016
  • Ihan hyvä idea  ;)

    Aivan.  Thumb
Sivuja:
Toiminto