Läskipyörää ei ole tullut kokeiltua, mutta mielenkiintoisleta tuo maastossa vaikuttaisi, pystyy mlekoisen märkääkin alustaa kuulme polkemaan.
Meillä on etujoustot mutta ne saa lukittua, mikä on mielestäni ehdoton vaatimus sille, että niillä voi tehdä pitkiä matkoja ja polkea polkujen ulkopuolellakin.
Mun kokemuksella päivän aikana ehtii nähdä kyllä kaikenlaista vaikka polkisi 60-100 klometriä, maastosta ja keliolosuhteista tietty riippuen. Ja pyöräily on siitä(kin) hauska laji, että kunto kasvaa pitemmällä matkalla päivittäin koko ajan tasaiseen tahtiin.
Meillä perheen ekalla pyöräretkellä nuorin oli 12v hento tyttö, ja niin vain poljettiin kuukauden aikana 1500 km ja ylitettiin myös Alpit ja poljettiin Tsekin mäet:) Ainoa harjoittelu tuolle reissulle tapahtui tekemällä tavaroiden kanssa yksi 70km retki kotoa käsin eikä kukaan siis harrastanut pyöräilyä mitenkään. Sisua tuo maka toki vaati, mutta ei kellekään jäänyt sellaista oloa että vain poljettiin, päinvastoin, nähtiin ja tehtiin paljon muutakin ja ajettiin välillä tosi lyhyitä päiviä.
Vähän lapset ovat naureskelleet että meillä lepopäivä pyöräretkellä tarkoittaa melontaretkeä tai kiipeämistä vuorelle, mutta vaihtelua kuitenkin on ollut tarjolla
Venyttely on tärkeää, ilman säännöllistä sellaista ei jaksa eikä matka kulje.
Mutta rohkeasti ja reippaasti vaan polkemaan, se on tosi mahtava tapa edetä! Näkee ja kokee paljon sellaista mitä ei muuten koskaan...
Kiitos 88 tuosta linkistä! Löysin noita Puolan pyöräreittejä yhdeltä puolalaiselta sivustolta, mutta en noin valtaisaa määrää. Siinä sun kartassa taitaa olla mukana ihmisten omien pyöräilyiden merkintöjä myöskin?
Vaikka varsinaiset pyörätiet on kivoja on ne toisinaan myös rasittavia, siis silloin, jos tarkoitus on edetä....Parhaimmil
laan ne ovat mun mielestäni isojen kaupunkien yhteydessä mm Ljubljanaan pääsee suoraan keksustaan pyrätietä pitkin!
Kyllä me tullaan yöpymään leirintäalueilla ja myös sisämajoituksessa. Balttiassa vois puskissakin olla eli retkireittien rakenteilla jonkun nuotiopaikan yhteydessä.
t.Kaarina