Kirjoittaja
Aihe: Lentomatkailua , hotellilomaa, talonvuokrausta jne (Luettu 88652 kertaa)
« Vastaus #76 : 2.08.2016 kello on 14:43 »
Mistä aiheesta kaipailet kokemuksia ja näkemyksiä - itse talon vuokraamisesta, Espanjasta vai mistä?
Sanotaan näin, että kun ensikertalaisena olen aiheen äärellä, niin kaikki liittyvä tieto ja kokemus on hyvin tervetullutta. Olemme kolmen perheen joukolla suunnitelleet ensi vuoden kesäloman viettoa jossain etelässä. Aurinkoa ja maltillisia lämpötiloja, sekä paljon hauskaa yhdessäoloa. Kaikki osallistujat eivät kuitenkaan ehkä olisi koko reissua vaan eri kokoonpanoissa vierailisivat muutamia viikkoja. Näin ollen esimerkiksi sijainti on melko avoinna. Kokemusta Espanjasta yleensä. Omat kokemukset rajoittuvat viikon lomareissuun useampia vuosia sitten. Espanja on ehdolla mutta toki, ei mitenkään kiveen hakattuna. Talon vuokraamisesta tietenkin sen verran, että jos nyt jollakulla olisi oikein huonoja kokemuksia, niin sellaisia virheitä toki mielellään välttäisi. Vastaavasti mikäli tietty toimija saa suosituksia, niin tämäkin olisi arvokasta. Sellainen käsitys on muodostunut, että kun tätä suunnitelmaa nyt tosimielellä lähdetään sorvaamaan, niin tehdään sitten kunnolla. Tämän johdosta ajattelin, että tälläkin foorumilla on varmasti henkilöitä, joilla on käytännön tietoa vastaavien reissujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Kerään nyt aluksi tietoa vähän joka suunnalta, kaikki sitten täsmentyvät askel askeleelta. Seuraavaksi sitten otetaan reissuun osallistuvien kanssa vähän yhteistä työtilaa ja aletaan laittaa tietoa ja päätettyjä asioita ylös. Tuohon dokumentointivaihee seen mennessä on sitten lie omatkin ajatukset edelleen terävöittyneet.
« Vastaus #77 : 2.08.2016 kello on 15:07 »
Siinä matkakertomus hintoineen 9-päivän fly&drive reissusta Espanjaan.
Talo vuokrattu interhomen kautta
http://pamaus-karavaanari.blogspot.fi/p/espanajan-matka.html?m=1
Kiitos ikään kuin muistutuksesta. Kyllä tuota blogia olen aiemmin seurannut. Tässähän on valmis sapluuna, kunhan venytetään neljään viikkoon ja viilaillaan vähän sieltä täältä. Tuossa kohteessa ainakin neliöt piisasi ja saunahan pitää tietenkin olla
« Vastaus #78 : 2.08.2016 kello on 15:39 »
Interhomesta myös hyvät kokemukset. Kymmenkunta kämppää sen kautta vuokrannut, viimeksi parivuotta sitten. Kämpät olleet sitä mitä on esittelyissäkin luvattu ja hyvä asiakaspalvelu. Mikäli tarvetta tulevaisuudessa ja kämpän sijainti on sopiva niin jatkossakin käytän heidän palveluitaan.
« Vastaus #79 : 2.08.2016 kello on 17:33 »
Airbnb voi myös olla vaihtoehto, kun tietää minne on menossa. Tarjontaa on monenlaista.
Miksi tää muuten on Vapaassa keskustelussa? Olisi ihan hyvin mennyt julkisella puolellakin, enemmän lukijoita siellä.
« Vastaus #80 : 2.08.2016 kello on 21:19 »
Airbnb voi myös olla vaihtoehto, kun tietää minne on menossa. Tarjontaa on monenlaista.
Miksi tää muuten on Vapaassa keskustelussa? Olisi ihan hyvin mennyt julkisella puolellakin, enemmän lukijoita siellä.
Aloituksen sijainti on minun kämmi. Saa toki siirtää mihin tuntuu paremmin sopivan . Aina parempi enemmillä lukijoilla.
« Vastaus #81 : 2.08.2016 kello on 22:17 »
interhomesta on ihan hyviä kokemuksia. ainakin voi olla varma että perillä on oikeasti kämppä olemassa. hyvissä ajoin ennen lähtöä tulee kotiin varaus vahvistus ja melko selkeä ajo ohje mistä saa asunnon avaimet, välttämättä se ei ole interhomen toimisto se voi olla myös baari, kauppa tai naapuri. liina vaatteet saa myös vuokrattua sitä kautta jos ei kuulu asunnon hintaan. heidän tähti luokitus on varmaankin maa kohtainen koska Sveitsistä kun ottaa 3 tähden asunnon, siellä on käytännössä kaikki mutta espanijassa se on melko vaatimaton.
« Vastaus #82 : 2.08.2016 kello on 23:28 »
« Vastaus #83 : 3.08.2016 kello on 18:14 »
Siinä matkakertomus hintoineen 9-päivän fly&drive reissusta Espanjaan.
Talo vuokrattu interhomen kautta
http://pamaus-karavaanari.blogspot.fi/p/espanajan-matka.html?m=1
Itseäni lainaten, niin tuolla Javeassa on mökkejä sanoisin aika reilusti ja syksyllä markkinahinnat. Kuvassa, missä talossa itse olin vuokralla. Ja ympäristö täynnä "mökkejä", mutta kaikilla oma rauha. Maasto oli myös kohtalaisen mäkistä.
« Vastaus #84 : 3.08.2016 kello on 18:51 »
Me vaimon kanssa ollaan pohdittu että uskaltaisiko Alaniaan mennä lokakuun alussa. Kovin tekisi mieli sinne mennä. Se on vähän niinku kotio menis. Rhodos on toinen vaihtoehto,oltiin viimesyksynä siellä vuosien taon jälkeen,mutta ei se niin mukava paikka ollut kuin Alania. Kohtahan se matka olisi varmaan tilattava..
« Vastaus #85 : 3.08.2016 kello on 20:00 »
Me vaimon kanssa ollaan pohdittu että uskaltaisiko Alaniaan mennä lokakuun alussa. Kovin tekisi mieli sinne mennä. Se on vähän niinku kotio menis. Rhodos on toinen vaihtoehto,oltiin viimesyksynä siellä vuosien taon jälkeen,mutta ei se niin mukava paikka ollut kuin Alania. Kohtahan se matka olisi varmaan tilattava..
Syyslomalle incekumiin reissu varattu. 20 km alanysta. Me ainakin ollaan menossa jos ei tämän kummempaa kehity. Kyllä ne lennot sinne lakkaa jos jotain merkittävää alkaa antalyan suunnalla tapahtumaan. Taitaa saksassa olla nyt vaarallisempaa.
« Vastaus #86 : 7.08.2016 kello on 11:35 »
Lähdetään rouvan kanssa Budabestiin kuun vaihteessa. Vinkkejä ja vihjeitä kohteesta voi laittaa tulemaan
« Vastaus #87 : 7.08.2016 kello on 14:21 »
Syyslomalle incekumiin reissu varattu. 20 km alanysta. Me ainakin ollaan menossa jos ei tämän kummempaa kehity. Kyllä ne lennot sinne lakkaa jos jotain merkittävää alkaa antalyan suunnalla tapahtumaan. Taitaa saksassa olla nyt vaarallisempaa.
Me taas kuitenkin varattiin matka syyslomalla Canarian saarille just nuitten levottomuuden takia.
« Vastaus #88 : 7.08.2016 kello on 14:39 »
Lähdetään rouvan kanssa Budabestiin kuun vaihteessa. Vinkkejä ja vihjeitä kohteesta voi laittaa tulemaan
Sillat, kauppahalli , Vanha linnoitus , Margitin saari jne.
« Vastaus #89 : 7.08.2016 kello on 15:03 »
Sillat, kauppahalli , Vanha linnoitus , Margitin saari jne.
Onko tuolla Margitin saarella kylpylä vai onko se uimala? Puistomainen saari. Juu, Tonavan risteily pitää kokea ja kauppahalli Rouva haluaa shoppailla niin ostoskeskukseenkin pitää taipua...
|