500€ softalla siitä saa ihan riittävät tehot.
500€ softalla siitä saa ihan riittävät tehot.
Melkein kymppi liikaa. Liikkeellä on paljon asiantuntemattomia ja hintatasoa ymmärtämättömiä ensiostajia. Ei tuota mopokonetta huomaa ajossa kun teknisistä tiedoista vaikka tässä autossa se kone on vielä kaikkein pienitehoisin. Samalla lailla se kiipesi vuoristoteitä kun 2,3 jtd konsanaan. Ja Euroopan läpiajossa ei hävennyt ketään ainakaan tehojensa puolesta. Ennen oli ostajan markkinat, ei ole enää. Nyt on hyvä, jos on kulkineeseensa tyytyväinen. Auton vaihto ollut mielessä, mutta eipä montaa ehdokasta ole tässä talven aikaan tullut joka olisi omaan käytöön sopiva. Ja hinnat on monessa autossa ihan järkyttävän korkeat. Riippuu myös painosta, mitä kuljetetaan. Ja siitä, mihin kuski on tottunut. Onhan noita ollut 60 hv vapaastihengittävil läkin, ja reissattu on niilläkin.
Suurin osa valitsee uutena tehokkaamman koneen, samoin käytetyn ostaja. Auton vaihto ollut mielessä, mutta eipä montaa ehdokasta ole tässä talven aikaan tullut joka olisi omaan käytöön sopiva. Ja hinnat on monessa autossa ihan järkyttävän korkeat. Oletko Saksan tarjontaa katsonut? Sama trendi sielläkin ja riippuu toki siitä, millaista etsii. On ne hinnat nousseet Saksassakin ja Ruotsissa on jo Suomea kovemmat hinnat.
Suurin osa valitsee uutena tehokkaamman koneen, samoin käytetyn ostaja. Useimmiten kyse on korvienvälistä. Useimmiten kyse on korvienvälistä.Meinaatko oli ennen 2,8td hiivatti ,nykyisin rellu/Nissan 3litraisella nii on eroa kuin yö ja päivä rellu menee kuin juna ei tarvii kepittää jatkuvasti vaikka6 ajelee. Tehottomalla autolla palaa matkustaessa hermot. Kausipaikalla sillä ei ole väliä. Mitenkähän ne 2.1 litraiset ja silti suhteellisen tehokkaat moottorit kestää uusissa kasimetrisissä?
*****
On ne hinnat nousseet Saksassakin ja Ruotsissa on jo Suomea kovemmat hinnat. Itsellä oli vaihtoprojekti aika pitkäkestoinen. Pidempään tuli selailtua mobile.detä hakuavaimina Merkki: Niesmann & Bischoff ja hinta alle 40 kiloa. Ihan takuuvarma en ole onko hakutlosten mäörä käynyt alle 90 mutta jos on niin korkeintaan pari kertaa. Alle 80 ei käynyt tuona aikana takuuvarmasti kertaakaan. Suurin määrä taisi olla jossain 120 kieppeillä. Nyt tätä viestiä varten tarkastin tilanteen, niin tasan 40. Tarjontaa on siis kohtuu niukasti. Ruotsi on ollut omien havaintojen suhteen kyseisien autojen kohdalla koko ajan kallein, Suomi halvin. Tämä siis näppituntumalla. Lisäksi ulkomailta haettuna olisi tullut kustannuksia. Suomessa sitten tarjonta heikkoa. Oletko Saksan tarjontaa katsonut? Sama trendi sielläkin ja riippuu toki siitä, millaista etsii. Olen katsellut Saksastakin, mutta ei sielläkään kovin paljon vaihtoehtoja ole. Enemmän toki, kuin suomessa. Hinnoittelu on joskus hyvinkin vaikea laji.Mikä on käytännösssä käyttämättömän, mutta 8v vanhan oikea pyynti..
https://www.tori.fi/pohjois-savo/Matkailuauto_74756897.htm?aw=1 Hinnoittelu on joskus hyvinkin vaikea laji.Mikä on käytännösssä käyttämättömän, mutta 8v vanhan oikea pyynti..Vaikka käyttämätön, ei se ole uusi - en kyllä maksais puoltakaan ko. merkkisestä. Saahan sitä pyytää.. mutta ei se sanonta aina paikkaansa pidä, jos mainettaa vaalii.. Kun/jos tuossa myydään alvillisena, on yritys myyjänä (jos=ellei kierrätä ittensä kautta), jolloin kuluttajasuoja suojaa ihan toisella lailla yksityisostajaa. Yrityksen nimissä en edes myisi muille kuin läheisille - mieluiten itselle Hinnoittelu on joskus hyvinkin vaikea laji.Mikä on käytännösssä käyttämättömän, mutta 8v vanhan oikea pyynti..Paljonkos se uusi tämän vuoden malli maksaa suomessa, täällä näkyy olevan 62 100 €. https://www.vanomobil.be/nl/kopen/op-bestelling/itineo_itineo-sb740 Eli onhan tuossa hinta kerrottu kahdella ja sitten annettu pikkaisen ikäalennusta Hinnoittelu on joskus hyvinkin vaikea laji.Mikä on käytännösssä käyttämättömän, mutta 8v vanhan oikea pyynti.. 8v, ajettu 500km vuodessa, eikä edes nukuttu...! Missäköhän käytössä se on ollut? |