Ei yhtään kunnon ulkokuvaa ja jokainen kuva stailattu jouluaiheiseksi. Minusta tuollainen ei myy, asialliset kuvat on ehdottoman tärkeitä myydessä.
Ei yhtään kunnon ulkokuvaa ja jokainen kuva stailattu jouluaiheiseksi. Minusta tuollainen ei myy, asialliset kuvat on ehdottoman tärkeitä myydessä.
stailaus ja fiilistelykuvat on joskus mukavia, mutta niiden lisäksi olis hyvä olla muutama sellainen mistä näkee oikeasti minkälainen tuote on.
*****
Ei yhtään kunnon ulkokuvaa ja jokainen kuva stailattu jouluaiheiseksi. Minusta tuollainen ei myy, asialliset kuvat on ehdottoman tärkeitä myydessä. Sinänsä ihan mielenkiintoinen kokeilu jollakin. Jos auto vastaisi sitä mitä olisin hakemassa, niin voisin kiinostuakin. Vaikea sanoa miten vaikuttaa myyntiin, kun varsinkin käytetyn asuntoauton myynti taitaa jonkin verran poiketa yleisten joulutavaroiden myynnistä Toisaalta mm. Mercedes ainakin muutama vuosi sitten jenkeissä oli panostanut aika isosti joulumainontaan. Ja taitaa panostaa muutkin merkit. Markkinoinnin kursseilta muistelen itse anekdoottina tutkimuksen, että joululaulujen soittaminen myymälässä lisää myyntiä. Eli ei nämä joulusomistukset pelkkästään joulujuhlan takia kaupoissa ole. Omasta mielestä käytetty asuntoauto pitää oikeasti aina nähdä paikanpäällä. Kuvat voi valehdella aika lailla suuntaan jos toiseen. Ohittaisin tuollaisen ilmoituksen saman tien. Viestii myyjästä, joka ilmeisesti on myös omistaja ja käyttäjä, aika paljon.
Ei yhtään kunnon ulkokuvaa ja jokainen kuva stailattu jouluaiheiseksi. Minusta tuollainen ei myy, asialliset kuvat on ehdottoman tärkeitä myydessä.Juu, vaikka välttämättä ei ole mitään vikoja yritetty joulusälällä peitellä, jää vain epämääräinen/vajaa kuva myyntikohteesta. Akkufirman mainosauto - eikait kukaan tervejärkinen tuollaisia huvikseen liimaile molemminpuolin.. En kyllä jaksanut tuollaista seli-seli-tekstiä lukea kun sieltä täältä - olisko mitää oikeata tietoa. No, ei ollut kuin, että 6.5m autossa 6m auton sisätilat kahdelle.. Kaveri täältä meiltä päin. Myi parisen vuotta sitten omaisuutensa ja lähti kiertämän muailmaa eli on tuossa autossa ainakin asuttu Aikaisemmassa ilmoituksessa oli kunnon kuvat. Alunperin Humppilasta eli Vorssan miinukset voi ottaa pois
*****
Ohittaisin tuollaisen ilmoituksen saman tien. Viestii myyjästä, joka ilmeisesti on myös omistaja ja käyttäjä, aika paljon. Itseasiassa olen tässä nyt juurikin päinvastaisella linjalla. Minä puolestani en välttämättä lainkaan karsastaisi tätä ilmoitusta ja juurikin tuon takia. Kävisin katsomassa jos auto ylipäätään minua kiinostaisi. Kuviin on selvästi kuitenkin panostettu auton sisäkuvat on mielestäni myöskin nopealla vilkaisulla ihan siistejä. Aiemmin tuota tekstiä en lukenut ja siinähän on ajankohtaan liittyvää hakamussuttelua ja jaarittelua,(Jota itse harrastan myös valitettavan paljon, ehkä tämä minulle siksi voisi sopiakin) Kyllä minusta tämä ilmoitus antaa myyjästään huomattavasti luotettavamman kuvan, kuin suuri osa nettikaravaanin ilmoituksista jopa yritysten tekemistä. Oma arvonsa on toki ytimekkäilä ilmoituksilla, mutta onhan näm ilmoitukset täynnä ilmoituksia missä on viisi ranskalaista viivaa joista yksi on "inventteri". Ei tuo anna mielestäni myyjästä missään nimessä ainakaan parempaa kuvaa. Sama myös kuvien kanssa. Ilmoituksen perusteella oma keittiöpsykologini nimenomaan sanoisi, että tämä auto voisi olla ihan hyvässä kunnossa luokassaan. Hintaa en toki osaa arvioida lainkaan kun en ole vastaavia seurannut. Toki näyttää asuvan Vorssassa. Siitä toki miinusta. Juu, vaikka välttämättä ei ole mitään vikoja yritetty joulusälällä peitellä, jää vain epämääräinen/vajaa kuva myyntikohteesta. Olisikohan Exide sponsannut akut ja paneelit. Tämä minulle tuli mieleen noista Minkäslaisia tommoset www.nettikaravaani. com/hymer/transit/1531870 on?
Mikä siinä on että paljon ajetuista pyydetään samaa kuin tommosesta vähän ajetusta? Minkäslaisia tommoset www.nettikaravaani. com/hymer/transit/1531870 on? Autokauppiailla on tapana tuijottaa vuosimallia. Ransun alusta ei ole niitä suosituimpia,siksi edullinen.
Mitä vikaa niissä on? Ei kestä vai huonoja ajettavia?
https://yle.fi/uutiset/3-9278907
Kyllä Ransu kestää |