Mutta hankkinta onkin sitten ruotsin maalla edukkaampaa eli autoilun kokonaisverotus on jo huomattavasti edukkaampaa.
Ja jos se hankinta olisi Suomessakin selvästi nykyistä edullisempaa, olisi autokantakin tuoreempaa sekä ympäristöystävällis
empää. Kenties jopa sähköautoja alettaisiin kaduillamme näkemään => polttoaineen vuotuiset myyntimäärät laskee => Suomen valtion riippuvuus ulkomaisista öljytuotteista pienenee = Suomesta ulkomaille virtaavat rahavarat pienenee (toki ensialkuun mahd. iso uusien autojen hankintapiikki, mutta se normalisoituu varmasti muutamassa vuodessa) = Suomen valtiontalous kohenee. Eli ei tässä ole kuin voittajia, mutta kun ei mene päättäjien jakeluun niin ei mene - eikä tässä vielä puhuttu edes valtion keräämästä lisääntyneestä autojen ALV:sta taikka autoalan paremmasta työllisyydestä laajemmassa skoopissa halaistua sanaa

Sen sijaan veropohjaa yritetään väen väkisin laajentaa ja hommia hoidetaan kvartaali-taloutena. Nähdään vain se nyt ja heti tapahtuvat rahakirstun muutokset, ei sitä suurempaa kuvaa pitkällä aikavälillä. Velkarahalla eletään kuin viimeistä päivää
