Hieno homma että Timontti pääsi autoonsa ihan ilman ulkopuolista apua
Joskus kärsivällisyys palkitaan
Meillä on aina mukana molemmat avaimet, toiset miehen vastuulla ja toiset minun vastuullani. Jos jompikumpi on yksin matkailuautollamme liikkeellä niin sitten on vara-avaimet tiukasti taskussa siltä varalta että jotenkin onnistuu ne oikeat avaimet hävittämään, tuhoamaan tms.
Meillä ei ole mitään erikoislukkoja tai muita estämässä rosmon tunkeutumista autoon mutta olemme sen verran kohteliaita että auton ikkunoissa on kyltit jotka kertovat vahtikoiran olevan autossa sisällä. Kyltit laitetaan paikoilleen myös yöpyessämme, ihan siltä varalta että jollekulle tulisi mieleen tulla katsomaan keitä autossa nukkuu.
Jos joku rosmo kylteistä huolimatta päättää haluta autoon sisälle niin sitten me vain joudumme käräjille. Hommahan menee niin että jos koira raatelee rosmon niin koiran omistaja on vastuussa rosmo-raasun vammoista ja siihen on tyytyminen.
Auto ei ole kotipihaa ja autolauttoja lukuunottamatta missään parkissa ilman koiravahtia ja kotipihaan jos rosmo erehtyy niin koira taatusti pitää huolen että autoon saakka ei rosmo ennätä.
No joo, toki koira on pois autosta kun käy tarpeillaan mutta silloinkin sen taluttaja pitää autoon näköyhteyden ellei muu perhe ole autossa tai sen vieressä.
Ja ei, tuo koiramme ei ole pätkääkään aggressiivinen mutta oma auto on sille pyhä paikka (samaten kuin kotitalokin) ja se pitää huolen että ulkopuoliset eivät meidän "pesäämme" noin vain tallustele.