Kirjoittaja
Aihe: Vaunumyyjän rehellisyydestä! (Luettu 34833 kertaa)
« Vastaus #76 : 10.03.2015 kello on 08:05 »
Katsonut tuollaista dethleffs camper 720 vm-2002 vaunua, hinta 11900. Vaunu vaikutti hyvältä ja tunnin kuluttua käynnistäni soitin kauppiaalle ja tiedustelin edellistä omistajaa, niin vaunu olikin jo ehditty myydä. tai ainakin varattu iltaan saakka, jos rahoituksen saa ostaja. Huomenna kysyn menikö kaupaksi, jos saisin sitten edellisen omistajan nimen. Mikähän on silloin selitys. Voihan tässä olla kyse ihan oikestakin sattumasta ja menikin kaupaksi, mutta vähän haiskahtaa. Esimerkiksi yhdenkään vaunun myynti ilmoituksessa ei ole rekisterinumeroa, eikä kuvassakaan. Etsin vaunusta myös vaunun papereita, mutta ne löytyi sitten sopivasti sisältä, oli muuten ainoa vaunu, jonka kansio oli sisällä, liekö sattumaa, kun tiesi, että tulen vaunua katsomaan. Kerron sitten huomenna miten kävi, jos on rehellinen kauppias, niin luulisi nimen ja numeronkin antavan, tai vaunu katoaa myynnistä ja myös pihalta, jos on oikeasti myyty. Harmi kun ei tullut painettua rekisterinumeroa mieleen. Lupaan antaa myös kehuja vaunumyyjästä, jos kaikki menee oikein, mutta vähän epäilyttää.... oli puheet sen verran erikoisia hänellä, mitä tulee vaunujen huoltamiseen, yms. asioiden huomioimiseen vaunukauppoja tehdessä ottaa huomioon. Vaunuja ei tarvi hänen mielestä huoltaa, kuten autoja, eikä tarvi ostajan olla huolissaan mistään, koskee huolissaan olo ainoastaan jos on autokauppoja tekemässä.
Mitä mieltä muut olette, onko vaunun osto niin helppoa ja riittää, kun myyjä vakuuttaa, että hän on vaunun tarkastanut? Jos nyt jostain syystä vielä kaupat hänen kanssaan minulla vaunusta tulee ja vien vaunun sitten heti vuosihuoltoon ja kosteustarkastuksee n, niin jos huollossa jotain ilmeneekin, niin voinko esim. perua kaupat, tai vaatia hyvitystä hinnasta? Onko jokin laki suojana tällaisissa vaunukaupoissa?
Jos on kyseessä ketjun aloituksessa ollut myyjä, en luottaisi edes hänen päivää sanomisen, vaan kaikkinaiset kirjattuna paperille ennen allekirjoituksia. Ja jos ostaa, kauppakirjan ehto kosteusmittauksesta, jos jotain löytyy niin kauppa purkautuu automaattisesti. Ja ehkä itse sopisi käyttäväni mittauksessa ennen kaupantekoa...
« Vastaus #77 : 10.03.2015 kello on 08:11 »
Ja voisko olla, päivän viivyttely katsomisessa antaa vuorokauden aikaa siistiä vaunua ja poistaa mahdollisia näkyviä ja aistittavia ongelmia - kuten oli tuon aloitustapauksen kanssa todennäköisesti tehty.
« Vastaus #78 : 10.03.2015 kello on 08:44 »
Vaunua katsellessa kamerakännykkä on hyvä keksintö Sen lisäksi että tulee dokumentoitua mitä tulikaan katselleeksi (myös se rek.nro ) niin kamera saattaa näyttää pintoja ihan toisessa valossa mitä silmä näkee. Ja ainahan sitä voi jatkaa kohteeseen tutustumista kotosalla, kelaten noita kuvia, zoomaillen ja pähkäillen joskos tuo olisi juuri SE
« Vastaus #79 : 10.03.2015 kello on 10:18 »
« Vastaus #80 : 10.03.2015 kello on 10:40 »
No nyt on soitettu vaunukauppiaalle, että tuliko niitä kauppoja. Peruuntunut oli kuulema ja voitais alkaa kauppoja hieromaan. Kysyinpä sitten sitä edellistä omistajaa, niin ei halunnut että aletaan soittelemaan edellisille omistajille vaan kauppiaan sanaan pitää voida luottaa. Vaunu myydään kuulemma vaununa ja sitä voi itse tutkia. Huollotkin oli kuulema tehty, ei vain saanut sanottua milloin, vaikka kysyin. Ei sitten halunnut rekisterinumeroakaa n antaa ja kiire oli yhtäkkiä päästä puhelimessa minusta eroon. Eli älkää missään nimessä kyseiseltä hepulta menkö ostamaan yhtään mitään, ei voi olla puhtaat jauhot pussissa. Suututtamaan oikein alkoi, että kaikenlaisia huijareita niitä onkin vaunumyyjinä.
« Viimeksi muokattu: 10.03.2015 kello on 10:50 »
« Vastaus #81 : 10.03.2015 kello on 10:48 »
Jos myyjä ei halua että edelliseen omistajaan otetaan yhteyttä, kannattaa samantien unohtaa koko juttu. imo.
« Vastaus #82 : 10.03.2015 kello on 10:58 »
Eli älkää missään nimessä kyseiseltä hepulta menkö ostamaan yhtään mitään, ei voi olla puhtaat jauhot pussissa. Suututtamaan oikein alkoi, että kaikenlaisia huijareita niitä onkin vaunumyyjinä.
Ja myyjä on kuka ja missä liikkeessä?
« Vastaus #83 : 10.03.2015 kello on 11:02 »
Lue tämä ketju, niin asia selviää.
« Vastaus #84 : 10.03.2015 kello on 11:22 »
Eikös vaunuista saa rek numeron perusteella trafilta tietoja niinkuin autoista?
« Vastaus #85 : 10.03.2015 kello on 11:53 »
Jos myyjä ei halua että edelliseen omistajaan otetaan yhteyttä, kannattaa samantien unohtaa koko juttu. imo.
Voihan se olla myös ed. omistajan toive, ettei hän enää ikuna kuule vaunustaan yhtään mitään, mahd. tietojenluovutuskie llot TraFi:lla ja VRK:lla päällä, jne
« Vastaus #86 : 10.03.2015 kello on 12:14 »
Eikös samalla vaunukauppiaalla kaikki wanhat kafit, solikat ym ym ole aina kuivia ja säilytetty katoksessa ja ollut vain 1 omistaja ? Minulta jäis kyllä kaupat tekemättä !
« Vastaus #87 : 10.03.2015 kello on 12:24 »
Eikös vaunuista saa rek numeron perusteella trafilta tietoja niinkuin autoista?
Eiköhän ne saa, mutta eipä kyllä enää kiinnosta lähteä rekkareita ottamaan ylös, kun myyjä ei halua antaa tietoja. Unohtaa saa tommosen koijarin, toivottavasti vain muutkin unohtaisi.
« Vastaus #88 : 10.03.2015 kello on 22:54 »
Jossain siellä pohjosempana muutama vuosi sitten myytiin vanhaa (omaa) Knaussia, kuin "uusi" supenettohintaan. No jos ostaja ei katsonut katolle, niin uudeltahan se näyttikin. Raekuuro vei vaunun lunastukseen. Joku senkin osti,,, onkohan vielä katsonut katolle, aikaa 3-4 vuotta. Myyjäliike ostanut sen avk,n varikolta, eli tiesi mitä möi....
« Vastaus #89 : 29.09.2015 kello on 02:19 »
Tähän jo vanhahkoon keskusteluun pakko osallistua ihan mielenkiinnon vuoksi... Enpä ole aikaisemmin huomannutkaan (ajatellut asiaa), että vaunut on kuvattu niin kätevästi, että rekisterikilvistä ei saa mitään selvää, joten AKE:n kautta kauempana asuvilla on vaikeaa ottaa edellisistä omistajista selvää etukäteen. Tuo liike on tässä meidän lähimaastossa ja toisinaan tulee siinä pihalla pyörähdettyäkin katsomassa jos netissä on jotain kiinnostavaa ollut myynnissä, onneksi tarvetta ei tällä hetkellä ole vaihtoon. Helposti voisin käydä rekkarit tsekkaamassa jos joku tarvii . Kerran olen tämän kauppiaan kanssa keskustellut hetkisen puhelimessa ja ei kyllä hyvä kuva ainakaan silloin jäänyt, koijarilta vaikuttaa minunkin mielestäni!
|