Karavaanarin keskustelufoorumi

Karavaanarin keskustelut => Tarinoita Suomesta ja maailmalta => Aiheen aloitti: seppoko - 3.09.2019 kello on 22:43

Otsikko: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 3.09.2019 kello on 22:43
Ajattelin tällaisen otsikon alle kirjoitella otsikon mukaisia sattumia ja tapahtumia. Ja toki  tähän saa  muutkin laittaa vastaavia. Suorastaan  toivon sitä.
Ja tästä se alkaa:

50-luvulla, kun isä oli saanut hankittua ensimmäisen auton, käytetyn vihreän Mossen, oli pojalle, siis minulle, aika puuduttavia joka viikonloppuiset matkat mökille. Matka kesti reilut pari tuntia. Mutta kun maisemat olivat tulleet tutuiksi, niin piti keksiä jotain viihdykettä. No siihen tarvittiin ruutuvihko ja kynä. Aloin kirjaamaan rekkareita vihkoon. En muista oliko niillä joku järjestys tai jotain vaan piti saada paperille. Mutta noin se matka meni.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 3.09.2019 kello on 22:59
Noita rekkareita tuli itsekin kirjattua vihkoon...

Toinen rekkariharrastus oli bongata rekkarinumerot järjestyksessä. Siis ensin 1, sitten 2 jne. Entisaikaan oli yleensä kolme kirjainta ja pari numeroa.
Läänintunnukset olivat myös mielenkiintoisia. Täällä Etelässä L alkuiset rekkarit oli harvinaista herkkua, joskin niistä hieman irvailtiin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 4.09.2019 kello on 09:27
Isäukelin varsinainen käyttöauto oli -50 luvulla piikkinokka skoda. No, mökkiä ei ollut mutta leipää oli. Kesällä käytiin Joensuussa. Matka oli pitkä sen aikaisia sorateitä pitkin, melkein päivä siinä meni. Skoda oli takavetoinen, joten takana kardaanin kohdalla oli kohouma. Kiipesin sen päälle seisomaan, pidellen etuistuinten selkänojien metalliputki kaarista kiinni. Kahta puolen takana istui sisko ja veli jotakin lueskellen. Kardaanikotelon päällä seisten näin ulos ja matka meni rattoisasti. Rekkarin luku ei kiinnostanut, vaihtuva maalaismaisema kylläkin. ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 4.09.2019 kello on 21:54
Toinen muistuma mökkireissuista.

Olisikohan ollut parina kesänä kun monena sunnuntaina mökiltä palatessa, saimme kiinni amerikan raudan, joka ajeli arviolta 20-25 kilometriä tunnissa hitaammin kuin isä. Vaan eipä sitä koskaan tarvinnut ohittaa. Kun Mossemme oli ohitusetäisyydellä "laivasta", niin silloin pöllähti pakoputkesta, eikä kauaa kestänyt kun se hävisi taivaanrantaan. Ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan, kun se taas oli edessä ja sama toistui. Tämä saattoi toistua yhdestä jopa kolmeen kertaan Lahden ja Helsingin välillä. En muista missä se tapahtui, kun näimme sen kuskin autosta ulkona. Oli aika pieni mies. Taisi isolla autolla kompensoida pienuuttaan??
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 5.09.2019 kello on 08:04
Kuorma-autoilija Elijaksella oli Plymouth 70-luvun alussa.  Kerran oltiin hänen kyydissä tulossa Isän työmaalta. Saavutti matkalla polliisiauton. Plymouthissa kesärenkaat alla ja liukas talvikeli. Elijas polkaisi kaasua kommentilla "minähän en paskalakkien perässä ajale" ja luisteli edelle. No tiellä pysyttiin ja kotiin päästiin.

Toyota Crownin etupenkiltä oli hyvä seurata liikennettä - meitä lapsia harmitti, kun lava-autoon tuli ensin 110 rajoitusmerkki perseeseen ja Isä ei voinutkaan ajaa enää kaikkien eelle.

Ajotapavalmennusta lapsille 70-luvun alun tyyliin ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Tarvasjoki - 5.09.2019 kello on 08:28
Muistan kun joskus 50 luvun lopulla mentiin enon kanssa pikkumossella Korppoosta Ahvenanmaalle jäätietä pitkin, oli jännät paikat pikkupojalla, ja takaskin päästiin. Ite oon autoilun aloittanut 52 mallisella goube letukalla oli ylpee ajella .
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 6.09.2019 kello on 22:07
Jossakin vaiheessa huomasin, että lähdin purkamaan historiaa väärästä kohdasta. Mökkimatkoja tehty vaikka autoa ei vielä ole hankittu. No, nyt auton hankinnan kiemurat.

Mökkimatka ennen omaa autoa, meni seuraavasti. Ensin puoli tuntia rautatieasemalle. Sitten n. kaksi tuntia junassa. Parikymmentä minuuttia linja-autoasemalle ja linjurilla reilu kolme varttia. Vielä vajaa puoli tuntia kävellen. Tämä lauantaisin klo 12 jälkeen. Tehtiinhän 50-luvulla lauantaisinkin puoli päivää töitä. Ja mukana kantopelissä viikonlopun eineet. Sunnuntaina sitten sama päinvastoin. Jossakin vaiheessa ilmeisesti isää alkoi kyllästyttämään tämä ja tuli mieleen auton hankinta. Silloin oli voimassa tuontisäännöstely, joka loppui -62. ( http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-lansiautojen-tuonti-vapautui-sodan-jalkeen ) Länsiautoja sai vain pitkän jonotuksen jälkeen kovaan hintaan, itäautoja sai helpommin. Isä näki, että voisi olla rahaa hankkia Fiat 600 ja asettui jonoon. Se ei selvinnyt koskaan minulle, miksi hän luopui ja kuinka pitkän ajan jälkeen Fiiatista ja ostikin Mossen. Sillä sitten reissattiin noita mökkimatkoja kuten jo  aiemmin mainitsin. Enää ne eivät kestäneet kuin reilun 2 tuntia ovelta ovelle, eikä ruokia tarvinnut kantaa. Viikonlopun mökilläoloaika piteni huomattavasti, kun ei oltu sidottuna juna-aikatauluihin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 6.09.2019 kello on 23:21
Silloin oli voimassa tuontisäännöstely, joka loppui -62. ( http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-lansiautojen-tuonti-vapautui-sodan-jalkeen ) Länsiautoja sai vain pitkän jonotuksen jälkeen kovaan hintaan, itäautoja sai helpommin

Jaa, silloinko se oli...
Muistan, kun koulussa oli tylsä tunti, niin laskettiin Mosseja.
Niitä tuli junalla venäjältä, jatkuvana virtana.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 7.09.2019 kello on 07:28
  Asia oli jäänyt jo unholaan. Mutta kun kokoonnuimme toissa vuonna muistelemaan Aune opettajaa koululle, josta muutimme pois -59. Silloinen naapurini otti asian esille.
  Olin 3. tai 4. luokalla tuolloin. Tulimme Hämeenlinnasta luokkaretkeltä linja-autolla, busseja ei tuolloin siellä päin ollut. Isälläni oli siihen aikaan taksi, hän oli luvannut hakea meidät mettäkulmalaiset ja opettajan kotiin loppumatka.
  Isä oli naapurin kanssa keittänyt ”korpikuusen kyyneliä” jotka ”hiukan” ehkä tuoksahtivat. Hän ei voinut ajaa, kun opettajakin hyveellinen ikä neiti oli kyydissä. Hän pisti minut ajamaan, olinhan 6. vanhasta opetellut syrjäkylillä. Sitä entisen naapurini mukaan Aune opettaja muisteli pitkään, ettei ennen, eikä jälkeen ole ollut oppilaansa kyydissä.
   Sikäl ku joku moralisoi, rikos on vanhentunut. Lisäksi se oli lähellä sitä aikaa kun saatettiin kolaripöytäkirjaan merkitä: molemmat kuljettajat tuoksuivat alkoholille, mutta kumpikaan kuljettaja ei ollut humalassa.
   ”Rikoskierre” jatkui minun ja lasteni osalta, onneksi ei vahinkoja. Eikä minun korviini myöhemminkään, vaikka ”lapset” ovat monessa maassa ajaneetkin kolmella mantereella.
    ”Lapseni”itse päättävät jatkuuko vai loppuuko tälläinen rikosten kierre.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Humppeli 1 - 7.09.2019 kello on 07:51
Jossakin vaiheessa huomasin, että lähdin purkamaan historiaa väärästä kohdasta. Mökkimatkoja tehty vaikka autoa ei vielä ole hankittu. No, nyt auton hankinnan kiemurat.

Mökkimatka ennen omaa autoa, meni seuraavasti. Ensin puoli tuntia rautatieasemalle. Sitten n. kaksi tuntia junassa. Parikymmentä minuuttia linja-autoasemalle ja linjurilla reilu kolme varttia. Vielä vajaa puoli tuntia kävellen. Tämä lauantaisin klo 12 jälkeen. Tehtiinhän 50-luvulla lauantaisinkin puoli päivää töitä. Ja mukana kantopelissä viikonlopun eineet. Sunnuntaina sitten sama päinvastoin. Jossakin vaiheessa ilmeisesti isää alkoi kyllästyttämään tämä ja tuli mieleen auton hankinta. Silloin oli voimassa tuontisäännöstely, joka loppui -62. ( http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-lansiautojen-tuonti-vapautui-sodan-jalkeen ) Länsiautoja sai vain pitkän jonotuksen jälkeen kovaan hintaan, itäautoja sai helpommin. Isä näki, että voisi olla rahaa hankkia Fiat 600 ja asettui jonoon. Se ei selvinnyt koskaan minulle, miksi hän luopui ja kuinka pitkän ajan jälkeen Fiiatista ja ostikin Mossen. Sillä sitten reissattiin noita mökkimatkoja kuten jo  aiemmin mainitsin. Enää ne eivät kestäneet kuin reilun 2 tuntia ovelta ovelle, eikä ruokia tarvinnut kantaa. Viikonlopun mökilläoloaika piteni huomattavasti, kun ei oltu sidottuna juna-aikatauluihin.


Oli muutama ammattikunta joka sai länsiauton helpommin,lääkärit ,puunostomiehet ja merimiehet.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: megaman - 7.09.2019 kello on 09:45
No listaan tähän muistamani nuoruuteni autot. 70- luku. Syntynyt olen -68. Austin Cambridge 2 kpl. ( Sydämmen asialla vehkeitä, musta ja harmaa, toisessa punainen nahkasisusta) Chevy Nova II, Mb 220 W115, Saab 99 Combi Coupe 2 kpl, Lancia Beta 2 kpl, Citroen Gsa. Toyota Corolla. Oli myös pihan perällä VW kupla ja Austin Maxi kolmos autoina. Itse ajelin noilla, kun ei ollut ketään kotona. Koulukaverin kotona oli Opel Admiral.  8)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 7.09.2019 kello on 10:02
Oli muutama ammattikunta joka sai länsiauton helpommin,lääkärit ,puunostomiehet ja merimiehet.
Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 7.09.2019 kello on 11:31
Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.

Taisi olla valtion autoja?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: megaman - 7.09.2019 kello on 11:52
Oven takana pimputtajat/koputtelijat ajaa täälläpäin poikkeuksetta volkkareilla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: armas ujomieli - 9.09.2019 kello on 15:14
Ensinnä oli vanhakoppa esco, sitten mk3. 1.sukupolven Camry. Seuraavana Maxima. Nyt vasta 5. h-auto menossa :o
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: retkeilijä - 9.09.2019 kello on 16:28
Olin skootterimiehiä ja ensimmäisen auton hankin vasta nuorena aikuisena. Tällä Hilman Impillä ajelin kovaa lumista tietä Kuopiosta maalle likkakaveria noutamaan. Impi karkasi metsään.

Keväällä vaihdoin TippaRenun ja likkakaverin. Hänestä tuli vaimoni.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 9.09.2019 kello on 17:27
Impi karkasi metsään.
Keväällä vaihdoin  likkakaverin.

Eikös pitäisi sanoa, että hankin uuden...?    ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.09.2019 kello on 23:00
Nyt olen päässyt vuoteen, jona täytin 18. Syntymäpäivä on keväällä ja silloinhan tietenkin nuorella miehellä kääntyy ajatukset ajokorttiin. Vanhemmillani  oli hiukan tiukkaa taloudellisesti. Mutta leipää saatiin ja leivän päällekin saatiin jo silloin "Oivariinia".  Jälkeen päin äiti kertoi, että sekoitti voita ja margariinia eivätkä pojat huomanneet mitään. Eikä kysmykseenkään tullut, että isä olisi opettanut, jos se silloin olisi ollut mahdollistakaan. Sitä en tiedä.

Siis autokoulu tuli ajankohtaiseksi vasta saatuani kesätöistä palkkaa. Niinpä heinäkuussa sitten menin sinne. Liikennemerkkien opettelussa minulla tuli erimielisyyttä opettajan kanssa. Ja väitän vieläkin, että olin oikeassa. Opettaja kertoi, että yksisuuntaisen kadun merkki sijaitsee kadun loppupäässä ja minä väitin sen olevan alkupäässä. Eipä tuon sijaintia kai missään tentissä kysytäkään, niin eipä sen väliä sikäli. Eikä sitä koskaan selvitetty lopullisesti.

Jonkun aikaa istuttuani tunneilla ja ajettuani autolla, tämä sama opettaja kertoi, että  erään hieman iäkkäämmän naisen piti mennä kokeeseen. Niitä kun piti varata etukäteen ja toivoa, että silloin olisi sopiva oppilas sinne. Opettaja sanoi, että mieluummin hän lähettäisi minut sinne mutta kun minun ei tunnit riitä. Niiinhän siinä kävi, että tämä nainen ei selvittänyt tenttiä. Taisi vielä jäädä opettelemaan kun minulla oli jo ajokortti taskussa.

Aikanaan sitten minäkin kävin kirjallisessa ja ajokokeessa. Kirjallinen ei mennyt ihan virheittä, mutta läpi kuitenkin. En tiedä kuinka pitkiä ajokokeet yleensä silloin olivat, mutta luulisin, että ei helpompaa voinut olla kuin minulla oli. Olin silloin kesätöissä VR:n Ovelta ovelle auton apumiehenä. Olin kuskin kanssa sopinut, että voin kesken päivän käydä kokeessa. Näin tapahtui ja kuski ajoi perässä noutaakseen minut kokeen jälkeen.  Jossakin vaiheessa inssi ihmetteli, mikä tuo meitä seuraava auto on? Kerroin sen. Ehkä minun ajosuoritukseni ei ihan täyttänyt kaikkia vaatimuksia? Minulla kun oli aina tyhjä kaista mihin mennä, kunhan vaan laitoin vilkun päälle. VR-kuski meni aina heti sille kaistalle estämään muita tulemasta. Silloin tämä ajokorttiajojen vastaanottajat olivat Helsingin Kuusi- tai Mäntytiellä. Minun ajoni meni Mäntytie, vasemmalle Tukholmankatu, oikealle Mannerheimintie, vasemmalle Reijolankatu ja oikealle Urheilukatu. Siihen parkkiin, seuraava oppilas rattiin ja minä jatkamaan työpäivää. Hyväksytty suoritus. Kuorma-auto kortti, joka myöhemmin muuttui ABECE-kortiksi, taskuun niin kuin silloin meni pykälät. Auto oli, muistaakseni, nokkamallin Volvo.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 12.09.2019 kello on 21:38
  Kun tuo 18 ikä lähestyi, oli luonnonnollista että isä otti opetusluvan, pienessä maalaistalossa kun elettiin paremminkin luontaistaloudessa. Tuolloin oli vaatimuksena, että opettaja ylettyi käsijarruun, joka totenkin piti. Olin moottoripyörä kortin hankkinut opetteluluvalla. Kirjallinen koe oli uutta tuolloin, ajokoe oli näköetäisyydellä konttorista.
   Auto inssiin tarvittiin oikea kouluauto jossa polkimet. Piti tunti tai toinenkin ottaa jotta auto tuli tutuksi. Insiajosta tuli mieleen: Inssi sanoi tarviiko meidän näin hiljaa ajaa, kun ajoin erään perässä. Tarjosin monoa, ei hän maininnut ylinopeudesta, hyväksyntä tuli.
  Isä maalaisena ei osannut ajaa kaupungissa, sillä minäkin selitän, etten tuolla kaupungeissa oikein osaa ajaa.
    Kun ikää karttui olikohan 21??  kuorma-auton ammattikorttia varten piti taas pari tuntia ajaa kuorma-autolla opettajan kanssa. Koe oli normaali lista johon ”veikattiin” rastit ruutuihin. Ajosta jäi mieleen. Mulle osui ”pelätty” Vähämäki, jossain vaiheessa hän nosti polvet ylös, kun ajoin ahtaaseen väliin, ei kuitenkan painanut polkimia. Joten hyväksyntä tuli, vielä kysyi kun painoin mersun sammuksiin. Mitä nyt tapahtui? Sanoin että ruiskutuspumpulta loppui syöttö, tai jotain sinne päin. Joten hyväksyntä tuli.
   Hänellä oli kuulemma niitä kysymyksiä. Kauppiaan pojalta oli kysynyt millä tulit? vastaus: kuorma-autolla toin viljakuorman tullessani. Eräältä oli kysynynyt: vieläkö siellä Narvan myllyllä on imukaasu (puukaasu) moottori. Oikea vastaus, on. Kerrottiin myös että hän oli määrännyt poliisiauton ajokieltoon tien päällä huonon kunnon takia.
 
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 13.09.2019 kello on 07:09
Mulla oli myös inssiajossa hauska sattuma - vasta vuonna 1984, mutta alkaahan sekin olla jo historiaa.
Kokeet pidettiin siihen aikaan autokoululla, ensin kirjallinen ja sitten ajo.  Sain puhtaan kirjallisen akana valmiiksi ja toinen odotteleva Insinööri lähti sitten heti ajattamaan. Mentiin Scanian hyttiin ja kehotti käynnistelemään. Aloin käskystä työhön ja tämä inssi kauhtui kyselemään "ETKÖ MEINAA HEHKUTTAA OLLENKAAN" - minä siihen heitin suoraan "ei tässä ole hehkutusta, tää on suorasuihkudiesel"  No inssihän ei uskonut vaan tutki hyvän tovin rattilukkoa ja hallintalaitteita. Kehotti sitten laittamaan käyntiin - ja nätistihän se lähti aamun ekalle startille ilman hehkutusta.

Sitten paineita odotellessa kehoitti kertomaan KAIKKI hallintalaitteet - no luettelin kaikki nippelit mitä siinä Skanian hytissä oli ja lähdettiin sitten tienpäälle.  Kun oli ajettu kierros ja palattiin samaan ruutuun parkkiin autokoulun pihaan sain yhden huomautuksen - yhdessä paikassa oli koululaisryhmä pyöräilemässä - osa oli mennyt jo tien yli ja sitten yksi poika katkaisi jonon jo kaukaa ja koko häntä pysähtyi odottamaan - ajoin siis pysähtymättä jonon välistä - olis pitänyt kaikesta huolimatta pysähtyä odottamaan ja viittilöidä jono jatkamaan - no kortti tuli ja tuon säännön muistaa aina sen jälkeen ;)

Dieselin käynnistykset oli tullu tutuksi jo hyvän aikaa kun oli tullut ajeltua Bedfordilla ja Mitsubishillä pitkin maita ja mantuja - piti kuitenkin opettajalta vielä varmistaa asia ja kertoi minun olleen oikeassa - Insinööri sai kyllä epäilemään itseään ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 13.09.2019 kello on 10:42
Minä ajoin kortin -69/-70 vuoden vaihteessa. Koulun auto oli perusvihreä mersu kuorma-auto, ilman ohjaustehostinta. Se joka oli ajovuorossa ekana sai vääntää pakkas aamuna isosta ratista tosissaan, että sai pyörät kääntymään.
 Sitten, muistaakseni -74 antoivat uuden kortin, johon kirjaimia pitkä rimpsu.  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: x1m - 13.09.2019 kello on 17:21
Kävin myöhemmin ajamassa lisää c kortin ja kun inssiin piti lähteä niin joku oli jättänyt Volvon valot päälle edellispäivänä. Sen verran oli hermo tiukalla että käskytin autokoulunopettajaa aika tiukasti joka tekikin työtä käskettyä ja kytki apukaapeleita vaikka oli sitä mieltä ettei minun 123 diisselimersun 12v akusta voi mitenkään antaa virtaa kun Volvossa oli 24v ensin hetki toiseen akkuun sitten toiseen ja hrum sanoi Volvo. Inssikin meni läpi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: jip59 - 13.09.2019 kello on 22:11
Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.
Ainakin meilläpäin oli -60 luvulla "kravattisonneilla" kuplat.

Mun eka auto oli -67 Taunus 17M V4 koneella. Siis vuonna -77. Tuota kun muistelee että kyseessä oli 10 vuotta vanha auto niin eipä tänäpäivänä ole -09 malliset vielä noin pahoin ruostevikaisia ja koneremppoja tehtyjä mitä tuo oli. En voi mitenkään hyvällä muistella "vanhoja hyviä aikoja" jolloin autot olivat autoja ja kestivät vaikka kuinka kauan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: virpimu76 - 14.09.2019 kello on 03:23
Kuorma-autoilija Elijaksella oli Plymouth 70-luvun alussa.  Kerran oltiin hänen kyydissä tulossa Isän työmaalta. Saavutti matkalla polliisiauton. Plymouthissa kesärenkaat alla ja liukas talvikeli. Elijas polkaisi kaasua kommentilla "minähän en paskalakkien perässä ajale" ja luisteli edelle.
Ajotapavalmennusta lapsille 70-luvun alun tyyliin ;D
😄😁👍👍Asenne kohillaan
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 25.09.2019 kello on 22:57
Ensimmäisen henkilöautolla ajoni jännityksen muistan kuin eilisen päivän. Ei edes inssiajo jännittänyt sen rinnalla.

Minun kaverini olivat pari vuotta nuoremmat kaksospojat. He olivat suunnattoman innostuneita minun kortistani. Niinpä he saivat isänsä lupaamaan, että ajan heidän melko uudella 17 "metrisellä" Taunuksellaan. Niinpä autoon mennessä polvet tutisivat ja sydän läpätti. Pojat istuivat takapenkillä ja isänsä pelkääjän paikalla. Onneksi pojat olivat hiljaa. Taisi ehkä heitäkin hieman jännittää.

No, ajo meni melko hyvin. Kolariakaan en ajanut. Vähän lipsahti ylinopeuden puolelle. Olihan henkilöauto ihan eri peli kuin kuorma-auto. Siinä onneksi sitten karisi jännitykset eikä enää tarvinnut jännitellä kun sain ajaa meidän autoa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: retkeilijä - 26.09.2019 kello on 09:45
Olin skootterimiehiä ja ensimmäisen auton hankin vasta nuorena aikuisena. Tällä Hilman Impillä ajelin kovaa lumista tietä Kuopiosta maalle likkakaveria noutamaan. Impi karkasi metsään.

Keväällä vaihdoin TippaRenun ja likkakaverin. Hänestä tuli vaimoni.

Serkkumies oli autoharrastaja ja annoin impin hänelle jokamiesluokkaan ajokiksi. Hänellä oli viritysosia, kansi ja kaksoiskaasuttajat. Autoa sitten hitsailtiin ja kevennettiin ja hinattiin toisella aisan perässä paikallisiin jääajoihin. Sliksseillä se oli hauskaa yhden talven, mutta sitten tuli piikkirenkaiden aika ja lopetin homman.

Se oli sitä aikaa. Nyt en pidä ollenkaan äänekkäistä ja saastuttavista autokisoista.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 6.10.2019 kello on 09:13
   
  Enoni oli autokoulua pitänyt jo sotia ennen, hän myös opetti isäni ajamaan. Isä oli nelikymppinen, eli hiukan vanha etulinjaan, hän oli sota-aikana autokuskina Nuutajärven kartanossa. Eno oli myös aktiivisesti mukana autokoululiitossa, hänen hautajaisissaankin oli liiton edustajat tuomassa seppeleen.
   Eno aina puhui että nuoria miehiä vaivaa penikkatauti! Minuakin se varmaan vaivasi pitkään, nyt on vaihtunut vanhuuden höperyyteen. Tulee mieleen, jos mulla olis nuorena ollut 200 kulkeva vehje, olisinko hengissäkään? Tähän asti on päästy yhdellä laastarilla, siitä myöhemmin.
   Helpottamaan se alkoi kun liityin autourheilijoihin reiluna parikymppisenä. Ajoin melkein kaksi ralliakin. En kuitenkaan kymmentäkään vuotta ollut mukana, ei ollut minun lompakolle sopiva harrastus, mutta penikkatauti pikkasen helpotti.
   Olin kait sinä keväänä -67 päässyt armeijasta, tämä tapahtui myöhemmin sinä kesänä:
   Tulin aamuyöstä kotiinpäin tuttua mutkaista kylätietä, mosse 407:kalla. Sain kiinni kuplan, yritin pienillä suorilla ohi, kupla kuitenkin kiihdytti, eikä mossekaan mikään raketti ole, joten en päässyt ohi. Mutkiin hän kuitenkin jarrutti kovin, kuski ei ilmeisesti tuntenut tietä, niinkuin minä.
     Siihen aikaan siellä aamuisin ei yleensä kulkenut kun maitoauto myöhemmin, joten vastaantulijoita tuskin on. Tuli pidempi suora, lähdin taas ohitukseen, sama toistui. Mossessa oli sen verran vikaa, että kävi 3:mella vähän aikaa jos oli hiljaa ajettu. Niin nytkin, vasta kun pääsin kuplan rinnalle, lähti 4:jällä käyntiin. Sen verran pitkäksi ohitus venyi, että en ehtinyt palata oikealle ajoissa. Siinä oli eka töyssy oikealle siirtyessä, siirtyminen tapahtuikin ilmojen halki.Seuraava heitti lisää oikealle. Kolmas ja viimeinen töyssy heitti ojaan , jota kynnin muutaman kymmenen metriä. Isoon kiveen osuessa vauhti oli tippunut aika pieneen, ei seurannut muuta kun kevyesti katolleen meno. Toisen jalkani yhden laastarin verran teloin.
   Kun kömmin pihalle höyryävästä mossesta, ajattelin sanoa kuplan kuskille jotain ohituksen estämisestä. Hän kuitenkin oli  armeija-aikainen herra kersanttini, myös siviliin päässyt, jäi sitten sanomatta. Hänellä oli mies ja kaksi naista kyydissä, nostimmen mossen pyörilleen, tai oikeastaan takapyörilleen, edessä oli kummit/vanteet/pyöränripustukset ihan paskana.
   Rouvat (ainakin myöhemmin) sanoivat olleen kauheeta katsoa, kun olin ollut aika korkealla viimeisessä hypyssä.
   Alkuperäiset kuluneet iskarit ei oo ehkä niitä parhaita hyppyihin, varsinkaan kokemattomalle?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Naussi - 6.10.2019 kello on 11:37
3 kertaa auto jättänyt tielle. Aina alla matkailuauto, Ducato. Kouvola, Mäntsälä ja Varsova. Vuokra-auton aina joutunut ottamaan alle. Huumori meinannut tilanteessa loppua.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.10.2019 kello on 23:14
Sain sitten "varallisuuttakin" sen verran kokoon, että pystyin hankkimaan ensimmäisen autoni. No sehän oli jo aiemmin mainittu Mosse. Ostin sen isältäni, muistaakseni 200mk:lla. Tuontisäännöstely oli loppunut ja isä pystyi hankkimaan uuden Ford Cortinan.

Iso tapahtuma oli kun Mossella kävin silloisen työkaverini kanssa Ruåtsissa ajamassa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Kävimme aina Malmössä asti. Tämä matka johtui osittain siitä syystä, että suomalaisia "opetettiin" silloin laivamatkailuun. Olihan noina aikoina tullut uudet autolautat Naantalin ja Kapellskärin väliseen liikenteeseen. Apu-lehti jakoi varmaan tuhansia vapaalippuja laivoille, muistaakseni tehtäväpalkintoina. Minäkin voitin pari ja olihan ne käytettävä. Siksi Ruåtsiin.  3.9. -67 sitten piti  yö seurata telkkarista kun Ruåtsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

Ai niin, meinasin unohtaa maininnan Mossesta.Se ei enää tuolla matkalla ollut parhaassa tikissä. Tuli ajeltua "alinopeutta". Eiku, eihän silloin voinut ajaa alinopeutta kun ei maanteillä ollut nopeusrajoituksia. No niin hiljaa kuitenkin, että samalla laivalla olleet linja-autot ohittivat meidät. Lahnajärvellä oli kahvitauko ja siellähän ne linja-autotkin olivat. Meidän kahvitauko oli lyhyempi kuin linja-autoväellä. Kun lähdimme kohti Mossea, kuulin linja-autokuskien jotain mainitsevan, että taas se on edessä. Niinpä ne sitten ohittivat taas jossakin kohtaa melko pian.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Tarvasjoki - 12.10.2019 kello on 09:05


Siksi Ruåtsiin.  3.9. -67 sitten piti  yö seurata telkkarista kun Ruåtsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.


Ei sillä siirrytty järjestyksessä että ensin isommat : ekax junat, ratikat,rekat, bussit, ja sit henkilöauto viimeks  ;D niin kuulemma tarina kertoo.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 12.10.2019 kello on 09:12
Näitä -60 luvun juttuja ja vanhempia on kiva lueskella... :)

Itse olin silloin vasta polkupyöräiässä ja pahvinen räpätin pinnoissa ja talvella tietty jääketjut.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 12.10.2019 kello on 10:28
Ei sillä siirrytty järjestyksessä että ensin isommat : ekax junat, ratikat,rekat, bussit, ja sit henkilöauto viimeks  ;D niin kuulemma tarina kertoo.

Ekaksi pysäytettiin, ilmeisesti varmuuden vuoksi, koko  liikenne muutamaksi tunniksi. Ja sitten alkoi siirtyminen, ketkä siellä kaduilla ja teillä olikaan siihen aikaan yöstä. Muistaakseni raideliikennettä ei näytetty, autoliikennettä kyllä. Noin se muuten meni.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 12.10.2019 kello on 10:44
Näitä -60 luvun juttuja ja vanhempia on kiva lueskella... :)

Itse olin silloin vasta polkupyöräiässä ja pahvinen räpätin pinnoissa ja talvella tietty jääketjut.

Kiva kuulla, että kiinnostaa. Tuo 60-luku alkaa vaan loppua  minulta jos ei muisti palaudu edes pätkittäin paremmaksi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 12.10.2019 kello on 11:14
Muistaakseni raideliikennettä ei näytetty, autoliikennettä kyllä. Noin se muuten meni.

Raideliikennehän on edelleen vasemmalla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Adrivaari - 12.10.2019 kello on 11:21
Eka lapinmatka oli joku -60 luvun alkuvuosi. Auto meillä oli Simca Aronde -58. Isä ajoi, sain olla kartturina, kun äiti ei oikein kartan päälle ymmärtänyt. Käytiin Ruotsin puolellakin Torniosta yli. Rajalla oli hieno paikka, missä liikenne meni ristiin. Itse rajamuodollisuuksis ta ei ole muistikuvaa, mutta SF tunnus piti autossa olla.
 Simcalla en itse päässyt ajamaan, mutta seuraavalla autolla kyllä. Se oli Opel Kadett -64. Artukaisten vanha lentokenttä oli paikka, siis se missä nykyään on Turun Messukeskus. Liikkeelle lähtö oli aika hyppimistä, mutta ajo sujui ihmeen hyvin. Kyydissä oli isä ja naapurimme. Kommentit olivat tyyliin "niin menee kuin vanhalta kuskilta" otti pattiin. No nyt ollaan vanha kuski, kilometrejä takana. Matkan varrella sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, niistä myöhemmin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 12.10.2019 kello on 14:22
Kyllähän minäkin -60 luvulla yritin ajella autolla...

Siitä vaan ei tahtonut tulla mitään, kun piti ajaa seisaallaan, jotta ylettyi polkimille. Sitten kun ylettyi polkimille, niin ei tahtonut nähdä ulos ikkunasta.
Yhtespelillä kyllä alkeet oppi. Matka-ajossa sain olla vaihteenvaihtajana viereisellä istuimella. Samaten toimin virallisena vilkun käyttäjänä. Se kun oli sellainen hanska malli keskellä kojelautaa. Niin ja autohan oli -50 luvun idän ihme 2-tahtinen Barkas Framo.
Tuon näköinen:
(http://www.postamuzeum.hu/uploads/item_photo/images/8702127.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: K.E.V - 12.10.2019 kello on 16:23
Minä ajoin 50 luvulla jo 😅
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 13.10.2019 kello on 12:06
      Oli vuosi -69, syksyn eka pyry , kun yöllä tulin Kylmäkosken kohdalla kotiin päin. Tie oli silloin mäkinen ja mutkainen. Lunta tuli jatkuvasti, aura-autosta ei tietookaan.
   Siinä ennen Suokkaan kauppaa oli mäessä muutama auto jumissa. Sattui olemaan senverran vauhtia, (isä oli neuvonut aina ottamaan ”mäkkeen” vauhtia) että ohitin koko letkan, loppu nousu poikittain, olihan alla ihan kaljut suvikummit.Yksi kuski tulikin nuhtelemaan varomattomasta ohituksesta, antoi anteeksi kun katsoi mossen kummeja. Kaikki sitten työnnettin mäenpäälle porukalla, ja ohjeistettiin ottamaan vauhtia seuraavaan kirkon mäkeen. Jonka koko porukka selvittikin ylös asti työntämättä.  :D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 13.10.2019 kello on 12:31
Mää en pääse paljoa retostelee -60 luvulla...

Alkuaikoina -70 luvun alussa ekassa VW Kleinbussissani oli sentään takana jonkinlaiset talvikumit. Edessä vain siloiset kesäkumit. Pääasia, että vetävistä pyöristä edes löytyi hiukka pitoa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 13.10.2019 kello on 20:32
Mää en pääse paljoa retostelee -60 luvulla...
   Eihän tuo vuosikymmen meikälläkään aina mitenkään ylpeydenaihe ole. :(
   Jälleen kerran kun yhessä mutkassa mossen perä pyrki etuilemaan, tein niin tavallisen virheen, korjasin liian myöhään, ja liikaa. Mentiin tien laidasta laitaan, kunnes nokkaan löytyi puinen kaide.(Tätä virhettä lehtitietojen mukaan tehdään vieläkin, kun niissä kerrotaan, että auto lähti heittelehtimään-- ei se omien kokemusten mukaan itekseen lähde.) Kaveri pikkasen kolautti ottansa, onneksi oli tukevasti ottanut "lääkettä" etukäteen, ettei sattunut, mistä tiesikin? Nesteet tuli pihalle. Loppumatkalla heittelin lunta välillä moottorin jäähdyttämiseen. Pakkasta parikymmentä ulkona, sisällä vähän vähemmän.
  Joskus Keimolassa ajoin sinne mootoriradan taakse alamäkeen. Se sitten olikin ainoa tie takaisin. Monta kertaa otin vauhtia, pääsemättä ylös asti. Sitten vasta kun päästin takakummit löysäksi, nousi ylös asti.
  Onhan näitä, jotka mieluummin unohtaa. :laugh:
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 13.10.2019 kello on 20:40
Älä nyt Yrjö Thumb Tapahtuu myös nykysin kanssa, ja mukana oltu raskaalla kalustolla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 13.10.2019 kello on 21:39
Tulevaisuuden arvaajan "kohtalo". Tapahtuma vuonna -66 tai -67.

Olin pienestä pojasta alkaen käynyt kummitätini maatilalla vietäämässä kesiä ja koulun alettua lomia. Tila on lähellä Vorssaa. Ensin sinne kuljettiin kahdella junalla ja isäntäväki kävi hakemassa junalta. Sitten kun kakkostie valmistui, 60-luvun alussa, kahdella linja-autolla. Kun minä olin ostanut Mossen, niin sittenhän siellä oli helppo käydä.

Jälleen kerran, kun olin palaamassa kotiin, niin poliisi kiinnostui ajostani. Vaikka en arvannut, että joskus on ajettava aina valot päällä, niin minä ajoin välillä jo silloin. Pysäytettyäni, poliisi tuli tiedustelemaan, miksi valot ovat päällä? Lataako liikaa? Sanoin, että lataa liikaa ja että kun katson peilistä taaksepäin, niin siellä killottaa aurinko hiukan tien tason yläpuolella. Ja ymmärrän, että vastaantulijalla saattaa olla vaikeuksia nähdä minua. Valot saattaisivat helpottaa näkymistä.

Vastaus tyydytti poliisia. Tosin myöhemmin ajattelin, että ehkä halusivat tarkistaa ajajan kunnon kun on pannut valot päälle auringon vielä paistaessa.

Nykyään taidetaan helpommin pysäyttää valoton.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: 88k5 - 13.10.2019 kello on 21:48
..
  Joskus Keimolassa ajoin sinne mootoriradan taakse alamäkeen. Se sitten olikin ainoa tie takaisin. Monta kertaa otin vauhtia, pääsemättä ylös asti. Sitten vasta kun päästin takakummit löysäksi, nousi ylös asti.
  Onhan näitä, jotka mieluummin unohtaa. :laugh:
Paikkakuntalaisena paikka rupesi kiinnostamaan? Kaivoin jo -67 vuoden kartankin  :laugh:

(https://karavaanari.org/kuvat/1570992497.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 20.10.2019 kello on 11:39
Paikkakuntalaisena paikka rupesi kiinnostamaan? Kaivoin jo -67 vuoden kartankin  :laugh:

(https://karavaanari.org/kuvat/1570992497.jpg)
  En oikein pysty paikkaa hahmottamaan?

     Aina kun ajan Kagasalan keskustan kautta, tulee mieleen:
   Oiskohan ollut vuosi -65 tai niillä main syksyllä, kun palailin pystypaineista Pälkäneen Nuijalta. Kun tulin alas Kuohunharjulta kylälle päin, tiellä näytti olevan joku juappoporukka. Lisäsin mosseen kaasua, etten tohon ainakaan pysähdy. Vasta viimetingassa näin, että läänin konstaapelithan siinä. Tumman siniset Volgat, pussihousut ja takki ja lakki, niin ja mustat saappaat, ei valoa, ei liikennepoliisin valkoisia hanskoja, katuvalotkin kaukana. Sain kuitenkin toppaamaan viime tingassa. Paperit katottiin, ajan tavan mukaan. Toivotettiin hyvää matkaa, mitä lie etsineet?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 20.10.2019 kello on 12:28
  En oikein pysty paikkaa hahmottamaan?

Siinähän lukee keskellä, 'Keimola'.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 20.10.2019 kello on 17:11
Siinähän lukee keskellä, 'Keimola'.
  Joo sen kyllä näin, ja radankin. Hataran muistini mukaan, "seikkailin" jossain niillä main kun tohon karttaan on merkitty suota??
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: 88k5 - 20.10.2019 kello on 19:33
  Joo sen kyllä näin, ja radankin. Hataran muistini mukaan, "seikkailin" jossain niillä main kun tohon karttaan on merkitty suota??
Juu, Isosuo ja sen itäpuolella kulkee Laavatie - suurinpiirtein vanhan kartan mukaisesti. Ainakaan pari vuotta sitten ei ollut autolla ajokunnossa, mutta maastofillarilla menin läpi etelään. Siinä on muistaakseni yksi isompi mäki.. Moni noista Keimolan radan teistä on ollut vuosikymmenet kaivettuna poikki. Fillaria joutui kantamaan yli "ojien". Toissa talvena taisin ajaa Varikkotien/-kaarteen ympäri 20cm hangessa voortilla - ei vaan päässyt läpi Laavatielle, ympyrätie. Nyt saattaa olla jo muuttumassa ja läpikulku tulevaisuudessa kun sinne tehdään rinnakkaistie 130:lle (Keimolanmäki)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 20.10.2019 kello on 21:40
Ensimmäinen autoni oli siis Mosse 407, niin kuin olen jo maininnut. Seuraava oli Vauxhall Victor. Sillä opetin vaimon ajamaan. En muistanutkaan, ennen kuin Yrjö mainitsi, erästä seikkaa. Eli käsijarrun sijainti. Niin kuin Yrjö sanoi, että sen piti olla opettajan ulottuvilla. Vauxhallissa se oli ohjauspylväässä. Onneksi sentään sen oikealla puolella. Oli hieman nippanappa, että katsastaja hyväksyi sen. Onneksi kuitenkin hyväksyi.

Ja vaimostahan tuli ihan hyvä kuski.


Jaaha. Muisti palaa pätkittäin niin kuin Uuno Turhapurollakin. Eipä Vauxhall ollutkaan toinen vaan vasta kolmas autoni. Välissä oli Ford Anglia pakusta tehty henkilöauto.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 26.10.2019 kello on 18:13
    Joo oli mossessakin 402-407 käsijarru siinä ohjausakselin oikealla puolella.
    Myös rattivaihde oli pop silloin. Meidän kiilanokka mossessa oli lattiavaihde, niissäkin uudemmissa oli rattivaihde. Amerikkalaisissa kun oli 3 hengen etupenkkejä, lienee tuonut sen muotiin? Ainakin Volvo ei muistaakseni sortunut tuohon muoti-ilmiöön. Vaan oli suoraan laatikkoon menevä keppi, joka sittemmin tutun rouvan kyljen murjoikin kolarissa pahaksi. Eiköhän 200 sarjassa ollut tämä ominaisuus poistettu.
   
   Taisi olla vuosi -80, silloisella työpaikallani oli muistaakseni kasivitonen kaksiakselinen Volvo kuorma-auto. Se oli senverran vanha, että oli tasavirtalaturi jonka perässä alipainepumppu nestejarruille. Käsijarrukin oli kardaaniin, eipä paljoa pitänyt koskaan. Yleensä olen aina ollut huono tyhjäkäyttelemään, sitä oli pakko, kun montaa starttausta ei samana päivänä kärsinyt, vaikka yön olikin verkkolatauksessa.
   Syksyisenä iltana olin kaksi vuotiaan poikani kanssa hakemassa rankoja metsästä. Harvinaista täällä Lempäälässä että metsässä voi ajaa autolla, yleensä täällä sellaista louhikkoa, ettei maataloustraktorill akaan ole asiaa.
   Volvo tietenkin hyrskytti valot päällä. Minä heittelin rankoja lavalle. Sen ikäiset pojat tietenkin menee rattiin ”ajamaan”, ihan käskemättäkin. Välillä tietenkin mun tartti nousta lavalle rankoja oikomaan. Kerran lavalla ollessani Volvo lähti liikkeele, hiljaa tietenkin. Mulle tuli kiire kuitenkin, sillä olihan puita likellä. Hyvin ehdin hätiin, ei vahinkoa. Oli perä pienemmällä, poika saanut ykkösen päälle helpolla. Se oli ronkeli vaihdettava vauhdissa, painoi kytkintä tai ei, varattua tuuttasi mielellään, ellei kierrokset osuneet kohilleen. Tietääkseni poika ei senkoommin ole yli 3.5 tonnisten rattiin koskenut.
   Jälkeen päin oon naureskellut. Jos olisin kompuroinut itseni pyörän alle- lööpeissä olisi lukenut kaksivuotias poika ajoi isänsä yli kuorma-autolla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 26.10.2019 kello on 19:47
Meillä oli kotona piikkinokka Skoda. Isä kun ajoi tankille, meitä penskoja hävetti, kun konepelti piti avata tankkausta varten. Tankki oli nimittäin kojelaudan edessä moottoritilassa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: hartsakoski - 27.10.2019 kello on 09:32
Ensimmäinen autoni oli Fiat 128,ihan moitteeton peli.
Karmeimmat kokemukset ajettavuudesta Datsun 120 Y-mallista, se lähti äkkiä vaihtoon.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 27.10.2019 kello on 10:06
Minulla myös eka oli Fiat 1100  https://www.nettiauto.com/fiat/1100/10825084
Maksoi 750mk.  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 27.10.2019 kello on 19:41
Vielä yksi muisto koskien Mosseani. Silloin sai pysäköidä asumani talon edessä ihan vapaasti molemmin puolin katua. Toisella puolella katua oli tyhjä tontti, jokalienee osottanut rahoitusta, että siihen rakennettaisiin. Tämä aiheutti sen, että meidän puoli katua oli yleensä aina täyteen pysäköity autoja. Minä en viitsinyt tumkea jätettyihin väleihin, kun kadun toinen puoli oli aina lähes tyhjä. Jaksoin kävellä kadun yli tullessa ja lähtiessä.

Eräänä lumisena talvena keksi sen toisen puolen auraaja hauskan kepposen. Aamulla kun minun piti lähteä, niin sekä edessä että takana oli n. puolen metrin kasa lunta. Onneksi se ei ollut ehtinyt jäätyä. Veihän se tovin aikaa, että lapioin edestä lumikasan riittävän matalaksi päästäkseni lähtemään. Välttääkseni vast´edes tämän vaivan, etsin sen jälkeen sopivan paikan Mosselle, missä ei luotu lumia eteen eikä taakse.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 27.10.2019 kello on 20:56
Karmeimmat kokemukset ajettavuudesta Datsun 120 Y-mallista, se lähti äkkiä vaihtoon.
   Sua ei sitten vaivannut enoni mainitsema "penikkatauti". Thumb
   Tuo Datsunihan kun kulki mielellään kahva edellä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: virpimu76 - 28.10.2019 kello on 01:42
Minulla myös eka oli Fiat 1100  https://www.nettiauto.com/fiat/1100/10825084
Maksoi 750mk.  ;D
Onpa ollut kaunis auto😊 ihan mahottoman söpö👍👍
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: hartsakoski - 28.10.2019 kello on 17:51
   Sua ei sitten vaivannut enoni mainitsema "penikkatauti". Thumb
   Tuo Datsunihan kun kulki mielellään kahva edellä.
No ei vaivannut ;D. Kerran se sai nelostiellä semmosen orkun, että näytti ojaan reissu päättyvän. Oli ilmeisesti lukemattomissa nivelissä välystä, ja rupesi resonoimaan :'(
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 3.11.2019 kello on 20:35
   
    Talvella-81, ajoin ajoin työpaikkani kuorma-autolla, 50-luvun Tampere-Hämeenlinna ”valtatietä” Tarttila-Kuurila välillä. Firman pääosakkaan poika (n.24v.) oli kyydissä. Tuuli lumen kanssa oli kiillottanut eräällä aukeella tien jään sileäksi, yhdessä mutkassa ei etupyörissä ollut mitään tuntoa, käänsin vain vähäsen, odotin että reunassa olisi karheampaa, niin olikin ja Volvo alkoi kääntyä hiljaa, tiellä säilyttiin nippa nappa. Jarruun koskeminen tai ratin liikaa kääntäminen olisi ehkä vienyt ”laitumen” puolelle? Joskus tuosta hämäläisestä hitaudesta hyötyäkin?
   Kysäisin vieressä istujalta, huomasitko mitään erikoista, ei ollut huomannut.Sanoin että äsken ei tiellä ollut minkäänlaista pitoa hetkeen, onneksi reunassa oli, ilman sitä oltaisiin ”peltohommissa”.
  Kun on painoa, se pitää jonkin verran, sikäli kun on kitkaa, jos on ihan peili jää, ei painokaan auta, ilman piikkejä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 4.11.2019 kello on 22:28
Sitten tuli vaihe, jolloin ei päivätyöstä saamani palkka oikein tahtonut riittää asunnon maksamiseen ja elämiseen. Eikä siihen auttanut kerran viikossa suorittamani mainosten jakokaan. Työni oli epäsäännöllistä, joten jäi ylimääräistä aikaa. Näinpä ajattelin, että taksista voisi saada vähän enemmän tuloa. Lisäksi olin seurannut erästä muualta muuttanutta työkaveria, että hänkin oli pystynyt läpäisemään taksikuulustelun. Miksi en minäkin?

Niinpä hankin palomiehen käsikirjan ja pänttäsin siitä lisää kaupunkituntemusta. Kuulustelu oli kaksi vaiheinen. Siinä oli ensin kirjallinen osa. Sen läpäistyäni seurasi katukuulustelu ja se on jäänyt hyvin mieleeni. Siinä kuulustelija sanoi kadun nimen ja sitten kuulusteltavien luettelosta nimiä siihen saakka kun joku tiesi sen. Sitten uusi katu, nimet jne. Tämä oli minulle helppoa kun tunsin kaupungin ja tiesin kadut. Enimmäkseen minulla oli hyvää aikaa miettiä, missä se katu sijaitsi kun edellä oli monta, jotka eivät tienneet. Aina välillä kuulustelija kuitenkin antoi minullekin uuden kadun jotta ei jäisi pitkää miettimisaikaa. Hieman sääliksi kävi listassa minun jälkeeni olevaa, kun sai usein uuden kadunnimen mietittäväksi. Minä pääsin pois sieltä ensimmäisenä. Lähtiessäni kuulin kun kuulustelija sanoi jääville "Näin pitäisi kadut osata".

Siltä ajalta minulla on vielä koppalakki muistona autotallissa. Olin sitten kolmisen vuotta renkinä useammalle isännälle.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Alan - 5.11.2019 kello on 18:10
Ajoin syksyllä -87 hirvikolarin G-Mersulla.

Jos alla olisi ollut oma Fiat 124 en kirjoittelisi tässä, vaan olisin todennäköisesti jäykän ohjausakselin seivästämä tai linttautuneen katon murskaama.

Elämä on. Tien päällä siitä voi päästä eroon hetkessä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 5.11.2019 kello on 18:20
Elämä on. Tien päällä siitä voi päästä eroon hetkessä.

Näin on.
Ajelin vuonna kivi ja keppi Sätkällä kohti Isoa Slummia.
Hirvi tuli oikealta.
Onneksi oli syvä oja ja kaide, eikä askel sopinut, partakarvoista (hirven) jäi vaan jäljet tuulilasiin!
Hetken siinä kuljimme rinnakkain ja hirvi hävisi takaisin etuoikealle...
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 10.11.2019 kello on 21:34
Sitten sarja sattumia ja tapahtumia taxiuralta. Ensimmäiseksi tämä sopii hyvin, kun muualla oli keskustelua akusta ja sen kiinnityksestä.

Sain asiakkaan Karhupuiston tolpalta matkalle linja-autoasemalle. Ajoin Porthaninkatua alaspäin. Joltakin linjalta joku yritti vasemmalta tunkea eteen. Nopeuteni oli n.50-55. Jarrut pohjaan. Jostakin syystä Volvon etupenkin selkänojan kiinnitys petti kun asiakas nojautui jarrutuksen johdosta sitä vasten. Sen jälkeen asiakas tuli edellen eteenpäin pää edellä kuin se kuuluisa leppäkeihäs suoraan tuulilasiin. Tuulilasi halkesi yläreunasta.

Asiakkaan turvallisuuden ja mahdollisen oikeusturvan takia tilasin ambulanssin ja poliisin paikalle. Ambulanssi vei asiakkaan sairaalaan tarkistettavaksi vastutelustaan huolimatta. Sitte aloimme poliisin kanssa selvittää asiaa. Hankalaksi sen teki se, että autot eivät olleet osuneet. Se, mihin minä vetosin oli, että jos ajamani auto ei olisi pysähtynytkään ennen toista autoa, se olisi niistänyt nenän  väistämisvelvollise lta autolta.

Aikanaan selvitin isännälle mitä oli tapahtunut. Sen koommin en kuullut asiasta mitään. En edes kuka maksoi tuulilasin.

Tämän tapauksen jälkeen on turvavyö mennyt huomattavasti hanakammin kiinni jos sellainen autossa oli. Turvavyöt tulivat pakollisiksi etupenkille vuonna -71 ja -75 käyttö pakolliseksi etuistuimilla ilman rangaistuspelkoa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: volvo - 10.11.2019 kello on 21:52
Sitten sarja sattumia ja tapahtumia taxiuralta. Ensimmäiseksi tämä sopii hyvin, kun muualla oli keskustelua akusta ja sen kiinnityksestä.

Sain asiakkaan Karhupuiston tolpalta matkalle linja-autoasemalle. Ajoin Porthaninkatua alaspäin. Joltakin linjalta joku yritti vasemmalta tunkea eteen. Nopeuteni oli n.50-55. Jarrut pohjaan. Jostakin syystä Volvon etupenkin selkänojan kiinnitys petti kun asiakas nojautui jarrutuksen johdosta sitä vasten. Sen jälkeen asiakas tuli edellen eteenpäin pää edellä kuin se kuuluisa leppäkeihäs suoraan tuulilasiin. Tuulilasi halkesi yläreunasta.

Asiakkaan turvallisuuden ja mahdollisen oikeusturvan takia tilasin ambulanssin ja poliisin paikalle. Ambulanssi vei asiakkaan sairaalaan tarkistettavaksi vastutelustaan huolimatta. Sitte aloimme poliisin kanssa selvittää asiaa. Hankalaksi sen teki se, että autot eivät olleet osuneet. Se, mihin minä vetosin oli, että jos ajamani auto ei olisi pysähtynytkään ennen toista autoa, se olisi niistänyt nenän  väistämisvelvollise lta autolta.

Aikanaan selvitin isännälle mitä oli tapahtunut. Sen koommin en kuullut asiasta mitään. En edes kuka maksoi tuulilasin.

Tämän tapauksen jälkeen on turvavyö mennyt huomattavasti hanakammin kiinni jos sellainen autossa oli. Turvavyöt tulivat pakollisiksi etupenkille vuonna -71 ja -75 käyttö pakolliseksi etuistuimilla ilman rangaistuspelkoa.
   joskus  80 luvulla käyttöpakko  takapenkillä. vaikka naurattaa   nykyinen turvallisuus hysteeria,  ei se ole vanhaan hyvään aikaa mennyt ihan kohdalleen.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Stara - 11.11.2019 kello on 10:34

Ajoin Porthaninkatua alaspäin. Nopeuteni oli n.50-55.




Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 11.11.2019 kello on 16:42


Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?
Kyllä tääläkin kaahataan yöllä taksissa. Ja nopeudet paljon suurempia..
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: "Masi" - 11.11.2019 kello on 17:17
Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?
Ja vuosi oli jolloin kaahattiin Helsingissä ?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.11.2019 kello on 17:34


Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?

Tapahtui 70-luvun alussa yöllä n.12-1 välisenä aikana.

Onneksi "rikos"  lienee vanhentunut?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 18.11.2019 kello on 22:59
Kun tuolla muussa keskustelussa mainittiin kaasuauto, niin juolahti mieleeni  tapauksia ajalta ennen kuin minulla oli korttia.

Kuten siellä mainitsin, niin VR:lla oli Ovelta ovelle kuljetuksessa (muistaakseni) Sisun tekemiä Nallesisuja, jotka kulkivat nestekaasulla. Niissä ei ollut kiinteää kaasusäiliötä, vaan molemmilla puolilla lavan alla oli 33kg:n pullo. Eikä silloin ollut pullon vaihtajia.

Koimme kuskien kanssa mielenkiintoisia hetkiä, kun Mannerheimintien ja Arkadian kadun risteyksessä ratikkakiskojen kohdalla loppui kaasu. Vaikka ohjaamossa oli kummallekin pullolle oma hanansa, niin ilmeisesti kuskeille oli opetettu, että varalla ollut pullokin pidetään kiinni. Sen takia pullon vaihto tapahtui:
1. Kuski sulki tyhjän pullon ohjaamossa.
2. Minä suljin tyhjän pullon.
3. Menin toiselle puolell ja avasin täyden pullon.
4. Menin hyttiin ja kuski avasi täyden pullon hanan.
Ruuhka-aikana tämä oli sangen "mielenkiintoinen" toimenpide. Näitä tietenkin sattui silloin tällöin keskellä ruuhkaa, monesti myös jossain sivummalla, jossa ei ollut juurikaan häiriötä muille.

Päivän päätteeksi kuskin tehtäviin kuului vaihtaa trukilla uusi pullo tyhjenneen tilalle.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 19.11.2019 kello on 06:58
Kun tuolla muussa keskustelussa mainittiin kaasuauto, niin juolahti mieleeni  tapauksia ajalta ennen kuin minulla oli korttia.

Kuten siellä mainitsin, niin VR:lla oli Ovelta ovelle kuljetuksessa (muistaakseni) Sisun tekemiä Nallesisuja, jotka kulkivat nestekaasulla. Niissä ei ollut kiinteää kaasusäiliötä, vaan molemmilla puolilla lavan alla oli 33kg:n pullo. Eikä silloin ollut pullon vaihtajia.

Koimme kuskien kanssa mielenkiintoisia hetkiä, kun Mannerheimintien ja Arkadian kadun risteyksessä ratikkakiskojen kohdalla loppui kaasu. Vaikka ohjaamossa oli kummallekin pullolle oma hanansa, niin ilmeisesti kuskeille oli opetettu, että varalla ollut pullokin pidetään kiinni. Sen takia pullon vaihto tapahtui:
1. Kuski sulki tyhjän pullon ohjaamossa.
2. Minä suljin tyhjän pullon.
3. Menin toiselle puolell ja avasin täyden pullon.
4. Menin hyttiin ja kuski avasi täyden pullon hanan.
Ruuhka-aikana tämä oli sangen "mielenkiintoinen" toimenpide. Näitä tietenkin sattui silloin tällöin keskellä ruuhkaa, monesti myös jossain sivummalla, jossa ei ollut juurikaan häiriötä muille.

Päivän päätteeksi kuskin tehtäviin kuului vaihtaa trukilla uusi pullo tyhjenneen tilalle.
Mulla ne pullot oli lavalla pystyssä...

Bensa Petterin etuosassa oli 3+3 33 kg:n moottorikaasupulloj a. Siinäkin piti lavalle kiivetä pullopatterin vaihtoon, kun veto loppui. Bensaa ei käytetty.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 28.11.2019 kello on 22:31
Vaikka aiemmin oli läheltä pitänyt tilanne, niin sattui minulle pari oikeatakin kolaria. Olin syyllinen seuraavassa tapahtumassa. Piti päästä rampista kehä ykköselle. Edessäni oli vanhemman miehen ohjaama henkilöauto odottamassa pääsyä. Pysähdyin sen taakse. Katsoin vasemmalle sieltä tulijoita. Ja tulihan sieltä kuorma-auto. Mutta sen perässä ei ollut ketään. Aloin hiljalleen kiihdyttää päästäkseni  kuormurin perään. Vaan eipä tämä edellä ajanut ollutkaan samalla aaltopituudella kanssani, vaan odotti paikallaan kuorma-auton ohitusta. No kolahtihan se sitten. Vauriot eivät olleet onneksi suuria.  Perään ajettuun ei muistaakseni tullut mitään. Minun ajamasta autosta särkyi vain ajovalon lasi.

Enpä ollut siitä muuten paljon moksiskaan, mutta henkiset vauriot minulle olivat suuremmat kuin aineelliset autolle. Olin nimittäin ymmärtänyt, että matkustajat olivat vakuutusalan ihmisiä. Osa suomalaisia ja heidän ruåtsalaisia vieraitaan. Ja olivat matkalla autovahinkokeskukse en.

Tämä onkin ollut koko autoilu-urani  ainoa aiheuttamani kolari. Toivottavasti jääkin ainoaksi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: vesako - 29.11.2019 kello on 07:21
^ Minulla melkein samanlainen tapahtuma, mutta toisinpäin.
Hämeentiellä juuri kortin saaneena pysähdyin suojatien
Eteen pysähtyneen auton viereen, mutta takana tullut ei ollu ajatuksessa mukana.
Auto lyheni takapäästä vähän, mutta ei muita vahinkoja.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 29.11.2019 kello on 07:38
^ Minulla melkein samanlainen tapahtuma, mutta toisinpäin.
Hämeentiellä juuri kortin saaneena pysähdyin suojatien
Eteen pysähtyneen auton viereen, mutta takana tullut ei ollu ajatuksessa mukana.
Auto lyheni takapäästä vähän, mutta ei muita vahinkoja.

Toivottavasti tapa on säilynyt pidempäänkin, vaikka taidot on kehittyny  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Tarvasjoki - 29.11.2019 kello on 08:36
^ Minulla melkein samanlainen tapahtuma, mutta toisinpäin.
Hämeentiellä juuri kortin saaneena pysähdyin suojatien
Eteen pysähtyneen auton viereen, mutta takana tullut ei ollu ajatuksessa mukana.
Auto lyheni takapäästä vähän, mutta ei muita vahinkoja.
Sama homma mut sattui jo autokoulussa 60 luvul vanha mamma lähti ylittämään katua suojatiellä minä pysähdyn niin kuin oli opetettu mut vanha setä töräytti perään , joulu ope sanoi et mummo niin Kauka et ei ole tarvinnu päästää sanoin et mitä oot opettanu ei puhunu enää mitään vaan käski ajaa takas lähtö paikkaan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 6.12.2019 kello on 22:14

   Oli -70 luvun alkua, kun tulimme Mynämäeltä ysitietä, Nuutajärven liittymän kohdalla.
   Kyydissä oli tuo nainen, joka meille myöhemmin vaununkin osti,sekä äitini.
   Sanoin äidilleni: Oiskohan isä silloin sota-aikaan uskonut että pojalla on 120 vauhtia vielä tässä mäen päällä? Hän nimittäin suunnilleen tästä kohden ajoi Nuutajärven kartanon maitoja ym. tavaroita puukaasuautolla. Mäki oli silloin jyrkkä nykyiseen verrattuna, eikä serpentiiniäkään paljoa ollut. Isä muisteli joskus eläissään: Että tuntejakin välillä meni siinä mäessä, sopivaa kaasua kehitellessä. Ei ne pilkkeetkään aina olleet niitä parhaita. Mäkipensaa oli ajoittain, jota apumies Matti kaatoi, lokarin päällä maaten imuaukolle, se helpotti tilannetta. Sikäli kun oikein ymmärsin, kaasua tuli senverran kun tuli, moottori kävi niillä kerroksilla mitä kaasun tulo edellytti. Jos olisi vaihteita ollut nykymalliin, olisi kierroksiin ollut sopiva vaihde? Ymmärtääkseni niitä oli 3-4 silloin?
  Renkaan paikkauksia jos oli vain kaksi, silloin päivä meni hyvin. Käsipumpulla tietenkin pumpattiin tuolloin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 6.12.2019 kello on 22:28
  Renkaan paikkauksia jos oli vain kaksi, silloin päivä meni hyvin. Käsipumpulla tietenkin pumpattiin tuolloin.

Minäkin muistan, kun harva se viikko oli hevosenkenkänaula renkaassa.
Oli totista hommaa vääntää rättirengas vanteelta, niin ettei tullut vielä lisää reikiä.
Sitten siihen paistettiin paikka ja taas kaikki takas sydän pamppaillen.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 13.12.2019 kello on 22:34
Edellä tuli ilmi pari, joiden perään oli ajettu. Semmoinen sattui minullekin. Ajoin Mannerheimintietä keskustasta poispäin. Jostain syystä, jota en muista, vaihdoin n. Kansallismuseon kohdalla vasemmalle kaistalle. Siinä oli ihan tilava väli autojonossa. Hieman ennen Hesperiankatua jostain syystä letka pysähtyi äkisti.  Aloin jarruttaa voimakkaasti. Laskin mielessäni, että minä pysähdyn ajoissa. Katsoin peiliin huomatakseni, että perässätulija ei todennäköisesti pysähdy kolauttamatta. Salaman nopeasti tajusin, että voin yrittää pelastaa takanatulijan. Aika oli kuitenkin sen verran tiukalla, että en ehtinyt todeta mahdollista takaa tulevaa raitiovaunua, joten en hellittänyt jarruja ja väistänyt kiskoille. Niinpä sitten kolahtikin.


Eipä muuta kuin jalkakäytävälle selvittämään asiaa. Poliisitkin osuivat kohdalle kuulemaan kun perässä ajanut myönsi syyllisyytensä. Vaan asia ei jäänytkään tähän. Jonkun ajan kuluttua sain haasteen käräjäoikeuteen. Kyselin isännältä pitäisikö hankkia oikeusapua, kun en ole koskaan ollut käräjillä. Hän sanoi, että kyllä selviät ihan itsekin.

Koitti käräjäoikeuspäivä. Siellä (viimeistään) selvisi, että peräänajaja oli muuttanut mielensä ja väitti minun kiilanneen hänen eteen ja kolari johtui siitä. Olisikohan "hyvät ystävät" tai työtoverit käännyttäneet hänen mielensä.  Kerroin siellä tuon, mitä kirjoitin edellä. Perään ajanut siellä sitten tuomittiin sakkoihin ja minulle pieni korvaus kun jouduin olemaan pois töistä ja matkustamaan oikeuteen. Vielä hänen piti rimpuilla ja yrittää olemaan maksamatta korvausta. Ehdin jo ostaa tarvittavat paperit saadakseni hakemuksen vireille ennen kuin hän maksoi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 19.12.2019 kello on 22:48
Pisin taxikeikkani vei Mustion parantolaan.

Oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä. Ajattelin, että olipa turha päivä lähteä ajamaan taksia, ei tänään kukaan liiku kuin kävelemällä. Olin Mariankadun tolpalla kolmantena. Näin, että puhelin soi. Ekan kuski meni vastamaan. Vähän aikaa puhuttuaan laittoikin luurin roikkumaan ja käveli "kakkosen" kuskin luo. Jälleen hetken aikaa keskustelua. Siten hän lähtikin minua kohti. Tuli kysymään, puhunko ruåtsia. Sanoinn, että jonkun verran. Siihen hän, että mene puhelimeen. Näin sitten sain kyydin. Tilaaja phuiu ruåtsia, mutta kyyditettävä olikin saksankielinen. Onneksi osasin sitäkin hieman. Pakaaseja hänellä oli jonkin verran, mutta hyvin sopivat kyytiin. Mukavahan se oli lähteä kauniina kesäisenä päivänä ajelemaan maaseudulle. Ja siis määränpää oli Mustio Länsi-Uudellamaalla.

Kyyditettävän jäätyä sinne, palasin tietenkin Stadiin. Eikä sinä päivänä juuri muita kyytejä ollutkaan. Illalla viedessäni autoa talliin, sattui isäntä olemaan paikalla. Sanoin, että päivä olisi ollut melko hiljainen ilman tuota matkaa. Vaan mitäpä isäntä. Oli hyvin vihainen. Ei sellaista olisi saanut ajaa. Kas kun siitä ei saa kuin yhden starttirahan ja tulee kilometrejä. En kylläkään ymmärrä, että olisiko ollut sitten parempi vain istua tolpalla tienaamatta yhtään mitään? Ilmeisesti sillä auto ei olisi kulunut.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: mjh48 - 19.12.2019 kello on 23:33
Tuosta taksikeikasta tulee mieleeni minun pisin taksimatka.
Minun piti lähteä aamukoneella Mikkeliin (Juvan kentälle) mutta taksi ei tullutkaan, kun Keravalla kopilla ei ollut aamulla ketään.
No, koetin soitella mutta taksia ei löytynyt ja lopulta naapuri heitti minut Seutulaan, mutta en ehtinyt koneeseen.
Menin Hesaan työpaikalle ja aloin soittelemaan uudelleen, miksi kyyti ei tullut.
Taksiyhdistyksen pj kysyi milloin minun piti olla Mikkelissä, sanoin puolilta päivin, hän kysyi josko lähdettäsiin, niin ehdittäisiin siihen mennessä perille.
Niinpä mentiin taksilla Hesasta Mikkeliin taksamittarin raksuttaessa kokoajan.
Mikkelissä mittari näytti muistaakseni jotain 1880mk. Kysyn kuinkas nyt, kuski toivotti hyvää päivän jatkoa ja totesi  yhdistykseltä jäävän yksi saunailta väliin.
Se oli aikaa kun Ylestä erotettiin Digitaa ja käytiin matkasaarnaajina reissussa.
Tosin olin ideaa vastaan, mutta se on toinen juttu. 
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 16.01.2020 kello on 22:35
Viimeinen muisteloni n. 3 vuotta kestäneeltä taxirenkiuraltani.

Olin Kalastajatorpalla odottamassa kyytiä yöllä n. klo kahden vaiheilla, ehkä. Tulihan sieltä pariskunta aikanaan kyyditettäväksi. Määränpää oli joku pikkutie Vartiokylässä. Siinä ensin pikainen miettiminen, mikä reitti olisi asiakkaalle edullisin. Niinpä lähdin ajalemaan kohti Töölöä ja Nordensköldinkatua. Sieltä hipoen entistä kotiseutuani ja kohti Kulosaarta. Vasta Kulosaaressa alkoi takapenkiltä kuulua hieman epäröivää ääneen ajattelua, että tietääköhän tuo kuski ollenkaan mihin se on menossa? Sitten lähempänä Vartiokylää minun piti kysyä, että voisivatko he neuvoa minua kun en tunne näitä pikkuteitä? Edeltävistä puheista huolimatta herra takapenkiltä neuvoi ihan ystävällisesti. Niinpä pääsimme perille ja tuli maksun aika.  Kerroin hinnan ja herra maksoi. Kun annoin kuitin, sain kuulla minua kovasti lohduttavat sanat: "Saat tulla ajamaan meitä toisenkin kerran".

Ilmeisesti he olivat ehkä useinkin aiemmin kulkeneet saman välin. Ja reitti oli silloin kulkenut kehäykkösen kautta. Niin minäkin olisin ajanut päiväaikaan. Mutta kun yöllä ei ole liikennettä juurikaan, niin käyttämäni reitti oli nopein ja lyhyin. Myöhemmin vielä tuli mieleeni, että mitä he seuraavan kerran kulkiessaan ko. reittiä, sanovat kuskille, joka lähtee kohti kehäykköstä.

Tässä vielä  muisto siltä ajalta.

(https://karavaanari.org/kuvat/1579207245.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 17.01.2020 kello on 07:36

 Myöhemmin vielä tuli mieleeni, että mitä he seuraavan kerran kulkiessaan ko. reittiä, sanovat kuskille, joka lähtee kohti kehäykköstä.


Nykyinen kuski kysyy ensin - "Voitko kirjoittaa osoite tähä navi" ;D