Karavaanarin keskustelufoorumi

Karavaanarin keskustelut => Tarinoita Suomesta ja maailmalta => Aiheen aloitti: seppoko - 3.09.2019 kello on 22:43

Otsikko: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 3.09.2019 kello on 22:43
Ajattelin tällaisen otsikon alle kirjoitella otsikon mukaisia sattumia ja tapahtumia. Ja toki  tähän saa  muutkin laittaa vastaavia. Suorastaan  toivon sitä.
Ja tästä se alkaa:

50-luvulla, kun isä oli saanut hankittua ensimmäisen auton, käytetyn vihreän Mossen, oli pojalle, siis minulle, aika puuduttavia joka viikonloppuiset matkat mökille. Matka kesti reilut pari tuntia. Mutta kun maisemat olivat tulleet tutuiksi, niin piti keksiä jotain viihdykettä. No siihen tarvittiin ruutuvihko ja kynä. Aloin kirjaamaan rekkareita vihkoon. En muista oliko niillä joku järjestys tai jotain vaan piti saada paperille. Mutta noin se matka meni.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 3.09.2019 kello on 22:59
Noita rekkareita tuli itsekin kirjattua vihkoon...

Toinen rekkariharrastus oli bongata rekkarinumerot järjestyksessä. Siis ensin 1, sitten 2 jne. Entisaikaan oli yleensä kolme kirjainta ja pari numeroa.
Läänintunnukset olivat myös mielenkiintoisia. Täällä Etelässä L alkuiset rekkarit oli harvinaista herkkua, joskin niistä hieman irvailtiin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 4.09.2019 kello on 09:27
Isäukelin varsinainen käyttöauto oli -50 luvulla piikkinokka skoda. No, mökkiä ei ollut mutta leipää oli. Kesällä käytiin Joensuussa. Matka oli pitkä sen aikaisia sorateitä pitkin, melkein päivä siinä meni. Skoda oli takavetoinen, joten takana kardaanin kohdalla oli kohouma. Kiipesin sen päälle seisomaan, pidellen etuistuinten selkänojien metalliputki kaarista kiinni. Kahta puolen takana istui sisko ja veli jotakin lueskellen. Kardaanikotelon päällä seisten näin ulos ja matka meni rattoisasti. Rekkarin luku ei kiinnostanut, vaihtuva maalaismaisema kylläkin. ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 4.09.2019 kello on 21:54
Toinen muistuma mökkireissuista.

Olisikohan ollut parina kesänä kun monena sunnuntaina mökiltä palatessa, saimme kiinni amerikan raudan, joka ajeli arviolta 20-25 kilometriä tunnissa hitaammin kuin isä. Vaan eipä sitä koskaan tarvinnut ohittaa. Kun Mossemme oli ohitusetäisyydellä "laivasta", niin silloin pöllähti pakoputkesta, eikä kauaa kestänyt kun se hävisi taivaanrantaan. Ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan, kun se taas oli edessä ja sama toistui. Tämä saattoi toistua yhdestä jopa kolmeen kertaan Lahden ja Helsingin välillä. En muista missä se tapahtui, kun näimme sen kuskin autosta ulkona. Oli aika pieni mies. Taisi isolla autolla kompensoida pienuuttaan??
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 5.09.2019 kello on 08:04
Kuorma-autoilija Elijaksella oli Plymouth 70-luvun alussa.  Kerran oltiin hänen kyydissä tulossa Isän työmaalta. Saavutti matkalla polliisiauton. Plymouthissa kesärenkaat alla ja liukas talvikeli. Elijas polkaisi kaasua kommentilla "minähän en paskalakkien perässä ajale" ja luisteli edelle. No tiellä pysyttiin ja kotiin päästiin.

Toyota Crownin etupenkiltä oli hyvä seurata liikennettä - meitä lapsia harmitti, kun lava-autoon tuli ensin 110 rajoitusmerkki perseeseen ja Isä ei voinutkaan ajaa enää kaikkien eelle.

Ajotapavalmennusta lapsille 70-luvun alun tyyliin ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Tarvasjoki - 5.09.2019 kello on 08:28
Muistan kun joskus 50 luvun lopulla mentiin enon kanssa pikkumossella Korppoosta Ahvenanmaalle jäätietä pitkin, oli jännät paikat pikkupojalla, ja takaskin päästiin. Ite oon autoilun aloittanut 52 mallisella goube letukalla oli ylpee ajella .
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 6.09.2019 kello on 22:07
Jossakin vaiheessa huomasin, että lähdin purkamaan historiaa väärästä kohdasta. Mökkimatkoja tehty vaikka autoa ei vielä ole hankittu. No, nyt auton hankinnan kiemurat.

Mökkimatka ennen omaa autoa, meni seuraavasti. Ensin puoli tuntia rautatieasemalle. Sitten n. kaksi tuntia junassa. Parikymmentä minuuttia linja-autoasemalle ja linjurilla reilu kolme varttia. Vielä vajaa puoli tuntia kävellen. Tämä lauantaisin klo 12 jälkeen. Tehtiinhän 50-luvulla lauantaisinkin puoli päivää töitä. Ja mukana kantopelissä viikonlopun eineet. Sunnuntaina sitten sama päinvastoin. Jossakin vaiheessa ilmeisesti isää alkoi kyllästyttämään tämä ja tuli mieleen auton hankinta. Silloin oli voimassa tuontisäännöstely, joka loppui -62. ( http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-lansiautojen-tuonti-vapautui-sodan-jalkeen ) Länsiautoja sai vain pitkän jonotuksen jälkeen kovaan hintaan, itäautoja sai helpommin. Isä näki, että voisi olla rahaa hankkia Fiat 600 ja asettui jonoon. Se ei selvinnyt koskaan minulle, miksi hän luopui ja kuinka pitkän ajan jälkeen Fiiatista ja ostikin Mossen. Sillä sitten reissattiin noita mökkimatkoja kuten jo  aiemmin mainitsin. Enää ne eivät kestäneet kuin reilun 2 tuntia ovelta ovelle, eikä ruokia tarvinnut kantaa. Viikonlopun mökilläoloaika piteni huomattavasti, kun ei oltu sidottuna juna-aikatauluihin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 6.09.2019 kello on 23:21
Silloin oli voimassa tuontisäännöstely, joka loppui -62. ( http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-lansiautojen-tuonti-vapautui-sodan-jalkeen ) Länsiautoja sai vain pitkän jonotuksen jälkeen kovaan hintaan, itäautoja sai helpommin

Jaa, silloinko se oli...
Muistan, kun koulussa oli tylsä tunti, niin laskettiin Mosseja.
Niitä tuli junalla venäjältä, jatkuvana virtana.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 7.09.2019 kello on 07:28
  Asia oli jäänyt jo unholaan. Mutta kun kokoonnuimme toissa vuonna muistelemaan Aune opettajaa koululle, josta muutimme pois -59. Silloinen naapurini otti asian esille.
  Olin 3. tai 4. luokalla tuolloin. Tulimme Hämeenlinnasta luokkaretkeltä linja-autolla, busseja ei tuolloin siellä päin ollut. Isälläni oli siihen aikaan taksi, hän oli luvannut hakea meidät mettäkulmalaiset ja opettajan kotiin loppumatka.
  Isä oli naapurin kanssa keittänyt ”korpikuusen kyyneliä” jotka ”hiukan” ehkä tuoksahtivat. Hän ei voinut ajaa, kun opettajakin hyveellinen ikä neiti oli kyydissä. Hän pisti minut ajamaan, olinhan 6. vanhasta opetellut syrjäkylillä. Sitä entisen naapurini mukaan Aune opettaja muisteli pitkään, ettei ennen, eikä jälkeen ole ollut oppilaansa kyydissä.
   Sikäl ku joku moralisoi, rikos on vanhentunut. Lisäksi se oli lähellä sitä aikaa kun saatettiin kolaripöytäkirjaan merkitä: molemmat kuljettajat tuoksuivat alkoholille, mutta kumpikaan kuljettaja ei ollut humalassa.
   ”Rikoskierre” jatkui minun ja lasteni osalta, onneksi ei vahinkoja. Eikä minun korviini myöhemminkään, vaikka ”lapset” ovat monessa maassa ajaneetkin kolmella mantereella.
    ”Lapseni”itse päättävät jatkuuko vai loppuuko tälläinen rikosten kierre.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Humppeli 1 - 7.09.2019 kello on 07:51
Jossakin vaiheessa huomasin, että lähdin purkamaan historiaa väärästä kohdasta. Mökkimatkoja tehty vaikka autoa ei vielä ole hankittu. No, nyt auton hankinnan kiemurat.

Mökkimatka ennen omaa autoa, meni seuraavasti. Ensin puoli tuntia rautatieasemalle. Sitten n. kaksi tuntia junassa. Parikymmentä minuuttia linja-autoasemalle ja linjurilla reilu kolme varttia. Vielä vajaa puoli tuntia kävellen. Tämä lauantaisin klo 12 jälkeen. Tehtiinhän 50-luvulla lauantaisinkin puoli päivää töitä. Ja mukana kantopelissä viikonlopun eineet. Sunnuntaina sitten sama päinvastoin. Jossakin vaiheessa ilmeisesti isää alkoi kyllästyttämään tämä ja tuli mieleen auton hankinta. Silloin oli voimassa tuontisäännöstely, joka loppui -62. ( http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-lansiautojen-tuonti-vapautui-sodan-jalkeen ) Länsiautoja sai vain pitkän jonotuksen jälkeen kovaan hintaan, itäautoja sai helpommin. Isä näki, että voisi olla rahaa hankkia Fiat 600 ja asettui jonoon. Se ei selvinnyt koskaan minulle, miksi hän luopui ja kuinka pitkän ajan jälkeen Fiiatista ja ostikin Mossen. Sillä sitten reissattiin noita mökkimatkoja kuten jo  aiemmin mainitsin. Enää ne eivät kestäneet kuin reilun 2 tuntia ovelta ovelle, eikä ruokia tarvinnut kantaa. Viikonlopun mökilläoloaika piteni huomattavasti, kun ei oltu sidottuna juna-aikatauluihin.


Oli muutama ammattikunta joka sai länsiauton helpommin,lääkärit ,puunostomiehet ja merimiehet.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: megaman - 7.09.2019 kello on 09:45
No listaan tähän muistamani nuoruuteni autot. 70- luku. Syntynyt olen -68. Austin Cambridge 2 kpl. ( Sydämmen asialla vehkeitä, musta ja harmaa, toisessa punainen nahkasisusta) Chevy Nova II, Mb 220 W115, Saab 99 Combi Coupe 2 kpl, Lancia Beta 2 kpl, Citroen Gsa. Toyota Corolla. Oli myös pihan perällä VW kupla ja Austin Maxi kolmos autoina. Itse ajelin noilla, kun ei ollut ketään kotona. Koulukaverin kotona oli Opel Admiral.  8)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 7.09.2019 kello on 10:02
Oli muutama ammattikunta joka sai länsiauton helpommin,lääkärit ,puunostomiehet ja merimiehet.
Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 7.09.2019 kello on 11:31
Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.

Taisi olla valtion autoja?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: megaman - 7.09.2019 kello on 11:52
Oven takana pimputtajat/koputtelijat ajaa täälläpäin poikkeuksetta volkkareilla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: armas ujomieli - 9.09.2019 kello on 15:14
Ensinnä oli vanhakoppa esco, sitten mk3. 1.sukupolven Camry. Seuraavana Maxima. Nyt vasta 5. h-auto menossa :o
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: retkeilijä - 9.09.2019 kello on 16:28
Olin skootterimiehiä ja ensimmäisen auton hankin vasta nuorena aikuisena. Tällä Hilman Impillä ajelin kovaa lumista tietä Kuopiosta maalle likkakaveria noutamaan. Impi karkasi metsään.

Keväällä vaihdoin TippaRenun ja likkakaverin. Hänestä tuli vaimoni.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 9.09.2019 kello on 17:27
Impi karkasi metsään.
Keväällä vaihdoin  likkakaverin.

Eikös pitäisi sanoa, että hankin uuden...?    ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.09.2019 kello on 23:00
Nyt olen päässyt vuoteen, jona täytin 18. Syntymäpäivä on keväällä ja silloinhan tietenkin nuorella miehellä kääntyy ajatukset ajokorttiin. Vanhemmillani  oli hiukan tiukkaa taloudellisesti. Mutta leipää saatiin ja leivän päällekin saatiin jo silloin "Oivariinia".  Jälkeen päin äiti kertoi, että sekoitti voita ja margariinia eivätkä pojat huomanneet mitään. Eikä kysmykseenkään tullut, että isä olisi opettanut, jos se silloin olisi ollut mahdollistakaan. Sitä en tiedä.

Siis autokoulu tuli ajankohtaiseksi vasta saatuani kesätöistä palkkaa. Niinpä heinäkuussa sitten menin sinne. Liikennemerkkien opettelussa minulla tuli erimielisyyttä opettajan kanssa. Ja väitän vieläkin, että olin oikeassa. Opettaja kertoi, että yksisuuntaisen kadun merkki sijaitsee kadun loppupäässä ja minä väitin sen olevan alkupäässä. Eipä tuon sijaintia kai missään tentissä kysytäkään, niin eipä sen väliä sikäli. Eikä sitä koskaan selvitetty lopullisesti.

Jonkun aikaa istuttuani tunneilla ja ajettuani autolla, tämä sama opettaja kertoi, että  erään hieman iäkkäämmän naisen piti mennä kokeeseen. Niitä kun piti varata etukäteen ja toivoa, että silloin olisi sopiva oppilas sinne. Opettaja sanoi, että mieluummin hän lähettäisi minut sinne mutta kun minun ei tunnit riitä. Niiinhän siinä kävi, että tämä nainen ei selvittänyt tenttiä. Taisi vielä jäädä opettelemaan kun minulla oli jo ajokortti taskussa.

Aikanaan sitten minäkin kävin kirjallisessa ja ajokokeessa. Kirjallinen ei mennyt ihan virheittä, mutta läpi kuitenkin. En tiedä kuinka pitkiä ajokokeet yleensä silloin olivat, mutta luulisin, että ei helpompaa voinut olla kuin minulla oli. Olin silloin kesätöissä VR:n Ovelta ovelle auton apumiehenä. Olin kuskin kanssa sopinut, että voin kesken päivän käydä kokeessa. Näin tapahtui ja kuski ajoi perässä noutaakseen minut kokeen jälkeen.  Jossakin vaiheessa inssi ihmetteli, mikä tuo meitä seuraava auto on? Kerroin sen. Ehkä minun ajosuoritukseni ei ihan täyttänyt kaikkia vaatimuksia? Minulla kun oli aina tyhjä kaista mihin mennä, kunhan vaan laitoin vilkun päälle. VR-kuski meni aina heti sille kaistalle estämään muita tulemasta. Silloin tämä ajokorttiajojen vastaanottajat olivat Helsingin Kuusi- tai Mäntytiellä. Minun ajoni meni Mäntytie, vasemmalle Tukholmankatu, oikealle Mannerheimintie, vasemmalle Reijolankatu ja oikealle Urheilukatu. Siihen parkkiin, seuraava oppilas rattiin ja minä jatkamaan työpäivää. Hyväksytty suoritus. Kuorma-auto kortti, joka myöhemmin muuttui ABECE-kortiksi, taskuun niin kuin silloin meni pykälät. Auto oli, muistaakseni, nokkamallin Volvo.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 12.09.2019 kello on 21:38
  Kun tuo 18 ikä lähestyi, oli luonnonnollista että isä otti opetusluvan, pienessä maalaistalossa kun elettiin paremminkin luontaistaloudessa. Tuolloin oli vaatimuksena, että opettaja ylettyi käsijarruun, joka totenkin piti. Olin moottoripyörä kortin hankkinut opetteluluvalla. Kirjallinen koe oli uutta tuolloin, ajokoe oli näköetäisyydellä konttorista.
   Auto inssiin tarvittiin oikea kouluauto jossa polkimet. Piti tunti tai toinenkin ottaa jotta auto tuli tutuksi. Insiajosta tuli mieleen: Inssi sanoi tarviiko meidän näin hiljaa ajaa, kun ajoin erään perässä. Tarjosin monoa, ei hän maininnut ylinopeudesta, hyväksyntä tuli.
  Isä maalaisena ei osannut ajaa kaupungissa, sillä minäkin selitän, etten tuolla kaupungeissa oikein osaa ajaa.
    Kun ikää karttui olikohan 21??  kuorma-auton ammattikorttia varten piti taas pari tuntia ajaa kuorma-autolla opettajan kanssa. Koe oli normaali lista johon ”veikattiin” rastit ruutuihin. Ajosta jäi mieleen. Mulle osui ”pelätty” Vähämäki, jossain vaiheessa hän nosti polvet ylös, kun ajoin ahtaaseen väliin, ei kuitenkan painanut polkimia. Joten hyväksyntä tuli, vielä kysyi kun painoin mersun sammuksiin. Mitä nyt tapahtui? Sanoin että ruiskutuspumpulta loppui syöttö, tai jotain sinne päin. Joten hyväksyntä tuli.
   Hänellä oli kuulemma niitä kysymyksiä. Kauppiaan pojalta oli kysynyt millä tulit? vastaus: kuorma-autolla toin viljakuorman tullessani. Eräältä oli kysynynyt: vieläkö siellä Narvan myllyllä on imukaasu (puukaasu) moottori. Oikea vastaus, on. Kerrottiin myös että hän oli määrännyt poliisiauton ajokieltoon tien päällä huonon kunnon takia.
 
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 13.09.2019 kello on 07:09
Mulla oli myös inssiajossa hauska sattuma - vasta vuonna 1984, mutta alkaahan sekin olla jo historiaa.
Kokeet pidettiin siihen aikaan autokoululla, ensin kirjallinen ja sitten ajo.  Sain puhtaan kirjallisen akana valmiiksi ja toinen odotteleva Insinööri lähti sitten heti ajattamaan. Mentiin Scanian hyttiin ja kehotti käynnistelemään. Aloin käskystä työhön ja tämä inssi kauhtui kyselemään "ETKÖ MEINAA HEHKUTTAA OLLENKAAN" - minä siihen heitin suoraan "ei tässä ole hehkutusta, tää on suorasuihkudiesel"  No inssihän ei uskonut vaan tutki hyvän tovin rattilukkoa ja hallintalaitteita. Kehotti sitten laittamaan käyntiin - ja nätistihän se lähti aamun ekalle startille ilman hehkutusta.

Sitten paineita odotellessa kehoitti kertomaan KAIKKI hallintalaitteet - no luettelin kaikki nippelit mitä siinä Skanian hytissä oli ja lähdettiin sitten tienpäälle.  Kun oli ajettu kierros ja palattiin samaan ruutuun parkkiin autokoulun pihaan sain yhden huomautuksen - yhdessä paikassa oli koululaisryhmä pyöräilemässä - osa oli mennyt jo tien yli ja sitten yksi poika katkaisi jonon jo kaukaa ja koko häntä pysähtyi odottamaan - ajoin siis pysähtymättä jonon välistä - olis pitänyt kaikesta huolimatta pysähtyä odottamaan ja viittilöidä jono jatkamaan - no kortti tuli ja tuon säännön muistaa aina sen jälkeen ;)

Dieselin käynnistykset oli tullu tutuksi jo hyvän aikaa kun oli tullut ajeltua Bedfordilla ja Mitsubishillä pitkin maita ja mantuja - piti kuitenkin opettajalta vielä varmistaa asia ja kertoi minun olleen oikeassa - Insinööri sai kyllä epäilemään itseään ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 13.09.2019 kello on 10:42
Minä ajoin kortin -69/-70 vuoden vaihteessa. Koulun auto oli perusvihreä mersu kuorma-auto, ilman ohjaustehostinta. Se joka oli ajovuorossa ekana sai vääntää pakkas aamuna isosta ratista tosissaan, että sai pyörät kääntymään.
 Sitten, muistaakseni -74 antoivat uuden kortin, johon kirjaimia pitkä rimpsu.  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: x1m - 13.09.2019 kello on 17:21
Kävin myöhemmin ajamassa lisää c kortin ja kun inssiin piti lähteä niin joku oli jättänyt Volvon valot päälle edellispäivänä. Sen verran oli hermo tiukalla että käskytin autokoulunopettajaa aika tiukasti joka tekikin työtä käskettyä ja kytki apukaapeleita vaikka oli sitä mieltä ettei minun 123 diisselimersun 12v akusta voi mitenkään antaa virtaa kun Volvossa oli 24v ensin hetki toiseen akkuun sitten toiseen ja hrum sanoi Volvo. Inssikin meni läpi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: jip59 - 13.09.2019 kello on 22:11
Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.
Ainakin meilläpäin oli -60 luvulla "kravattisonneilla" kuplat.

Mun eka auto oli -67 Taunus 17M V4 koneella. Siis vuonna -77. Tuota kun muistelee että kyseessä oli 10 vuotta vanha auto niin eipä tänäpäivänä ole -09 malliset vielä noin pahoin ruostevikaisia ja koneremppoja tehtyjä mitä tuo oli. En voi mitenkään hyvällä muistella "vanhoja hyviä aikoja" jolloin autot olivat autoja ja kestivät vaikka kuinka kauan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: virpimu76 - 14.09.2019 kello on 03:23
Kuorma-autoilija Elijaksella oli Plymouth 70-luvun alussa.  Kerran oltiin hänen kyydissä tulossa Isän työmaalta. Saavutti matkalla polliisiauton. Plymouthissa kesärenkaat alla ja liukas talvikeli. Elijas polkaisi kaasua kommentilla "minähän en paskalakkien perässä ajale" ja luisteli edelle.
Ajotapavalmennusta lapsille 70-luvun alun tyyliin ;D
😄😁👍👍Asenne kohillaan
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 25.09.2019 kello on 22:57
Ensimmäisen henkilöautolla ajoni jännityksen muistan kuin eilisen päivän. Ei edes inssiajo jännittänyt sen rinnalla.

Minun kaverini olivat pari vuotta nuoremmat kaksospojat. He olivat suunnattoman innostuneita minun kortistani. Niinpä he saivat isänsä lupaamaan, että ajan heidän melko uudella 17 "metrisellä" Taunuksellaan. Niinpä autoon mennessä polvet tutisivat ja sydän läpätti. Pojat istuivat takapenkillä ja isänsä pelkääjän paikalla. Onneksi pojat olivat hiljaa. Taisi ehkä heitäkin hieman jännittää.

No, ajo meni melko hyvin. Kolariakaan en ajanut. Vähän lipsahti ylinopeuden puolelle. Olihan henkilöauto ihan eri peli kuin kuorma-auto. Siinä onneksi sitten karisi jännitykset eikä enää tarvinnut jännitellä kun sain ajaa meidän autoa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: retkeilijä - 26.09.2019 kello on 09:45
Olin skootterimiehiä ja ensimmäisen auton hankin vasta nuorena aikuisena. Tällä Hilman Impillä ajelin kovaa lumista tietä Kuopiosta maalle likkakaveria noutamaan. Impi karkasi metsään.

Keväällä vaihdoin TippaRenun ja likkakaverin. Hänestä tuli vaimoni.

Serkkumies oli autoharrastaja ja annoin impin hänelle jokamiesluokkaan ajokiksi. Hänellä oli viritysosia, kansi ja kaksoiskaasuttajat. Autoa sitten hitsailtiin ja kevennettiin ja hinattiin toisella aisan perässä paikallisiin jääajoihin. Sliksseillä se oli hauskaa yhden talven, mutta sitten tuli piikkirenkaiden aika ja lopetin homman.

Se oli sitä aikaa. Nyt en pidä ollenkaan äänekkäistä ja saastuttavista autokisoista.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 6.10.2019 kello on 09:13
   
  Enoni oli autokoulua pitänyt jo sotia ennen, hän myös opetti isäni ajamaan. Isä oli nelikymppinen, eli hiukan vanha etulinjaan, hän oli sota-aikana autokuskina Nuutajärven kartanossa. Eno oli myös aktiivisesti mukana autokoululiitossa, hänen hautajaisissaankin oli liiton edustajat tuomassa seppeleen.
   Eno aina puhui että nuoria miehiä vaivaa penikkatauti! Minuakin se varmaan vaivasi pitkään, nyt on vaihtunut vanhuuden höperyyteen. Tulee mieleen, jos mulla olis nuorena ollut 200 kulkeva vehje, olisinko hengissäkään? Tähän asti on päästy yhdellä laastarilla, siitä myöhemmin.
   Helpottamaan se alkoi kun liityin autourheilijoihin reiluna parikymppisenä. Ajoin melkein kaksi ralliakin. En kuitenkaan kymmentäkään vuotta ollut mukana, ei ollut minun lompakolle sopiva harrastus, mutta penikkatauti pikkasen helpotti.
   Olin kait sinä keväänä -67 päässyt armeijasta, tämä tapahtui myöhemmin sinä kesänä:
   Tulin aamuyöstä kotiinpäin tuttua mutkaista kylätietä, mosse 407:kalla. Sain kiinni kuplan, yritin pienillä suorilla ohi, kupla kuitenkin kiihdytti, eikä mossekaan mikään raketti ole, joten en päässyt ohi. Mutkiin hän kuitenkin jarrutti kovin, kuski ei ilmeisesti tuntenut tietä, niinkuin minä.
     Siihen aikaan siellä aamuisin ei yleensä kulkenut kun maitoauto myöhemmin, joten vastaantulijoita tuskin on. Tuli pidempi suora, lähdin taas ohitukseen, sama toistui. Mossessa oli sen verran vikaa, että kävi 3:mella vähän aikaa jos oli hiljaa ajettu. Niin nytkin, vasta kun pääsin kuplan rinnalle, lähti 4:jällä käyntiin. Sen verran pitkäksi ohitus venyi, että en ehtinyt palata oikealle ajoissa. Siinä oli eka töyssy oikealle siirtyessä, siirtyminen tapahtuikin ilmojen halki.Seuraava heitti lisää oikealle. Kolmas ja viimeinen töyssy heitti ojaan , jota kynnin muutaman kymmenen metriä. Isoon kiveen osuessa vauhti oli tippunut aika pieneen, ei seurannut muuta kun kevyesti katolleen meno. Toisen jalkani yhden laastarin verran teloin.
   Kun kömmin pihalle höyryävästä mossesta, ajattelin sanoa kuplan kuskille jotain ohituksen estämisestä. Hän kuitenkin oli  armeija-aikainen herra kersanttini, myös siviliin päässyt, jäi sitten sanomatta. Hänellä oli mies ja kaksi naista kyydissä, nostimmen mossen pyörilleen, tai oikeastaan takapyörilleen, edessä oli kummit/vanteet/pyöränripustukset ihan paskana.
   Rouvat (ainakin myöhemmin) sanoivat olleen kauheeta katsoa, kun olin ollut aika korkealla viimeisessä hypyssä.
   Alkuperäiset kuluneet iskarit ei oo ehkä niitä parhaita hyppyihin, varsinkaan kokemattomalle?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Naussi - 6.10.2019 kello on 11:37
3 kertaa auto jättänyt tielle. Aina alla matkailuauto, Ducato. Kouvola, Mäntsälä ja Varsova. Vuokra-auton aina joutunut ottamaan alle. Huumori meinannut tilanteessa loppua.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.10.2019 kello on 23:14
Sain sitten "varallisuuttakin" sen verran kokoon, että pystyin hankkimaan ensimmäisen autoni. No sehän oli jo aiemmin mainittu Mosse. Ostin sen isältäni, muistaakseni 200mk:lla. Tuontisäännöstely oli loppunut ja isä pystyi hankkimaan uuden Ford Cortinan.

Iso tapahtuma oli kun Mossella kävin silloisen työkaverini kanssa Ruåtsissa ajamassa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Kävimme aina Malmössä asti. Tämä matka johtui osittain siitä syystä, että suomalaisia "opetettiin" silloin laivamatkailuun. Olihan noina aikoina tullut uudet autolautat Naantalin ja Kapellskärin väliseen liikenteeseen. Apu-lehti jakoi varmaan tuhansia vapaalippuja laivoille, muistaakseni tehtäväpalkintoina. Minäkin voitin pari ja olihan ne käytettävä. Siksi Ruåtsiin.  3.9. -67 sitten piti  yö seurata telkkarista kun Ruåtsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

Ai niin, meinasin unohtaa maininnan Mossesta.Se ei enää tuolla matkalla ollut parhaassa tikissä. Tuli ajeltua "alinopeutta". Eiku, eihän silloin voinut ajaa alinopeutta kun ei maanteillä ollut nopeusrajoituksia. No niin hiljaa kuitenkin, että samalla laivalla olleet linja-autot ohittivat meidät. Lahnajärvellä oli kahvitauko ja siellähän ne linja-autotkin olivat. Meidän kahvitauko oli lyhyempi kuin linja-autoväellä. Kun lähdimme kohti Mossea, kuulin linja-autokuskien jotain mainitsevan, että taas se on edessä. Niinpä ne sitten ohittivat taas jossakin kohtaa melko pian.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Tarvasjoki - 12.10.2019 kello on 09:05


Siksi Ruåtsiin.  3.9. -67 sitten piti  yö seurata telkkarista kun Ruåtsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.


Ei sillä siirrytty järjestyksessä että ensin isommat : ekax junat, ratikat,rekat, bussit, ja sit henkilöauto viimeks  ;D niin kuulemma tarina kertoo.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 12.10.2019 kello on 09:12
Näitä -60 luvun juttuja ja vanhempia on kiva lueskella... :)

Itse olin silloin vasta polkupyöräiässä ja pahvinen räpätin pinnoissa ja talvella tietty jääketjut.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 12.10.2019 kello on 10:28
Ei sillä siirrytty järjestyksessä että ensin isommat : ekax junat, ratikat,rekat, bussit, ja sit henkilöauto viimeks  ;D niin kuulemma tarina kertoo.

Ekaksi pysäytettiin, ilmeisesti varmuuden vuoksi, koko  liikenne muutamaksi tunniksi. Ja sitten alkoi siirtyminen, ketkä siellä kaduilla ja teillä olikaan siihen aikaan yöstä. Muistaakseni raideliikennettä ei näytetty, autoliikennettä kyllä. Noin se muuten meni.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 12.10.2019 kello on 10:44
Näitä -60 luvun juttuja ja vanhempia on kiva lueskella... :)

Itse olin silloin vasta polkupyöräiässä ja pahvinen räpätin pinnoissa ja talvella tietty jääketjut.

Kiva kuulla, että kiinnostaa. Tuo 60-luku alkaa vaan loppua  minulta jos ei muisti palaudu edes pätkittäin paremmaksi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 12.10.2019 kello on 11:14
Muistaakseni raideliikennettä ei näytetty, autoliikennettä kyllä. Noin se muuten meni.

Raideliikennehän on edelleen vasemmalla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Adrivaari - 12.10.2019 kello on 11:21
Eka lapinmatka oli joku -60 luvun alkuvuosi. Auto meillä oli Simca Aronde -58. Isä ajoi, sain olla kartturina, kun äiti ei oikein kartan päälle ymmärtänyt. Käytiin Ruotsin puolellakin Torniosta yli. Rajalla oli hieno paikka, missä liikenne meni ristiin. Itse rajamuodollisuuksis ta ei ole muistikuvaa, mutta SF tunnus piti autossa olla.
 Simcalla en itse päässyt ajamaan, mutta seuraavalla autolla kyllä. Se oli Opel Kadett -64. Artukaisten vanha lentokenttä oli paikka, siis se missä nykyään on Turun Messukeskus. Liikkeelle lähtö oli aika hyppimistä, mutta ajo sujui ihmeen hyvin. Kyydissä oli isä ja naapurimme. Kommentit olivat tyyliin "niin menee kuin vanhalta kuskilta" otti pattiin. No nyt ollaan vanha kuski, kilometrejä takana. Matkan varrella sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, niistä myöhemmin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 12.10.2019 kello on 14:22
Kyllähän minäkin -60 luvulla yritin ajella autolla...

Siitä vaan ei tahtonut tulla mitään, kun piti ajaa seisaallaan, jotta ylettyi polkimille. Sitten kun ylettyi polkimille, niin ei tahtonut nähdä ulos ikkunasta.
Yhtespelillä kyllä alkeet oppi. Matka-ajossa sain olla vaihteenvaihtajana viereisellä istuimella. Samaten toimin virallisena vilkun käyttäjänä. Se kun oli sellainen hanska malli keskellä kojelautaa. Niin ja autohan oli -50 luvun idän ihme 2-tahtinen Barkas Framo.
Tuon näköinen:
(http://www.postamuzeum.hu/uploads/item_photo/images/8702127.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: K.E.V - 12.10.2019 kello on 16:23
Minä ajoin 50 luvulla jo 😅
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 13.10.2019 kello on 12:06
      Oli vuosi -69, syksyn eka pyry , kun yöllä tulin Kylmäkosken kohdalla kotiin päin. Tie oli silloin mäkinen ja mutkainen. Lunta tuli jatkuvasti, aura-autosta ei tietookaan.
   Siinä ennen Suokkaan kauppaa oli mäessä muutama auto jumissa. Sattui olemaan senverran vauhtia, (isä oli neuvonut aina ottamaan ”mäkkeen” vauhtia) että ohitin koko letkan, loppu nousu poikittain, olihan alla ihan kaljut suvikummit.Yksi kuski tulikin nuhtelemaan varomattomasta ohituksesta, antoi anteeksi kun katsoi mossen kummeja. Kaikki sitten työnnettin mäenpäälle porukalla, ja ohjeistettiin ottamaan vauhtia seuraavaan kirkon mäkeen. Jonka koko porukka selvittikin ylös asti työntämättä.  :D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 13.10.2019 kello on 12:31
Mää en pääse paljoa retostelee -60 luvulla...

Alkuaikoina -70 luvun alussa ekassa VW Kleinbussissani oli sentään takana jonkinlaiset talvikumit. Edessä vain siloiset kesäkumit. Pääasia, että vetävistä pyöristä edes löytyi hiukka pitoa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 13.10.2019 kello on 20:32
Mää en pääse paljoa retostelee -60 luvulla...
   Eihän tuo vuosikymmen meikälläkään aina mitenkään ylpeydenaihe ole. :(
   Jälleen kerran kun yhessä mutkassa mossen perä pyrki etuilemaan, tein niin tavallisen virheen, korjasin liian myöhään, ja liikaa. Mentiin tien laidasta laitaan, kunnes nokkaan löytyi puinen kaide.(Tätä virhettä lehtitietojen mukaan tehdään vieläkin, kun niissä kerrotaan, että auto lähti heittelehtimään-- ei se omien kokemusten mukaan itekseen lähde.) Kaveri pikkasen kolautti ottansa, onneksi oli tukevasti ottanut "lääkettä" etukäteen, ettei sattunut, mistä tiesikin? Nesteet tuli pihalle. Loppumatkalla heittelin lunta välillä moottorin jäähdyttämiseen. Pakkasta parikymmentä ulkona, sisällä vähän vähemmän.
  Joskus Keimolassa ajoin sinne mootoriradan taakse alamäkeen. Se sitten olikin ainoa tie takaisin. Monta kertaa otin vauhtia, pääsemättä ylös asti. Sitten vasta kun päästin takakummit löysäksi, nousi ylös asti.
  Onhan näitä, jotka mieluummin unohtaa. :laugh:
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 13.10.2019 kello on 20:40
Älä nyt Yrjö Thumb Tapahtuu myös nykysin kanssa, ja mukana oltu raskaalla kalustolla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 13.10.2019 kello on 21:39
Tulevaisuuden arvaajan "kohtalo". Tapahtuma vuonna -66 tai -67.

Olin pienestä pojasta alkaen käynyt kummitätini maatilalla vietäämässä kesiä ja koulun alettua lomia. Tila on lähellä Vorssaa. Ensin sinne kuljettiin kahdella junalla ja isäntäväki kävi hakemassa junalta. Sitten kun kakkostie valmistui, 60-luvun alussa, kahdella linja-autolla. Kun minä olin ostanut Mossen, niin sittenhän siellä oli helppo käydä.

Jälleen kerran, kun olin palaamassa kotiin, niin poliisi kiinnostui ajostani. Vaikka en arvannut, että joskus on ajettava aina valot päällä, niin minä ajoin välillä jo silloin. Pysäytettyäni, poliisi tuli tiedustelemaan, miksi valot ovat päällä? Lataako liikaa? Sanoin, että lataa liikaa ja että kun katson peilistä taaksepäin, niin siellä killottaa aurinko hiukan tien tason yläpuolella. Ja ymmärrän, että vastaantulijalla saattaa olla vaikeuksia nähdä minua. Valot saattaisivat helpottaa näkymistä.

Vastaus tyydytti poliisia. Tosin myöhemmin ajattelin, että ehkä halusivat tarkistaa ajajan kunnon kun on pannut valot päälle auringon vielä paistaessa.

Nykyään taidetaan helpommin pysäyttää valoton.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: 88k5 - 13.10.2019 kello on 21:48
..
  Joskus Keimolassa ajoin sinne mootoriradan taakse alamäkeen. Se sitten olikin ainoa tie takaisin. Monta kertaa otin vauhtia, pääsemättä ylös asti. Sitten vasta kun päästin takakummit löysäksi, nousi ylös asti.
  Onhan näitä, jotka mieluummin unohtaa. :laugh:
Paikkakuntalaisena paikka rupesi kiinnostamaan? Kaivoin jo -67 vuoden kartankin  :laugh:

(https://karavaanari.org/kuvat/1570992497.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 20.10.2019 kello on 11:39
Paikkakuntalaisena paikka rupesi kiinnostamaan? Kaivoin jo -67 vuoden kartankin  :laugh:

(https://karavaanari.org/kuvat/1570992497.jpg)
  En oikein pysty paikkaa hahmottamaan?

     Aina kun ajan Kagasalan keskustan kautta, tulee mieleen:
   Oiskohan ollut vuosi -65 tai niillä main syksyllä, kun palailin pystypaineista Pälkäneen Nuijalta. Kun tulin alas Kuohunharjulta kylälle päin, tiellä näytti olevan joku juappoporukka. Lisäsin mosseen kaasua, etten tohon ainakaan pysähdy. Vasta viimetingassa näin, että läänin konstaapelithan siinä. Tumman siniset Volgat, pussihousut ja takki ja lakki, niin ja mustat saappaat, ei valoa, ei liikennepoliisin valkoisia hanskoja, katuvalotkin kaukana. Sain kuitenkin toppaamaan viime tingassa. Paperit katottiin, ajan tavan mukaan. Toivotettiin hyvää matkaa, mitä lie etsineet?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 20.10.2019 kello on 12:28
  En oikein pysty paikkaa hahmottamaan?

Siinähän lukee keskellä, 'Keimola'.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 20.10.2019 kello on 17:11
Siinähän lukee keskellä, 'Keimola'.
  Joo sen kyllä näin, ja radankin. Hataran muistini mukaan, "seikkailin" jossain niillä main kun tohon karttaan on merkitty suota??
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: 88k5 - 20.10.2019 kello on 19:33
  Joo sen kyllä näin, ja radankin. Hataran muistini mukaan, "seikkailin" jossain niillä main kun tohon karttaan on merkitty suota??
Juu, Isosuo ja sen itäpuolella kulkee Laavatie - suurinpiirtein vanhan kartan mukaisesti. Ainakaan pari vuotta sitten ei ollut autolla ajokunnossa, mutta maastofillarilla menin läpi etelään. Siinä on muistaakseni yksi isompi mäki.. Moni noista Keimolan radan teistä on ollut vuosikymmenet kaivettuna poikki. Fillaria joutui kantamaan yli "ojien". Toissa talvena taisin ajaa Varikkotien/-kaarteen ympäri 20cm hangessa voortilla - ei vaan päässyt läpi Laavatielle, ympyrätie. Nyt saattaa olla jo muuttumassa ja läpikulku tulevaisuudessa kun sinne tehdään rinnakkaistie 130:lle (Keimolanmäki)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 20.10.2019 kello on 21:40
Ensimmäinen autoni oli siis Mosse 407, niin kuin olen jo maininnut. Seuraava oli Vauxhall Victor. Sillä opetin vaimon ajamaan. En muistanutkaan, ennen kuin Yrjö mainitsi, erästä seikkaa. Eli käsijarrun sijainti. Niin kuin Yrjö sanoi, että sen piti olla opettajan ulottuvilla. Vauxhallissa se oli ohjauspylväässä. Onneksi sentään sen oikealla puolella. Oli hieman nippanappa, että katsastaja hyväksyi sen. Onneksi kuitenkin hyväksyi.

Ja vaimostahan tuli ihan hyvä kuski.


Jaaha. Muisti palaa pätkittäin niin kuin Uuno Turhapurollakin. Eipä Vauxhall ollutkaan toinen vaan vasta kolmas autoni. Välissä oli Ford Anglia pakusta tehty henkilöauto.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 26.10.2019 kello on 18:13
    Joo oli mossessakin 402-407 käsijarru siinä ohjausakselin oikealla puolella.
    Myös rattivaihde oli pop silloin. Meidän kiilanokka mossessa oli lattiavaihde, niissäkin uudemmissa oli rattivaihde. Amerikkalaisissa kun oli 3 hengen etupenkkejä, lienee tuonut sen muotiin? Ainakin Volvo ei muistaakseni sortunut tuohon muoti-ilmiöön. Vaan oli suoraan laatikkoon menevä keppi, joka sittemmin tutun rouvan kyljen murjoikin kolarissa pahaksi. Eiköhän 200 sarjassa ollut tämä ominaisuus poistettu.
   
   Taisi olla vuosi -80, silloisella työpaikallani oli muistaakseni kasivitonen kaksiakselinen Volvo kuorma-auto. Se oli senverran vanha, että oli tasavirtalaturi jonka perässä alipainepumppu nestejarruille. Käsijarrukin oli kardaaniin, eipä paljoa pitänyt koskaan. Yleensä olen aina ollut huono tyhjäkäyttelemään, sitä oli pakko, kun montaa starttausta ei samana päivänä kärsinyt, vaikka yön olikin verkkolatauksessa.
   Syksyisenä iltana olin kaksi vuotiaan poikani kanssa hakemassa rankoja metsästä. Harvinaista täällä Lempäälässä että metsässä voi ajaa autolla, yleensä täällä sellaista louhikkoa, ettei maataloustraktorill akaan ole asiaa.
   Volvo tietenkin hyrskytti valot päällä. Minä heittelin rankoja lavalle. Sen ikäiset pojat tietenkin menee rattiin ”ajamaan”, ihan käskemättäkin. Välillä tietenkin mun tartti nousta lavalle rankoja oikomaan. Kerran lavalla ollessani Volvo lähti liikkeele, hiljaa tietenkin. Mulle tuli kiire kuitenkin, sillä olihan puita likellä. Hyvin ehdin hätiin, ei vahinkoa. Oli perä pienemmällä, poika saanut ykkösen päälle helpolla. Se oli ronkeli vaihdettava vauhdissa, painoi kytkintä tai ei, varattua tuuttasi mielellään, ellei kierrokset osuneet kohilleen. Tietääkseni poika ei senkoommin ole yli 3.5 tonnisten rattiin koskenut.
   Jälkeen päin oon naureskellut. Jos olisin kompuroinut itseni pyörän alle- lööpeissä olisi lukenut kaksivuotias poika ajoi isänsä yli kuorma-autolla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 26.10.2019 kello on 19:47
Meillä oli kotona piikkinokka Skoda. Isä kun ajoi tankille, meitä penskoja hävetti, kun konepelti piti avata tankkausta varten. Tankki oli nimittäin kojelaudan edessä moottoritilassa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: hartsakoski - 27.10.2019 kello on 09:32
Ensimmäinen autoni oli Fiat 128,ihan moitteeton peli.
Karmeimmat kokemukset ajettavuudesta Datsun 120 Y-mallista, se lähti äkkiä vaihtoon.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 27.10.2019 kello on 10:06
Minulla myös eka oli Fiat 1100  https://www.nettiauto.com/fiat/1100/10825084
Maksoi 750mk.  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 27.10.2019 kello on 19:41
Vielä yksi muisto koskien Mosseani. Silloin sai pysäköidä asumani talon edessä ihan vapaasti molemmin puolin katua. Toisella puolella katua oli tyhjä tontti, jokalienee osottanut rahoitusta, että siihen rakennettaisiin. Tämä aiheutti sen, että meidän puoli katua oli yleensä aina täyteen pysäköity autoja. Minä en viitsinyt tumkea jätettyihin väleihin, kun kadun toinen puoli oli aina lähes tyhjä. Jaksoin kävellä kadun yli tullessa ja lähtiessä.

Eräänä lumisena talvena keksi sen toisen puolen auraaja hauskan kepposen. Aamulla kun minun piti lähteä, niin sekä edessä että takana oli n. puolen metrin kasa lunta. Onneksi se ei ollut ehtinyt jäätyä. Veihän se tovin aikaa, että lapioin edestä lumikasan riittävän matalaksi päästäkseni lähtemään. Välttääkseni vast´edes tämän vaivan, etsin sen jälkeen sopivan paikan Mosselle, missä ei luotu lumia eteen eikä taakse.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 27.10.2019 kello on 20:56
Karmeimmat kokemukset ajettavuudesta Datsun 120 Y-mallista, se lähti äkkiä vaihtoon.
   Sua ei sitten vaivannut enoni mainitsema "penikkatauti". Thumb
   Tuo Datsunihan kun kulki mielellään kahva edellä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: virpimu76 - 28.10.2019 kello on 01:42
Minulla myös eka oli Fiat 1100  https://www.nettiauto.com/fiat/1100/10825084
Maksoi 750mk.  ;D
Onpa ollut kaunis auto😊 ihan mahottoman söpö👍👍
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: hartsakoski - 28.10.2019 kello on 17:51
   Sua ei sitten vaivannut enoni mainitsema "penikkatauti". Thumb
   Tuo Datsunihan kun kulki mielellään kahva edellä.
No ei vaivannut ;D. Kerran se sai nelostiellä semmosen orkun, että näytti ojaan reissu päättyvän. Oli ilmeisesti lukemattomissa nivelissä välystä, ja rupesi resonoimaan :'(
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 3.11.2019 kello on 20:35
   
    Talvella-81, ajoin ajoin työpaikkani kuorma-autolla, 50-luvun Tampere-Hämeenlinna ”valtatietä” Tarttila-Kuurila välillä. Firman pääosakkaan poika (n.24v.) oli kyydissä. Tuuli lumen kanssa oli kiillottanut eräällä aukeella tien jään sileäksi, yhdessä mutkassa ei etupyörissä ollut mitään tuntoa, käänsin vain vähäsen, odotin että reunassa olisi karheampaa, niin olikin ja Volvo alkoi kääntyä hiljaa, tiellä säilyttiin nippa nappa. Jarruun koskeminen tai ratin liikaa kääntäminen olisi ehkä vienyt ”laitumen” puolelle? Joskus tuosta hämäläisestä hitaudesta hyötyäkin?
   Kysäisin vieressä istujalta, huomasitko mitään erikoista, ei ollut huomannut.Sanoin että äsken ei tiellä ollut minkäänlaista pitoa hetkeen, onneksi reunassa oli, ilman sitä oltaisiin ”peltohommissa”.
  Kun on painoa, se pitää jonkin verran, sikäli kun on kitkaa, jos on ihan peili jää, ei painokaan auta, ilman piikkejä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 4.11.2019 kello on 22:28
Sitten tuli vaihe, jolloin ei päivätyöstä saamani palkka oikein tahtonut riittää asunnon maksamiseen ja elämiseen. Eikä siihen auttanut kerran viikossa suorittamani mainosten jakokaan. Työni oli epäsäännöllistä, joten jäi ylimääräistä aikaa. Näinpä ajattelin, että taksista voisi saada vähän enemmän tuloa. Lisäksi olin seurannut erästä muualta muuttanutta työkaveria, että hänkin oli pystynyt läpäisemään taksikuulustelun. Miksi en minäkin?

Niinpä hankin palomiehen käsikirjan ja pänttäsin siitä lisää kaupunkituntemusta. Kuulustelu oli kaksi vaiheinen. Siinä oli ensin kirjallinen osa. Sen läpäistyäni seurasi katukuulustelu ja se on jäänyt hyvin mieleeni. Siinä kuulustelija sanoi kadun nimen ja sitten kuulusteltavien luettelosta nimiä siihen saakka kun joku tiesi sen. Sitten uusi katu, nimet jne. Tämä oli minulle helppoa kun tunsin kaupungin ja tiesin kadut. Enimmäkseen minulla oli hyvää aikaa miettiä, missä se katu sijaitsi kun edellä oli monta, jotka eivät tienneet. Aina välillä kuulustelija kuitenkin antoi minullekin uuden kadun jotta ei jäisi pitkää miettimisaikaa. Hieman sääliksi kävi listassa minun jälkeeni olevaa, kun sai usein uuden kadunnimen mietittäväksi. Minä pääsin pois sieltä ensimmäisenä. Lähtiessäni kuulin kun kuulustelija sanoi jääville "Näin pitäisi kadut osata".

Siltä ajalta minulla on vielä koppalakki muistona autotallissa. Olin sitten kolmisen vuotta renkinä useammalle isännälle.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Alan - 5.11.2019 kello on 18:10
Ajoin syksyllä -87 hirvikolarin G-Mersulla.

Jos alla olisi ollut oma Fiat 124 en kirjoittelisi tässä, vaan olisin todennäköisesti jäykän ohjausakselin seivästämä tai linttautuneen katon murskaama.

Elämä on. Tien päällä siitä voi päästä eroon hetkessä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 5.11.2019 kello on 18:20
Elämä on. Tien päällä siitä voi päästä eroon hetkessä.

Näin on.
Ajelin vuonna kivi ja keppi Sätkällä kohti Isoa Slummia.
Hirvi tuli oikealta.
Onneksi oli syvä oja ja kaide, eikä askel sopinut, partakarvoista (hirven) jäi vaan jäljet tuulilasiin!
Hetken siinä kuljimme rinnakkain ja hirvi hävisi takaisin etuoikealle...
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 10.11.2019 kello on 21:34
Sitten sarja sattumia ja tapahtumia taxiuralta. Ensimmäiseksi tämä sopii hyvin, kun muualla oli keskustelua akusta ja sen kiinnityksestä.

Sain asiakkaan Karhupuiston tolpalta matkalle linja-autoasemalle. Ajoin Porthaninkatua alaspäin. Joltakin linjalta joku yritti vasemmalta tunkea eteen. Nopeuteni oli n.50-55. Jarrut pohjaan. Jostakin syystä Volvon etupenkin selkänojan kiinnitys petti kun asiakas nojautui jarrutuksen johdosta sitä vasten. Sen jälkeen asiakas tuli edellen eteenpäin pää edellä kuin se kuuluisa leppäkeihäs suoraan tuulilasiin. Tuulilasi halkesi yläreunasta.

Asiakkaan turvallisuuden ja mahdollisen oikeusturvan takia tilasin ambulanssin ja poliisin paikalle. Ambulanssi vei asiakkaan sairaalaan tarkistettavaksi vastutelustaan huolimatta. Sitte aloimme poliisin kanssa selvittää asiaa. Hankalaksi sen teki se, että autot eivät olleet osuneet. Se, mihin minä vetosin oli, että jos ajamani auto ei olisi pysähtynytkään ennen toista autoa, se olisi niistänyt nenän  väistämisvelvollise lta autolta.

Aikanaan selvitin isännälle mitä oli tapahtunut. Sen koommin en kuullut asiasta mitään. En edes kuka maksoi tuulilasin.

Tämän tapauksen jälkeen on turvavyö mennyt huomattavasti hanakammin kiinni jos sellainen autossa oli. Turvavyöt tulivat pakollisiksi etupenkille vuonna -71 ja -75 käyttö pakolliseksi etuistuimilla ilman rangaistuspelkoa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: volvo - 10.11.2019 kello on 21:52
Sitten sarja sattumia ja tapahtumia taxiuralta. Ensimmäiseksi tämä sopii hyvin, kun muualla oli keskustelua akusta ja sen kiinnityksestä.

Sain asiakkaan Karhupuiston tolpalta matkalle linja-autoasemalle. Ajoin Porthaninkatua alaspäin. Joltakin linjalta joku yritti vasemmalta tunkea eteen. Nopeuteni oli n.50-55. Jarrut pohjaan. Jostakin syystä Volvon etupenkin selkänojan kiinnitys petti kun asiakas nojautui jarrutuksen johdosta sitä vasten. Sen jälkeen asiakas tuli edellen eteenpäin pää edellä kuin se kuuluisa leppäkeihäs suoraan tuulilasiin. Tuulilasi halkesi yläreunasta.

Asiakkaan turvallisuuden ja mahdollisen oikeusturvan takia tilasin ambulanssin ja poliisin paikalle. Ambulanssi vei asiakkaan sairaalaan tarkistettavaksi vastutelustaan huolimatta. Sitte aloimme poliisin kanssa selvittää asiaa. Hankalaksi sen teki se, että autot eivät olleet osuneet. Se, mihin minä vetosin oli, että jos ajamani auto ei olisi pysähtynytkään ennen toista autoa, se olisi niistänyt nenän  väistämisvelvollise lta autolta.

Aikanaan selvitin isännälle mitä oli tapahtunut. Sen koommin en kuullut asiasta mitään. En edes kuka maksoi tuulilasin.

Tämän tapauksen jälkeen on turvavyö mennyt huomattavasti hanakammin kiinni jos sellainen autossa oli. Turvavyöt tulivat pakollisiksi etupenkille vuonna -71 ja -75 käyttö pakolliseksi etuistuimilla ilman rangaistuspelkoa.
   joskus  80 luvulla käyttöpakko  takapenkillä. vaikka naurattaa   nykyinen turvallisuus hysteeria,  ei se ole vanhaan hyvään aikaa mennyt ihan kohdalleen.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Stara - 11.11.2019 kello on 10:34

Ajoin Porthaninkatua alaspäin. Nopeuteni oli n.50-55.




Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 11.11.2019 kello on 16:42


Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?
Kyllä tääläkin kaahataan yöllä taksissa. Ja nopeudet paljon suurempia..
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: "Masi" - 11.11.2019 kello on 17:17
Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?
Ja vuosi oli jolloin kaahattiin Helsingissä ?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.11.2019 kello on 17:34


Melko ajattelematonta kaahaamista, jos kapeaa Porthaninkatua ajaa 50...55 km/h ?

Tapahtui 70-luvun alussa yöllä n.12-1 välisenä aikana.

Onneksi "rikos"  lienee vanhentunut?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 18.11.2019 kello on 22:59
Kun tuolla muussa keskustelussa mainittiin kaasuauto, niin juolahti mieleeni  tapauksia ajalta ennen kuin minulla oli korttia.

Kuten siellä mainitsin, niin VR:lla oli Ovelta ovelle kuljetuksessa (muistaakseni) Sisun tekemiä Nallesisuja, jotka kulkivat nestekaasulla. Niissä ei ollut kiinteää kaasusäiliötä, vaan molemmilla puolilla lavan alla oli 33kg:n pullo. Eikä silloin ollut pullon vaihtajia.

Koimme kuskien kanssa mielenkiintoisia hetkiä, kun Mannerheimintien ja Arkadian kadun risteyksessä ratikkakiskojen kohdalla loppui kaasu. Vaikka ohjaamossa oli kummallekin pullolle oma hanansa, niin ilmeisesti kuskeille oli opetettu, että varalla ollut pullokin pidetään kiinni. Sen takia pullon vaihto tapahtui:
1. Kuski sulki tyhjän pullon ohjaamossa.
2. Minä suljin tyhjän pullon.
3. Menin toiselle puolell ja avasin täyden pullon.
4. Menin hyttiin ja kuski avasi täyden pullon hanan.
Ruuhka-aikana tämä oli sangen "mielenkiintoinen" toimenpide. Näitä tietenkin sattui silloin tällöin keskellä ruuhkaa, monesti myös jossain sivummalla, jossa ei ollut juurikaan häiriötä muille.

Päivän päätteeksi kuskin tehtäviin kuului vaihtaa trukilla uusi pullo tyhjenneen tilalle.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 19.11.2019 kello on 06:58
Kun tuolla muussa keskustelussa mainittiin kaasuauto, niin juolahti mieleeni  tapauksia ajalta ennen kuin minulla oli korttia.

Kuten siellä mainitsin, niin VR:lla oli Ovelta ovelle kuljetuksessa (muistaakseni) Sisun tekemiä Nallesisuja, jotka kulkivat nestekaasulla. Niissä ei ollut kiinteää kaasusäiliötä, vaan molemmilla puolilla lavan alla oli 33kg:n pullo. Eikä silloin ollut pullon vaihtajia.

Koimme kuskien kanssa mielenkiintoisia hetkiä, kun Mannerheimintien ja Arkadian kadun risteyksessä ratikkakiskojen kohdalla loppui kaasu. Vaikka ohjaamossa oli kummallekin pullolle oma hanansa, niin ilmeisesti kuskeille oli opetettu, että varalla ollut pullokin pidetään kiinni. Sen takia pullon vaihto tapahtui:
1. Kuski sulki tyhjän pullon ohjaamossa.
2. Minä suljin tyhjän pullon.
3. Menin toiselle puolell ja avasin täyden pullon.
4. Menin hyttiin ja kuski avasi täyden pullon hanan.
Ruuhka-aikana tämä oli sangen "mielenkiintoinen" toimenpide. Näitä tietenkin sattui silloin tällöin keskellä ruuhkaa, monesti myös jossain sivummalla, jossa ei ollut juurikaan häiriötä muille.

Päivän päätteeksi kuskin tehtäviin kuului vaihtaa trukilla uusi pullo tyhjenneen tilalle.
Mulla ne pullot oli lavalla pystyssä...

Bensa Petterin etuosassa oli 3+3 33 kg:n moottorikaasupulloj a. Siinäkin piti lavalle kiivetä pullopatterin vaihtoon, kun veto loppui. Bensaa ei käytetty.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 28.11.2019 kello on 22:31
Vaikka aiemmin oli läheltä pitänyt tilanne, niin sattui minulle pari oikeatakin kolaria. Olin syyllinen seuraavassa tapahtumassa. Piti päästä rampista kehä ykköselle. Edessäni oli vanhemman miehen ohjaama henkilöauto odottamassa pääsyä. Pysähdyin sen taakse. Katsoin vasemmalle sieltä tulijoita. Ja tulihan sieltä kuorma-auto. Mutta sen perässä ei ollut ketään. Aloin hiljalleen kiihdyttää päästäkseni  kuormurin perään. Vaan eipä tämä edellä ajanut ollutkaan samalla aaltopituudella kanssani, vaan odotti paikallaan kuorma-auton ohitusta. No kolahtihan se sitten. Vauriot eivät olleet onneksi suuria.  Perään ajettuun ei muistaakseni tullut mitään. Minun ajamasta autosta särkyi vain ajovalon lasi.

Enpä ollut siitä muuten paljon moksiskaan, mutta henkiset vauriot minulle olivat suuremmat kuin aineelliset autolle. Olin nimittäin ymmärtänyt, että matkustajat olivat vakuutusalan ihmisiä. Osa suomalaisia ja heidän ruåtsalaisia vieraitaan. Ja olivat matkalla autovahinkokeskukse en.

Tämä onkin ollut koko autoilu-urani  ainoa aiheuttamani kolari. Toivottavasti jääkin ainoaksi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: vesako - 29.11.2019 kello on 07:21
^ Minulla melkein samanlainen tapahtuma, mutta toisinpäin.
Hämeentiellä juuri kortin saaneena pysähdyin suojatien
Eteen pysähtyneen auton viereen, mutta takana tullut ei ollu ajatuksessa mukana.
Auto lyheni takapäästä vähän, mutta ei muita vahinkoja.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 29.11.2019 kello on 07:38
^ Minulla melkein samanlainen tapahtuma, mutta toisinpäin.
Hämeentiellä juuri kortin saaneena pysähdyin suojatien
Eteen pysähtyneen auton viereen, mutta takana tullut ei ollu ajatuksessa mukana.
Auto lyheni takapäästä vähän, mutta ei muita vahinkoja.

Toivottavasti tapa on säilynyt pidempäänkin, vaikka taidot on kehittyny  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Tarvasjoki - 29.11.2019 kello on 08:36
^ Minulla melkein samanlainen tapahtuma, mutta toisinpäin.
Hämeentiellä juuri kortin saaneena pysähdyin suojatien
Eteen pysähtyneen auton viereen, mutta takana tullut ei ollu ajatuksessa mukana.
Auto lyheni takapäästä vähän, mutta ei muita vahinkoja.
Sama homma mut sattui jo autokoulussa 60 luvul vanha mamma lähti ylittämään katua suojatiellä minä pysähdyn niin kuin oli opetettu mut vanha setä töräytti perään , joulu ope sanoi et mummo niin Kauka et ei ole tarvinnu päästää sanoin et mitä oot opettanu ei puhunu enää mitään vaan käski ajaa takas lähtö paikkaan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 6.12.2019 kello on 22:14

   Oli -70 luvun alkua, kun tulimme Mynämäeltä ysitietä, Nuutajärven liittymän kohdalla.
   Kyydissä oli tuo nainen, joka meille myöhemmin vaununkin osti,sekä äitini.
   Sanoin äidilleni: Oiskohan isä silloin sota-aikaan uskonut että pojalla on 120 vauhtia vielä tässä mäen päällä? Hän nimittäin suunnilleen tästä kohden ajoi Nuutajärven kartanon maitoja ym. tavaroita puukaasuautolla. Mäki oli silloin jyrkkä nykyiseen verrattuna, eikä serpentiiniäkään paljoa ollut. Isä muisteli joskus eläissään: Että tuntejakin välillä meni siinä mäessä, sopivaa kaasua kehitellessä. Ei ne pilkkeetkään aina olleet niitä parhaita. Mäkipensaa oli ajoittain, jota apumies Matti kaatoi, lokarin päällä maaten imuaukolle, se helpotti tilannetta. Sikäli kun oikein ymmärsin, kaasua tuli senverran kun tuli, moottori kävi niillä kerroksilla mitä kaasun tulo edellytti. Jos olisi vaihteita ollut nykymalliin, olisi kierroksiin ollut sopiva vaihde? Ymmärtääkseni niitä oli 3-4 silloin?
  Renkaan paikkauksia jos oli vain kaksi, silloin päivä meni hyvin. Käsipumpulla tietenkin pumpattiin tuolloin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 6.12.2019 kello on 22:28
  Renkaan paikkauksia jos oli vain kaksi, silloin päivä meni hyvin. Käsipumpulla tietenkin pumpattiin tuolloin.

Minäkin muistan, kun harva se viikko oli hevosenkenkänaula renkaassa.
Oli totista hommaa vääntää rättirengas vanteelta, niin ettei tullut vielä lisää reikiä.
Sitten siihen paistettiin paikka ja taas kaikki takas sydän pamppaillen.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 13.12.2019 kello on 22:34
Edellä tuli ilmi pari, joiden perään oli ajettu. Semmoinen sattui minullekin. Ajoin Mannerheimintietä keskustasta poispäin. Jostain syystä, jota en muista, vaihdoin n. Kansallismuseon kohdalla vasemmalle kaistalle. Siinä oli ihan tilava väli autojonossa. Hieman ennen Hesperiankatua jostain syystä letka pysähtyi äkisti.  Aloin jarruttaa voimakkaasti. Laskin mielessäni, että minä pysähdyn ajoissa. Katsoin peiliin huomatakseni, että perässätulija ei todennäköisesti pysähdy kolauttamatta. Salaman nopeasti tajusin, että voin yrittää pelastaa takanatulijan. Aika oli kuitenkin sen verran tiukalla, että en ehtinyt todeta mahdollista takaa tulevaa raitiovaunua, joten en hellittänyt jarruja ja väistänyt kiskoille. Niinpä sitten kolahtikin.


Eipä muuta kuin jalkakäytävälle selvittämään asiaa. Poliisitkin osuivat kohdalle kuulemaan kun perässä ajanut myönsi syyllisyytensä. Vaan asia ei jäänytkään tähän. Jonkun ajan kuluttua sain haasteen käräjäoikeuteen. Kyselin isännältä pitäisikö hankkia oikeusapua, kun en ole koskaan ollut käräjillä. Hän sanoi, että kyllä selviät ihan itsekin.

Koitti käräjäoikeuspäivä. Siellä (viimeistään) selvisi, että peräänajaja oli muuttanut mielensä ja väitti minun kiilanneen hänen eteen ja kolari johtui siitä. Olisikohan "hyvät ystävät" tai työtoverit käännyttäneet hänen mielensä.  Kerroin siellä tuon, mitä kirjoitin edellä. Perään ajanut siellä sitten tuomittiin sakkoihin ja minulle pieni korvaus kun jouduin olemaan pois töistä ja matkustamaan oikeuteen. Vielä hänen piti rimpuilla ja yrittää olemaan maksamatta korvausta. Ehdin jo ostaa tarvittavat paperit saadakseni hakemuksen vireille ennen kuin hän maksoi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 19.12.2019 kello on 22:48
Pisin taxikeikkani vei Mustion parantolaan.

Oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä. Ajattelin, että olipa turha päivä lähteä ajamaan taksia, ei tänään kukaan liiku kuin kävelemällä. Olin Mariankadun tolpalla kolmantena. Näin, että puhelin soi. Ekan kuski meni vastamaan. Vähän aikaa puhuttuaan laittoikin luurin roikkumaan ja käveli "kakkosen" kuskin luo. Jälleen hetken aikaa keskustelua. Siten hän lähtikin minua kohti. Tuli kysymään, puhunko ruåtsia. Sanoinn, että jonkun verran. Siihen hän, että mene puhelimeen. Näin sitten sain kyydin. Tilaaja phuiu ruåtsia, mutta kyyditettävä olikin saksankielinen. Onneksi osasin sitäkin hieman. Pakaaseja hänellä oli jonkin verran, mutta hyvin sopivat kyytiin. Mukavahan se oli lähteä kauniina kesäisenä päivänä ajelemaan maaseudulle. Ja siis määränpää oli Mustio Länsi-Uudellamaalla.

Kyyditettävän jäätyä sinne, palasin tietenkin Stadiin. Eikä sinä päivänä juuri muita kyytejä ollutkaan. Illalla viedessäni autoa talliin, sattui isäntä olemaan paikalla. Sanoin, että päivä olisi ollut melko hiljainen ilman tuota matkaa. Vaan mitäpä isäntä. Oli hyvin vihainen. Ei sellaista olisi saanut ajaa. Kas kun siitä ei saa kuin yhden starttirahan ja tulee kilometrejä. En kylläkään ymmärrä, että olisiko ollut sitten parempi vain istua tolpalla tienaamatta yhtään mitään? Ilmeisesti sillä auto ei olisi kulunut.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: mjh48 - 19.12.2019 kello on 23:33
Tuosta taksikeikasta tulee mieleeni minun pisin taksimatka.
Minun piti lähteä aamukoneella Mikkeliin (Juvan kentälle) mutta taksi ei tullutkaan, kun Keravalla kopilla ei ollut aamulla ketään.
No, koetin soitella mutta taksia ei löytynyt ja lopulta naapuri heitti minut Seutulaan, mutta en ehtinyt koneeseen.
Menin Hesaan työpaikalle ja aloin soittelemaan uudelleen, miksi kyyti ei tullut.
Taksiyhdistyksen pj kysyi milloin minun piti olla Mikkelissä, sanoin puolilta päivin, hän kysyi josko lähdettäsiin, niin ehdittäisiin siihen mennessä perille.
Niinpä mentiin taksilla Hesasta Mikkeliin taksamittarin raksuttaessa kokoajan.
Mikkelissä mittari näytti muistaakseni jotain 1880mk. Kysyn kuinkas nyt, kuski toivotti hyvää päivän jatkoa ja totesi  yhdistykseltä jäävän yksi saunailta väliin.
Se oli aikaa kun Ylestä erotettiin Digitaa ja käytiin matkasaarnaajina reissussa.
Tosin olin ideaa vastaan, mutta se on toinen juttu. 
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 16.01.2020 kello on 22:35
Viimeinen muisteloni n. 3 vuotta kestäneeltä taxirenkiuraltani.

Olin Kalastajatorpalla odottamassa kyytiä yöllä n. klo kahden vaiheilla, ehkä. Tulihan sieltä pariskunta aikanaan kyyditettäväksi. Määränpää oli joku pikkutie Vartiokylässä. Siinä ensin pikainen miettiminen, mikä reitti olisi asiakkaalle edullisin. Niinpä lähdin ajalemaan kohti Töölöä ja Nordensköldinkatua. Sieltä hipoen entistä kotiseutuani ja kohti Kulosaarta. Vasta Kulosaaressa alkoi takapenkiltä kuulua hieman epäröivää ääneen ajattelua, että tietääköhän tuo kuski ollenkaan mihin se on menossa? Sitten lähempänä Vartiokylää minun piti kysyä, että voisivatko he neuvoa minua kun en tunne näitä pikkuteitä? Edeltävistä puheista huolimatta herra takapenkiltä neuvoi ihan ystävällisesti. Niinpä pääsimme perille ja tuli maksun aika.  Kerroin hinnan ja herra maksoi. Kun annoin kuitin, sain kuulla minua kovasti lohduttavat sanat: "Saat tulla ajamaan meitä toisenkin kerran".

Ilmeisesti he olivat ehkä useinkin aiemmin kulkeneet saman välin. Ja reitti oli silloin kulkenut kehäykkösen kautta. Niin minäkin olisin ajanut päiväaikaan. Mutta kun yöllä ei ole liikennettä juurikaan, niin käyttämäni reitti oli nopein ja lyhyin. Myöhemmin vielä tuli mieleeni, että mitä he seuraavan kerran kulkiessaan ko. reittiä, sanovat kuskille, joka lähtee kohti kehäykköstä.

Tässä vielä  muisto siltä ajalta.

(https://karavaanari.org/kuvat/1579207245.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 17.01.2020 kello on 07:36

 Myöhemmin vielä tuli mieleeni, että mitä he seuraavan kerran kulkiessaan ko. reittiä, sanovat kuskille, joka lähtee kohti kehäykköstä.


Nykyinen kuski kysyy ensin - "Voitko kirjoittaa osoite tähä navi" ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 25.01.2020 kello on 22:03
Nyt on taxiura pääosin käsitelty. Koitan muistella, mitä automerkkejä minulla on ollut.

Ensimmäisen autoni olen jo maininnut.

Sehän oli isältäni ostama Mosse.

Seuraava oli pakettiautosta tehty henkilöauto Ford Anglia.

Angliaa seurasi Vauxhall Victor.

Olen vähän epävarma oliko seuraavana Fiat 600? Taisihan se olla.

Sitten pitkään hieroin kauppaa uudesta Datsun 100A:sta. En saanut uutta "sata amppeerista", väli jäi kolmesta sadasta kiinni kun kumpikaan ei antanut periksi.

Silloin sitten tuli oranssi VW1200, joka oli ollut Me naiset lehden tilaaja-arpajaisissa pääpalkintona.

VW vaihtui toiseen V:llä alkavaan autoon, Vauxhall Viva.

Lada Nivakin vieraili talossa jonkun aikaa.

Vuoroon tuli ensimmäinen dieselini, Renault 18.

Ja sitten toinen diesel, VW 1600 ns. bussi/paketti.

Aikoja en muista, milloin kakkosautona oli isällä ollut Ford Cortina sekä Polski Fiat.

Vw vaihtui kuitenkin aikanaan Peugeot Partneriin bensiinillä, kun vaunu oli vaihtunut m-autoksi.

Sitten seurasikin nykyinen Citroen Xsara eli tuttavallisemmin Saara.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 26.01.2020 kello on 07:23
On ollut ilo lukea sinun autoilu hommia Thumb
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 26.01.2020 kello on 11:41
Ajattelin tällaisen otsikon alle kirjoitella otsikon mukaisia sattumia ja tapahtumia. Ja toki  tähän saa  muutkin laittaa vastaavia. Suorastaan  toivon sitä.
 
On ollut ilo lukea sinun autoilu hommia Thumb
   Aika vähän on paroonilla ja muillakin tapahtumia ollut ratin takana.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Mautoilija - 26.01.2020 kello on 11:47
     Aika vähän on paroonilla ja muillakin tapahtumia ollut ratin takana.
Sehän on hyvä asia. Kun liikenne menee tasaisen rauhallisella tahdilla josta ei ole mitään kerrottavaa, kaikki on hyvin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 26.01.2020 kello on 14:20
Joitakin vuosia sitten ajoin 2-tietä kohti Poria.
Kattoluukku oli jäänyt selälleen, joten ajattelin pysähtyä erään ravitsemusliikkeen pihalle laittamaan sen pienemmälle.
Paikka oli kuitenkin sulettu ja liittymän yli oli köysi, siihen spoi kuitenkin pysähtymään.
Takimmaisessa liittymässä oli auto ja kärry, kuski seisoi vieressä puhumassa puhelimeen ja huitoi hirveästi!
Kun lähdimme likkeelle, hän luikahti viime hetkellä eteemme ja huitominen jatkui, ilmeisesti niin, että perässä vaan.
Muutaman km päästä vilkku päälle ja yhdistelmä hävisi oikealle, emme seuranneet....
Jatko mahtoi olla hilpeä, varsinkin jos puhelu oli sille, jota oli vastassa.    :laugh:
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 26.01.2020 kello on 14:44
     Aika vähän on paroonilla ja muillakin tapahtumia ollut ratin takana.
Ois paljon kerrottava, kuolon kolarista lähtien Venäjällä.Mutta en jaksa kirjoittaa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: MRi - 26.01.2020 kello on 15:28
Hauskoja tarinoita  Thumb

Ja taksia ajaneilla / ajavilla varmasti riittäisi kerrottavaa  ;D

2000-luvun alussa tuli itsekin ajettua Helsingissä taksia (noin 20 vuoroa) kun silloinen työnantaja meni konkurssiin ja plan B:nä oli tullut hommattua nopealla aikataululla ammattiajolupa. Töitä sai ainakin tuolloin helposti. Lupapapereita hakiessa vanhempi, muistini mukaan Taksi Helsingin kirjastoa hoitanut vanhempi isäntä, tarjosi töitä mikä tuli myös otettua vastaan. Mainosti työvälinettä mikä oli Volvo V70 D5 farkku automaatilla.

Automaatti olikin tuossa hommassa enemmän kuin jees koska siihen aikaan osoitteita selattiin hiirenkorvilla olleesta puhelinluettelon kartasta. Naveja kuin ei ollut ja auton sijaintia hakattiin ruutuun missä oltiin. Tuosta Volvosta ei jäänyt erityisen luotettava kuva: kerran käytin kesken päivän Biliassa kun takaluukku ei suostunut lukittautumaan, virtalukko oli jossain vaiheessa hajalla ja tolpalla sai jännittää starttaako auto ja automaatti oli mennyt vaihtoon vaikka autolla oli mittarissa vasta 180 tkm.

Useampi muisto on jäänyt noista omistakin vähäisistä vuoroista mieleen. Päivä- ja yövuorolla oli eroa kuin päivällä ja yöllä. Vika ajamani vuoro oli vappuaaton iltavuoro. Melko surrealistinen näky katsoa menoa selvinpäin ratin takaa. Mieleen jäi naamatatuoitu aineiden käyttäjä jolta ei yllättäen löytynytkään rahaa. Yksi karkurikin onnistui osumaan kohdalle. Yhtä sokeaa asiakasta tuli talutettua kaupassa missä hän tiesi metrin tarkkuudella kertoa mitä pitää hyllystä ottaa ostoskoriin. Vaikka lyhyt oli tuo taksisuharin ura niin se on jäänyt ihan positiivisella tavalla mieleen. Tympeintä oli se tolpalla norkoilu. Vaikka öissä oli omat negatiivisetkin puolensa, niin yleensä ajoa oli kiitettävästi.

Eka oma auto oli Opel Ascona -71 1.9l koneella. Auto tuli ostettua jo ennen kuin olin saanut kortin. Olisi tullut varmaan halvemmaksi ajaa tuon auton kanssa ajetut kilometrit taksilla. Mutta tuli opittua tekniikasta ja korjaamisesta melko paljon... (hitsausta, jarruremontti, kone- ja kytkinremontti, kerran tuli vaihdettua peräkin kuin ei kestänyt burnutteja).

Inssissä tuli käytyä kolme kertaa, kaikki ekalla kerralla läpi. Ensin opetusluvilla AB-kortti (A tuli tuolloin vielä kaupantekijäisinä). Samalla kuin ajoin pikku-e:n niin tuli käytyä sen verran autokoulussa kuorma-autotunteja että sain ajettua samoilla kirjallisilla myös C-kortin.

Oma ajotyyli on ollut joskus vähän turhankin vauhdikas. Ylinopeussakkoja on tullut joku kappale, pääosin kylläkin rikesakkoja. Pari autoa on lähtenyt kolarin jälkeen lunastukseen. Toisessa olin itse syyllinen, toisessa raitiovaunu, mikä on melko harvinaista...
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 26.01.2020 kello on 21:40
Ois paljon kerrottava, kuolon kolarista lähtien Venäjällä.Mutta en jaksa kirjoittaa.
   Paljonhan sinä kirjoitat. Thumb
   Kirjoita monessa osassa, monena päivänä, niinkuin minäkin, kaikki yli kolme riviä sisältävät jutut. ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 26.01.2020 kello on 22:14
Miettiessäni seuraavaksi tulevaa aihetta, huomasin, että autoluettelosta puuttuu yksi auto.

Olihan mulla Saab 99:kin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 27.01.2020 kello on 17:35
Tässä alottelen kertomusta Yrjön pyynöstä! Elettin -90 lukua, ja eka reissu Moskovaan. Lastattiin Mikkelesissä, lehti kuorma päälle, viisi suomi rekkaa yhteensä.Eli Suomi painos 7lehdästä. Viisi autoa lähti Mikkelistä Nuijamaalle, kaikki ok Thumb Rajalla myös, Sitten Alkoi tapahtua, Pietarista kaikki ok vaikka reilu pari tuntia ohitus, just olivat tekemässä, ns.ohitus kaistaa pietarin ohi.Mutta kun päästiin ohi pietariiin, 53km matkaa tosnoon. Meille tuli äkki lähtö venäjälle,ei ollut edes puhelinta joka toimiiTosno noin 50km, sitten se tapahtu, Lada merkkinen Auto keulaan ja kuski kuoli. Syynä Suomailais Rekan ohitus into sulku viivalla.Siinä oltiin vähän aikaa parkissa, ja kaverit jätti yksin siihen. Sit tuli virolais kuski siihen ja kysy, jotta tarviinko tulkkaus apua ja vastasin jotta joo, kun olin yksin. Siitä sitten terveys keskus, vasta kolmas ok Thumb Ja sen jälkeen kopille ja nippu papeirta alle kirjotus. Josta ei tietoa mihin nimen laitoin. Ajokortti jäi sinne.Ja ajattelin, asian niin jos tästä selviä, niin ei tule Suomessa paikkaa josta en selviä. PS.jotka jätti minut yksin, niin sai selkäänssä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Tosno
Ja lisää Autoilusta karja hommista.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 28.01.2020 kello on 21:43
Se seuraava aihe on kaupanteot.

Melkein kaikki kaupat olen tehnyt autokaupoissa ja niistä melkein kaikki olivat vaihtoja. Mutta tuo em. Saab oli ostettu suoraan edelliseltä omistajalta. Kauppa oli siinä mielessä onnistunut, että siinä ei ollut mitään piilovikoja ja auto palveli erittäin hyvin meilläoloaikansa.

En ole ihan varma autojen järjestyksestä, mutta mielikuva on, että Saab seurasi Renault 18:ta. Saabin siis ostin käteisellä suoraan ja Renault jäi muutamaksi vuodeksi seisomaan pihan koristeeksi. Aikansa pihassa seisottuaan eräs naapuri kysyi myisinkö Rellun hänelle. Sanoin, että ihan mielelläni. Se oli sitä aikaa, että Suomesta myytiin uudelleen itsenäistyneeseen Viroon käytettyjä autoja. Sinne tämäkin meni kun naapuri oli hieman entrannut sitä.

Seuraavalla kerralla oma tarinansa kun VW 1600 bussi/paketti vaihtui Peugeottiin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 30.01.2020 kello on 22:10
  Paroonillahan oli järkyttävä juttu, myös osoitus: hädässä tosi ystävyys/kaveruus punnitaan.
   
  Joskus -80 luvun alkupuolella olin töissä työstökoneita välittävässä liikkeessä. Johtaja oli erikoisen tarkka autojen suhteen, minä taas en. Sanoinkin että kun täällä sanotaan auto, pitää ottaa asento, jos sanotaan mersu, otetaan lakki päästä.
   Siellä oli vanha mersu kuorma-auto, isolla nosturilla. Aivan alkuaikoina pomo yllätti minut nostamassa tyhjää puulaatikkoa aivan vierestä kyytiin, ei ollut kaikki tukijalat alhaalla ohjeesta huolimatta, ei kyllä ainoakaan. Sain vapautuksen kuorma-autolla ajosta.
   Tehtäviin kuului myös roikan kytkeminen kokeiltaviin koneisiin. Asiakkaan vieressä ollessa kytkin virrat erääseen koneeseen, josta kauppa oli tekeillä. En tarkkaan muista että missä vaiheessa sohaisin mensselillä väärään kohtaan, siitä sitten iso sulake paloi. Sellaista ei ollut, joten lähdin ostamaan, talon suvikummeilla olevalla Honda Civikillä. Kun paluumatkalla käännyin valtatieltä pienemmälle tielle, annoin kenkää todetakseni että hyvä on pito. Seuraavassa mutkassa ei sitten ollutkaan. Nelipyörä luisussa päädyin ojaan,  korissa ei näkynyt vaurioita, en kuitenkaan päässyt tielle ilman lähitalon Einarin traktorin apua. Asiakas oli joutunut odottamaan tovin, en muista että tuliko kauppaa? Hondan pyöräkulmat sai pikkasen kipeetä, ja minä vapautuksen henkilöautollakin ajosta, en kuitenkaan sähköhommista? Pian sen jälkeen vaihdoinkin entisten työkavereiden perustamaan firmaan, siellä ei autoilussa tapahtunut mitään mieleen painunutta. Ainoa mieleen jäänyt oli, kun  minut koko porukalle lähetettiin hakemaan vappuviinat pakulla. Oli vielä sitä aikaa, että olin hiukan skeptinen, että saanko sitä määrää, ihan hyvin sain.
 
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 31.01.2020 kello on 02:05
On Sitä sinulkin tapahnut kaiken näköstä. Tossa just kattelin Allakka, jotta töitä tehty vasta 35V, kuljetus alalla ja töitä tuntuu vieläkin riittävän, huomenna Tilausajo keikka Kajaniin lisäksi koulu kyydit Aamulla Ma/Ti on ja päivä taksia. Ja loppu viikko taas tilaus ajoa, jos on tai taksi. Oli kesä-90 luku kuin Aamu päivä Kalmarissa-90 luku[Kalmari] Keski-Suomi. Oltiin hakemassa sonnia kyytiin joo ei siinä mitään, mutta sitten talon pihassa kun oltiin ja navetan edessä köysi käteen ja sonni kyytiin, kaikki ok.Mutta sitten, alkoi tapahtua, Nauru jäi sonnin päähän kiinni, kun ajoin omaan pilttuseen karja-autossa, ei muuta kun neljän sonnin kanssa samaan karsinaan ja yrittää ottaa naru päästä pois. Narusta kiinni ja Sonni päälle, heitteli minua kattoon ja seinille, siinä kävi elämä silmissä.Sain huudettua Ostomiehen Avaamaan taka oven joka sai päästettyä minut pois karsinasta, jonka olin laittanut kiinni olevinaan silleen p*rse eddellä aukeaa mutta olikin just väärin päin.Kiitos, jos jaksoit lukea Thumb Ja lopuksi vielä se jotta lehmästä ei näe jotta on äkänen, ja sarvet pahat sonniin verrattuna kapeat ja aina pahempi vahinko Sonniin verattuna, kun sarven väliin sopii ihminen toista lehmällä.Itselle ei tullut muuta, kun mustelmia.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 31.01.2020 kello on 10:45
.Itselle ei tullut muuta, kun mustelmia.

Eipä se sitten sua pahemmin 'heitelly'.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: T-Cat - 31.01.2020 kello on 13:48
Eipä se sitten sua pahemmin 'heitelly'.

Sodankylän entistä kunnanjohtajaa keihästi sonni takapäähän, tuli toinen reikä lähelle alkuperäistä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 2.02.2020 kello on 22:18
Ensin yksi auto, joka jäi listastani puuttumaan, sillä olihan mulla Mitsubishi Wagonkin jonkun aikaa.  Toivottavasti nyt on kaikki autot lukuunottamatta matkailuautoja mainittu.

Sitten lupaamani kaupanteot VW Transporterista. Ostin sen, muistaakseni Laakkoselta. Sitä ei ollut Kuopion kaupassa vaan Joensuussa. Mutta se tuntui niin hyvältä, että uskalsin kutakuinkin luvata ostaa sen kunhan saavat sen näytille. En muista kuinka vanha se oli silloin, mutta mittarissa ei ollut kuin 75000km. Hyvin  se toimi. Ei normaaleja huoltoja ja kuluneiden osien vaihtoa lukuunottamatta muita vikoja kuin ohjaustehostimen jurina. Sitä kävin kysymässä Laakkosen huollosta, tuomio oli "vaihdetaan uuteen hintaan 3000mk".  Onneksi kävin myös kylämme "kyläsepältä" kysymässä, mitä pitäisi tehdä? Sieltä sain paljon tyydyttävämmän vastauksen: Avataan, puhdistetaan ja uudet öljyt sisälle. En muista mitä maksoi, mutta varmasti murto-osan Laakkosen huollon hinnasta.

Mulla on kaupungista kotiin tullessa aika pitkä ja melko jyrkkä mäki. Siinä välillä testailen moottorin kuntoa. Jos auto kiipeää ylös isoimmalla vaihteella kivutta, niin se on kunnossa.  Olin jo ennen hankintaa selvittänyt, että noilla koneilla ajetaan 250 000-300 000km ennen koneremonttia. Tämän VW:n mittarin lukemat lähestyivät 250 000. Niinpä se ei enää kiivennyt viitosella ko. mäkeä. Aloin etsiä sopivaa vaihdokkia. Sopivan kohdalle osuessa, kävin arvuuttamassa VW:n hyvitystä. Ne pyörivät 17 000- 29 000mk. Niinpä olin ajatellut, että jos 30 000 menee rikki, niin vaihto saattaa olla lähellä.

Sitten näin Laakkosen Peugeot kaupassa käytetyn Fiatin jonkun pienen pakun ja menin tiedustelemaan. Myyjä ehdotti minulle uutta Peugeot Partner pakua. Minä sanoin, että sehän riippuu VW:n hyvityksestä. Autoa kävivät katsomassa sekä myyntipäällikkö että tämä myyjä. Toimistossa istuessamme hän sanoi: 43 000mk. Nyt oli vaikea olla hymyilemättä kun pyysin tarjousta kirjallisena. Tarjous oli päivätty kestäväksi 2 viikkoa.  Viikon päästä menin yrittämään vielä tinkaamaan jotain, olikohan radio, kaupan päälle. Ei  antanut, kuitenkin sanoin, että tehdään sitten kaupat sovitulla hinnalla. Siinä papereita pyöritellessä hän jostain syystä soitti naapurissa olevaan VW-kauppaan. Lopetettuaan puhelun, hän katsoi minua vakana sanoen "taisit saada hyvän hinnan autostasi".

Mielenkiinnosta katsoin tarkkaan, mitä laittoivat hinnaksi myydessään sitä. No se oli se sama 43 000mk. Sen verran näin sitä myöhemmin, että se oli saatu kaupattua jollekin verkkoja tekevälle firmalle kun logot olivat kyljissä. Ja vielä myöhemmin näin sen naapurin pihassa. Sanoin naapurille huomasitko, että se oli se minun entinen. Ei ollut huomannut. Samoin kysyin moottoriremontista. Kertoi, että se oli hänen serkkunsa eikä hän ainakaan ollut remonttia tehnyt. Siten sitten jäi epäselväksi  ko. asia kun en tiedä, minkälaisessa kunnossa kone hänellä oli.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 3.02.2020 kello on 06:16
Minkälainen Transportteri? VM ja kone....?

Kiinnostaa, kun itsellänikin on sellainen aina ollut eri vuosikymmeniltä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 3.02.2020 kello on 07:54
Minkälainen Transportteri? VM ja kone....?

Kiinnostaa, kun itsellänikin on sellainen aina ollut eri vuosikymmeniltä.

1600TD  vai käytettiikö merkintänä 1,6TD. Ja  90-luvun alkupuolelta. Ehkä -93.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: K.E.V - 3.02.2020 kello on 08:45
1600TD  vai käytettiikö merkintänä 1,6TD. Ja  90-luvun alkupuolelta. Ehkä -93.
Olikos etu vai takavetoinen?
Taisi etuvetoisen diesel olla 1.9 ja takatuupparissa oli 1.6.
Minullakin oli -92 turboton etuvetotansporter aikoinaan
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 3.02.2020 kello on 09:02
Olikos etu vai takavetoinen?
Taisi etuvetoisen diesel olla 1.9 ja takatuupparissa oli 1.6.
Minullakin oli -92 turboton etuvetotansporter aikoinaan

Ai silloin olikin noin monta erilaista. Takatuupparihan se oli.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 3.02.2020 kello on 11:58
Ai silloin olikin noin monta erilaista. Takatuupparihan se oli.
Elikä T3, elikä Tölkki....

Se malli minulta on jäänytkin väliin. Mulla on ollut T1, T2 ja nyt T4.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 16.02.2020 kello on 22:56
Omien autojen lisäksi tuli ajettua työnantajan autoja. Hieman lisää merkkikirjoa. Niitä oli

Ford Transit henkilöautona -70-luvulla.

VW LT erikoisauto.

VW Syncro, saman mallinen kori kuin oli minun omakin.

Joku maasturi, jonka merkkiä en muista.

Sekä eräänlaisena erikoisuutena kaksikin Ford Transit alustaista aggregaattiautoa 60-70-lukujen vaihteen molemmin puolin.

Ja työnantajien autoihin kuuluvat tietenkin ajamani taxit. Niissä löytyy Mersuja ja Volvoja, joiden malleja en muista, sekä Peugeot 404.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 26.02.2020 kello on 22:26
Sitten tulee vuoroon leirintämatkailu.

Ensimmäiset yöpymiset leirintäalueilla johtuivat työnantajastani. 60-luvulla matkatöissä sai päivärahan, josta itse piti maksaa yöpymiskustannukset . Tämähän tietenkin johti siihen, että piti yöpyä mahdollisimman halvalla. Eli aina kun mahdollista niin leirintäalueilla. Joitakin öitä maattiin makuupussissa koppikuormurin lattialla. Paremmilla alueilla saatiin vuokrattua mökkejä, esim. Pistohiekalla olimme mökeissä.  Tämä johti siihen, että oma teltta piti saada, että sai yörauhan.

Pari pientä episodia on jäänyt noista telttaöistä mieleen. Olimme Ruissalon leirinnässä. Reissun välissä oli muutama vapaapäivä ja työnantaja ajatti kotiin niiksi päiviksi. Mutta saimme luvan jättää teltat pystyyn alueelle. Palatessamme töihin löytyi  teltasta yllätys. Joku terävähampainen oli luullut, että teltassa olisi syötävää. Ei ollut mutta teltan pohjamuovi oli sen sijaan kelvannut ja siellä oli muutamia reikiä.

Toinen tapahtui Mikkelin Urpolassa. Olin jo vetäytynyt telttaan yöpuulle. Sitten alueelle tuli motoristi, joka ei meinannut löytää sopivaa paikkaa ja ajeli useampia kierroksia alueella. Paikka kuitenkin löytyi. Ennen nukahtamistani kurkkasin kuitenkin teltan oven raosta, mihin hän oli asettautunut. Yöllä alkoi sataa melko voimakkaasti. Aamulla kun oli aika avata teltan ovi, niin yllätys oli suuri. Motoristi oli hävinnyt pyörineen ja telttoineen. Siinä paikassa oli10-15cm. vettä. Ei siinä voinut muuta ajatella kuin, että se oli ihan oikein sen iltaisen päristelyn takia.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 7.03.2020 kello on 22:25
Tuo eka teltta oli ns. murtoharjateltta. Se vaihtui eräänlaiseksi huvilateltaksi perheen kasvettua. Siinä oli makuutila, oleskelutila ja etukatos.

Jossakin vaiheessa alkoi teltan pystyttäminen ja purkaminen kyllästyttää. Niinpä se teltta vaihtui telttperävaunuksi Combicamp 2000, noin se merkki muistaakseni meni. Vaan alkoipa sekin kyllästyttää. Punkaharjun leirintäalueella ollessamme tuli päälle kunnon myräkkä. Yritimme suojata telttaa vaimon kanssa muovilla teltasta ulkona rankassa sateessa, ettei se kastuisi ihan totaalisesti. Kateellisina katselimme vieressä olleita matkailuvaunuja.

Vuonna -80 tarvitsimme tukikohtaa rakennustyömaalle niin tämä oli hyvä syy siirtyä vaunukantaan. Niinpä Mikkelistä löytyi Adria 305  matkailuvaunu. Silloin oli autona Vauxhall Victor, johon koukun  olin saanut vaimon siskon ja miehensä poistuneesta Victorista. Koukku vaan oli jäänyt tallin nurkkaan. Vaunun noutomatka jännitti aika paljon ja taisimme olla hieman tientukkonakin. Mutta uuteen kotiinsa  Atria tuli.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 8.03.2020 kello on 11:45

   Oiskohan -90 lukua kun opiskelin aisapainon/painottomuuden merkityksen.
   Työnantajani yleensä hoiti kuljetukset 144 Volvolla ja trailerilla. Hänellä oli jokin este, minä jouduin hakemaan 6 m. pitkän teräslevyn Tampereelta. Trukkikuski nosti sen kyytiin, katselin että aika edessä, mutta olkoon, ei ajeta ihan linkkuun.
  Tampereen viimeiset liikennevalot oli tuolloin n. ½ kilsaa lähempänä Helsinkiä kun nyt. Ylämäki oli myös jyrkempi tuolloin. Volvo ei sen kuorman kanssa pahemmin ”loikannut”, joten muut samoilla valoilla lähteneet meni ohi–onneksi.
  Sitten kun alamäki alkoi, ja kärry rupesi työntämään, alkoi ”kiemuntelu”, tein saman virheen kun aina, korjasin liian myöhään liikaa. Koko tie nippa nappa riitti. Kun seuraava ylämäki alkoi, minulle tuntemattomasta syystä pysähdyimme poikittain tielle yhdistelmä suorassa, niinkuin suorakulmalla pistettynä.
   Lähempi tarkastelu osoitti, että liinat olivat kestäneet, ja vain toisessa  takalokarissa lovi, seuraava lähtö valoista oli tulossa vasta kaukana mäen päällä. ;D
   Myöhemmin pomolta kuulin: että sellainen levy pitää ottaa niin eteen että mutkat täytyy ottaa juaheesti, eikä yli viittäkymppiä kannata ajaa.
  Tuolloin sain jonkinlaisen ”taudin” aispainon tarkkailuun, mm. tavarakärryyni tein jatkettavan aisa, joka silloin oli mahdollista.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Ossi66 - 8.03.2020 kello on 16:59
Tuo aisapaino on hyvä oppia muuten kuin kantapään kautta  ;D
Minä hain myös kerran nipun leikattuja peltejä Kortteen Konepajalta. Veturina Subaru ja kärrynä neljä-viismetrinen jarrullinen.
Trukkikuski työnsi lavan niin pitkälle kuin sai, mutta lava jäi kuitenkin hieman akselistojen keskilinjan taakse. Kun matkaa oli "vain" reilu 15km, annettiin olla ja sanoin ajelevani nätisti. Kun hyvin tuntui kärry tulevan, oli vauhti kuitenkin kuudenkympin päälle. Joku routaheitto tuli ja kärry heitti tosissaan auton perää, mutta ei onneksi sattunut sen pahempaa, kun ei alkanut liikaa korjaileen. 50 oli hyvä vauhti loppumatkan  ;D
Aina tuo aisan keveys ei johdu liian pitkästä kuormasta, vaikka seuraava kerta todeta asia oli autotallin runkopuiden kanssa - mutta siitäkin selvisi kun ei alkanut hättäileen  ;)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 29.03.2020 kello on 20:24
Ja sitten lisää matkailulaitteita.

Kovin kauaa ei Adria ollut, kun se havaittiin pieneksi. Ja kyllästyttihän jokailtainen sängyn teko pöytäryhmästä. HYvää siinä oli pystyalde, vaikka ei se ihan ongelmaton ollut. En muista kauinka kauan sitä kuitenkin kestettiin, ennen kuin se vaihtui Matkaaja460:neen. Vaihdon tein Matkaajan omassa myymälässä Järvenpäässä. Matkaajasta on jäänyt mieleen, että sen kaasupullokotelossa oli iso possun  kuva. Matkaajahan järjesti aikanaan possujuhlia, joissa oli muistaakseni satoja yksiköitä juhlimassa ja syömässä possua. Valitettavasti me emme olleet sopivaan aikaan lähettyvillä, että olisimme voineet osallistua. Onko kukaan palstalainen osallistunut niihin??

Tällä Matkaajalla teimme ensimmäisen Euroopan matkamme vuonna -86. Kuukauden matka Italiaan. Olimme matkalla kesäkuussa ja koko kuukausi taisi olla kuuma. Paluumatkalla katkesi Renaultista pakoputki mikä vielä lisäsi lämpöä ajaessa. Muutama päivä meni ennenkuin kohdalle osui  paja, joka hitsasi putken umpeen. Ruåtsissakin oli vielä niin kuumaa, että kun näin ensimmäisen järven rannan, niin sinne piti päästä uimaan. En tiedä vaikuttiko minun esimerkkini, mutta perässä tuli paljon porukkaa jäähdyttelemään. Siitä tuli mieleen, että jälkeen päin olen ajatellut, että matka tuli tehtyä väärin päin. Menomatka tehtiin Finnjetillä ja paluu Ruåtsin kautta. Olisi pitänyt tehdä toisin päin.

Yksi joulumatka tehtiin sillä Pyhätunturille. Se joulu oli melkoisen kylmä. Matkalla jonkun kaupan valomainoksessa näkyi lukema -36o.  Kotoa lähtiessä jätin vielä vaunun kylmäksi. Jossakin ehkä 2-250km ennen tunturia kävin laittamassa lämmittimen päälle. Eihän se tietenkään käynnistynyt kun kaasu ei höyrystynyt. Silloin tuli mieleen, että joutuukohan kysymään hotellista majoitusta. Ja vielä tunturin vieressä piti ihmetellä yhdistelmän nousua mäkeen. Vaan eipä Saabilla ollut mitään ongelmaa päästä ylös. Ja ylös päästyämme kun menin vaunuun, niin iloinen yllätys henkäisi ovesta. Lämmitys oli jäänyt syttymisasentoon ja kun ennen tunturia oli maasto alkanut nousta, niin kaasu oli alkanut höyrystyä ja lämmitys toimia, niin vaunu olikin lämmin.

Tässä vielä kuvat Italiasta camping Fusinasta ostettu college, joka on vielä käytössä

(https://karavaanari.org/kuvat/1585502845.jpg)


(https://karavaanari.org/kuvat/1585502854.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: 88k5 - 29.03.2020 kello on 22:55
.. Matkaajasta on jäänyt mieleen, että sen kaasupullokotelossa oli iso possun  kuva. Matkaajahan järjesti aikanaan possujuhlia, joissa oli muistaakseni satoja yksiköitä juhlimassa ja syömässä possua. Valitettavasti me emme olleet sopivaan aikaan lähettyvillä, että olisimme voineet osallistua. Onko kukaan palstalainen osallistunut niihin??
..
Paikkakuntalaisena -80 luvun alussa tuli käytyä vuosittain. Meillä oli venepaikka Vanhankylänniemessä (kulku l-alueen läpi), jolloin tuli ilmaiskäyntejä..
Yhtenä kertana vein systärille ja sen kaverille vaunun lainaan kun halusivat osallistua. Olisko ollut -84, -85.. Muistaakseni tapahtuman nimi oli "Porsastelut", meno sen mukaistakin..  :laugh:
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Yrjö - 5.04.2020 kello on 21:15
   Noin moraalisesti ajateltuna, ei mulla ikinä omaa autoa ole ollut, perheenihän yhteisiä ne, juriidisesti kylläkin pitkään.
   Ensimmäinen jonka hämärästi muistan oli meillä Nash kantti kertaa kantti kertaa lippa.
   Toinen Dodge, jota isän sylistä ensin ohjailin, myöhemmin polkimillekin ulotuin.
   Vähän aikaa oli myös Tsekkiläinen, volkkarin tapaan ilmajäähdytteinen takatuuppari Tatraplan.
   Kiilanokka Mosse olikin pidempään, se oli vielä lattiavaihteella, melkolailla Opelin mallin mukaan, ja linjalla tehty. Muistaakseni se rekisteröitiin minun nimiini, koska sain n. 12 v. helpolla raittiustodistuksen, joka alensi vakuutusmaksua, siihen aikaan. Isä varmaan olisi joutunut pullon kanssa menemään naapuriin, jotta nimi raittiustodistuksee n olisi tullut? Minun tietääkseni isä ei koskaan vakuutusta tarvinnut.
   Sitten  Mosse 402 ja kaksi 407, joista ensimmäisellä liityin kattokerhoon.
   Isä, puoli vuotta ennen kuolemaansa osti uuden Fiat 600, jonka myöhemmin perikunnalta lunastin.
   Sen kuitenkin vaihdoin Saab 96, hiukan väliä tehden. Sillä ajoin Nokia rallinkin (talvi), silloin ei ryhmä yhdessä tarvittu turvakaaria,  Myös renkaat oli ne mitkä sattui alla olemaan, ensiapupakkaus oli valmiina, sammuttimen antoi työnantajani, (on edelleenkin molemmat), kypärät oli lainassa. Näillä varusteilla ja taidoilla ei tarvinnut sitten mennä pokkaamaan.
   Kun lunastin tämän talon perikunnalta Saabbi meni myyntiin, silloin toistaiseksi  viimeisen kerran  tein kaupat autokaupassa, sen jälkeen olen ollut hintaluokassa, joita ei liikkeissä yleensä ole.
  Ostin PV 544 Volvon, siinä pientä laittoa korissa ja koneessa. Siinä oli B 16 moottori sekä 6 V. sähköt, jotka pääosin vaidoin 12 V..
  Seuraavaksi hankin B 18 koneella hiukan uudemman PV 544 Volvon, siinäkin laittoa. Edellisen myin vaimon lähdön vuoksi talous vaikeuksiin joutuneelle kaverille, muistaakseni 1300 mk:lla Vuoden takuulla, vain öljynpainekellon vaihdoin takuuseen.
  Kahdeksankymmen luvulla perheeni saavutti  suurimman kokonsa, ostin Volvo Duetin, reilun tavaratilan vuoksi. Meillä kun periteisesti on mukana muutakin kun luottokortti ja hammasharjat.
  Siinäkin oli ”pientä” laittoa.
 
(https://karavaanari.org/kuvat/1586109894.jpg)

  Penssiini on aina ollut persaukiselle kallista. Tällä vuosituhannella päätin ostaa pienempi ruokaiseen Opel Kadettin, laittoahan siinäkin vain vähäsen edellisiin verrattuna.
   Vaimo oli pitkään puhunut, kun muari kualee, hän ostaa matkailuvaunun. Hän on ollut aina huono telttailemaan, päinvastoin kun minä. Aikanaan hän sitten perintörahat sijoittikin tuohon Spriteen. Viime vuonnakin parisen viikkoa teltassa olin, hän ei käynytkään.
  Olikohan 2-3 v. Kun Kadetilla vaunua vedin, iski ahneus hevosvoimiin. Siksi hain tuon Astran Savitaipaleelta, junaa sekä linjuria käyttäen. Sitä ennen kuitenkin kävin oikein Helsingissä Kadetilla sunnuntai-iltana katsomassa yhtä Astraa autoliikkeen pihassa. Menin maanantaina junalla ja metrolla hieromaan kauppaa.Kun en ollut reiluun pariinkymmeneen vuoteen autoliikkeessä käynyt, en sitten osannut käyttäytyä oikein kunnolla. Oman turvallisuuteni kannalta katsoin viisaammaksi poistua paikalta,  sekä tulla metrolla ja junalla kotiin. Enpä senkoommin oo autoliikkeen lattiaa kulutanut.
Ajattelin että tuossa Astrassa ainakin helmat vaihdan, mutta edelleen ovat alkuperäiset. Olisi vaan pitänyt heti vaihtaa, jotta voisi helmasta sivun nostaa kerralla, nuo tehdastekoiset kun sellaiseen ei oo suunniteltu. Muutenkin tuossa hinta/laatusuhde on paras tähän astisista kulkupeleistä.
  Poistoon on mennyt se mosse jonka kaadoin, muut ovat menneet halavalla käyttöön, paitsi kuussatanen viatti vaihtoon, tutun automyyjän liikkeeseen.




     
   
 

Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 7.04.2020 kello on 22:26
Jossakin vaiheessa alkoi Matkaajakin kyllästyttää. Tosin, en muista, minkä takia. Tilalle löytyi jostakin pääkaupunkiseudeun kaupasta Kafi, numeroltaan kait 480. Siitä ei oikein ole jäänyt mieleen kuin kun otin Matkaajan irti ja laitoin Kafin kiinni. Heti kun olin tarttunut Kafin nuppiin kiinni, tajusin, että nyt on aivan eri painoluokan vehkeestä kysymys. Silloin en ollut vielä valistunut painoasioista, eikä niistä puhuttu muutenkaan. Niin paljon paino kuitenkin kiinnosti, että näin erään silloisen kuopiolaisen tehtaan pihalla vaa´an. Kävin kysymässä saisinko punnita vaununi. Lupa tuli ja vaunu vaa´alle. Jos muistan oikein, niin paperilla Kafin kokonaismassa oli 1000kg. Tämän tyhjäpaino oli jo tuo 1000kg ja karvan päälle. Matkaaja oli muistaakseni kok.painoltaan 900kg. Ja uskon, että sen paino sopi annettuihin raameihin. Oli niiden painoissa niin selkeä ero kun kävin vaihtamassa vaunuja.

Eipä minulla ole jäänyt hampaankoloon mitään kummastakaan kotimaisesta vaunusta.  Kumpikin täytti meidän tarpeet matkailussa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 10.04.2020 kello on 23:07
Vuonna -90 tapahtui melko radikaali muutos matkailulaitteissam me, kun siirryimme vaunuista autokantaan. Ensimmäinen auto oli merkiltään, muistaakseni, alkovimallinen Pilote Mazdan alustalla. Tästä sitten alkoi vuosittain tapahtuva matkailu Eurooppaan.

Mutta ensin Pilotesta. Oli ajanut sen työpaikalleni, jossa vaunun omistava kaverini halusi tutustua autoon. Minä en joutanut olemaan mukana, mutta annoin hänelle luvan käydä autossa. Kun vapauduin, niin hänpä pyysi minut mukaansa katsomaan autoa. Hän näytti alkovin ikkunan alapuolta ja paineli seinää kädellään. Sieltähän triiskui vettä  ja seinä oli kovin pehmeä. Minä soittamaan myyjälle, että oli kai hänellä tarkoitus myydä kuiva auto. Näin hän myönsi. Kerroin, mitä olimme löytäneet ja mitä tehdään. En muistakäytinkö autoa näytillä vai en, mutta ohje oli selkeä. Ajelet ensin kesän ja syksyllä kun liikkeen kiireet vähenevät, niin sitten se korjataan.

Niinpä ajelimme sen kesän ja saimme tuntumaa, miten auto sopii meidän käyttöömme. Pilote oli siis alkoviauto, jossa perässä oli sohva-pöytä-ryhmä. Mutta kun meillä oli silloin kolme melko kookasta koiraa, salukeja, niin sohvaryhmän pöytä oli alaslaskettuna koirien makuu- ja oleskelupaikkana. Me yritimme syödä missä vähääkään pystyimme keikahtamatta syömään eikä koirat pääse nappaamaan lautaselta mitään sillä salukit ovat tunnetusti kovia "varkaita". Näin meni kesä. Syksyllä teimme vielä tällä autolla matkan via Baltikan kautta Eurooppaan, mutta siitä seuraavassa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 18.04.2020 kello on 22:29
Hieman lisää tuosta ensimmäisestä ulkomaan matkasta. Ensinnäkin se on tarkentunut vuodelle -85. Lähdimme matkaan kutakuinkin heti kun poikien koulu oli loppunut. Menomatka tapahtui Finnjetillä Travemündeen. Finnjetissä oli hyttinä neljän hengen hytti alimmalla tasolla, olihan se halvin. Siinä oli kaksi kerrospunkkaa ja jalat olivat "ristikkäin", tosin eri tasoilla. Sieltä Saksan ja Sveitsin kautta Italiaan, jossa ensimmäinen leirintä oli Gardajärvellä Camping Italia(?) muistaakseni. Muita kohteita oli Rimini ja Venetsia. Venetsiassa Camping Fusino, josta jo olikin matkamuistokuva collegesta. Paluumatka tapahtui Ruåtsin kautta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että toisinpäin olisi ollut mukavampi. Mutta olisikohan Finnjet ollut kesä-heinäkuun vaihteessa huomattavasti kallliimpi kuin kesäkuun alussa. Ja sen takia valinta näin päin. (Tulikin vähän toistoa, vaan haitanneeko se mitään?)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: "Masi" - 18.04.2020 kello on 22:36
 Thumb
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 28.04.2020 kello on 22:18
Seuraavan Euroopan reissun on pitänyt tapahtua seuraavana vuonna, -86, koska sekin tehtiin Matkaajalla. Jostain syystä siitä ei ole hirveästi muistoja, vain joitakin muistikuvia.

Matka tehtiin Pomeranialla Puolan Gdanskiin. Olisikohan Gdyniassa  ollut koiranäyttely? Olemme olleet siellä kerran näyttelyssä. Sieltä jatkoimme matkaa Itämeren rantaa  Saksoihin. Nyt tuli mieleen, että olisimme ajaneet DDR:än halki ja vasta jostain etelästä siirtyneet läntiseen. Missä muualla kävimme, en muista.

Paluumatka tapahtui myös Puolan kautta samaa reittiä. Siitä muistan yhden alkumatkan yöpymisen. Ilta pakkasi päälle ja alkoi väsyttää. Johonkin piti päästä nukkumaan. Sopivaa leirintäaluetta ei näkynyt. Mutta tien vieren levike kylläkin. Väsymys oli jo niin paha, että siihen oli jäätävä. Kovasti pelotti, mitä mahtaisi tapahtua yöllä? Väsymys oli niin kova, että se voitti pelon tunteen ja nukutti ihan hyvin. Eikä aamulla todettu mitään tapahtuneenkaan. Niinpä matka jatkui kohti Gdanskia ja Pomeraniaa.

Minä olen nuorempana ollut hyvin herkästi matkapahoinvointine n. Mutta vaikka Itämeri suorastaan kiehui myrskyn voimasta, niin minulla ei ollut muuta ongelmaa, kuin kuunnellessani myrskyä ja autokannen kolinoita, ihmettelin, että kalusto oli perillä vielä ehjänä. Vaimo ja koirat olivat koko matkan ajan pedin pohjalla. Minä kävin välillä kävelemässä käytävillä, en ulkona. Kaupassakin kävin, jossa ei ollut muita kuin minä ja jokunen henkilökuntaan kuuluva. Onneksi Pomeranian sisätilat olivat niin matalat, että pystyin toisella kädellä pitämään kiinni katosta pysyäkseni pystyssä. Toisella kädellä otin tuotteita hyllystä katsoakseni niitä ja laittaakseni koriin.

Perille Suomeen saavuimme parisen tuntia aikataulusta myöhässä, joko vastatuulen takia tai vaan sen takia, ettemme olisi kohdanneet Estonian kohtaloa. Tai sitten molemmat syyt yhdessä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.05.2020 kello on 21:34
Olen alkanut epäillä, että minulla heittää hieman vuodet ja reissut. Mutta nämä kuvat ovat faktaa passista poimittuna.

Puolan viisumi ja Gdanskin rajan leimat vuodelta -90

(https://karavaanari.org/kuvat/1589222531.jpg)

Vielä saatiin DDR:n leima menomatkalla. Paluumatkalla sitä ei enää ollutkaan. -90

(https://karavaanari.org/kuvat/1589222183.jpg)

(https://karavaanari.org/kuvat/1589222198.jpg)

Viron viisumi, joka riitti kaikkiin Baltian maihin vuosi -96

(https://karavaanari.org/kuvat/1589222205.jpg)

Sitten Viro vapautti viisumikäytännön, niin piti hakea Latvian viisumi. Se taas entisen käytännön mukaan riitti Liettuaankin vuonna -97

(https://karavaanari.org/kuvat/1589222378.jpg)


(https://karavaanari.org/kuvat/1589222421.jpg)



Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 11.05.2020 kello on 21:51
Pari kuvaa jäi sensuuriin...   ;D
Vann kyllä oli entinen passi tylsä.
Uudessa on maisemakuvia joka sivulla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 15.05.2020 kello on 23:16
Kun laitoin nuo kuvat passin sivuista, olen miettinyt reissujen tapahtumisaikoja.  Olen päätynyt siihen, että minun pitää korjata muutamia vuosia. Onneksi ne eivät ole listassa kaukana.

Mainitsemani toinen Euroopan reissu tapahtuikin vasta vuonna -90. Oikein siinä meni, että sen teimme Matkaajalla Gdanskin kautta. Tuo « : 28.04.2020 kello on 22:18 »

Toinen virheeni  tapahtui sitten vaunusta autoon siirtymisessä. Se on tapahtunut -96. Siitä « : 10.04.2020 kello on 23:07 ».

Ensimmäisen m-automatkan Eurooppaan teimme heti ensimmäisenä hankinnan jälkeisenä syksynä. Ruåtsin kautta ei oikein kiinnostanut sinne ajaa. Finnlines on aina osannut hinnoitella koirat ulos laivasta, niin vaihtoehdoksi jäi Via Baltica. Pikkuisen tietenkin jännitti ne "kauhukertomukset", mitä Via Balticasta silloin kerrottiin. Vaan ei siellä ollut mitään niin pahaa kuin väitettiin. Puolan rajastakin puhuttiin, että siellä voi joutua odottamaan jopa 24 tuntia. Totuus oli onneksi toinen.

Tiet tuolla reitillä olivat silloin melko huonot. Vaan kyllä niistäkin selvisi, maltilla. Yksi viisumi piti hakea. Viron viisumi riitti koko matkalle. Joka rajan molemmin puolin  piti tietenkin esittää passit. Liettuaan piti rajalla ostaa autolle liikennevakuutus. Siellä oli, muistaakseni, lippulappuleikki. Heti kun rajaale tuli, annettiin lippunen käteen. Siihen piti saada 3(?) leimaa eri instansseilta. Sitten se annettiin viimeisen puomin vartijalle ja puomi aukesi.

Ja sitten se Puolan raja. Siellä selittyi rajan hitaus. Me jouduimme olemaan jonossa n. 6 tuntia.  Siinä oli kylläkin se hyvä puoli, että minulla oli aikaa tutkia, miksi aina välillä oli autossa käynnistysongelmia. Vika ei ollut suuri. Akkukenkä oli jostain syystä jäänyt löysälle. Ja tässä oli hyvää aikaa löytää se vika ja kiristää mutteri.

Mitäpä muuta tapahtui jonossa? Jostain syystä aina jonon vierellä näkyi menevän auoja rajan suuntaan eivätkä tulleet takaisin. Jouduin minä näkemään läheltä sen tapahtuman. Eli jälleen tuli auto ohitse. Edessä parin kolmen auton päässä eräs jätti kunnon raon edelläolevaan aautoon ja tähän kurvasi tämä takaa tullut auto. Kaveri päästi kaverinsa jonoon ja näin taas hidastui muiden matkanteko. Tämä siis ilmeisesti tapahtui useampaan kertaan.

Mielenkiintoinen oli heti edessämme ollut Lada ja sen kuski. Tämä kuski kävi useita kertoja sen kuuden tunnin aikana kohentelemassa ja taputtelemassa takakontin toppauksia melko hermostuneen näköisesti. Sitten kun hän melkein pääsi ennen rajaa olevalle ensimmäiselle puomille tuli takaata, jälleen, kovaa vauhtia auto. Se pysähtyi tämän Ladan viereen. Sieltä tuli kuski ulos ja kävi sanomassa Ladan kuskille jotakin. Se jälkeen se poistui tekemällä uukkarin. Lada joutui odottamaan hetken, että sen eteen tuli tilaa päästäkseen poistumaan ja palaamaan Liettuaan. Tulkintani oli, että joku kävi kertomassa Ladan kuskille, että rajalla Puolan puolella ei ole sopivia henkilöitä töissä.

Me pääsimme Puolan rajasta melkein vain passia vilauttamalla. Mutta siinä vaiheessa näin edessä italian rekisterissä olevan pakun. Sen kimpussa oli ihan huomattava määrä henkilökuntaa tarkastamassa autoa ja koputtelemassa seiniä, että sattuisiko siellä olemaan tavaraa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: kimi - 16.05.2020 kello on 00:33
Tuo Puolan rajan paperijumppa oli ihmeellinen. Ekassa pisteessä annettiin paperilappu johon merkittiin autossa olleiden lukumäärä, sitten muutamalla tarkastuspisteellä siihen sai leiman ja rajalla se otettiin pois. Me ajettiin vaunu perässä yhden kopin ohi ja rajalta käännytettiin takaisin hakemaan puuttuva leima erilaisten uhkauksien saattamina, leima saatiin ja sitten rajamuodollisuudet sujui joutuisasti.
Palatessa Puolan tulli ei päästänyt samaan aikaan rajalla olleen pariskunnan maahan koska toisen passista ei löytynyt tilaa lemalle. Tilaa oli usealla sivulla, mutta nuo halusivat, että aikanaan paluuleima mahtuu tuloleiman viereen.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: mjh48 - 16.05.2020 kello on 11:25
Niitä leimoja piti kerätä viisi, kaverilla ei ollut kuin neljä, niin hänen piti hakea vielä puuttuva.
Hölmöintä hommassa oli ettei kopissa tehty muuta kuin lyötiin leima sellaiseen repäisylehtiöstä otettuun lappuun.
Parissa kopissa jonotti rekkakuskit ja he kysyivä onko sinulla muuta kuin tuo lappu, kun sanoin ettei ole he laskivat suoraan tiskille jossa virkailija löi pienen leiman.

Kerran rajalle tullessa oli VIP kaistalle pitkä jono ja normaalikaistalla ei ollut ketään, niinpä ajoin siihen normaalikaistalle ja kun rajavirkailija tuli kysyvän näköisenä siihen niin avasin ikkunan ja sanoin, etten ole VIP vaan tavallinen duunari.
Virkailija nauroi ja löi leiman passiin. Takana tullut minun kaveri ei ehtinyt sanoa, kuin enhän... kun virkailija hymyillen löi passiin leiman, joten pääsimme rajasta sujuvasti läpi
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 16.05.2020 kello on 21:55
Tuo Puolan rajan paperijumppa oli ihmeellinen. Ekassa pisteessä annettiin paperilappu johon merkittiin autossa olleiden lukumäärä, sitten muutamalla tarkastuspisteellä siihen sai leiman ja rajalla se otettiin pois. Me ajettiin vaunu perässä yhden kopin ohi ja rajalta käännytettiin takaisin hakemaan puuttuva leima erilaisten uhkauksien saattamina, leima saatiin ja sitten rajamuodollisuudet sujui joutuisasti.

Minun muistini mukaan tämä lappuleikki oli kun Latviasta  tultiin Liettuaan. Toki tietenkin eri vuosina on voinut olla eri käytäntöjä eri paikoissa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Aakku - 16.05.2020 kello on 22:37
Samaa se oli rekkaliikenteessäki n...

Saksan tullissa jättivät "vihreiltä" kuskeilta helposti tahallaan yhden tullileiman pois. Piti sitten vaikkapa Hollannin rajalta kääntyä takaisin hakemaan sitä puuttuvaa leimaa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: retkeilijä - 17.05.2020 kello on 12:11
Laitan tähänkin oman autoiluhistoriani, kun on niin helppo laittaa linkki plogiini.
https://karavaanari.org/blog/retkeilija/luontoretkeilijan-pelit-ja-vehkeet/ (https://karavaanari.org/blog/retkeilija/luontoretkeilijan-pelit-ja-vehkeet/)

Kuvassa rouvan oma Uuno lähes 30 v sitten  ;)
(https://karavaanari.org/kuvat/1589706851.jpg)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 17.05.2020 kello on 22:09
Tuolla « Vastaus #109 : 10.04.2020 kello on 23:07 » kerroin ensimmäisestä m-autosta, joka siis oli saanut "kosteutta" alkovin seinään ikkunan alle. Kun syksy koitti, niin menin sovitusti Jyväscaravaniin viemään autoa korjattavaksi. Mutta kesän kokemuksen jälkeen olimme todenneet, että tuo auto oli meille aivan liian pieni. Eikä sen lämmitinkään ollut kaksinen. Kaminamallinen Truma ilman puhallinta. Alkoviinkin meni vain putki, jossa lämpimän ilman olisi pitänyt nousta ylös omalla keveydellään. Eipä sitä lämpöä siellä paljoa tuntunut.

Liikkeen pihalla oli LMC 566, johonka silmäni iskeytyi.  Siitä aloin hieroa kauppaa ja sainkin sovittua kaupat. Näin laakista siirryimme monta luokkaa ylemmäksi auton omistajina. Se oli edelleen alkoviauto. Mutta lämmittimenä pystyAlde. Ja tilaa huomattavasti enemmän. Se, mistä en oikein pitänyt, oli kiinteä jätevesisäiliö. Enhän tietenkään tiennyt hankkiessani autoa, miten vähän tyhjennyspaikkoja oli silloin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 12.06.2020 kello on 21:54
Lisäänpä pitkästä aikaa pari sattumusta matkoilla Puolassa ja Via Balticalla.

Aiemmin mainitsemallani matkalla, joka tapahtui Pomeranialla, palatessa  tankkasin jossain Puolan maaseudulla. KOhdalle osui pieni ja vanha asema. Kun olin tankannut, niin menin sisään pieneen puiseen  toimistorakennuksee n, jossa istui iäkkäämpi nainen pöydän ääressä, joka toimi kassana. Tarjosin luottokorttia. Hän höyläsi magneettiraitaa laitteessaan. Ei toiminut. Kaivoin lisää kortteja, silloin minulla oli niitä 3kpl. Minkään magneettiraita ei toiminut. Muuta keinoa ei tuntunut olevan. No onneksi minulla oli jäljellä zloteja juuri ja juuri riittävästi, että sain maksettua. Jälkeenpäin ajattelin, että magneettiraidat olivat tuhoutuneet, kun kortit olivat olleet puhelimen välittömässä läheisyydessä.

Toinen sattumus tapahtui Liettuassa, sekin paluumatkalla. Liettua oli vielä 90-luvulla maa, joka ei kuulunut green card-maihin, vaan piti rajalla ostaa oma liikennvakuutuksens a sinne. Niinpä minä kävin siinä tutussa "kioskissa" ostamassa sen. Liettuan rajaviranomaiset Latviaan poistuessamme keräsivät passit, rekisteriotteen ja tämän liikennevakuutuspap erin tarkistusta varten. Hetken päästä tuli "poika" kertomaan, että ei ole liikennevakuutusta ja patisti maksamaan. Minä kovasti väitin, että on. Vaan maksamaanhan se oli mentävä, koska en muuten olisi saanut dokumentteja takaisin. Maksettuani ja näytettyäni vakuutuspaperin sain dokumentit ja pääsimme matkaan.

Jälkeenpäin kun katsoin papereita ja vertasin vanhaan vakuutuspaperiin, niin huomasin Puolan rajalla tehdyn virheen. Paperissa oli useita maita kuten green cardissakin on. Niitä piti ruksia oikein. Tässä paperissa oli ruksit aivan eri ruuduissa kuin edellisessä. Onneksi rahamäärä ei ollut kovin suuri. Kunkahan moni joutui maksamaan tuplasti tämän virkailijan ollessa myymässä vakuutuksia?
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 29.06.2020 kello on 22:54
Vaihdetaanpa auto välillä. Nyt oli siis LMC566. Siinä alkoi tökkiä se septitankki ja sen tyhjentämispaikkoje n huono löytyminen. Niinpä tuli taas kerran käytyä Jyväskylässä. Sieltä löytyi Dethleffs, mallia en muista mutta alkovillinen sekin oli. Siitä ei ole okein jäänyt muuta muistiin kuin sen Truma, jonka lämpöputkista osa irtosi itse lämmittimestä. Jonkinlaisella naruvirityksellä sain ne kiinni niin, että siinä pystyi talvellakin asustamaan.

Dethleffsin aikana vielä meidän pojista ainakin toinen, välillä molemmat, olivat mukana. Mutta sitten koitti aika, että vain "vanhukset" reissasivat. Niinpä auto meni vaihtoon kun löytyi puoli-integroitu Bürstner 595. Oli aikamoinen kokemus kun kävin koeajamassa sen. Siinä pystyi jo kuuntelemaan radiotakin inhimillisellä äänen voimakkuudella. Koeajon aikana tuli poliisiauto vastaan. Se hiljensi vauhtia, poliisin käsi tuli ikkunasta ulos pysäyttääkseen minut. Pysähdyin sitten ja kuulin sanat "ajahan vähän hitaammin". Silloin tajusin, että olin tainnut vähän "hurjastella". Tais olla nopeutta yli 60 viidenkympin alueella. Mutta syyllinen oli siis Bürstner, kun se oli niin hiljainen verrattuna edellisiin Fiiatteihin.

Tässä autossa ei ollut vakiona nopeuden säädintä. Silloin monessa paikassa kerrottiin, että vain ostamalla tietyn viiksen, sen voi saada edullisesti. Minä tilasin viiksen ja menin luottoasentajan juttusille asennusohjeiden kanssa. Hän nosti kädet pystyyn ja sanoi, että ei onnistu. Seuraavaksi Jyväskylään Jyväscaravanin osoittaman asentajan luo samalla lopputuloksella. Sitten alkoi paljastua, että  koritehtaat ovat tilanneet matkailuautoalustoj a sekä sopivalla että tähän tarkoitukseen sopimattomalla johdotuksella. "Sitkeänä sissinä" kävin vielä Delta-autossa tiedustelemassa asiaa. He jo lupasivat, että asentavat sen hintaan 1000€. Silloin minä heitin "pyyhkeen kehään". Vielä yrittivät rahastaa muistaakseni 300€ tekemättömästä työstä. Onnekseni korjaamopäällikkö oli kuullut työnjohdon ja asentajan keskustelun, jossa asentaja sanoi nuorelle työnjohtajaklopille, että pitäis saada mahdollisimman paljon. Korjaamopäällikkö puuttui peliin ja sanoi, että ei maksa mitään.

Lieköhän tämä auto ainoa maailmassa, jossa on vakionopeusviiksi, joka ei toimi eikä ole särkynyt. Joskus myöhemmin kun en enää omistanut ko. autoa, näin sen ja tapasin sen silloisen omistajan. Hän ihmetteli sitä viikseä. No kerroin hänelle tämän tarinan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 14.07.2020 kello on 22:31
Tähän saakka on ollut alkovi- ja puoli-integroituja-autoja, niin tuli aika, että pitää kokeilla integroituakin. Niinpä B595 vaihtui Bürstnerin Avianoon. Tämä auto on tähän mennessä ollut pahin murheenkryyni.

Ensimmäinen vika oli kun Italiassa piti lähteä leirintäalueelta ajamaan edelleen. Eipä  auto käynnistynyt. Silloin oli jo Karavaanarin tiepalvelu käytössäni. Siispä soittamaan apua. Hinausauto tuli paikalle ja poistuikin melkein saman tien. Cämppärin pitäjältä sain tietää, että hinuri oli todettu liian pieneksi. Siis lisää odotusta. SItten tuli vähän järeämpi paikalle. Hinurin kuski tutki vähän aikaa autoa, että pystyisikö hän kuitenkin keksimään vian?  Hän löysikin moottoritilasta 50A:n sulakkeen, joka oli palanut ja näytti sitä iloisena. No ei sen vaihto kuitenkan auttanut, sillä se oli autoakun ja sähkökeskuksen välisen kaapelin sulake. Siispä auto lavalle ja kohti korjaamoa. Siellä totesivat aika nopeasti, että polttoainepumppu on viallinen. Sen hankinta jäisi seuraavaan päivään kun ilta oli käsillä. Henkilökunta siirsi auton pihalle, jossa sitten vietimme yön. Olisimme päässeet vakuutuksen piikkiin vaikka hotelliin, mutta katsoimme, että on helpompi olla autossa kun lauma koiriakin oli mukana. Aamulla siirsivät auton jälleen korjaamoon sisälle. Päivän mittaan se tuli kuntoon ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Toinen sattumus oli, tosin se ei ollut auton vika, kun toisella Italian reissulla autosta särjettiin ikkuna ja minun vyölaukku ryöstettiin. Olimme koiranäyttelypaikal la, tosin ihan kadun varressa pysäköitynä.  Näyttelyn loppuvaiheessa minäkin menin sisään katsomaan. Näyttelyn loputtua lähdimme autolle. Autossa otin vyölaukun pois ja laitoin sen ohjaamoon, mielestäni sellaiseen paikkaan, että sen ei pitänyt näkyä ulos, ei ainakaan vähän kauempaa. Olin siirtynyt hieman taaemmaksi kun kuului hirveä jysäys ja ikkunan helinä. Käsi oli samassa ikkunasta sisällä ja niin vyölaukku lähti rosvon mukaan. Suunnilleen samalla hetkellä tuli pieni auto, joku Sitikan C3 tai vastaava, ohi ja siinä oli takaluukku auki. Takaluukku, jossa ikkuna nousee ylös ja alaosa painuu alas. Tähän tämä rosvo hyppäsi ja vasta vähän matkan päässä, jotta rekisterikilpi ei näkyisi, ja laittoi luukun kiinni.

Italialaisten avustuksella saatiin poliisi paikalle. He kertoivat vain paikan, mihin piti mennä tekemään rikosilmoitus. Sen jälkeen alkoi lähinnä luottokorttien kuoletus. Jälkeen päin saatoimme todeta, että niistä ei syntynyt mitään muuta vahinkoa, kuin piti hieman maksaa ylimääräistä kun poikamme järjesti meille käteistä rahaa. Sen lisäksi kustannuksia tuli ajokortin uusinnasta ja ikkunan korjauksen vakuutuksen omavastuusta.

Seuraavana päivänä menin poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Näin oven, jonka ymmärsin olevan oikea paikka. SIsällä oli paljon ihmisiä. joilla oli papereita käsissään. En tiennyt, itä he olivat asioimassa. Onneksi joku oli niin viksu, että kysyi minun asiani. Hän sitten kertoi, että se paikka on nurkan takana. Siellä sitten yritin selvittää paperille englannin kielellä, mitä oli tapahtunut ja mitä oli lähtenyt varkaiden matkaan.

Oma lukunsa oli ikkunan saaminen ajokuntoon. Leirintäalueen lähistöllä oli "ikkunatohtori". Ajoin sinne näyttääkseni autoa ja ikkunaa. Tämä 2tohtori" osasi vain italiaa. Onneksi paikalle osui asiakas, jonka avulla sain selvitettyä, mitä oli tapahtunut ja tiedusteltua, voiko hän tehdä jotakin. Ensi hän oli aivan kauhuissaan, että Italiassa tapahtuu tuollaista. Muistaakseni seuraavaksi päiväksi sovittiin, että siihen ikkunaan tehdään väliaikainen korjaus. Se oli sitten paksuhkoa muovia hyvin teipattuna. Eihän sellaista ikkunaa voinut saada kuin Bürstnerin tehtaan avustuksella.

Aika pian paljastui, että ei sen muovi-ikkunan kanssa voi ajaa kovin kovaa. Sieltä kuului aikamoinen kohina ja aika pian teipitkin alkoivat antaa periksi ja luistaa niin, että muovi pääsi pullistumaan. 80 oli jo hieman liian kova nopeus. Mutta kyllä sieltä vaan ajan kanssa kotiin päästiin. Siitäkin huolimatta, että ratissa oli kortiton mies, olihan kortti ollut samassa vyölaukussa. Olin yhteydessä Roomaan Suomen lähetystöön tiedustellen, voivatko auttaa ajokortin suhteen. Mutta vastaus oli kielteinen. Siten minulla ei ollut muuta kuin rikosilmoitus, missä mainitsen ajokortin varastamisen.Tuskin se olisi auttanut jos korttia olisi kysytty.

Aika pian huomasin, että varmaan vie aikaa ennen kuin Saksasta saa uuden ikkunan. Niinpä melko aikaisessa vaiheessa soitin Jyväs-Caravaniin, mistä oli auton ostanut, että tilaavat uuden ikkunan. Niinpä ei mennytkään montaakaan päivää kun ilmottivat, että ikkuna olisi saatavissa.

Eikä tässä vielä kaikki tästä autosta.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: megaman - 15.07.2020 kello on 00:05
^ No jopas oli kaikenlaista!  :o

Rosmojen pakoauto oli C2, siinä loosteri aukenee kahdessa osassa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: "Masi" - 15.07.2020 kello on 07:57
^ No jopas oli kaikenlaista!  :o

Rosmojen pakoauto oli C2, siinä loosteri aukenee kahdessa osassa.

Samoin aukeaa C 3 Pluriel  ;)
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 4.08.2020 kello on 22:34
Ja sitten lisää Bürstner Avianon...... ei kun Fiatin vikoja.

Ensimmäiseksi täytyy mainita, että asiat ovat niin kuin olen ymmärtänyt ja mitä löytyy muistin sopukoista.

Poikani halusi lainata autoa ja lähteä Norjaan matkalle. Tottakai annoin. Matka oli mennyt hyvin kunnes jossakin Norjassa kytkinpoljin painui pohjaan ja jäi sinne. Poika soitti minulle ja kysyi neuvoa. En osannut sanoa muuta kuin, että yrittää nostaa kädellä poljinta. Ei ollut auttanut. Yöpymisen jälkeen hän oli saanut auton kikkailemalla läheiselle Mekonomenin korjaamolle, jossa auto oli saatu heti työn alle. Siellä oli vaihdettu kytkin. Sillä auto tokenikin ja hän pääsi tuomaan auton kotiin.

Jonkun ajan kuluttua lähdimme Espooseen. Pääsimme melkein perille. Jossakin kolmostiellä n. Martinlaakson kohdalla painui kytkin taas pohjaan. Hinuri paikalle, auto lavalle ja Konalaan Fiatin huoltoon. Tässä kohtaa muisti pettää, sillä emme muista miten tulimme kotiin. Ilmeisesti junalla vaikka koiratkin olivat mukana. Täällä oli sen verran kiirettä, että auto jäi joksikin aikaa korjaamolle.

Saatuani tiedon, että auto on korjattu, kytkin vaihdettu, menin junalla Helsinkiin hakemaan autoa. Tällä kertaa pääsinkin jopa Mäntsälään asti kunnes kytkinpoljin painui pohjaan. Olin ollut menossa Shellille(?) tankkamaan. Tankattuani jäin sinne yöksi. Aamulla soitin vakuutusyhtiöön ja sanoin haluavani viedä auton Konalaan korjattavaksi. Se ei sopinut vak.yhtiölle, vaan Hyvinkäälle piti auto viedä. Siellä, muistaakseni, oli kaksi mahdollista paikkaa, joista hinurikuski tiesi, että toinen ei ainakaan ota vastaan. Siis menimme toiseen, eikä sekään ottanut koska auto oli heille liian pitkä. Jälleen soitto vak.yhtiöön. Hinuri oli ehtinyt lähteä pois. Nyt sain antaa viedä auto Konalaan. Siis hinuri takaisin, onneksi ei ollut tullut muuta keikkaa, vaan pääsi tulemaan. Olisivat vaan antaneet viedä suoraan sinne, niin olisi tullut halvemmaksi. Soitin Konalaan, muisti palautuu: Autokeskukseen, ja sovin, että minun ei tarvitse mennä sinne, voin palata kotiin.

Seuraavalla kerralla paljastuu, mikä oli vikana.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: putkimies - 5.08.2020 kello on 00:13
 Tiedän, mutta en kerro.  ;D
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 15.08.2020 kello on 22:29
Olisikohan jo aika kertoa syy?

Kävin viestintää "putkimiehen" kanssa. Vaikka tuntui varmalta, että hän tietäisi sen, niin päätin kysyä, mistä hän tietää sen, niin paljastui, että arvaus oli väärä.

Oikea vastaus oli vinossa oleva kytkinhaarukka. En välttämättä tiedä aina oikeita nimikkeitä, mutta ehkä asia selviää. Kytkinlevyssä, mihin haarukka painaa on "metalliset tyynyt". Toisen puolen haarukka ei osunut tähän tyynyyn keskelle, vaan tyynyn kulma hankasi haarukan päätä. Saakohan noista selvää?


(https://karavaanari.org/kuvat/1597518968.jpg)


(https://karavaanari.org/kuvat/1597518988.jpg)

Muistelin, että minulla olisi ollut kuva niistä tyynyistäkin, vaan ei ollut.

Oli onni, että Hyvinkäällä eivät pystyneet vastaanottamaan autoa. Olisivat ehkä vielä kerran vaihtaneet kytkimen. Nyt kun Autokeskuksessa näkivät, että kytkimen vaihto ei auttanut,  niin ymmärsivät etsiä muuta vikaa. Sitä en muista, mitä olin osannut sanoa jo tapahtuneesta Norjassa.

Sen jälkeen kävin pitkällisen s-postivaihdon norjalaisen korjaamon kanssa. Mutta eihän sieltä tietenkään saanut mitään korvausta väärin suoritetusta korjauksesta. Väittivät vain, että korjaus on suoritettu tehtaan ohjeiden mukaisesti.

Vaan eipä tämä tähän loppunut.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: att57 - 16.08.2020 kello on 06:08
Kyllä asentajan pitäisi huomata että "haarukka" on päässyt painelaakerin ohi ja tutkia miten se edes on mahdollista.
Eihän tuossa välttämättä kytkimessä ole mitään vikaa.
Valitettavasti asentajat on kiireen myötä kadonnut ammattiryhmä, on vain osien vaihtajia😂



Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: tsahkali - 16.08.2020 kello on 10:08
Miten tuo voi jäädä huomaamatta?
Pitäisihän se painelaakerikin vaihtaa yhdessä levyn kanssa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Reissaaja80 - 16.08.2020 kello on 18:19
Valitettavasti asentajat on kiireen myötä kadonnut ammattiryhmä, on vain osien vaihtajia😂

Niinpä, omakohtainen kokemus jakohihnan vaihdon yhteydessä laitettu väärä ohjainrulla apulaitehihnalle, jonka vuoksi hihna kulki osittain ohi rullasta. Itse tuon huomasin, mutta sen olisi pitänyt huomata asentajankin, jos olisi katsonut yhtään miten hihnat kulkee. Osat paikalleen ja auto ulos hallista.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 24.08.2020 kello on 22:43
Ja sitten vielä kerran??

Nuo kytkimen vaihtojutut tapahtuivat kesällä, viimeisin elokuussa. Syksyllä teimme matkan jonnekin pohjoiseen. Paluumatkalla vt5:llä Kajaanin ja Iisalmen välisellä mäkisellä osuudella osui eteen joku, joka hyytyi jokaiseen ylämäkeen. Ajattelin, että siitä pitää päästä ohi. Ja sitten osuikin kohdalle mäen jälkeen sellainen laakso, jossa näin olevan ohitusmahdollisuude n. Ei muuta kuin vaihde neloselle ja kaasu pohjaan. Pääsin rinnalle ja Ducatossa oli kierroksia niin paljon, että oli aika vaihtaa viitoselle ja päättää ohitus. Mutta "MITÄ NYT"? Vaihde ei mennyt viitoselle. Kokeilemaan nelosta. Se onnistui ja sain suoritettua ohituksen. Päästyäni väljemmille vesille, kokeilin muutamia kertoja suostuisiko viitosvaihde toimimaan. Ei suostunut. Siispä ajelin se reilun sata kilometriä kotiin enintään nelosella.

Lähellä olevassa korjaamossa sitten avattiin vaihdelaatikko. Jos ymmärsin oikein, niin vikana oli kytkinhaarukan korjauksessa suoritettu poraus, jonka liimaaminen oli epäonnistunut ja öljyä vuotanut. En silloin ymmärtänyt ottaa yhteyttä Autokeskukseen, varsinkaan kun en voinut tietää vikaa, ennen kuin se oli avattu ja korjattu.

Kuinkahan hyviin autoihin mulla olisi ollut varaa, jos ei tätä olisi tullut hankittua? Sen korjauksiin kun meni pyöreästi 10000€.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 17.09.2020 kello on 22:15
Tulihan se Bürstner ainakin siksi aikaa kuntoon, kun se oli minulla. Mutta kuitenkin se(kin)  alkoi tympiä ja aloin katsella, mitä tarjontaa löytyi netissä. Rovaniemellä oli Fiat Dethleffs puoli-integroitu tarjolla. Erillisvuoteet, Alde ja mitä kaikkea hyvää siinä olikaan. Siispä sinne katsomaan sitä. Kovasti kauppias kehui, kuinka hiljainen se on. Mutta kun kävi B:llä koeajolla, niin hänen piti myöntää, että osaavat muut(kin) tehdä hiljaisia autoja. Yön ajan mietin mahdollista vaihtoa. Ja niinhän siinä kävi, että Detukka lähti mukaan. Ja valmis nimikin sille tuli, kun kauppias huusi huoltomiehelle, että Petteri Punakuonolle pitäisi tehdä jotakin. Niinpä Petteri pääsi tällekin palstalle seikkailemaan ihan omalla nimellään. https://karavaanari.org/index.php?action=profile;u=3680

Seikkailuja oli kotimaassa: https://karavaanari.org/index.php/topic,11887.0.html ja kävipä hän Euroopassakin seikkailemassa:
https://karavaanari.org/index.php/topic,10003.0.html


Löytyyhän sitä kaikenlaista muutakin tarinaa Petteriltä: https://karavaanari.org/index.php?action=profile;u=3680;area=showposts;start=0
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 2.10.2020 kello on 20:32
Yhtenä päivänä muistin, että orgissa on galleriakin. Siellä on muutamia minun kuvia. Ensiksi Kafini ja Rellu18 80-90-lukujen taitteesta. Huomaa Rellun katolla oleva "spoileri". Tehty kattotelineestä ja vanerilevystä:
https://karavaanari.org/gallery/1/7-270115174633.jpeg
Siitä oli hyötyä. Sen avulla huippunopeus nousi 10km/h ja samalla kulutus laski litralla per sata km.

Toisessa kuvassa toinen m-autoni LMC566. Italiasta palatessa meillä oli mukana matkustajakin takapenkillä:
https://karavaanari.org/gallery/1/7-270115174845.jpeg
https://karavaanari.org/gallery/1/7-270115174752.jpeg
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 3.10.2020 kello on 21:31
Selasin autossa olleita papereita. Löysin vihkon, jossa jotakin muistiinpanoja vuodelta -97. Tietenkään tietämättä, kiinnostaako sellaista lukea, niin kuitenkin aloitan sen julkaisemisen kun se aikanaan alkoikin tänä 3. päivänä. Se kesti kuukauden, mutta koittakaa kestää!

Pe 3.10.-97

Laivamatka Tallinnaan 8.00-11.30. Keli oli  tasainen ja hyvä. Yllättäen meillä oli hytti vaikka olin perunut koirat ja hytin. Tallinnassa normaali tullitarkastus mutta seuraavaksi yllätys. Sataman ulkopuolella oli poliisi ratsaamassa ajokortin, autopassin ja greencardin. Neste Järven asemalla tankki täyteen ja maantielle.Päivän matka olipitkä, sillä yövyimme vasta Puolan puolella tutussa TIR-parkissa. HInta oli kaksinkertaistunut (10zl) ja suihku muuttunut maksulliseksi (6zl). Suht normaalit rajojen ylitykset. Kuitenkin Puolan puolella pysäytettiin n. 10km rajalta. 3 "hampaisiin asti aseistettua" miestä vaati nähdä takaseinän luukkuun.  Syytä en tiedä. Via Baltica oli parantunut huomattavasti vime kesästä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 4.10.2020 kello on 18:22
La 4.10.-97

TIR-parkin suihkun jälkeen maantielle. Parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen tankkaamaan. Siellä huomasin, että tankin korkki oli ilmeisesti jäänyt Kekavan asemalle. Tilalle "universally"korkki (3,5zl). Warsovassa näkyy Neste. Tankkaamaan. Kysyttyäni tietä Krakowaan saimme oppaan, joka ajoi edellä ja näytti tien meille. Se helpotti huomattavasti, koska opastukset olivat kehnot. Ennen Warsovaa tiet kapeahkoja ja ruuhkaisia. Krakowan ja Katovichen teiden erotessa iso ostari, jossa IKEA, ruokakauppa ja "mäccäri". SEn jälkeen tiet parempia Krakowaan. Krakowassa piti kysyä tietä campingiin. Poliisien antamien ohjeiden mukaan löytyi kerralla camping SMOK, vaikka poliisinkin piti kysyä keskuksestaan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 5.10.2020 kello on 19:45
Su 5.10.-97

Syönnin jälkeen tiedustelu Bielsko-Bielan tiestä. Pienen harhailun jälkeen löytyy oikea. Maasto muuttuu mäkisemmäksi, ensin oli leveä, 4-kaistainen tie, joka muuttui kaksikaistaiseksi. Juuri ennen rajaa jälleen monikaistainen. Rajan ylitys sujui ongelmitta. Pientä ihmettelyä kun moottoritie oli valmistumaisillaan. Eli ilman vignettea vanhalle tielle, tie ihan kohtuullinen. Ennen Brnoa pientä harhailua kun "oikaisimme". Ja sitten n. 50km ennen Brnoa moottoritie eikä vignettea. Mutta eipä tuota kukaan tarkastanutkaan. Brnosssa hyvät opasteet ja sieltä Wieniin päin hyvä tie. Ennen rajaa vielä tankkaus kun dieseli lienee täällä halvempaa. Normaali rajan ylitys.Tie Itävallan puolella hyvä lukuunottamatta n. 10km:n kiertotietä, joka kapea, mutkainen ja mäkinen. Rajalta viikon vignette 30sch ja 100$ shekki 1110sch. Wienin läpiajo hyvin kartan avulla. Mutta sitten Laxenburgin campingin suhteen harhaanajo tiedustelusta huolimatta. Eli ympyrästä uudelle tielle. Varmaankin yli tunnin viivytys viikonloppuliikente en takia (sunnuntai-ilta). Reseptioonissa ei enää ketään.  Eräs mies kehoitti sisään vaan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 5.10.2020 kello on 20:07
Mukava lukea Sepon reissuista Thumb
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 6.10.2020 kello on 21:24
Ma 6.10.-97

Aamulla maksamaan. Tuskin olisi koirat perään haukkuneet, sillä "respa" puhui puhelimeen niin innokkaasti . 2h+1autop. 199sch (ei sähköä). Sitten moottoritietä kohti Grazia ja Klagenfurttia. Moottoritien lopussa oli Euroshell. Melkein heti norm. maantien varressa oli jälleen Shell ja jonkun verran halvempaa ainetta. Rajan ylitys oli täysin muodollinen. Riitti kun näytti kaksi passia. Pian tulikin Alt-asema. Sieltä kuitti ja kohti Venetsiaa. Ennen Venetsiaa maksu 18500 liiraa (n.60mk). Vielä käynti ostarissa ja sitten missä leirintäalue? Tuosta uscitasta ulos. Pieniä katuja. Auto parkkiin ja kysymään. Italian kielen ja käsien avulla "ymmärsimme" ja löytyihän se kertaheitolla.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 7.10.2020 kello on 20:16
Ti 7.10.-97

Aamulla heräsimme yöllisen sateen jälkeen. Maksu 42000liiraa (n.130mk). Suunta Veneziaan. Camper-parkkiin n. 30000liiraa (n.100mk) vaporettolla Veneziaan (4500/h suunta), pientä kiertelyä ja katselua. Sitten kohti Ravennaa ja ohikin. Poliisilta hieman ohjeita leirintäalue "Greeniin" "San Mauro maressa". Viitat löytyivät mutta jälleen Centro commercialeen ensin. Green olikin hyvin opastettu. Kaikki kuitenkin vaikuttaa pimeältä. Portti olikin auki, siis sisään. Kohta tuleekin isäntä paikalle. Pääsemme "lailliseen parkkiin". Hinta ilmoitetaan 25000 liraa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 8.10.2020 kello on 19:16
Ke 8.10.-97

Pyöräilimme Riminiin ja takaisin n. 30km. Kävimme myös centrossa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 9.10.2020 kello on 21:26
To 9.10.-97

Kävimme rannalla kävelemässä. Yllätykseksemme rannalla oli "runsaasti" ihmisiä ja näkyihän siellä vaunuja ja camppereita. Tutustuimme "Happy"alueeseen. ja sitten vaihdoimme aluetta ja "pappa" jäi sinne yksin siivoamaan lavuaarejaan. Iltapäivä menikin sitten rannalla auringon otossa. LÄMMINTÄ oli.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 10.10.2020 kello on 21:30
Pe 10.10.-97

Kävimme luomassa pikasilmäyksen Italiaan eli kävimme "Italia miniaturassa". Kokeilimme "huvipuiston" kaikki kolme laitetta, monorailin, Venetsian ja canoen sekä ajoimme "moottoripyörällä".
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 11.10.2020 kello on 19:13
La 11.10-97

Otimme aurinkoa jälleen ja kävimme "centrossa".
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 12.10.2020 kello on 19:43
En ollut vihkoon laittanut, minä vuonna tämä matka on tehty. Mutta tämän päivän tiedoilla se selvisi. Linkki lopussa.

12.10.-97

Jätimme Riminin hiekkarannat ja suuntasimme ensin etelään ja sitten keskimaahan päin vuoriston poikki kohti Roomaa. Korkein kohta, minkä yilitimme oli Scheggiassa 572m. Olihan siinä kiipeämistä kun olimme lähteneet meren rannalta. Matkan varrella poikkesimme Assisiin, jossa oli ollut maanjäristys samana päivänä, kertoi infon tyttö. Olimmekin nähneet jo ennen Assisia isohkoja telttakyliä. Ilmeisesti suurimmat vahingot olivat tapahtuneet siellä, mutta korvaamattomimmat Assisissa. Yöksi ajoimme Passignano´on Trasimone-järven rannalle.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keski-italian-maanjaristykset-tuhosivat-kymmeniatuhansia-koteja/5410834
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Fransiskuksen_basilika
Mainitsemani järistys oli jälkijäristys kun pahin tapahtui jo syyskuussa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 13.10.2020 kello on 20:22
Ma 13.10.-97

Aamulla jälleen maantielle. Ensin jonkun matkaa pikkutietä. Loppumatka moottoritietä n. 140km, 10500lit eli n. 35mk. Rooman kehätien varrelta oli katsottu Camping-Happy. Se oli opastettu hyvin, kuten näytti olevan muutkin alueet. Juuri kun olimme päässeet alueelle, niin kova ukkosmyräkkä rakeineen ja tuulenpuuskineen otti meidät vastaan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 14.10.2020 kello on 22:00
kirjoittaessani tuota eilistä, muistin, että pitäisi olla valokuviakin. Niinpä lisäsin galleriaan muutamia. Eilisen kohdalle kuuluu https://karavaanari.org/gallery/1/thumb_7-141020212749.jpeg

Ti 14.10.-97

Tutustuminen Roomaan alkoi ostamalla bussilippu Happystä Prima Portan asemalle 1500lit sekä "big" 6000lit. Big on koko Rooman kattava koko päivän lippu. Siis bussilla, junalla ja  metrolla. Ensin Colosseumiin. Sis. pääsy 10000lit. Sitten sattumalta Forum Romanumiin eli arkeologiset kaivaukset vanhan Rooman sydämessä. Ei pääsymaksua, nyt. Sen jäkeen vielä kävelyretki Piazza Venezialen kautta espanjalaisille portaille. Sitten sitä olikin valmis Happyyn ja syönnin jälkeen nukkumaan.

Pari kuvaa ko. päivältä
Leiri valmiina https:
//karavaanari.org/gallery/1/7-141020212920.jpeg

Seä turisti Colosseumissa:
https://karavaanari.org/gallery/1/7-141020213032.jpeg
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 15.10.2020 kello on 22:36
Ke 15.10.-97

Jälleen Roomaan ja Vatikaaniin. Pietarin kirkon aukiolla piti jotain tilaisuutta itse PAAVI. Hän vilkuttikin meille - kymmenille tuhansille ihmisille, meistä ehkä 200-250 metrin päässä. Sen jälkeen ihmettelimme Hadrianuksen mausolemia. Iltapäivällä yritimme vielä Olympia-stadionille. Sinne ei päästy, mutta viereiselle "Marmoristadionille" kylläkin.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 16.10.2020 kello on 21:01
To 16.10.-97

Jätimme Rooman ja "hieman" nähtävyyksiä toisellekin kerralle. Suuntasimme pohjoiseen ja n. 200km:n ajon jälkeen leiriydyimme campeggiare Belmare:en Mare di Castagnetto:ssa.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 17.10.2020 kello on 21:13
Pe 17.10. -97

Pyöräilimme vuorelle Castagnetton kylään ja joimme halvat capuccinot a' 1700lit kun Roomassa kallein 7000lit.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 19.10.2020 kello on 20:26
La 18.10.-97.

Jälleen maantielle ja nokka kohti Speziaa. Sen jälkeen Cingueterran " rantatielle":  se olikin todellinen serpentiinitie, joka kiipesi useita satoja metrejä ylöspäin. Pahimmat mäet piti jyrätä ykkösvaihteella. 30 kilometrin matkaan meni useita tunteja, kun alas Levantoon piti tulla lähes yhtä hitaasti. Itse Levantossa löytyikin camper-parkki, jossa oli useita kymmeniä vaunuja. Siis sekaan vaan vaikkakin viereiselle P-paikalle, jossa sielläkin oli toista kymmentä vaunua. Sittemmin pizzeriaan syömään "Vulcano".


Su 19.10.-97.

"Vuorikiipeily". Sitten ajamaan jälleen serpentiiniä, jossa 20km:n matka vei lähes 2 tuntia. Iltapäivällä ajoimme lähellä Arenzanoa olevan La Vesima leirintäalueen portille kun ei aina muista siesta-aikaa. Siis portin ulkopuolella odotettiin n. 15min. Sitten tuli pari autoa, pääsimme sisään ja ajoimme respan eteen, jossa odotimme toista tuntia hyvää ranta-aikaa.  Rannallekaan ei päässyt ilman avainkorttia. Ja tulihan se henkilökuntakin aikanaan.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 20.10.2020 kello on 21:43
Ma 20.10.-97

Yöllä katkesi sähköt. Jääkaappi kaasulle ja aamulla sähkö toisesta tolpasta. Kun aamu valkenikin pilvisenä ja sateisena, niin baanalle kohti Milanoa. Milanosta löytyi Iperin commerciale centro, jossa teimme pasta ja viini täydennykset. Sitten suunta Sveitsin rajalle. Rajalla ei kiinnostanut mikään muu kuin mottoritietarra. Olihan se ostettava, 50000lit. 4km:n päässä loput liirat frangeiksi. Huono vaihtosuhde. Yli 200 000lit > reilut 160 Sfr. Campeggio Pedemonte Melanossa kaunis mutta KALLIS.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 21.10.2020 kello on 21:29
Ti 21.10.-97

Moottoritietä St. Gotthardin tunnelin läpi. Ensin kiivetään ylös ja jälkeen tullaan jälleen alas. Suunta on Spieziin. Olisi tuossa "oikotietäkin", joka kiipeäisi 2200 metriin asti. Varmuuden vuoksi "kierrämme" Luzernin kautta. Senkin jälkeen kiipeilemme serpentiinejä yli tuhanteen metriin. Kaken ja Pavelin (vaimon serkku ja hänen poikansa) kanssa käymme Thunderseen rannalla kävelemässä ja kaakaolla. Yöksi Bernin lähelle Rastplatzille.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 22.10.2020 kello on 22:00
Ke 22.10.-97

Saapuminen Saksaan. Rahan vaihto, kelpasi jopa kolikot. Sitten Kehliin. Camppingillä oli respa kiinni. Niinpä kävimme Strassbourgissa autolla. Euroopan neuvoston ja parlamentin talon takana näkyi tuttu mies, Pertti Paasio morjesti caravan-veljeä. Sitten campingiin ja uudestaan pyörillä Strassbourgiin. Illalla syötiin campingin ravintolassa alkukeitot ja 300gr:n pihvit.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 23.10.2020 kello on 21:40
To 23.10.-97

Ajoimme vielä pyörillä Strassbourgiin ostamaan EU-sontikat. Sen jälkeen ajo Franfurtiin. Campingin löytymisessä pieniä ongelmia. Mutta yhden kyselyn jälkeen se onnistui. Yksi vime vuotinen suihkulantti tuli hyödynnettyä.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 24.10.2020 kello on 22:35
Pe 24.10.-97

Käynti Moserin vaunukaupassa ja ajo Frankfurtiin. Laatze´n Birkensee-campingin löytyminen erittäin hankalaa Ilmeisesti eivät halua tilapäiskävijöitä.

Olen kirjoittanut kaikki juuri niin kuin on ollut vihkossa. Mutta tässä pitää korjata tuo paikkakunta. Emme siis ajaneet Frankfurtiin, koska olimme jo siellä. Vaan Hannoveriin, minkä kertoo tuo kämppärin paikka ja nimi.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 25.10.2020 kello on 21:07
La 25.10.-97

Uhkaavasta kelistä huolimatta pyörät esiin ja etsimään Hannoverin messukeskusta. Parin kolmen kyselyn jälkeen rupesikin näkymään opasteita. Ehkä tunnin ajelun jälkeen alue löytyikin ja siellä halli 21 (Niitä oli ainakin 26).  Ja miksi sinne?  No koiranäyttelyyn. Paluumatka sujuikin lähes puolta nopeammin vaikka loppumatkasta tuli vettä runsaasti.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 26.10.2020 kello on 21:49
Su 26.10.-97

Ei mitään ihmeellisyyksiä matkalla Hannoverista  Berliinin ringin kautta lähelle Frankfurt an der Oderia Kolpenin kylään.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 27.10.2020 kello on 20:54
Ma 27.10.-97

Aamulla 4o pakkasta. 1/4 suomalainen kertoi, että 4 viikkoa myöhemmin näin kylmää. Frankfurt/O:ssa kaupassa ja sitten 3km Berliinin suuntaan ymmärtämättömyyttää n. U-käännös työmaan kohdalla ja kohti rajaa. Toistaiseksi helpoin Puolaan pääsy. Znin:in leirintäalue löytyi helposti, koska vuoden takaa tuttu alue. Tasan 2 (kaksi) yöpyjää.
Otsikko: Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
Kirjoitti: seppoko - 28.10.2020 kello on 20:30
Ti 28.10.-97

Bydgoszin jälkeen Neste, jossa tankkaus. Sitten maantietä, kunnes tietyömaan jälkeen se ainoa poliisi, josta ei tullut varoitusta. Ohitus kieltoalueella, josta 100 plz:n sakko. Mulla oli hauskaa mutta poliisilla ei, kun piti yrittää selittää kieltä taitamattomalle turistille sakon syy ja määrä. Eikä rahaakaan voinut vastaanottaa ennen kuin kuitti oli kirjoitettu jäätyvällä kuulakärkikynällä.
Yöksi tuttuun Swiss-baarin TIR-parkkiin.