Karavaanarin keskustelufoorumi
Karavaanarin keskustelut => Karavaanarin olohuone => Aiheen aloitti: winemaker - 28.07.2013 kello on 19:01
-
Yllättää.
Saa aikaan erikoisia toimintatapoja, erottaa aiemmat ystävät toisistaan, lähentää aiemmin huonosti toimeen tulleet ihmiset, lähentää aiemmin normaalisti toimeentulleet persoonat entisetään, luo uutta jännitettä ja uusia ilmeitä jo tunnettuihin ihmisiin ja heidän väleihinsä, katsoo entistä enemmän oman elämänsä loppuun ja sen pisteiden jakoon.
Toisaalta, saa aikaan uutta virikettä jälkipolvien elämässä, kunnioituksessa jo menneitä kohtaan, saa aikaan kiitollisuutta elämänsä viisaasti jakaneen ihmisen henkisen ja maallisen kunnioituksessa ja eläessään viisaasti kirjoittamaansa viimeisen tahtoonsa. Näen meidän kaikkien lastemme iloitsevan päätöksestään. Uskon Hänen olevan iloinen.
Yllättää.
On oikein, että yllättää !
-
Niin monta on nyttenkin mennyt rajantaa tänäkin vuonna :(
R.I.P heille.
-
On asia . . .
Jota ei . . .
Kannata jäädä odottamaan. . . .
Ja posti ei siitä eräpäivällistä laskua ennakkoon tuo . . .
Joten eikös menoksi vaan . . .
-
Tässä on nyt omassa lähisuvussa ollutkin ihan poikkeuksellisen musta heinäkuu :'( Kaksi on jo saateltu mullan lepoon ja kolmas oli sarjassamme läheltä piti. Hänellä on nyt todella pitkät kuntoutusjaksot vielä edessään. Ja ei, yhdelläkään näistä tapahtumista ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa (esim. auto-onnettomuus tms), vaan ihan erillisiä omia tapauksiaan jokainen :-X
-
Eutanasia pitäisi sallia. Ei ole lystiä seurata, kun toinen vanhemmistani on ollut yli vuoden avuttomana vuoteessa. On mennyt näkö ja kuulo, ei pysty puhumaan eikä tunnista omia lapsiaan. Ei ole minun eikä sisarusten mielestä ihmisarvoista elämää. Ainoa lohtu on hoitotestamentti, joka kieltää elvytykset. Ikää 95,5 vuotta.
-
Meillä ei nyt ihan nuin nopealla tahdilla ole mennyt kuin HiTecilla mutta kaksi(minun vaarini 27.1. ja emännän isä 2.7.) on mennyt tämän vuoden puolella ja kolmas oli lähellä kun oli kaatamassa puita kun konkelo puu kaatui päälle. Onneksi oli vaimo mukana joka sai hälyytettyä avun nopeasti paikalle, oli sekunneista kiinni serkkuni elämä..
-
Eutanasia pitäisi sallia. Ei ole lystiä seurata, kun toinen vanhemmistani on ollut yli vuoden avuttomana vuoteessa. On mennyt näkö ja kuulo, ei pysty puhumaan eikä tunnista omia lapsiaan. Ei ole minun eikä sisarusten mielestä ihmisarvoista elämää. Ainoa lohtu on hoitotestamentti, joka kieltää elvytykset. Ikää 95,5 vuotta.
Samaa mieltä kanssasi, äitini kuoli als-tautiin http://fi.wikipedia.org/wiki/ALS-tauti (http://fi.wikipedia.org/wiki/ALS-tauti) oli kyllä suuri helpotus kun sitten vihdoin pois pääsi.
-
Eutanasia pitäisi sallia. Ei ole lystiä seurata, kun toinen vanhemmistani on ollut yli vuoden avuttomana vuoteessa. On mennyt näkö ja kuulo, ei pysty puhumaan eikä tunnista omia lapsiaan. Ei ole minun eikä sisarusten mielestä ihmisarvoista elämää. Ainoa lohtu on hoitotestamentti, joka kieltää elvytykset. Ikää 95,5 vuotta.
Samoin hyväksyä itsemurha ja antaa siihen keinot.
Rohkea ystäväni, lauhana kuin luuranko, haima/maksasyövän voittamana nopeutti lähtöään.
Nyt anoppi vuoteessaan, rapistuu ja odottaa kuolemaa. On omaiset suruissaan.
-
Turhan vähän tästä aiheesta keskustellaan. Ikäänkuin eutanasia tai itsemurha varman ja kivuliaan kuoleman edessä olis samoin kriteerein kiellettävissä/myönnettävissä kuin kipulääkitys.
Täysi-ikäistä ihmistä tulisi kuunnella ja kohdella enempi hänen omien toivomustensa pohjalta. Eurnanasiaa ei ole Suomessa hyväksytty, kipulääkitys alhaisinta tasoa vertailuissa.
- Moraali se jyllää ja toisten päätäntävallan kieltäminen kuoleman ja kipujen edessä.
-
Meidän tämän kesän ulkomaan kierros katkesi alkuunsa appiukon sairastumiseen... 4 pv sitten oltiin arkua valitsemassa.. Vähän erilainen kesä.
Nopea ja "helpon oloinen" lähtö kun mitään kuin kivunlievitystä oli tehtävissä heikon sydämen takia. Oireita ja hankaluuksia ollut jo vuosia, vaan suom. jäärää ei saa lääkäriin - jokaisen oma valinta; lähteäkö himppu aikaisemmin housut jalassa, vaiko maata vaipoissa ja letkuissa vuosia eteenpäin.. En tuomitse :'(
-
Hätkähdin aamulla, kun näin tämän aloituksen.
Hiukan ennen kymmentä sain suruviestin, että isäni on nukkunut pois.
-
Osanotot suruusi.
-
Työni puolesta näen kuolemaa läheltä niin laitoksissa kuin äkkikuolemia kotona ja oma äitinikin kuoli nykymittapuun mukaan nuorena - alle kuuskymppisenä. Tältä pohjalta oon joutunut miettimään kuolemaa ja myös eutanasiaa, eikä minulla miettimisestä huolimatta ole mitään ehdotonta kantaa eutanasiaan muodostunut. Ymmärrän hyvin näiden ihmisten mietteet jotka seuraa kärsivän omaisen riutumista ja haluaisivat jouduttaa kuolemaa. Ja ymmärrän niitä ihmisiä joiden mielestä elämä on suojelemisen arvoista vaikka se olisi huonompaakin.
Muutamia kysymyksiä eutanasia kyllä herättää, näihin en ole yksiselitteisiä vastauksia vielä saanut;
- jos potilas ei ole eläissään ilmaissut selvästi kantaansa eutanasiaan niin kenellä on oikeus päättää armomurhasta? Suvun vanhimmallako?
- kuka toteuttaa käytännössä potilaan tappamisen? Hoitajat ja lääkärit ovat alalle tulleet elämää säilyttämään, tätä ei voi heiltä vaatia
- miten varmistetaan ettei eutanasiaa käytetä jossakin vaiheessa vajaavaltaisten, mieleltään sairastuneiden, kehitysvammaisten jne eliminoimiseksi yhteiskunnasta epäeettisin perustein.
Jos nämä asiat saadaan keskusteltua selviksi yhteiskunnassa ja eduskunta päättää lainsäädännöllä niin ei minulla ole mitään ehdotonta eutanasiaa vastaan, tällä hetkellä vaan on monta miettimätöntä juttua asian tiimoilta.
Ja kannattaa myös ottaa huomioon että viimeisen kymmenen vuoden aikana on kuolevien/terminaalivaiheen potilaiden hoitolinjaukset ja kivunhoito sairaaloissa muuttuneet melkoisesti. Enää ei elämää juurikaan pitkitetä toivottamassa tapauksessa edes omaisten toiveesta ja kivunhoitokin on nykyään kehittynyt niin että muu kuin rauhallinen kivuton kuolema on hyvin poikkeuksellista.
-
Työni puolesta näen kuolemaa läheltä niin laitoksissa kuin äkkikuolemia kotona ja oma äitinikin kuoli nykymittapuun mukaan nuorena - alle kuuskymppisenä. Tältä pohjalta oon joutunut miettimään kuolemaa ja myös eutanasiaa, eikä minulla miettimisestä huolimatta ole mitään ehdotonta kantaa eutanasiaan muodostunut. Ymmärrän hyvin näiden ihmisten mietteet jotka seuraa kärsivän omaisen riutumista ja haluaisivat jouduttaa kuolemaa. Ja ymmärrän niitä ihmisiä joiden mielestä elämä on suojelemisen arvoista vaikka se olisi huonompaakin.
Muutamia kysymyksiä eutanasia kyllä herättää, näihin en ole yksiselitteisiä vastauksia vielä saanut;
- jos potilas ei ole eläissään ilmaissut selvästi kantaansa eutanasiaan niin kenellä on oikeus päättää armomurhasta? Suvun vanhimmallako?
- kuka toteuttaa käytännössä potilaan tappamisen? Hoitajat ja lääkärit ovat alalle tulleet elämää säilyttämään, tätä ei voi heiltä vaatia
- miten varmistetaan ettei eutanasiaa käytetä jossakin vaiheessa vajaavaltaisten, mieleltään sairastuneiden, kehitysvammaisten jne eliminoimiseksi yhteiskunnasta epäeettisin perustein.
Jos nämä asiat saadaan keskusteltua selviksi yhteiskunnassa ja eduskunta päättää lainsäädännöllä niin ei minulla ole mitään ehdotonta eutanasiaa vastaan, tällä hetkellä vaan on monta miettimätöntä juttua asian tiimoilta.
Ja kannattaa myös ottaa huomioon että viimeisen kymmenen vuoden aikana on kuolevien/terminaalivaiheen potilaiden hoitolinjaukset ja kivunhoito sairaaloissa muuttuneet melkoisesti. Enää ei elämää juurikaan pitkitetä toivottamassa tapauksessa edes omaisten toiveesta ja kivunhoitokin on nykyään kehittynyt niin että muu kuin rauhallinen kivuton kuolema on hyvin poikkeuksellista.
Itse en näe että "eutanasia" tarkoittaisi huonokuntoisen tai kärsivän potilaan surmaamista yksipuolisella päätöksellä. Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Jos oikeustoimikelpoine n henkilö todistettavasti vakain tuumin ja harkiten toivoo kuolinapua, en näe ainoatakaan syytä olla sitä hänelle antamatta.
-
Itse en näe että "eutanasia" tarkoittaisi huonokuntoisen tai kärsivän potilaan surmaamista yksipuolisella päätöksellä. Näinhän asia ei missään tapauksessa ole.
Ennen kuin "eutanasia-laki" säädetään pitää yhteiskunnassa ja eduskunnassa käydä keskustelu jossa käsitellään asia niin pohjamutia myoten että mitään epäselvyyksiä tai porsaanreikiä ei lakiin jää. Sen vuoksi on hyvä näitä lakimuutoksen pahimpiakin skenaarioita pohtia etukäteen.
-
Jännä juttu tuo kirjoitukseni ! Herätti mielenkiintoista keskustelua ja esiintoi hyviä kommentteja, poiki jopa uuden aiheen, eutanaasian.
No, omapa vikani on, en osaa selkeästi viestittää sanomaani eikä näinollen kukaan "osannut" lukea viestintääni !
Thumbd
-
Passiivinen eutanasiahan on jo käytössä, mutta aika paljon on vaadittu että henkilön, jonka kutsumus ja koulutus tähtää elämän säilyttämiseen, pitäisi lähteä aktiivisesti surmaamaan potilaita. Kovia päätöksiä yksille harteille.
Juuri muutama viikko sitten asiasta nuoren lääkäriplantun kanssa puhuttiin. Hän sanoi että täytynee suuntautua erikoistumisessa siten ettei joudu noita päätöksiä tekemään. Eikä taustalla ole mitään uskonnollista vakaumusta, lääkärin etiikka ainoastaan.
Ps. anteeksi Wine, minäkin vaan jatkoin tämän konkreettisen asian pohdintaa.
-
Ei kahta ilman kolmatta . . .
Pari vuotta sitten meni tuosta muutaman kilometrin päästä kolme ihmistä viikon aikana rajan taakse kolmensadanmetrin säteeltä, nyt se toistui, kolmensadanmetrin säteeltä lähti kolme ihmistä viikon sisällä rajantaakse, ihmeellistä mutta totta. . .
-
Se on noissa kuolemishommissa toki hoidettavana se varsinainen hengenheitto ja toki se on kova pala ainakin itselle. Vaan kovin pala muille on yleensä se parin paperiarkin mittainen taideteos, jolla saadaan jäljelle (vai jälkeen-) jääneet jakamaan jo mielessä kertaalleen jaettu omaisuus uudelleen. Samassa jaossa jaetaan yleensä ihmissuhteetkin uusiksi. Niin kovin harva malttaa olla keinuttamatta venettä näissä testamenttisotkuiss a. Siksipä on hyvä, jos joskus on päässyt lukemaan sellaisen hyvän.
Itse olen arvellut hoitaa sen kirjoitushomman siten, että yritän jättää laskupuuhat ja kahvilusikoiden kahtiasahuut olemattomiin ja tarjota oikeaksi perinnöksi jotakin siitä mahdollisesta viisaudesta, jota olen matkani varrelta saanut itseeni tartutettua. Yhtälöksi saa piisata x per kax.
Ja jos ne nulikat eivät selviä edes noin vähäisestä laskutoimituksesta sovussa, tulen takaisin ja annan niille niiden elämän ensimmäiset selkäsaunat ;D
-
Valitettavasti vaan on tosiasia, että Suomi on ja on aina ollut kivunhoidossa aivan mutasarjan maa.
Tätä asiaa olen seuraillut lehtikirjoituksista vuodesta 1990, jolloin isäni kuoli hirvittäviin syöpäkipuihin.
Sittemmin itselle iski välilevykuluman takia varsin kivulias iskias. Viikkokausia kesti, ja sain sairaalasta buranaa, vaikka sinne hädintuskin konkkaamaan pääsin.
Nuoret lääkärit vaan sanoivat, ettei meillä osastollakaan enempiä anniskella.
Samaisen sairaalan ylilääkärin privaattivastaanoto lla sitten kuitenkin sain vahvempaa lääkitystä.
Miksi näin ? - Nuoret lääkärit saavat kipulääkekoulutukse nsa juuri näiltä ylipatuilta, jotka sitten omilla hinnakkailla vastaanotoillaan vasta kirjoittavat tehoavaa kivunlievitystä.
Panee miettimään, kun kusikäynti ottaa 15 minuuttia ja ryömintämatkaa on 3 metriä sivu...
Onhan eutanasia monissa maissa hyväksytty - potilaan sitä selkeästi tahtoessa. Hollanti hyvä esimerkki. Siellä myös käytetään paljon kannabista kivunlievitykseen.
Suomi on auttamaton takapajula, mietitään ja kysellään kansalaisten mielipiteitä keskioluen siirtämisestä takaisin alkoon, kun useimpien mielestä muut juovat sitä ihan liikaa. S-tanah-nah.
Sitten jos tarvitsee tehokasta kivunlievitystä, niin eikun Hollantiin, siellä hommat osataan, ja kuollakin saa suht helposti, jos ite tahtoo.
Hoitotestamentti lienee se ainoa oikea, ja vaikka juristin laatimana sen pitäisi riittää muuallakin kuin Terhokodissa, missä kuolevan ei tarvitse kärsiä kivuista, tietämättömyydestä, eikä yksisilmäisestä asenteellisuudesta.
-
Vähän jo sivuaa aiheesta, mutta itsellä on vähän toisenlaiset kokemukset kivunlievityksestä. Parhaimmillaan huuto ja valitus on vaihtunut nauruun, kun morfiini heittää tunnon pois ja maailman nurinpäin, tai adrenaliini on palauttanut olotilan elävien kirjoihin verenhukan jälkeen. Sairaalahoitojen jälkeen on poikkeuksetta riittänyt perinteisemmät kolmiolääkkeet ja niitä on määrätty riittävän pitkäksi aikaa. Se kipu, mitä on jäänyt, on ihan tervettä. Morfiineissa ei edes tunne olevansa sairas, sitä juoksis vaikka ilman reisiluita.
Mutta on totta, että aina kivunlievitys ei ole kohdillaan, varsinkaan vanhusten kohdalla. Kohdellaankohan näissä nuoria suopeammin?
-
Mutta on totta, että aina kivunlievitys ei ole kohdillaan, varsinkaan vanhusten kohdalla. Kohdellaankohan näissä nuoria suopeammin?
Lääkäreiden linjaukset kivunlievitykseen ei kulje mielestäni niinkään potilaan iän, kuin potilaiden sairauden/vamman/elämäntilanteen mukaan. Eli jos potilas on pitkäaikaishoidossa osastolla, palvelutalossa yms. osa lääkäreistä pyrkii välttämään vahvempia ja koukuttavampia opiaatteja. Mutta kun potilas joutuu esim. kirurgiseen toimenpiteeseen niin potilas saa nykyään kyllä automaattisesti muutamaksi päiväksi sellaiset morfiinin johdannaiset ettei kyllä kipua tarvitse kärsiä.
Mutta kuten sanottu kivun hoidon suunta on ollut selvästi parempaan ja alkaa kohta varmasti olla keskimäärin ideaalilla tasolla. Siihen että potilas sanelee kipulääkityksensä ei tarvitse koskaan päästäkkään ja onhan se maltillisella kivulla myös terapeuttinen ja kuntoutusta ohjaava vaikutus, jota harvemmin maallikko osaa ottaa huomioon.
-
Se on noissa kuolemishommissa toki hoidettavana se varsinainen hengenheitto ja toki se on kova pala ainakin itselle. Vaan kovin pala muille on yleensä se parin paperiarkin mittainen taideteos, jolla saadaan jäljelle (vai jälkeen-) jääneet jakamaan jo mielessä kertaalleen jaettu omaisuus uudelleen. Samassa jaossa jaetaan yleensä ihmissuhteetkin uusiksi. Niin kovin harva malttaa olla keinuttamatta venettä näissä testamenttisotkuiss a. Siksipä on hyvä, jos joskus on päässyt lukemaan sellaisen hyvän.
Itse olen arvellut hoitaa sen kirjoitushomman siten, että yritän jättää laskupuuhat ja kahvilusikoiden kahtiasahuut olemattomiin ja tarjota oikeaksi perinnöksi jotakin siitä mahdollisesta viisaudesta, jota olen matkani varrelta saanut itseeni tartutettua. Yhtälöksi saa piisata x per kax.
Ja jos ne nulikat eivät selviä edes noin vähäisestä laskutoimituksesta sovussa, tulen takaisin ja annan niille niiden elämän ensimmäiset selkäsaunat ;D
Mulli osasi lukea tekstiäni !
-
Sitä ei kannata toivoa ja odottaa mutta harmillista on, että sen joutuu kuitenkin jokainen meistä kohtaamaan joskus tulevaisuudessa.
-
Mulli osasi lukea tekstiäni !
Olikohan tuo sattumaa vai oliko hänelläkin viimeaikaista kokemusta (reilusta) "perinnöstä" ;D
Aloituksessa oli selkeä ja hieno kuvaus vainajan jättämästä muutoksesta. Ehkä monikaan ei halua kertoa tarkemmin "perinnöstään" ja suvustaan.
Jännä juttu tuo kirjoitukseni ! Herätti mielenkiintoista keskustelua ja esiintoi hyviä kommentteja, poiki jopa uuden aiheen, eutanaasian.
No, omapa vikani on, en osaa selkeästi viestittää sanomaani eikä näinollen kukaan "osannut" lukea viestintääni ! Thumbd
Kirjoitukset menivät otsikon mukaisesti kuolemaan ja edelleen eutanasiaan.
Siitä onkin aihetta keskustella ja saada muutosta näin eläkeläisen. Ennenkuin tulee kiire. Eutanasia oman käden kautta eli itsemurha on ilmeisesti vieläkin tabu.
-
Tuntuu vähän kyyniseltä jos otsikko "Kuolema" ohjaa ensimmäisenä ajatukset perinnöjakoon. Voihan se niinkin tietysti mennä... joskus joillakin.
-
Osanotot suruusi.
Kiitos!
Tuosta kivunlievityksestä: reilut kolme viikkoa sitten isä valitti, kun ei saanut kipujen takia nukuttua. Yöhoitajalla ei siis ollut valtuuksia antaa ylimääräistä parasetamolia aamuyöstä, vaikka toisella oli kipuja. Kuulostaa aika kauhealta. :'(
Mun käsittääkseni parasetamoli on kaiken lisäksi aika "kesy" lääke, johon ei jää koukkuun.
Ja kai 75-vuotiaalle voisi antaa hiukan tujumpiakin aineita? Ei ole oikein, että joutuu kärsimään kivuista.
-
Tuntuu vähän kyyniseltä jos otsikko "Kuolema" ohjaa ensimmäisenä ajatukset perinnöjakoon. Voihan se niinkin tietysti mennä... joskus joillakin.
Kun vastasin tuohon aloitukseen, vastasin toki aiheeseen enkä ruvennut pohdiskelemaan alusta pitäen sitä, mikä ensiksi tulisi mieleeni kuolemasta puhuessa. Aloitus nyt vain käsitteli minun vaatimattoman ymmärrykseni mukaan juurinkin niitä asioita, joista itsekin rupattelin. Aloittaja tuntui olevan samaa mieltä.
Kun muutamia vuosia sitten pohdiskelin kuolemaa toisenlaiselta kantilta, tulin värkänneeksi aiheesta laulun. Se menee näin:
Älä tule yö
(A1)
Se sanoi
korjaa minut isi
ne ei sairaalassa osaa
niinkuin korjasit sen leikkiauton
kauko-ohjattavan, jota rakastan
Mä en
haluu enää lääkäreitä
neuloja ja pillereitä
se pelottaa, ne ei sano enää sanaakaan
ne katsoo toisiaan
(A2)
Mä
syliin nostin sen ja sanoin
kuolema on niinkuin pääsis
pitkän päivän jälkeen kotiin
oman peiton alle nukkumaan
Kuolemassa sä nät unta
niin mä silloin valehtelin
keijuista ja enkeleitä
pörröisistä tiikereistä
jotka halaa vaan
(B)
Ja kun isä hutaa yössä
etsii voimaa vihastansa
haastaa sotaan jumalansa
taivas hiljaa on, se huutaa
älä tule yö, älä tule yö
mutta kello käy, aika kuluu
...
yö tuli
(soolot)
(A3)
Hautajasten jälkeen sydän
miljoonina palasina
äiti tekee kahta työtä
isä...
soittaa kitaraa
(acu)
viime yönä mä näin unta
se tanssi kanssa enkeleiden
pörröisien tiikereiden
Kuten näette,asiasta voidaan keskustella monenlaisilla eri sävyillä. Koittakaa sietää pelimannien salakieli. Sointumerkit jaksoin poistaa.
Ja JOS tämänkin humpan pariskunta olisi ollut kumpikin blondeja, henkilöt eivät olisi nyt noin murheissaan. Naarasblondi tosin voitelisi meikkivoidetta napaansa kiertävään mustelmarenkaaseen ja mies katsoisi kohti taivasta kulmakarvat pohdinnasta syvässä kurtussa ja anoisi maailmankaikkeudelt a voimia aivotyöhön, jotta jotenkin omituisesti pielessä olevan tuntuinen rakkauden toimitus saataisiin hiottua mallilleen.
-
Mulli, laulusi sanat olivat koskettavat mutta kauniitkin.
-
"Kuten näette,asiasta voidaan keskustella monenlaisilla eri sävyillä"
Niin voidaan. Eikä kommenttini ollut oikeastaan tarkoitettu niinkään sulle. Enemmän ehkä ystävälleni Winelle, joka ihmetteli keskustelun suuntaa. Hänen taas tiedän kirjoittavan tekstiä, joka vaatii toisinaan tulkintaa tai taustojen tietämistä. Senkin, onneksi, tiedän ettei hän tästäkään pahastu.
Laulun sanat ovat koskettavat ja kauniit.
Kaijalle lämmin osanotto myös minulta.
-
Kuolema, se viimeinen ovi, ovi tuntemattomaan, ovi jonka jälkeen ei paluuta....
Kuolema, se on joillekkin odotettu vieras, joillekkin kauhistus kun on unohdettu elää...
Kuolema, se korjaa univelat luki jossain seinässä.
Kuolema, se viiemeinen laihdutuskuuri, kaikki mahtuu arkkuun....
Kuolema, se lopullinen uni......
-
http://www.youtube.com/watch?v=67XqIxICt0s
Rauli Badding Somerjoen "Kuihtuu kesäinen maa" on lohduttanut minua paljon läheisten kuollessa;
Kuihtuu kesäinen maa, syystuuli metsän puita taivuttaa.
Kauas lentaa, linnut jo saa, vain tuuli esiin käy, se vaikertaa.
Vaipuu, aika unien taa, ja sateen kellot, soittaa kuolemaa.
Aika uinuu on pimeää, nuo harmaat pilviet mielen vasyttää.
En voisi tätä muuten kestääkkään, mut tiedän, että sinut jalleen nään.
Kun päivä loistaa, pois talven vie, niin on, meilla kevääseen tie.
Kun viestin kesästä tuon, taas puiden puhkeavat, lehdet nuo.
Aika virtaa, niin nopeaan, sua lähden ulos vastaan kulkemaan.
En voisi taätä muuten kestääkkään, mut tiedän, etta sinut jalleen nään.
Kun paivä loistaa, pois talven vie, niin on, meilla kevääseen tie.
Niin on, meilla kevääseen tie.
Niin on, meilla kevääseen tie.
-
Olen retkeilijän kanssa samaa mieltä, eutanasiasta tulisi keskustella enemmän. Kuten myös kivunlievityksestä.
Se vanha tuttu moraalipeikko vaan tuppaa mukaan keskusteluihin. "Joka keskiolutpulloon tarttuu se väkiviinaan hukkuu, oksennettuaan sitä ennen hattunsa ja liivinsä" kirjoitti edesmennyt ystäväni Veikko Huovinen. Suuri humoristi ja sarkasmin taitaja näin ilmaisi ihmisen ennakkoluuloja. Hurskastelu ja pelottelu viinan tai lääkkeiden vaaroista kuuluu menneisyyteen.
Väärinkäyttöä on ollut maailman sivu, nykyaikana se on huomattavasti helpommin hallittavissa, ja ilman vaaroista hurskastelua paremmin kontrolloitavissa.
Jatkuvan ja parantumattoman kivun hoidossa joutuu itse valitsemaan kuinka paljon kipua haluaa raahata aina mukanaan. Kuunteleeko silloin itseään vain muita "asiantuntijoita" ?
Ken itse ei ole kokenut tehotonta kivunlievitystä (liian lievää lääkitystä) ei pitäisi lähteä luulottelemaan vahvemmista lääkkeistä yhtään mitään.
Jos omakohtaista kokemusta löytyy, niin voipi jotain tietääkin...
Eutanasia on oivallinen esimerkki siitä, miten muut ja muiden asenteet voivat vaikuttaa oman itsen elämään ja sen päättämisen mahdollisuuteen.
Hittojako se muille kuuluu miten täältä itsekukin haluaa lähteä. Ja itsekunkin oma asia pitäisi olla miten paljon haluaa kärsiskellä ennen viimeistä potkua pimeään.
Monissa maissa on eutanasia sallittu, samoin kannabis kivunlievittäjänä. Niissä maissa on kansan enemmistö oivaltanut yksilön tahdon merkityksen. Testamentti on tahdonilmaisu - hoitotestamentin pitää myös olla yhtälailla lailla turvattu tahdonilmaisu.
Sodan sattuessa ihminen velvoitetaan kuolemaan muiden puolesta, oman kuoleman lähestyessä ihminen velvoitetaan myös tottelemaan muiden laatimia säännöksiä. Moraalietiikan mukaan tämä kuvio on hyvin kyseenalainen.
Enemmän valistusta ja tietoa, vähemmän asenteellisuutta ja luuloja, keskustelua mediaähkyn sekaan.
Kaija tuossa kirjoitteli ylempänä sairaalan arkikäytännöstä vielä näinäpäivinäkin
Lainaus: "Mun käsittääkseni parasetamoli on kaiken lisäksi aika "kesy" lääke, johon ei jää koukkuun.
Ja kai 75-vuotiaalle voisi antaa hiukan tujumpiakin aineita? Ei ole oikein, että joutuu kärsimään kivuista."
-
Ken itse ei ole kokenut tehotonta kivunlievitystä (liian lievää lääkitystä) ei pitäisi lähteä luulottelemaan vahvemmista lääkkeistä yhtään mitään.
Jos omakohtaista kokemusta löytyy, niin voipi jotain tietääkin...
Menee kyllä ohi varsinaisen aiheen, mutt tässä kivunlievitysasiass a olen kyllä monen muun kanssa samaa mieltä.
Itsekkin hyvinkin ärhäkän haimatulehduksen sairastaneena ja Tyksissä pari viikkoa hoidossa olleena ihmettelin jo sillon että miksi kivunlievitys on riittämätöntä. Lähtökohtana kuitenkin olin rv 38 raskaana ja ennen kun minua voitiin edes hoitaa piti käynnistää synnytys. Olin valmiiksi valvonut jo kaksi vuorokautta (pystyssä on vaikea nukkua ja vaakatasossa ei saanut edes hengitettyä) ja kipu oli aika sietämätön. Synnytys oli pikkujuttu jonka hoidin "siinä sivussa" ihan luomuna. Sen jälkeen olisi kipua voitu hoitaa paremmin, vaan ei seuraavanakaan yönä vielä tarvinnut nukkua kun ei makuuasennossa pystynyt olemaan ja aina kipulääkettä pyytäessäni muistettiin varottaa miten tämä on niin koukuttavaa. Seuraavana päivänä sain vihdoin kipupumpun, jonka turvin pääsis jo makuuasentoon herätäkseni yöllä 15 minuutin välein painamaan napista lisää lääkettä. Pumppu oli muutaman päivän, jonka jälkeen jo suositeltiin sen jättämistä jotten vain jäisi lääkekoukkuun.
Olisin todella kaivannut että oisin saanut kunnon lääkkeet heti synnytyksen jälkeen, jollon olisi jäänyt voimia muuhunkin kuin tuskaisen olon sietämiseen. En tiedä miten nopeasti tälläinen lääkkeitä hyvin vähän käyttänyt keski-ikäinen nainen yleensä koukuttuu esim tuohon saamaani OXYNORMiin? Ei ehkä vielä sen viikon aikana mitä sitä sain? No tällä kertaa selvisin hengissä, vaikka oisi voinut käydä toisinkin. Ja toivottavasti ei toista kertaa tule.