Karavaanarin keskustelufoorumi
Matkailukeskustelut => Matkailu ulkomailla => Aiheen aloitti: Raksaus - 15.06.2025 kello on 02:04
-
Ajatuksissa olisi tänä vuonna ajella pohjoiseen. Ehkä Inarista Pohjoista kohti ja jos kävisi Pykejassa ja siitä sitten Norjaa pitkin niin takaisin länteen mielellään ehkä rantaa lähellä niin pitkään kuin noin kolmessa viikossa ehditään. Tai siis kolmessa viikossa pitäisi keritä takaisin vielä Uudellemaalle.
Ensisijaisena reittivalintakritee rinä kuitenkin näkisin että tie olisi asfaltoitu ja ei olisi liiian kiperiä paikkoja integroidulle hieman yli kolme metriä korkealle asuntoautolle. Eli olisiko suosituksia reitistä missä ei olisi liian kapeita tunneileita? Pitkiä hiekkatiepätkiä? Eikä ehkä mitään vuoristoserpentiine jäkään? Jos pyrkisi minimoimaan ajamisesta tulevan atressin ja vitutuksen, silläkin uhalla että jotain hienoa jää näkemättä. Nordkappiinkaan ei ole mikään erikoinen hinku päästä. En omasta mielestä rikastu siitä mitään että käyn pohjoisimmassa paikassa, ehkä mieluumin jokin maisemallisesti hienompi.
Mitenkäs on yöpumiset Norjassa? Onko hintavaa Suomeen verrattuna? Muistelen että ainakin joskus oli palveluja muuallakin kuin leirintäalueilla? Onko puskaparkkeeraus suositeltavaa?
Polttoaine? Kannattaako pyrkiä tankkaamaan Suomi, Ruotsi Vai Norja?
Inarista vai käsivarresta? Saanakin vähän kiinostaisi käydä. Tosin myös hieman Inari.
-
No hyvin hyvin mahtuu painaahan rekat ja bussitkin. Hamningsbergin tie 3m leveä, kannattaa käydä; ei ongelmia. Levähdys alueilla hyvä yöpyä, tyhjennykset/vedet löytyy monista. Ruokaa kaapit täyteen Suomesta. Diissuli vähän kalliimpaa, mut Suomen tankillahan ajaa pitkän pätkän. Ruotsi taitaa edullisempi. Alkoholia muistaakseni ei paljoakaan saa viedä virallisesti, eikä perunoitakaan; ei suurta pelkoa kiinni jäädä😁 Sama se kummin päin ajaa. Senja mulle vielä käymätön paikka, mut sinne kannattaa mennä kuulemma.. Nordkapp totkai reitin varrella, hyvällä tuurilla jotain näkeekin Thumb Lofooteilla olisi vihreämpää ja aina voi paatteja hyödyntää lomaa ajamiseen..
-
Jos käsivarren kautta menette, niin kannattaa käydä katsomassa Rottenvikfossen. Autolla pääsee parkkiin ja voi yöpyä puskassa (pari kilometriä hiekkatietä, pääsee isommallakin yhdistelmällä), autolta 1,8km polkua putoukselle.
(https://karavaanari.org/kuvat/1749974870.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1749975033.jpg)
-
Maalikylien välillä ei hiekkateitä ole.
Haltille menee soratie mutta sinne ei sinun kalustollasi kannata lähteä.
Kaikki mitä rantateiltä löytyy, on näkemisen arvoista.
Grense Jakobselv, Pykeija, Hamningsberg...
Varangin nieminaata ei voi kiertää, pitää mennä ensin toinen siteen toinen puoli.
Jne.
Jos tykkäät patikoida, hanki AllTrails äppi, saat hyviä vinkkejä.
Jos aikaa on rajoitetusti, ajele hiljakseen niin pitkälle kun ehdit ja sitten kotiin.
Ens vuonna jatkat....
-
Kiitos vinkeistä. Ja juuri kuten Tsahkali tuossa kirjoitti olisi tarkoitus mennä. Eli ei ole listaa pakollisista nähtävyyksistä mitä pitää suorittaa, niin mennään sen mukaan mitä ehditään. Ja oikeasti jos keli näyttää pohjoisessa pelkkää kuraa ja etelämpänä arska mollottaa, niin en kyllä lähde väkisin myöskään palelemaan sateeseen. Sitten mennään muualle autossa on kuitenkin ratti ja pyörät.
Hieman himottaisi ostaa matkalle saunateltta.
Mikä on Maalikylä?
Muistelin vaan että joku reitti olisi jossa on pirun pitkä pätkä hiekkatietä. Joku joskus johonkin kirjoitti, mutta olisiko sitten ollut länsi-itä suuntainen tie Suomen puolella. Ivaloon asti nyt ainakin menee Asfaltti. Siitä pohjoisemmaksi en ole ajanut. Vai oliko Inari se missä se Saamelaismuseo oli, sielläkin olen joskus käynyt.
-
Asfalttia tappiin saakka. Pokka-Sirkka hiekkaa=töyssyä. Maalikylä jonkun kokoinen pollukka kartalla kauppalaksi meillä sanotaan ;) Voi pienempikin jokunen savu💪 Kautokeinon kautta kans yks vaihtoehto.
-
Liityin hiljattain myös johonkin aihetta käsittelevään facebook ryhmään. Jotain kuvia kammoksuttavan pienestä tunnelista tuli jo vastaan. Täälläkin on paljon minunkin autoa isompia omistavia löytyy. Niin onko jotain suositusta mihin ei kannatta ajella integroidulla tai alkovilla. Aika saman kokoisia kuitenkin lopulta.
-
Kyllä niihin tunneleihin matkis sopii, kun sopii rekatkin.
Tosin jossain voi tulla vastaan reikä, jossa on vain yksi kaista. :D
Senjalla olen semmoisenkin nähnyt.
-
Enpä keksi kyllä mitään joka paikkaan olen päässyt vajaa 9 metriselläkin mihin pääsin 6 metriselläkin vähän kapeammalla kärryllä. Et ei huolta Thumb
-
Olisiko jotain reittiehdotusta mitä kautta kannattaisi ajella? Eli spekseinä lähinnä että näkisi minkalista tuo Pohjois Norja on ja että tiet olisi ainakin kohtuullisessa kunnossa, eikä mitään liian jänniä paikkoja autoilun suhteen. Takaisin ajattelin ajella Tuotsin läpi siten että tähtäisi ehkä Tornion kieppeiltä Suomeen. Tai voi toki teitin tehdä toisinkin päin.
-
Jos haluat Ruåtsissa käydä, mene sitten sitä kautta.
Vuoren yli Narvikiin, poikkeat Lofooteilla, ylös Senjalle...
Sitten aika onkin loppu.
-
Onko jotain byrokratiaa (ajoneuvo/matkustajat) otettava huomioon kun siirtyy naapurimaan puolelle? Koiraa ei ole mukana.
-
Onko jotain byrokratiaa (ajoneuvo/matkustajat) otettava huomioon kun siirtyy naapurimaan puolelle? Koiraa ei ole mukana.
Paperinen rekisteriote.
-
2.vaihtoehto Utsjoki-Pykeija-Nordkapp-Alta ja Kilpisen taikka Hettan (Kautokeino) kautta takas Suomeen. Tässäkin vaihtoehdossa voit ehtiä Tromssa, Senja. Toki kilometrejä ei kannata ahnehtia ja keskinopeus Norskissa alhaisempi kuin täällä Suomessa. Tosiaan tuo Tornio-Kiiruna-Narvik mentiin v. 14 Lofooteille, järeätä maisemaa ja mm. Abiskon luonnonpuisto matkan varrella. Å i Lofoten tultiin botskilla Bodo ja Uumajasta Vaasaan. Yhtä hyvin voi Lofooteilta ajaa takaisin näkee maisemat eri suunnasta, eikä paatit halpoja ole.
-
Jos haluat Ruåtsissa käydä, mene sitten sitä kautta.
Vuoren yli Narvikiin, poikkeat Lofooteilla, ylös Senjalle...
Sitten aika onkin loppu.
Ehkä se on sitten tämänmoinen reitti. Toki jos sinne Senjaan piti mennä jotain nihkeää tunnelia niin mennään johonkin muualle nähtävää kuitenkin riittänee muuallakin. Joku kai kehui Altaa joten ehkä Lofooteilta Altaa kohti? Olikos Lofooteille pääsemiseksi jotain lauttoja mihin pitää varata paikka?
Auton on oma, eikä eläimiä niin byrokratiaksi käsittääkseni riittää jotakuinkin se mikä Suomessakin. Ehkä kaikille passit voisi ottaa jos muistaa, kun semmoiset kuitenkin on.
-
Kyllä niihin tunneleihin matkis sopii, kun sopii rekatkin.
Tosin jossain voi tulla vastaan reikä, jossa on vain yksi kaista. :D
Senjalla olen semmoisenkin nähnyt.
Tais olla yhteen kylään menevä tunneli missä stellplatz , muuten Senjalla tilaa normaalisti
-
Narvikin nurkilta pääset suoraan ajamalla. Kyllähän tuossa Altaankin ehtii jos enempi viitsii ajaa ja Koutokeinon kautta takas.
-
Lofooteille pääsee ihan ajamalla, tunnelitkin on ilmaisia.
Samoin Senjalle.
Fjordgårdiin menevä tunneli on se yksikaistainen.
Sinne kannataa silti mennä ja samalla kiivetä Hestenille.
Se on makee.
-
Ja vielä reittiehdotusta itäisemmästä vaihtoehdosta, jossa Inari ja Pykeija mukana: Inari - Sevettijärvi - Näätämö - pisto Kirkkoniemeen - Pykeija - Utsjoki - Karigasniemi - Karasjoki - Kautokeino - Alta - Skibotten - Kilpisjärvi - Muonio. Maisemat ei ole toki samaa luokkaa kuin Lofooteilla / Senjalla, mutta nähtävää on tuollakin. Ja toki voi tältä reitiltä tehdä piston Nordkapiin.
-
En tiedä olenko erityisen väärässä kun perustan kuitenkin näkemykseni muisen kertomiin. Mutta näin minulle on Nordkapissa käyneet ystävät kertoneet, ettei paikka sinänsä ole mitenkään erityinen. Jos otetaan pois se että on pohjoisin paikka. Mutta että muuten Norjan mittapuulla ei ole mitenkään erityinen nähtävyys maisemiltaan. Itselle ei ole mitenkään tärkeää että kävisin jossain sanoakseni että olen käynyt, vaikka ei sellaisessakaan matkailussa mitään väärää ole, ei vaan ole minun juttu. Nuoremmn poikani tuntien sille se voisi olla jokin juttu, joten pidetään myös mahdollisena kohteena jos hän niin haluaa.
Tuli katsottua Forecaa ja kohtuullisen kylmältä näyttää viidentoista päivän ennuste. Tavallaan juuri se syy miksi ei koskaan ole tullut käytyä kesälomareissulla Pohjois-Norjassa. Pitääköhän tässä kehitellä vielä joku plan-b ja mennä johonnin suuntaan missä on jo käyty, mutta jossa kelit olisi edes jonkin verran kesäisemmät.
-
No eipä siellä muuta ko aavaa merta ja tuulista. Karuudessaan viehättävä tie. Muualla vihreämpää. Kattelin kans aikani kuluksi ennusteita; talvikamppeen tynkää saa olla mukana.. Myöhempään ajankohtaan voisi olla 25 asteen lämpöjäkin jossain päin. Nyt sitä löytyis etelä-Puolasta 8) Juu ja itäreitti tietenkin Sevetin- Näätämön kautta niinhän mekin se joskus tehtiin, ei edtak ajelua😁
-
Tuli katsottua Forecaa ja kohtuullisen kylmältä näyttää viidentoista päivän ennuste. Tavallaan juuri se syy miksi ei koskaan ole tullut käytyä kesälomareissulla Pohjois-Norjassa. Pitääköhän tässä kehitellä vielä joku plan-b ja mennä johonnin suuntaan missä on jo käyty, mutta jossa kelit olisi edes jonkin verran kesäisemmät.
Ne 'kelit' tiedät sitten kun olet käynyt.
Et etukäteen.
-
Jos tykkää 30asteen paahteista niin Pohjois-Norja ei ole ehkä se oikea paikka suunnata.
Mutta jokainen tie siellä on maisemiltaan hieno jos on tottunut Suomen teihin.
-
Hallitus taisi virallisesti siirtää Norjan reissun seuraaville vuosille. Ja itsekin tällä ennusteella olen samoilla linjoilla. Ei mitkän hellekelit ole vaatimuksena, mutta ei sitä jaksa ihan ympärivuotista syksyäkään. Sortsikelit on minulle ihan riittävät. Niistä vaihtoehdoista mistä harkitaan ei taida missään olla muöskään hellettä luvassa, mutta ennusteen mukaan hivenen parempaa. Onhan toki ennusteetkin välillä ihan pepullaan. Valitettavsti nyt ei tuo reissun siirto ole mahdollinen jos haluan lapset ja vaimon mukaan.
Maisemista olen huomannut että ruoho on vohreämpää aidan toisella puolella. Kuulemma myös Suomalainen maisema on hienoa kun se ei ole se normi. Ja onhan Suomessakin maisemallisesti itselle hienoja paikkoja. Useimmiten niihin liitty itsellä jokin järvi.
-
Hallitus taisi virallisesti siirtää Norjan reissun seuraaville vuosille. Ja itsekin tällä ennusteella olen samoilla linjoilla. Ei mitkän hellekelit ole vaatimuksena, mutta ei sitä jaksa ihan ympärivuotista syksyäkään. Sortsikelit on minulle ihan riittävät.
Meinaatko, että ilmastonmuutos muuttaa tilanteen? ;D
Tilanne ylhäällä on sama kun eteläisessäkin Suomessa: Illalla näkee millainen päivä oli.
Sadetta tai tukahduttavaa hellettä....
-
Mitenkäs se oli, että vuodet ei ole veljiä keskenään. On tässä edelleen ollut parempia ja huonompia talvia ja prempia ja huonompia kesiä. Ilmastonmuutos muuttaa varmasti myös säätiloja, ja käsittääkseni koko maapallon lämpötilaa mitattaessa tehdään koko ajan uusia lämpötilaennätyksiä . Paikallisesti vaikutus on huomattavasti vaikeampi arvioida. Ja klikkiotsikot jyrää ja ihmisten muisti on lyhyt. Välillä koko kesä on ollut seksihellettä, välillä satanut. Nyt on ollut ”normaalia” viileämpää kai koko suomessa alkukesän.
Itse kun asuu Hyvinkäällä ja kohtuu paljon on tullut käytyä Stadissa, niin on huomannut miten paljon meren läheisyys vaikuttaa ja minkä eron ”vain” 60 kilometriä voi tehdä. Ei ole lainkaan sanottua, että jos toisessa sataa koko päivän, niin toisessa saattaa olla poutapäivä.
Ei se Norjakaan sieltä mihinkään lähde. Toisaalta olisi ollut minun aikatauluihin poikkeuksellisen hyvä kesä mennä. Mutta vaimon aikatauluihin puolestaan ei.
-
Me lähdemme heinäkuun puolen välin tietämillä Kittilään ja siitä vaimon sukukokouksen jälkeen kohti pohjois-norjaa käsivarren kautta ylös ja idästä takaisin.
Sää katsotaan aina aamulla ikkunasta ulos jotta tietää mitä päälle laitaa, siinä on säätietoa tarpeeksi ;)
-
Jos vaihtoehtona on Pohjoisen +10 astetta, tai Etelän +40 astetta, niin kumman valitset...?
Minua ei tuo viileys haittaa. Lämpöä saan aina kulkimessa säädettyä ja vaatteet lämmön mukaan. Ilmastoinnin puute helteellä ja varsinkin yöllä oleva kuumuus olisi jo rasite, kun ei ole ilmastointilaitetta kaan.
Ainoa, mitä kavanhdan on sade. Silloin saatan jopa tehdä uukkarin ja olen monesti tehnytkin.
-
Minäkin sen 10° valitsen. 33° tuossa oli taannoin eikä sitäkään pitemmän päälle jaksa.
-
Neljänlymmenen asteen helteitä ei ole tarjolla siellä mihin ehditään. Sade toki vielä pahempi. Tähän mennessä kesä on tarjonnut minulle tänä vuonna alke 20 asteen lämpöjä. Kesän ollessa kyseessä otan helteen aina mieluummin kuin kymmenen astetta ja vesisateen. Yhden kesän olen viettänyt Kansas Cityssä jossa 40 asteen lämpö ei ollut lainkaan vierasta. Hyvin sielläkin pärjäsi kun oli varustautunut asiaankuuluvasti kuten mainittiin myös kylmästä.
Kesä ilman lämpimiä kesäpäiviä on minusta vain p*ska kesä. Uimavedetkään ei kunnolla lämpiä. Talvella saa olla myös niin kylmä kuin Suomen keleistä irtoaa.
No joka tapauksessa meidän matkayksikössä tetiin päätös siirtää Norjan retki johonkin muuhun ajankohtaan. Muutaman vuoden tauon jälkeen mennään Baltian suuntaan. Ei sielläkään kelit ideaaleilta näytä ennusteissa mutta tällä mailmankolkalla tällä hetkellä on tällaista.
-
Kesä ilman lämpimiä kesäpäiviä on minusta vain p*ska kesä. Uimavedetkään ei kunnolla lämpiä. Talvella saa olla myös niin kylmä kuin Suomen keleistä irtoaa.
No joka tapauksessa meidän matkayksikössä tetiin päätös siirtää Norjan retki johonkin muuhun ajankohtaan. Muutaman vuoden tauon jälkeen mennään Baltian suuntaan. Ei sielläkään kelit ideaaleilta näytä ennusteissa mutta tällä mailmankolkalla tällä hetkellä on tällaista.
Täysin samaa mieltä, kesällä pitää olla lämmintä. Laitahan lyhyttä matkakertomusta missä liikutte, saattaa olla sama suunta heinäkuun puolivälissä. Itselle Balttian maat ja Via Baltica täysin tuntematonta seutua.
-
Baltian sää on ollut nyt lähes samanlaista, kuin eteläisessä Suomessa...
Itsekin siirsin lähtöä kuukaudella, mutta aina vain siellä tuntuu satavan ja on viileää. Kymmenen päivää olin patikoimassa siellä täällä ja koko ajan piti risteillä sadekartan perusteella, jotta löytyi poutaisia kolkkia. Eikä näytä paremmalta nytkään.
Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä pohjoiseen, mutta taitaa lämpimät ilmat tulla vasta heinäkuun puolenvälin jälkeen. Syksyllä ehkä Keski-Eurooppaan, kun pahimmat helteet on ohi ja sikäläinen lomakausi laantumassa.