Karavaanarin keskustelufoorumi
Tekniikkakeskustelut => Matkailuautot => Kori ja alusta => Aiheen aloitti: SeaSharky - 7.09.2024 kello on 18:00
-
Tein muutama vuosi sitten kytkinremontin kun kytkinpoljin tuppasi jäämään aina pohjaan, vaiva korjaantui moneksi vuodeksi mutta nyt alkoi oireilla niin että kytkin otti ja vapautti vasta kun poljin oli melko syvällä, kokonaan ei pohjaan jäänyt ja minusta alkoi tuntua että saattaisi korjaantua ilmaamalla, joten otin vaihdelaatikon päältä sokan kytkinputkesta taaksepäin ja vedin kytkinputkea ulospäin jolloin ilman pitäisi tulla pois kun kytkintä painaa pohjaan, mutta kytkin solahti heti lattiaan kun painoin ja sen jälkeen en saanut mitään eloa enää kytkimeen, näyttää että poljinsylinteri ei jostain syystä pumppaa mitään, ilmausruuvista ei tule mitään ulos ja poljin pysyy velttona. Silloin kun tein kytkinremontin niin tovin sai työjellä että sai kytkimen heräämään, mutta nyt ei suostu heräämään. Onkohan täällä kenelläkään hyviä vinkkejä. Pitäisi olla melko simppeli toimenpide. Tuon poljinsylinterinkin olen vaihtanut samoihin aikoihin kuin tein kytkinremontin. Vuotoja ei myöskään ei näy. Olen Patvinsuon kansallispuistossa joten on vähän pattitilanne :)
-
Minulla ei ole jarrunestettä mukana, joten ei uskalla vedellä kaikkia liitoksia auki ja katsoa minne asti neste kulkee, täytyy yrittää temppuilla niin että jarruneste ei lopu.
-
Käytin poljinsylinteriltä lähtevää putkea irti, mutta ei sieltä mitään tule, kun poljin on ylhäällä pitäisi käsittääkseni nesteen päästä suoraan valumaan lähtöliittimestä.
-
Hommaat apteekista ison ruiskun ja ilmausruuviin sopivaa letkua ruutta täyteen jarrunestettä ilmausruuvi auki ja ruutalla nestettä sisään! Kyllä se siitä!
-
Eli takaperin täyttö ilmausruuvin kautta. Voit tehdä myös tippakannulla, olet kannun kanssa nestesäiliötä ylempänä ja katsot ettei putkeen tule ilmakuplia, täytät niin kauan kunnes säiliön pinta alkaa nousta. Toinen vaihtoehto tehdä paineilmalla, nestettä letkuun paineilmapistoolill a vauhtia, seurattava ettei ilmaa pääse sylinteriin. Linja ja kuorma-autoihin tehdään tällä menetelmällä, yleensä hyvällä menestyksellä.
-
Hyviä ehdotuksia. Patvinsuolla hankala toteuttaa olemassa olevilla resursseilla.
-
Hyviä ehdotuksia. Patvinsuolla hankala toteuttaa olemassa olevilla resursseilla.
Pesulaitteesta letku, laitat etujarrusylinterin ilmausruuviin ja toisen pään kytkinsylinterin ilmausruuviin. Jarrua polkemalla ("painetta", nipat auki. Poljin pohjaan nipat kiinni) täytät kytkimen pikkuhiljaa.

Sitä nestettä menee tosi hyvin kun hänellä ei ole sitä ylimääräisenä, oman kirjoittamansa mukaan.
-
Sitä nestettä menee tosi hyvin kun hänellä ei ole sitä ylimääräisenä, oman kirjoittamansa mukaan.
Jos sama säiliö jarruilla ja kytkimellä niin ei ongelmaa, jos eri niin ei molemmat jää vajaaksi. Kannattaa katsoa ettei polje jarruja tyhjiksi.
Voipi olla että hinurin lavalle, ei yleensä nesteet ilman vuotoa häviä (työsylinteri kytkinkopassa).
-
Hyviä ehdotuksia tulevaisuutta ajatellen, nyt ei ole letkuja ym. mukana, mutta ainakin yksi ja suuri ongelma on että säiliöstä ei tule tippaakaan nestettä vaikka letku on irti säiliöstä ja säiliössä on vielä nestettä ylärajaan, se ongelma on nyt ensin ratkaistava, tämä ongelma voi olla todellinen syy kaikkiin kytkinpolkimen pohjaan jäämisen takana, niinhän siinä väistämättä käy että kytkin hyytyy kun uutta nestettä ei tule poljinsylinterille. Kuvittelisin että säiliöön on suora reikä, mutta olisiko siellä jotain laippaa edessä, kun reikään työntää tikun niin kova seinä siellä tuntuu vastassa, en tiedä uskaltaisiko sen yrittää puhkaista, jos olisi tarvikkeita voisi tehdä oman väliaikaisen nestesäiliön kytkimelle.
(https://karavaanari.org/kuvat/1725778496.jpg)
-
Pitäisi kuitenkin säiliöstä tulla nesteen kun letku on irti, ei siihen polkimen asento vaikuta, käytin myös poljinsylinteriä auki ja se on kunnossa, tosin oli aivan kuiva kun säiliöstä ei tule tavaraa.
-
Käytä kone lämpimäksi, ja sen jälkeen starttaat vaihde päällä. Vaihteita voi vaihtaa ilman kytkintäkin, mutta voi myös pysäyttää rinteeseen ja laittaa isomman vaihteen päälle ja startata sillä.
-
Pitäisi kuitenkin säiliöstä tulla nesteen kun letku on irti, ei siihen polkimen asento vaikuta, käytin myös poljinsylinteriä auki ja se on kunnossa, tosin oli aivan kuiva kun säiliöstä ei tule tavaraa.
Ei vaikutakaan, luin viestin huonosti. Säiliön korkkia olet myös varmaankin löysännyt? En tunne säiliön rakennetta, joudut varmaan tekemään pienen säiliön jostakin (pikku pullo ylösalaisin, tiukka reikä korkkiin ja letku väkivalloin korkista läpi)
-
Jess!!! Ongelma selätetty, kytkin on nyt parempi kuin koskaan, tein 3mm:n ristipää ruuvarista poran viilaamalla ja porasin sillä liitinputken reiän säiliöön asti, heti alkoi tulla nestettä. Meinasi vain käydä kalpaten kun ilmaus letku oli auki ja säiliö pääsi alarajaan, ei tarvinnut sitten tehdä muuta kuin laitoin ilmausletkun kiinni ja rupesin polkemaan poljinta ja hetihän se alkoi jäykistyä. Varmaan pääsen nyt Joensuuhun ja Biltemasta lisää nestettä. Jos kellä on kytkinongelmia kannattaa tarkistaa säiliöstä lähtevä putki, kaikki ongelmat todennäköisesti johtuu siitä, itsekkin tein kytkinremontin todennäköisesti turhaan, remontin jälkeen kun kytkin sai tarpeeksi nestettä se toimi. Kytkinremontin jälkeen käytin paineilmaa säiliöön ja se ilmeisesti auttoi että sain kytkimen toimimaan. Jos säiliöstä tulee nestettä niin ilmaaminen onnistuu hetkessä, jos ilmauksessa on vaikeuksia niin säiliöstä mei tule silloin nestettä

Hyvä! Kun joskus tulee Ducaton säiliö käsiin niin on tutkittava millainen se on, eihän mikään nestetason kohon osa voi olla irronnut ja tukkinut?
-
Ei siellä varmaan mitään kohoa ole irronnut, kun nestepinta pääsi alarajalle niin varoitusvalo syttyi ja sammui heti kun lisäsin nestettä. Kun porasin reikää niin kyllä siellä oli kova paksu muoviseinä edessä. On siellä täytynyt olla jonkinlainen reikä kun sain paineilmalla kytkimen ilmattua kytkinremontin jälkeen. Eihän toimiva ehjä kytkinjärjestelmä montaa tippaa nestettä tarvi lisää, niin kuin minullakin on toiminut vuosia ilman että on päässyt nestettä säiliöstä. Tuntuu järjettömältä että olisi tarkoituksella tehty joku hyvin pieni helposti tukkeentuva reikä, epäilen että säiliöissä on valmistevikaisia joissa reikä on jäänyt pois. Ja kun kytkimelle lähtevä putki on ylempänä kuin jarruille menevät putket niin kytkinsylinterien pettäessä ei ole vaaraa että säiliö tyhjenisi niin paljon että jarrut jäisi ilman nestettä, joten siellä ei tarvitse olla mitään systeemiä joka muulla tavoin estäisi säiliön tyhjenemisen kytkimen kautta.
-
Oiskohan hyvä jos säiliön irrottsisi, ja kippaisi "poran"lastut ym. pois, samalla tulisi jarrunesteetkin vaihdettua sivutuoteena lisävaivalla?
Tuo jarrunesteiden vaihtaminen kun monilla tapahtuu pelkästään autoa vaihtamalla?
-
Joo, kävi mielessä myös tuo säiliön puhdistus, tosin lastuja ei paljon poratessa tullut kun porana oli pieni ristipääruuvari.