Karavaanarin keskustelufoorumi
Matkailukeskustelut => Matkailu kotimaassa => Yleiset leirintäalueet => Aiheen aloitti: Rölli - 10.09.2011 kello on 20:20
-
Siin ne on niinku kaks marjaa puhtoisina niinku reissumiehen m....! Pojan kans työ reissulle ni piti ottaa toinen makkari ja olohuone matkaan....
-
Kätevää. ;D
-
Olin viikonloppuna Mukkulassa monen vuoden jälkeen käymässä.
Sitten viimekäynnin on alue muuttunut ulkoisesti todella siistiksi ja viihtyisäksi. Alueen kärjestä on poistuneet ne aidatut slummit. Oli siellä ihan siistejäkin kausipaikkalaisia mutta melko monet niistä näyttivät lähinnä kaatopaikoilta, no nyt ne siis ovat poissa.
Alueen vessat suihkut ja ruokailukatokset oli kyllä kamalassa kunnossa, mutta se ei minua haitant kun oli vessa suohku ja ruokailutila omastatakaa mukana.
Meille vain sattui harmillisesti joku kännikööri siihen likelle joten lauantai/sunnuntai välinen yö jäi unet vähäiseksi. Alueella ollut yövalvoja ei oikein saanut porukkaa aisoihin eikä olisi halunnut soittaa paikallista sekuritastakaan paikalle kun se kuulemma maksaa erikseen.
No yön tiimellyksessä joku kerkesi jo poliisitkin soittamaan ja tulihan se sekuritaksenkin porukka paikalle ja pahimmat älämölön lähteet paikalta poistettiin. Loppu yö olikin rauhallista ja aamusella oli kovin alakuloisen näköistä nuorisoa meteliä aiheuttaneessa telttakylässä.
Ja tulihan se poliisikin paikalle heti sunnuntaiaamuna kello 10.00 ;D
No kaikesta huolimatta minulle jäi mukkulasta melko mukava mielikuva, tai siis olisi jäänyt ellen olisi erehtynyt menemään vessaan sunnuntaina.
Kuningas alkoholi aiheuttaa sillonintällöin ongelmia kokemattomissa käsissä eikä siitä voi välttämättä leirintäaluetta syyttää, mutta oli vain kovin voimaton se venäläinen pikkutyttö sieltä respasta suomalaista känniääliöporukkaa vastaan.
No saatan mennä Mukkulaan joskus toistekkin sillä nyt hyvin nukutun yön jälkeen ei enää harmita niin paljon, enkä ensikerralla tee edes sitä virhettä että kävisin kurkkaamassa mukkulan vessatiloihin ;)
Mukkulan sijainti on hyvä sillä siitä on lyhyt matka hilpasta fillarilla kylille välillä.
Tällainen kokemus tälläkertaa
-
Onko Mukkulassa vielä kausipaikkaan mahdollisuus? Kenelläkään edes mutua asiasta?
-
http://www.mukkulacamping.fi/fi/leirintaealue.html
Tuosta
-
Tänään klo 22 saavuttiin paikalle ja mitätön kötöstys on koko paikka. No joo vaunu paikat on selkeät ja siistit, mutta tuo respa ja kaikki sosiaalitilat ihan hirveitä. Ei edes europistoketta ollut vuokrata, mutta onneksi saatiin lainaa naapurivaunusta huomiseen. Seuraavalla Lahden reissulla varmasti johonkin muualle tai ajetaan ohi.
Lähetetty minun SM-G900F laitteesta Tapatalkilla
-
Tänään klo 22 saavuttiin paikalle ja mitätön kötöstys on koko paikka. No joo vaunu paikat on selkeät ja siistit, mutta tuo respa ja kaikki sosiaalitilat ihan hirveitä. Ei edes europistoketta ollut vuokrata, mutta onneksi saatiin lainaa naapurivaunusta huomiseen. Seuraavalla Lahden reissulla varmasti johonkin muualle tai ajetaan ohi.
Lähetetty minun SM-G900F laitteesta Tapatalkilla
Tässä ehkä syy niihin ongelmiin: http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/05/08/leirinta-mukkulassa-loppuu-2015
kokeile ensi kerralla Ravintola Lokin vieressä olevaa matkaparkkia Teivaan satamassa.
-
http://herrasmanni.nettisivu.org/karavan-alue/
-
http://herrasmanni.nettisivu.org/karavan-alue/
Aika ylimielinen tuo Herrasmannin kotisivu kun ei ole vaivauduttu yhtään neuvomaan, missä päin Lahtea se sijaitsee ja kuinka sinne pääsee.
-
Onhan yhteystiedoissa osoite
-
Moi lähes vieressä asun tossa osoite
Osoite: Herrasmanninkatu 20, 15300 Lahti
Puhelin:050 5641112.
Sekä järvinäköalalla . Loistava matka parkki.
(Lokki ravintolan vieressä, paikkavarukset ) ,Lahden keskustan kupeessa hyvä yöpyä wc/ suihkut ,sähkö .vierasvene satama yhteydessä (pakko kokea kun yövyt lahdessa ja tietysti vaimon kanssa rilluma reit lokkiravintolassa. Loistava ruoka .
Osoite: Jalkarannantie 19, 15900 Lahti
Puhelin:03 7810220
Aukioloajat: Avoinna tänään · 11.00–19.0 tiedustelu paikasta Thumb
http://www.ravintolalokki.fi/