Karavaanarin keskustelufoorumi
Tekniikkakeskustelut => Matkailuautot => Kori ja alusta => Aiheen aloitti: ajuri - 28.12.2019 kello on 11:08
-
Onko kukaan nähnyt vaivaa ja purkanut esim. Ducaton oviverhoilua sekä A pilareita ja edistänyt niitä. Tuonne keulaan kun hohkaa kylmää eniten. Itsellä ois tuota Armaflexiä reilusti voisi sillä eristellä jos siitä on apua kylmää vastaan. Tuo talvipeitekkin auton laseille jo auttaa melko paljon. Thumb
-
Jos eriste pääsee vettymään, en suosittele. Tuulilasipeitto ja paksu väliverho. Verhon voi asentaa siten että etupenkit jää käyttöön.
-
Mulla oli Ducaton oviverhoilut irti ja tupakoin hetken niiden kanssa ja suunnittelin lämmöneristyksiä.
En keksinyt oviin muuta kuin jotain villalevyjä kun siellä on kaikenmaailman vahvikkeitä ja profiileja sähköjohtoja ja avausmekanismin tankoja .
Jos sinne ei pääsisi helpolla korjaamaan sitten kun ne reistaa.
Liukuoven tungin täyteen puukuitueristelevyä mutta ohjaamon oviin en laittanut kuin alaosaan.
Oikeassa a-pilarissa on johdinsarja ja antennin johto ainakin pakettiautossa.
-
Olen aikoinaan lisäeristänyt yhden wanhemman Ducaton etupään.
Tungin kyllä levyä ovienkin sisään.
Ovista vaan ei tainnut jäädä yhtään kuvaa....
Ensisijainen tarkoitus oli saada etupäätä hiljaisemmaksi ja lämpenihän se sinä samalla.
-
Eihän se solumuovi tai -kumi (Armaflex) vety kun solurakenne suljettu. Pintamäräksi tietty kostuvat..
A-pilariin ei taida saa mitään sisälle, mutta B-pilariin mahtuu jo kunhan turvavyömekanismin huomioi. Kokonaisuuden kannalta karmirakenteet jäävät kylmäsilloiksi johon jäätä/kosteutta syntyy. Pitkähelmainen ulkopeitto paras apu, jos ei autoa integroiduksi halua vaihtaa, sitten korjaantuu ;)

joo tuota turvavyön koteloa kans tarkoitin, mut muistin et se on A - pilari. Täytyy tutkia noi ovet. Helppo irrottaa noi ovien verhoilut, ja liimalla kiinni levyä sen mitä saa. Auttaahan se varmaan äänieristykseenkin. Myön ton B pilarin vois tukkia, sieltähän näkyy ihan läpi. Tekee vaan kondrnsio vedelle mahdollisuuden päästä pois.
-
Pilareihinhan voi porata 10mm reiän josta mahtuu uretaanipullon pilli sisään.
-
Miksiköhän ne ei täytä niitä kaikkia paikkoja uretaanilla jo tehtaalla?
-
Miksiköhän ne ei täytä niitä kaikkia paikkoja uretaanilla jo tehtaalla?
Se olisi tarpeeton lisäkustannus ja hidastaisi tuotantoa. Esim Sevel tehdas valmistaa ~300 000 Ducatoa, Boxeria ja Jumperia vuodessa. Euronkin lisäkulu tuotannossa on jo ihan kohtuullinen rahamäärä.
Pohjoiseen tuotavien autojen osuus on marginaalinen koko tuotantomäärästä ja pakun alustoista vielä harvempi muutetaan kylmään maahan myytäväksi matkailuautoksi joten alustan valmistaja jättää mahdollisen lisäeristyksen mieluiten korivalmistajan kustannukseksi.
-
...
Tuo talvipeitekkin auton laseille jo auttaa melko paljon. Thumb
Tämä voisi olla hyvä ulkopuolisen peiton lisäksi. Itse en matkaillut autolla talviaikaan, joten ulkopuolinen riitti.
https://www.caravantarvikkeet.net/artic-ohjaamon-sisapuolinen-thermopeitto.html (https://www.caravantarvikkeet.net/artic-ohjaamon-sisapuolinen-thermopeitto.html)
-
Pelkääjän puolen ovipilarissa on paljon sähkömokkeloita. En vaahtoa kyllä ruiskuttasi sinne.
Verhouksen takana on isoja reikiä jotta jotain villaa sinne vois varmaan tunkea kyllä.
-
Tämä voisi olla hyvä ulkopuolisen peiton lisäksi. Itse en matkaillut autolla talviaikaan, joten ulkopuolinen riitti.
https://www.caravantarvikkeet.net/artic-ohjaamon-sisapuolinen-thermopeitto.html (https://www.caravantarvikkeet.net/artic-ohjaamon-sisapuolinen-thermopeitto.html)
Tuo Artikin peite sisä puolelle on hyvä sopii transittii dukatoon ja relluun. Ollut käytössä kaikissa , tulee ikkunoiden ylä osasta lattiaan ja ohjaamon lattialle solumuovi lisä eristyksessi 10-15mm jo pysyy lämpimämpänä, ostin ammoin sarka caravaanilta en muista hintaa.
-
Miksiköhän ne ei täytä niitä kaikkia paikkoja uretaanilla jo tehtaalla?
Jos uretaania palkkeihin tukkisi, täytyisi sen olla elastista. Teollinenruisku-uretaani aikaamyöden irtoaa "alustastaan" ja alkaa "kitisemään" ja keräämään väliin kondessivettä josta seuraa ruostuminen ennemmin tahi myöhemmin. ( Normi halpis uretaani ei vaahtoudu ruiskutettaessa umpipalkin sisälle )
20mm solukumieristettä olisi riittävä eristepaksuus jos se saataisiin asiallisesti asennettua ? ? Jos muotoonleikatut eristeet asennettaisiin tehdasolosuhteissa niin päästäisiin kohtuullisiin lämpövuotoarvoihin. Työ ei olisi mahdoton jos halua siihen löytyisi, nähtävästi sitä ei ole löytynyt ? ? Nyky tehdasvalmistettuje n retkeilyautojen eristyksen on "sinne päin" tyylillä tehty, ei ole tarkoitettu pohjolan oloihin . . .
Toki jokin muukin hieman kovempi mutta yhtä hyvän eristearvon omaava tuote kelpaisi "kuluttaviin kohtiin" ( esim. rintapelti/ohjaamonlattia ), solukumi kun on herkkää vaurioitumaan, solukumi kävisi hyvin "umpipalkkien" ja vastaavien kohteiden eristämiseen joihin ei millään pääse vaurioittamaan eristeitä.
-
20mm solukumieristettä olisi riittävä eristepaksuus jos se saataisiin asiallisesti asennettua ? ? Jos muotoonleikatut eristeet asennettaisiin tehdasolosuhteissa niin päästäisiin kohtuullisiin lämpövuotoarvoihin. Työ ei olisi mahdoton jos halua siihen löytyisi, nähtävästi sitä ei ole löytynyt ? ? Nyky tehdasvalmistettuje n retkeilyautojen eristyksen on "sinne päin" tyylillä tehty, ei ole tarkoitettu pohjolan oloihin . . .
Taitaa olla niin että tehdas tekee semmoista mitä saadaa myytyä js ostajat ostaa sitä mitä haluavat, kun perusvekottimeen tehdään kunnon eristys, niin hinta ei enää kelpaa perusostajalle eli ongelma onkin ostaja, sillä kunnolla eristettyjä on markkinoilla kyllä.
-
Jos uretaania palkkeihin tukkisi, täytyisi sen olla elastista.
Semmoista saa kyllä kaupasta, ainakin 'pistoolipurkeissa'.
-
Semmoista saa kyllä kaupasta, ainakin 'pistoolipurkeissa'.
Laita linkki elastisesta / joka pysyy elastisena ainakin
seuraavat 10 vuotta, . . .
-
Taitaa olla niin että tehdas tekee semmoista mitä saadaa myytyä js ostajat ostaa sitä mitä haluavat, kun perusvekottimeen tehdään kunnon eristys, niin hinta ei enää kelpaa perusostajalle eli ongelma onkin ostaja, sillä kunnolla eristettyjä on markkinoilla kyllä.
Juuri näin, olemme täällä kylymäsä pohojolasa pieni ostaja ryhymä joten äänemme ei kuulu . . .
Sitä varten on mm.:
https://casacar.com/
http://www.tramo.net/
Travel Zip on googlella "mykkä" . . . ? ?
Kunhan löytyy pätäkkää...
-
Laita linkki elastisesta / joka pysyy elastisena ainakin
seuraavat 10 vuotta, . . .
Mitä sillä linkillä?
Ostat pullon ja kerrot 10v päästä, miten kävi...
-
Juuri näin, olemme täällä kylymäsä pohojolasa pieni ostaja ryhymä joten äänemme ei kuulu . . .
Sitä varten on mm.:
https://casacar.com/
http://www.tramo.net/
Casa nyt ei ole sen kummempi kun muutkan peltikoppaset, tai ei sitäkään ja tuo toinen on lähinnä kaupassa käyntiä varten.
-
Mitä sillä linkillä?
Ostat pullon ja kerrot 10v päästä, miten kävi...
Wurtillä on jotain elastista vaahtoa.
Kato niitten tuotteista mitä ne lupaa.
Ja kiukuttele niille jos ei kestänyt 10v.
-
Wurtillä on jotain elastista vaahtoa.
Kato niitten tuotteista mitä ne lupaa.
Ja kiukuttele niille jos ei kestänyt 10v.
Minulla ei ole mitään syytä kiukutella asian johdosta, katso muualle.
Ja toisaalta, olen sitä yhdessä paikassa käyttänyt, kysy 8v päästä miten kävi. ;D
-
Casa nyt ei ole sen kummempi kun muutkan peltikoppaset, tai ei sitäkään ja tuo toinen on lähinnä kaupassa käyntiä varten.
Ymmärsitkö väärin ? Näillä kotimaisilla valmistajilla voit teettää sellaisen kuin haluat, tietty erikoisuudet vaikuttavat jonkin verran hintaan mutta erikoisvalmisteisia ei ole suurilla valmistajilla tarjolla ja eivät tarjoa palvelua sellaisen tekimiseen. ( Jälleenmyyjien esitteissä ei ole ollut mainintoja että tekisivät tilaustyönä sinulle retkeilyauton )
-
Mitä sillä linkillä?
Ostat pullon ja kerrot 10v päästä, miten kävi...
Eli ei ole elastista uretaania, jos olisi niin varmaan osaisit linkin laittaa . . .
Jätä "kehumatta" jos ei ole fakta tietoa antaa . . .
-
Eli ei ole elastista uretaania, jos olisi niin varmaan osaisit linkin laittaa . . .
Jätä "kehumatta" jos ei ole fakta tietoa antaa . . .
Johan Kimmo ehti kertoa, jotta Wurth.
Tässä yxi linkki, jos se helpottaa: https://www.puuilo.fi/Wurth-Pistoolivaahto-Elastinen-750ml
-
Auton kotelorakenne on tehty tuulettuvaksi. Sinne kerääntynyt kosteus poistetaan tuuletuksella. Näin ehkäistään ruostuminen kun kertynyt kosteus poistetaan haiduttamalla. Kun kotelo tukitaan uretaanilla, pienikin ruostumisalku jatkaa kasvamistaan. Hitsauskorjaus on mahdotonta.
-
Johan Kimmo ehti kertoa, jotta Wurth.
Tässä yxi linkki, jos se helpottaa: https://www.puuilo.fi/Wurth-Pistoolivaahto-Elastinen-750ml
Oppivaa sorttia Thumb
-
Auton kotelorakenne on tehty tuulettuvaksi. Sinne kerääntynyt kosteus poistetaan tuuletuksella. Näin ehkäistään ruostuminen kun kertynyt kosteus poistetaan haiduttamalla. Kun kotelo tukitaan uretaanilla, pienikin ruostumisalku jatkaa kasvamistaan. Hitsauskorjaus on mahdotonta.
Tämän takia max.20mm solukumia palkin sisäpuolelle niihin palkkeihin jossa tuuletustilaa jää. Muihin joihin tuuletustilaa ei jää niin eriste ajoneuvon sisäpuolelle.
Osassa isoja palkkeja tuo eristetila löytyy pienemmistä palkeista ei . . .

Tarkoittanet palkeilla koteloita. Niitä ei ole tehty avattaviksi. Solukumia ei voi lisätä.
-
Ite ajattelin ton B pilarin ensin koteloaineella käsitellä. Sen jälkeen laittaa liimaamalla Armaflexiä päälle, jättäen pilarin sen verran vapaata tilaa, että kondensiovesi pääsee pyöräkotelon kautta pois renkaan takapuolelta. Uskon, että myös kotelosta kantautuvat äänet hyttiin pienenevät. Myös molemmin puolin olevien kaiuttimien takana vain pelkkää lasikuitua,sen solan myös voisi ainakin katkaista eristeellä. Rengasäänet vähenee melkoisesti kun laittaa sisälokarit ja jos ne vielä sisäpuolelta äänieristää. Ed autoon transittiin laitoin noin ja todella paljon vaikutti. Nämä pakittiautokorit on kaikin puolin tehty vain ja ainoastaan tehtaalla mahdollisimman halvalla, koska ovat vain työkäyttöön tehtyjä. Niihin ei turhia satsauksia tehdä miltään osin mielestäni.