Ranskalainen autovalmistaja Renault on huijannut yli 25 vuoden ajan diesel- ja bensiiniautojen päästötesteissä, sanotaan uutistoimisto AFP:n haltuunsa saamassa ranskalaisten viranomaisten laatimassa raportissa.
Raportin mukaan koko yhtiön johto toimitusjohtaja Carlos Ghosnia myöten oli tietoinen epäillyistä huijauksista. Raportin perusteella syyttäjät päättivät tammikuussa aloittaa Renault’ta koskevan tutkinnan.
Ranskalainen Libération-sanomalehti kertoi alustavia tietoja viranomaisten raportista jo tiistai-iltana. Lehti oli saanut nähdäkseen Ranskan kilpailu-, kuluttaja ja petoksenestovirasto n (DGCCRF) dokumentteja, joissa sanotaan suoraan, että Renault’lla oli ”strategia, jonka tavoitteena oli väärentää päästötestien tuloksia”.
Libérationin näkemien dokumenttien perusteella useiden Renault’n moottoreiden päästöissä oli huomattavia eroja laboratorio-olosuhteissa ja varsinaisessa ajossa. Esimerkiksi Renault Captur ja Clio IV ylittivät typenoksideille määritellyt päästörajat dokumenttien perusteella 377 ja 305 prosentilla.
”Nämä tulokset antavat aiheen epäillä huijauslaitteen asentamista, joka muokkaa moottorin toimintaa testiolosuhteissa ja vähentää erityisesti typenoksidien päästöjä, jotta päästöt vastaavat niille määriteltyjä rajoja”, tutkijat sanovat Libération näkemissä dokumenteissa.
Dokumenttien perusteella Renault’n epäillään kalibroineen moottorinsa tahallaan niin, että ne läpäisisivät päästötestit.
DGCCRF:n raportti keskittyy AFP:n mukaan uusiin automalleihin, mutta epäillyn huijauksen tutkijat arvioivat, että Renault’lla on ollut kyseenalaisia päästötesteihin liittyviä käytäntöjä jo vuodesta 1990.
Vuonna 1990 lanseeratun ensimmäisen sukupolven Renault Clion uskotaan AFP:n tietojen perusteella olevan mukana tutkimuksissa.
Renault julkaisi keskiviikkona tiedotteen ja ilmoitti, ettei yhtiö kommentoi keskeneräistä tutkintaa eikä Libérationin artikkelin tietoja, koska yhtiö ei itse ole edes nähnyt DGCCRF:n salaista raporttia. Renault’n mukaan Libérationin artikkeli oli kuitenkin ”yksipuolinen”.
Myöhemmin keskiviikkona Renault vastasi AFP:n tietoihin jopa 25 vuotta jatkuneesta päästövääristelystä sanomalla, että se ”virallisesti kiistää” huijanneensa päästötesteissä.
”Renault ei huijaa”, yhtiön johtaja Thierry Bollore kommentoi AFP:lle.
Ranskan viranomaiset tutkivat Renaultin epäiltyä huijausta dieselmoottoreiden päästömittauksissa.
Renaultin epäiltyä päästöhuijausta tutkitaan Ranskassa – autovalmistajan osake sukelsi 13.1. 17:44
No onhan tuolla meikäläisenkin Nisun nokkapellin alla sähköinen anturi joka kertoo onko pelti kiinni vai ei. Ei, tuo ei ole siellä esim. kuljettajaa varoittaakseen avonaisesta nokkapellistä, mutta jo ihan omakohtaisestikin kokeiltuna auton käytös konepelti "auki" ja kiinni ovat aikalailla erilaiset - ja juuri tästähän tuo VAG-huijauksenkin alkujuuri oli, auton käytöksessä havaittiin eroa konepellin asennosta riippuen => eipä juurikaan allekirjoittanutta ainakaan moinen lööppi yllätä ::)
Off-Topic:Jos yrität ajella nokkapelti auki, et pääse liian suuriin vauhteihin - se peltihän läpsähtää siitä tuulilasille kun vauhti kiihtyy ;)