Karavaanarin keskustelufoorumi
Tekniikkakeskustelut => Kaasulaitteet => Jääkaapit => Aiheen aloitti: LMC-91 - 24.05.2016 kello on 22:37
-
Tehonsäätö valittavissa 0-5. Tuleeko liekin kasvaa koko ajan tehoa lisättäessä? Omassa kaapissa liekki ei kasva 1 jälkeen. Palopää ja suutin putsattu. Jos liekin tulee kasvaa niin jossain vikaa? Kaapin lämpötila heittelee -10 ja +14 välillä.
-
Kuva ja malli olisi tietty helpottava asia tässäkin.
Tuo säätö voi hyvinkin ohjata ainoastaan termostaattia joka on on/off tyyppinen, eli liekki menee pienelle kun asetettu lämpö saavutettu ja jäädyttää isolla liekillä silloin kun on tarve ja niin pitkään kun on tarve
-
Ei liekin pituus kasva juurikaan säätönuppia kiertämällä. Kaasun kulutus vain lisääntyy, ja samalla jäähdytysteho kasvaa. Liekin on oltava kauttaaltaan sininen. Eikä kellertävää huntua saa esiintyä liekissä. Hiljaisissa olosuhteissa kuunnellessa on kuultavissa selvästi huoltoluukun (alaritilän) läpi liekin palamisen kohina. Jos kohina on vaimea ja huntua näkyy liekissä, on polttimo tai suutin tukossa.
-
Iso on vaihtelu. Onko 12V:n ja 230V:n kytkimet kunnossa ja oikeassa asennossa kaasulla käytettäessä? Entä palokaasujen poistoputken puhdistus?
-
Kaapin lämpötila heittelee -10 ja +14 välillä.
Millä tavalla 'heittelee'?
-
Iso on vaihtelu. Onko 12V:n ja 230V:n kytkimet kunnossa ja oikeassa asennossa kaasulla käytettäessä? Entä palokaasujen poistoputken puhdistus?
Kytkimet pitäisi olla kunnossa. Pakoputki myös hoonattu.
-
Millä tavalla 'heittelee'?
Heittelee sillain että aamulla kaapissa saattaa olla raittiin yön jälkeen 10 pakkasta ja päivällä kun on hellelukemat niin kaapissa 14 lämmintä.
-
Kuva ja malli olisi tietty helpottava asia tässäkin.
Tuo säätö voi hyvinkin ohjata ainoastaan termostaattia joka on on/off tyyppinen, eli liekki menee pienelle kun asetettu lämpö saavutettu ja jäädyttää isolla liekillä silloin kun on tarve ja niin pitkään kun on tarve
Kaappi on Electrolux Siegen RM 300P.
(https://karavaanari.org/kuvat/1464159972.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1464160072.jpg)
-
Heittelee sillain että aamulla kaapissa saattaa olla raittiin yön jälkeen 10 pakkasta ja päivällä kun on hellelukemat niin kaapissa 14 lämmintä.
Sillon lienee vikaa monessakin paikassa.... ? Sekä säädössä, että tehossa.
Tuossa kaapissa lienee oma termari sekä kaasu, että sähköpuolelle. Heitteleekö molemmat?
Kun kaapilla on jo ikää, niin liekö jossain paha sakkauma, eli vielä kerran kohtalaista kovempaa ravistelua. Siis ravistelua joka suuntaan, ei pelkkää kääntelyä.

Kaapin taustan tuuletukselle olisi hyvä tehdä jotain. Dometic myy tuuletinsarjaa joka on termostaattiohjattu ja mukana asennusohjeet. Toki tuon voi koota itsekin halvemmalla. Sarjassa termostaatti seuraa kierron lämpötilaa ja ohjaa sen mukaan tuulettimen toimintaa.
Aiheesta löytyy paljon kirjoituksia

Molemmilla heittelee. Sakkautumia varmaan on kun välillä ollut käyttämättä. Täytyy ottaa irti vielä ja antaa kunnon kurinpalautus :laugh: Epäilen myös että kaasuhanassa tai termarissa jotain vikaa. Teukka lupasi antaa hanan ja termarin. Pitää hakea sitte ku Oulussa käyntiä.
-
Kaapin taustan tuuletukselle olisi hyvä tehdä jotain. Dometic myy tuuletinsarjaa joka on termostaattiohjattu ja mukana asennusohjeet. Toki tuon voi koota itsekin halvemmalla. Sarjassa termostaatti seuraa kierron lämpötilaa ja ohjaa sen mukaan tuulettimen toimintaa.
Aiheesta löytyy paljon kirjoituksia
Tuuletuksella varmaan iso merkitys helteella Thumb

Kyllähän se kaasua jonkinverran säästää. Minulla ei ole ollut koskaan tarvetta laitella tuulettimia jääkaapin taakse. Aina on jäähtynyt pienehkön porukan ruokamäärällä jos kaappi on ollut kunnossa.
Täällä on sellaista rakentelu ja virittäjä porukkaa, jotka tekevät huvikseen kaikenlaista lähes turhaa hommaa. Sanoo laiskuri ;D
(https://karavaanari.org/kuvat/1464199234.jpg)

Varmaan pärjättäisiin ilman tuulettimiakin, jos litkut kiertää putkissa normaalisti ja oikein. Uutta kaappiakaan ei raskisi ostaa.

Itsellä on myös tuo LMC vm 1991. Tuuletus toimii hyvin, ei tarvitse lisätuulettimia. Lattiassa iso reikä ja seinässä iso reikä.
Liekin koko ei juurikaan muutu oli kaasu 1 tai 5. Ei tuollaista lämpötilan heittelyä ole minulla esiintynyt, joten tuo sakkauma/termostaatti saattaa olla syynä.
-
Itse olen tuulettimen ja termostaatin hankkinut yli 5v sitten. Tarvetta asentaa tuo ei ole ollut ja kulkevat kaapissa mukana. Hellesäällä jäätölö pysyy kovana pakkasessa ja Oivariini niin kovaa että ei helpolla leviä taas jääkaapissa. Ennen ensimmäistä kesäreissua nuo ostin kun en kaappia ja sen toimintaa vielä tuntenut.
-
Vanhemmissa jääkaapeissa, jos termostaatin asetus on +2...+4:ään ei oikeaa lämpötilaa kesällä saavuteta, jos ei ole takatilan tuulettimia.
-
Itsellä on myös tuo LMC vm 1991. Tuuletus toimii hyvin, ei tarvitse lisätuulettimia. Lattiassa iso reikä ja seinässä iso reikä.
Liekin koko ei juurikaan muutu oli kaasu 1 tai 5. Ei tuollaista lämpötilan heittelyä ole minulla esiintynyt, joten tuo sakkauma/termostaatti saattaa olla syynä.
Pitää ensin tehdä tuo kaapin armoton ravistelu ja haen sen termarin Teukalta. Asennetaan sitten tuulettimet jos tarve vaatii. Jäi kyllä viimeisimmän putkien kopistelujen jälkeen paineilmapuhallukse t palopäähän tekemättä. Onhan sinne saattanut jotain roskaa tippua.
-
Yöllä kuulee sähkö käytöllä jääkaapin terkusta naksahdus kun kaappi kytkeytyy päälle ja pois. Kaasulla sitä ei tietenkään kuulu.

Täytyy lainata siihen hommaan emännän korvia :laugh: Oma kuulo menny työmailla kehnoksi. ...omaa tyhmyyttä kylläkin. Koneet ulvoo ja kuulosuojaimet muualla kuin korvilla :'(
-
Vastaava vika korjautui itsestään kun kaappi oli pari viikkoa yhtäjaksoisesti päällä, kaappi oli upo mobilife parikymmentä vuotta vanha. Kai siellä litkut rupesi kiertämään paremmin kun sai liikettä.
-
Eilen ravistelin ja pyörittelin kaappia. Putkille samalla reiluja iskuja. Palopään ja suuttimen puhdistus myös. Nyt aamulla kaapin lämpötila -5.5'C ja pakastelokerossa -24.7'C. Ulkolämpötila 9.8'C ja vaunussa 13.4'C. Katson lämpötilat päivällä uudelleen jos ja kun ilma lämpiää ulkona ja vaunussa.

Missä asennossa se tehosääntö nuppi on. Onko se täysillä eli 5. Mikäli tehot on täysillä, niin aika lähellä totuutta ollaan.
-
Missä asennossa se tehosääntö nuppi on. Onko se täysillä eli 5.
Täysillä joo eli 5 (kaasulla mennään)
-
Täysillä joo eli 5 (kaasulla mennään)
Minulla on kaasulla säätö 2-3 ja silloinkin jääkaappi on aika kylmä näillä keleillä. Jos jääkaapin lämpötila ei tuosta kovasti heittele, niin veikkaan että jääkaappi on alkanut toimimaan.

Jospa se siitä alkais heräileen. Vaimokin olisi tyytyväinen kun vehkeet toimii :laugh:
-
Eilen ravistelin ja pyörittelin kaappia. Putkille samalla reiluja iskuja. Palopään ja suuttimen puhdistus myös. Nyt aamulla kaapin lämpötila -5.5'C ja pakastelokerossa -24.7'C. Ulkolämpötila 9.8'C ja vaunussa 13.4'C. Katson lämpötilat päivällä uudelleen jos ja kun ilma lämpiää ulkona ja vaunussa.
Päivälämpötilat:Kaapin lämpötila 2.5'C, pakastelokerossa -19.7'C, ulkona 18,8'C ja vaunussa 25, 3'C.
Aika paljon nousee kaapin lämpötila kun vaunussa nousee lämpö.
-
Jääkaapin lämpötilaksi suositellaan +3 - +6 astetta. Pienessä kaapissa jossa on vähän tavaraa sisällä lämpötila voi vaihdella paljonkin kun ovea availlaan ruuanlaiton aikoihin. Ja miltä hyllyltä mittaa. Tehonsäätö myös 2-3 asennossa.
Jääkaappi jäähtyy hitaasti ja kannattaa laittaa päälle jo illalla jos aamulla on lähtö. Elintarvikkeet tuodaan kylminä talon jääkaapista. Itse pidän kaappia aika täynnä juomanesteitä, jotka tasaavat lämpötilaa. Siis vettä ;D

Tasaavana nesteenä varmin vesi koska joku muu kuin vesi ei säily kovin pitkään siellä... ::)
-
Päivälämpötilat:Kaapin lämpötila 2.5'C, pakastelokerossa -19.7'C, ulkona 18,8'C ja vaunussa 25, 3'C.
Aika paljon nousee kaapin lämpötila kun vaunussa nousee lämpö.
Iltapäivällä kaappi 5'C, pakastelokerossa -17,3'C, ulkona 20'C ja vaunussa 28,1'C.
Jos nuo lukemat vain pysyisi niin ihan riittävät. Pitää vielä testata miten sähköllä pelaa.

Ei tuossa kaapissa mitään vikaa ole. ;)
-
Iltapäivällä kaappi 5'C, pakastelokerossa -17,3'C, ulkona 20'C ja vaunussa 28,1'C.
Jos nuo lukemat vain pysyisi niin ihan riittävät. Pitää vielä testata miten sähköllä pelaa.
ja se tehon säädin on sit termostaatti.. eli sen ku sääjät sopivaksi niin ei mee yöllä jäähän . sitt ku lämpötila jääkaapiss nousee ni menee poltin automaattisesti täydelle teholle... mukavampi viilipytty ammentaa kitusiin sulana aamupalan aikaan :D
-
Vielä kun käännät kaapin puolen vaunusta aurinkoon niin näet vaatiiko lisätuuletuksen. Ihan hyviltä nuo lukemat muuten kuullostaa.

Nämä iltapäivän lukemat on aurinkolukemia.
-
Päivälämpötilat:Kaapin lämpötila 2.5'C, pakastelokerossa -19.7'C, ulkona 18,8'C ja vaunussa 25, 3'C.
Aika paljon nousee kaapin lämpötila kun vaunussa nousee lämpö.
No niin, nythän se toimii niinkuin pitääkin. Thumb
Vielä kun muistat, että noilla kaapeilla on tietty lämpötilaero, jonka ne pystyy pitämmänn ympäröivään ilmaan nähden.
Jos ympärillä on +30, niin kaapissa EI pääse enää nollille.

Näin taitaa olla. Laitoin nyt sähkölle ja huomenna katsotaan lukemat miten sähköllä jaksaa jäähdyttää.

Kylläpä se näköjään sähköllä pääsee samaan kuin kaasullakin. Aamulla:kaapissa -5'C, pakastelokerossa -23'C, ulkona 14,4'C ja vaunussa 17,6'C. Päivällä: kaapissa -3,5'C, pakastelokerossa -23,3'C, ulkona 17,9'C ja vaunussa 24,8'C. Iltapäivällä:kaapissa 5'C, pakastelokerossa -15,9'C, ulkona 21,3'C ja vaunussa 33,6'C
-
Nuo on minusta kyllä erittäin hyviä lukemia vanhalle kaapille.Jäähdytyst eho
on vain yksinkertaisesti laskenut ja sille -28c alle ulkolämpötilan on vaikea päästä,
erityisesti seisovalla helle ilmalla Thumbd
Oletan että kaappi on LMC vm.91 vaunun alkuperäinen.

Alkuperäinen kaappi mahtaa olla. Vaunu vm.91 ja kaapin takana vuosiluku 89.

Ok, eli nk.taikoja saa tehdä. Putsaus ym ja sitten sormet ristiin.
Mutta jos noilla kirjoittamillasi asteilla pysyy niin homma toimii. Mä vaihdoin
kompurakaapiin kun kaikki oli tehty ja helteellä kaapin sisälämpö oli +15c.
-
Thumb
Kannatii olla sitkeä ja väkivaltainen! ;D
-
Ei aina tehoa tuo tsahkalin neuvo. Joskus kyllä ;) mutta ei minun kohdallani.
Pääasia että kamat pysyy kylmänä. Thumb