Karavaanarin keskustelufoorumi
Tekniikkakeskustelut => Matkailuautot => Kori ja alusta => Aiheen aloitti: jus66si - 17.11.2015 kello on 15:41
-
Nyt olisi tarpeen tieto. Elikkäs Fiat ducato 2.8 ittd alusta ja kummallinen ääni alustasta.
Ääni on kumimainen eikä säännöllinen. Ääni kuuluu selvimmin kun autoa laskee vapaalla mäkeä alas. Ääni "polpottava" kuiin kumivasaralla naputeltaisiin epäsäännöllisesti sarjoina."Plop, plop ,ploplopplop, ja välillä häipyy pois ja on pitkäänkin kovemmassa nopeudessa ettei kuulu mitään.
Myös peruuttaessa kuuluu. Olen auton tänään nostanut ylös ja havainnot:
pyörän laakerit: Renkaat pyörii krahisematta, apparin puolella edessä juuri ja juuri havaittava pieni välys.
Kun autoa nostaa niin jostain kuuluu hieman samankaltainen ääni. Kuin paksulla kuminauhalla soittelis metallia vasten.Ei selvinnyt mistä.
Renkaita ravistellessa ei ääntä tuota oik puoleista välystä lukuunonttamatta.
Pulttien tiukkuus ok.
Oma vähän pahakin epäilys olisi, että äänilähde on vetoakselin vaihdelaatikon puoleisessa päässä. Tuo kumimaisuus äänessä kuitenkin ihmetyttää. Ulommat vetonivelet vaikuttas olevan kääntötestissä ok.
Ens tiistaina vasta pääsee korjaamolle katsoon. Eli jos on tuttu oire joka korjattu niin olis hyvä tietää mikä kumma tuon äänen tekee?
Ja ääni kuuluu myös lasketettaessa mäkeä moottori sammutettuna.
Ääni on selkein hitaalla nopeudella ajettaessa.
-
Onko kardaanin ristikkonivelet kumia kuten mersuissa, voisi olla yksi syy.
-
Onko kardaanin ristikkonivelet kumia kuten mersuissa, voisi olla yksi syy.
muuten hyvä, mutt eikös tuo ollut etuvetoinen :-\
-
muuten hyvä, mutt eikös tuo ollut etuvetoinen :-\
Ei mitään hajua, kunhan heitin vaihtoehdon. Takaveto mies kun olen. ;)
-
Nyt olisi tarpeen tieto. Elikkäs Fiat ducato 2.8 ittd alusta ja kummallinen ääni alustasta.
Ääni on kumimainen eikä säännöllinen. Ääni kuuluu selvimmin kun autoa laskee vapaalla mäkeä alas. Ääni "polpottava" kuiin kumivasaralla naputeltaisiin epäsäännöllisesti sarjoina."Plop, plop ,ploplopplop, ja välillä häipyy pois ja on pitkäänkin kovemmassa nopeudessa ettei kuulu mitään.
Myös peruuttaessa kuuluu. Olen auton tänään nostanut ylös ja havainnot:
pyörän laakerit: Renkaat pyörii krahisematta, apparin puolella edessä juuri ja juuri havaittava pieni välys.
Kun autoa nostaa niin jostain kuuluu hieman samankaltainen ääni. Kuin paksulla kuminauhalla soittelis metallia vasten.Ei selvinnyt mistä.
Renkaita ravistellessa ei ääntä tuota oik puoleista välystä lukuunonttamatta.
Pulttien tiukkuus ok.
Oma vähän pahakin epäilys olisi, että äänilähde on vetoakselin vaihdelaatikon puoleisessa päässä. Tuo kumimaisuus äänessä kuitenkin ihmetyttää. Ulommat vetonivelet vaikuttas olevan kääntötestissä ok.
Ens tiistaina vasta pääsee korjaamolle katsoon. Eli jos on tuttu oire joka korjattu niin olis hyvä tietää mikä kumma tuon äänen tekee?
Ja ääni kuuluu myös lasketettaessa mäkeä moottori sammutettuna.
Ääni on selkein hitaalla nopeudella ajettaessa.
Täällä löytyy samanlainen ärsyttävä ääni. En ole itsekkään löytänyt ongelmaa ja paraikaa sitäselvittelen, ilmoittelen jos jotain selviää tai joku täällä tietäisi :)
-
Kävin perheen kanssa tuossa Parolassa ja pistin kaikki kuuntelemaan korvat höröllä. Takana ei kuulunut mitään ylimääräisiä ääniä. Mutta ylläri paljastuikin kun pesue könysi autosta ulos ja mulla oli kuskin ovi auki. Iskarihan se sieltä sen äänen päästi kun kaksi tyttöä nousi ulos ja auto hieman keinahti. Ja se liikahdus oli pieni, mutta ääni selvä.
Pyysin sitten toisiksi vanhinta seisomaan kuskin puolen rapulla ja keinuttamaan autoa samalla kun taskulampun kädessä otin iskarin varresta kiinni. Ihan pienikin liike aiheutti jostain syystä melkoista värähtelyä ja ääni syntyi siitä Joko vuoto tai sitten muuta vikaa. Nyt oli sen verran kurainen ettei varmuutta vuodosta saanut. Erikoista oli se että kun tunkin kanssa tuota vikaa koitin paikallistaa,värähtely oli miltei olematonta. Parolassa ajoimme puolitoista kilometriä huonokuntoista soratietä ja ilmeisesti se sai tuon vian kunnolla esiin.
Iskunvaimentimet on asennettu 2012 kesäkuussa. Nyt kyllä vähän sylettää. :-\
-
Ettei olis jousenpää katkennut - silloin kuuluu vastaavaa ääntä..
Iskarin yläpään laakerihan on fiiun "heikko lenkki". Saa aikaan jousen päässä turhaa vääntöä kun laakeri kanittaa..
-
Ettei olis jousenpää katkennut - silloin kuuluu vastaavaa ääntä..
Iskarin yläpään laakerihan on fiiun "heikko lenkki". Saa aikaan jousen päässä turhaa vääntöä kun laakeri kanittaa..
Kiitos vihjeestä. Tuo selvitetään. Thumb
-
Vähän samanlaista meteliä piti munkin auto. Vikana oli pakoputken riiputtajien kumisten lenkkien katkeamiset. Kaikki 6 vaihdettiin ja äänet loppuivat.
-
Tiedoksi vastanneille. Tänään Hymer kävi korjaamolla. Äänen aiheuttaja oli kuljettajan puoleinen iskunvaimennin, kuten epäilinkin, joka oli vuotanut ja toimivuus oli sitä myöden sitten mennyt.
Samassa yhteydessä vaihdettiin sitten varalta myös yläpään laakeri ja uudet vaseliinit, kun oli paikat siinä avattuna.Turengissa sijaitsevan Hämeenlinnan Autokeskuksen asentaja (Harri ) teki huolellista työtä. Thumb Nyt asennettu iskunvaimmennin on merkkiä Sachs.
Mainittakoon että pakoputken kumikiinnikkeet olivat kunnossa. Tuli sekin katsottua kun auto oli ylhäällä. Jousi myös oli kunnossa.
Taas kelpaa ajella. Kävin myös mielenkiinnosta tutustumassa Misevan matkailuautoihin, kun samassa talossa siinä esillä oli. Pakettiautolookin Road Car oli uusi merkki ja autot oli kyllä ihan hienoja. Sopis hyvin esim pariskunnalle. Autoja löytyi näistä Road Careista ihan käytettyihin normi matkailuautoihin.
-
Hyvä, että selvisi.
Ihanko vaan toinen etuiskari vaihtui? - ennen on aina vaihettu pareina, siis molemmat puolet. Eikö nykyään.. :-X
-
Hyvä, että selvisi.
Ihanko vaan toinen etuiskari vaihtui? - ennen on aina vaihettu pareina, siis molemmat puolet. Eikö nykyään.. :-X
Samaa mieltä jotta molemmat samaan aikaan Thumb
-
Yksi vaan vaihdettiin. Toinen hyvässä kunnossa. Koeajossa myös pelasi ihan ok. Pidän kuitenkin silmällä jos ilmaantuu samaa oiretta, tai ajokäyttäytyminen muuttuu. Vaihtuu sitten aika hapiaan.
-
^
Niin, tai jos satut ens kerralla sellaiselle katsastusasemalle, jolla myös 3.5tn auton sikarit testaavat, niin raportin saat, josta selviää käyvätkö pareina yksiin.
Välttämättä käy edes pakastavedetyt erimerkkiset (saati tyyppiset: neste, neste+1-putkikaasu, 2-putkikaasu). Toisaalta vanhoistakaan loppumisen merkit eivät aina näy päälle. Mutta on kait reilussa 3 vuodessa ja useiden 10tkm ajolla jotain muutosta uuteen nähden..

nyt varmaan puhuu rata-auto mies :D jos ett vaiha iskareita noin 10 00 välein ei sulla oo kahta samanlaista alla ei välttämättä ees uusissa vaikka samat tarrat, normi liikentees iha sama kunhan joka nurkassa toimivat, niinku nytkin nähtiin aloittaja oli huolissaan äänestä eikä pompottavasta tai vetelästä nurkasta Thumb

Miten niin ei oo samanlaisia :o Onko prosentin virhe iso? ;D
Mulla oli katsastuksessa vuoden ikäiset etuiskarit 67% - 67%, kuus ja puolivuotiaat takaiskarit 66% - 67% ;)
Etuiskareilla ajettu noin 30tkm - takaiskareilla vähintään 170tkm.
-
Niin, on tässä voortissakin 8v/76tkm ajetut orkkisiskarit (McPherssonit edes, puikot takana). Katsastuslappu kertoo;
- edessä 63/73 %, ero 14 %
- takana 51/53 %, ero 4 %
Väittävät pojat, että 25 % saa olla ero akselilla. Eli jos mulla tuo parempi menisi vaihtoon, niin uutukainen ei saisi näyttää 78.75 % vaimennusta parempaa. Vastaavasti tuo huonompi ei saa huonontua alle 58.4 %, nykykokoonpanolla, jos parempi pitää arvonsa..

Lukema kertoo alustan heilahduksenvaimenn uskyvyn. Uudella iskarilla saisit varmaan tuon 73% lukeman etupäästä. todennäköisesti 63% on hieman löysä. Takapää saattaisi olla uusillakin tuolla 50% päälle. Kaikki riippuu ajoneuvosta ja alustasta, mikä on se paras lukema - ja ehdottomasti testilaitteellakin on merkitystä ja eri mittaustulokset ei välttämättä ole vertailukelpoisia erilaisilla laitteilla testattuna.
100% tarkoittaa sitä ettei iskari liiku ollenkaan.
-
^
Samaiset "pojat" väittävät tuota iskaritestiä humpuukihommaksi.. kertoo seikkaperäisesti, että iskarit toimivat. Korkeakumisilla (profiili 80/83 jne), matalat ilmanpaineet kun ilmatila iso - vaimennuskyky hyvä.. Tuolla matala-alustaisella harraste-nisulla 45-sarjalaisilla, uusilla/paineistetuilla bilsteineilla kiikutaan 30% luokassa.
Onhan se eri asia kun pöksässä on tod. akselimassa enempi mitä harraste-nisun kok.massa :D. Mittalaitteet tehty tavan hlöautoille..
-
^
Niin, tai jos satut ens kerralla sellaiselle katsastusasemalle, jolla myös 3.5tn auton sikarit testaavat, niin raportin saat, josta selviää käyvätkö pareina yksiin.
Välttämättä käy edes pakastavedetyt erimerkkiset (saati tyyppiset: neste, neste+1-putkikaasu, 2-putkikaasu). Toisaalta vanhoistakaan loppumisen merkit eivät aina näy päälle. Mutta on kait reilussa 3 vuodessa ja useiden 10tkm ajolla jotain muutosta uuteen nähden..
Pistän korvan taa.. ::)
Mulla on ens vuoden alkupäässä leimalle meno, niin katotaan siellä mitä näkyy. Jos tarvetta ilmenee niin pannaan toisellekin puolelle sitten sachsin vaimennin. Pitäisi olla aina jonkunlainen määtsik tatsi näihin osajuttuihin. Mutta kun tulee uutta sälää markkinoille, ei aina osaa odottaa että ulostaa litkunsa pihalle.Kun ei niin hirveitä offroadeja ole kuitenkaan tullut ajettua. Vaikka kyllä nämä hämäläispaanat on kyllä paikoin sellasta rokonsyömää poteropeltoa, että kohta panvaakeni tai Kettenkrad pitää olla alla että pääsee normi istuma-asennossa määränpäähän ainakin naama rattiinpäin :-\.)
Mites se Mauri Sariola aikoinaan kirjotti dekkarin kannessa : "Niin syvä on kuin pitkäkin"..