Karavaanarin keskustelufoorumi

Tekniikkakeskustelut => Matkailuvaunut => Aiheen aloitti: Jossi71 - 18.05.2015 kello on 22:29

Otsikko: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Jossi71 - 18.05.2015 kello on 22:29
Heinäkuussa ja ehkäpä elokuussakin olisi tarvetta vaunulle 4-6 viikoksi yhteen menoon. Rupesin katselemaan, että mitähän edullinen perusvaunu maksaisi ostaa. Vuokrahinta menisi kuitenkin hukkaan ja oman vaunun kanssa saisi olla rennommin. Tulin vähän siihen tulokseen, että ehkäpä viisainta olisi ostaa vaunu ja myydä sitten syksyllä pois. Tai pitää pidempään, jos siltä tuntuu.

Eli, mikä merkki ja malli olisi sellainen, jolle riittäisi hyvin kysyntää vaikkapa syksyllä tai ensi keväänä? Ihanteellista olisi, jos vaunusta saisi omansa pois.

Omat vaatimukset/tarpeet vaunulle olisi:

- riittävän tilava 2-3 aikuiselle, yksi parivuode ja toinen vuode riittävän kokoinen, mielellään eri päissä vaunua mutta ilma petisulkeisia
- työntekoa tietokoneella pitäisi mahtua tekemään, mielellään kaikki kolme
- pientä rempattavaa saa olla, mutta ihan mahdottomia ei tällä aikataululla kerkiä
- iso telivaunu kiinnostaisi, olisi kerrankin riittävästi tilaa
- toisaalta pienen kanssa olisi helpompi liikkua, varsinkin jos vaunua haluaa pitää pidempään
- ei hometta, pieni kosteus ei haittaa jos sen saa kuivatettua ja vuotokohdat tukittua
- 3 vuodenaikaa riittää
- suihku olisi kiva ja lämmin vesi

Nyt joku varmasti kommentoi, että tuollaista vaunua ei ole olemassakaan. Ja juuri siitä syystä kyselenkin neuvoa, kun en itse tuollaista vielä löytänyt  :D

Halpakin se saisi toki olla. 2000-4000€, ihan pakon sanelemana 5000€, mutta mieluimmin siinä 3000€ kieppeillä niin jäisi vähän varusteluunkin rahaa.
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Harppa - 24.05.2015 kello on 10:30
Terve!

http://www.nettikaravaani.com/matkaaja/8004/1432212 Tuommonen voisi olla ihan pätevä.
Itsekin vasta ruvennut vaunutyypiksi, joten sen enempää en osaa sanoa onko kaikki kunnossa (annetaan vanhempien vaunutietäjien antaa tuomio) :)
Ite kun ostin vaunun, niin menin sillä periaattella, että kaikki alle 5000€ vaunut on homekoppeja.
Eli ihan järkevää on jättää budjetista 1/3 osaa "remppa rahaa" Thumb
Eiköhän tämän hintaluokan vaunusta saa omansa pois. Ainakin lähelle (ellei joudu kunnolla huijatuksi). Myyntiaika saattaa olla pidempi syksyllä. Ei muuta kuin nettikaravaania kahlaamaan. Kyllä se siitä Thumb

Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Teukka-74 - 24.05.2015 kello on 10:59
No jos tuota Matkaajaa pitää parikin kesää ja alusta on kunnossa niin alustasta saa omat pois.
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: HiTec - 24.05.2015 kello on 11:06
Eiköhän tämän hintaluokan vaunusta saa omansa pois.

Ainoa menoerä on se mitä siihen itse satsaa, mutta hinta tuskin enää tuosta juuri laskee vaikka ikää vuosi, pari lisää tulisikin Thumb
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Catiska - 24.05.2015 kello on 17:55
No jos tuota Matkaajaa pitää parikin kesää ja alusta on kunnossa niin alustasta saa omat pois.

Ostaako kukaan järkevä (tai ylipäänsä kukaan) noita vanhoja vaunun alustoja muka tuohon hintaan? Kantavuutta ei ole paljonkaan ja tuohon hintaan saa uuden , kantavamman akselipaketin aisoineen, vetokitoineen yms tarpeineen.

Vähän epäilen että oikeasti omiansa saisi pois alustan myymällä.
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: honkte - 24.05.2015 kello on 18:04
Ostaako kukaan järkevä (tai ylipäänsä kukaan) noita vanhoja vaunun alustoja muka tuohon hintaan? Kantavuutta ei ole paljonkaan ja tuohon hintaan saa uuden , kantavamman akselipaketin aisoineen, vetokitoineen yms tarpeineen.

Vähän epäilen että oikeasti omiansa saisi pois alustan myymällä.

Samaa mieltä! Vaununa myytävä jos meinaa lähellekään ostohintaa saada.
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Teukka-74 - 24.05.2015 kello on 18:14
^
No myy vaununa sitten. Mitä tuosta rykimään.
Mä ainakin tekisin saunan tuon päälle jos vaunu lahoaisi alta.  Thumb
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Teukka-74 - 24.05.2015 kello on 18:46
Katsele vaunua jossa on kasetti-wc. Portapotta aika oli ja meni. Suihkua ei varmaan kannata vaunussa
haaveilla.On meinaan yleisesti niin huonot eristeet että lattiat lainehtii. Jos wc:ssa on ikkuna niin siitä ulkosuihku.
Tämä siis vanhoissa vaunuissa kuten minulla  :)
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Humoristi - 24.05.2015 kello on 22:32
Katsele vaunua jossa on kasetti-wc. Portapotta aika oli ja meni. Suihkua ei varmaan kannata vaunussa
haaveilla.On meinaan yleisesti niin huonot eristeet että lattiat lainehtii. Jos wc:ssa on ikkuna niin siitä ulkosuihku.
Tämä siis vanhoissa vaunuissa kuten minulla  :)

Eihän sulla vielä vanha vaunu ole  ;D uuden karhea paremminkin  ;)
Ja mitä tulee porttapottaan niin se aika ei ole vielä mennyt minnekkään  :)
Meillä on kaikissa aikaisimmissa vaunuissa ollu kasttivessa ja nykyisessä porttatta eikä ole tarvetta vaihtaa  ;)
Ei se sen isotöisempi ole tyhjätä\käyttää. Suihkua minustakaan ei tarvitse.
Toki nämä on makuasioita mutta toivottavasti aloittaja löytää mieluisen vaunun  :)
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: migel - 25.05.2015 kello on 07:32
Lisään lusikkani hieman tähän soppaan,sillä en ymmärrä miksi pitäisi aina saada "omansa" takaisin.
Kamppeet kuluu ja sillä selvä,-on täysi illuusio että kolme aikuista asuisi parhaan kauden vuodesta vaunussa ja syksyllä myisi omat pois hintaan.

Tälläinen ajattelutapa ikävä kyllä lisää sitä käsitystä että karavaanarit on pihiä nihilistejä joiden pitäisi kaikki saada ilmaiseksi ja joka osaltaan eei mitenkään lisää harrastuksen statusta.

Ja ajatus ettei vuokravaunusta saa mitään vastinetta on aivan absurdi sillä asuuhan siinä ihmisiä sen vuokra-ajan.
Pääoma on toisen sijoittama ja siitä pitää maksaa maksu jos sitä haluaa vuokrata.

En ymmärrä alkuunkaan tälläistä ajattelutapaa minulle kaikki hyöty ja sitten paskat muille.
Näen aina punaista tälläiseen ajattelufilosofiaan törmätessäni-en voi sille mitään.
Pihi ihminen on kurja matkakumppani......     t migel
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: LT31omavalm. - 25.05.2015 kello on 08:14
Täyttä asiaa migel !
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Teukka-74 - 25.05.2015 kello on 08:29
Migel on TAAS ytimessä
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: K.E.V - 25.05.2015 kello on 08:32
Totuus löytyi Migeliltä. Jees Thumb
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: HiTec - 25.05.2015 kello on 09:34
Ja ajatus ettei vuokravaunusta saa mitään vastinetta on aivan absurdi sillä asuuhan siinä ihmisiä sen vuokra-ajan. Pääoma on toisen sijoittama ja siitä pitää maksaa maksu jos sitä haluaa vuokrata.

Loppuviimeeksi kun tuon omankin purat auki kaikkine rah.kuluineen (jos on ostettu lainalla), arvomenetys (osto- vs. myyntihinta) vaikka se vaan seisoisi, vakuutukset, verot, huollot, katsastukset... Siis kaikki kuluja vain siitä että se oma peli seisoo siinä käytettävissä. Ja "parhaassa" tapauksessa se sitten seisookin sen 11kk vuodessa, jolloin tulle 1kk käyttöajalle tulee jo aika kummasti hintaa, usein jopa niin paljon että vuokraaminen on jopa taloudellisesti järkevämpää vaikka kuinka se ei oma olekaan ja sitä pitää sitten sen mukaan myös käyttää. Toki jos laitteelle on muutakin käyttöä jopa seisoessaan vaikkapa pihavarastona tai leikkimökkinä, niin mikä jottei :P

Omakohtaisesti iskettiin tänä keväänä tähän hommaan fyrkkaa kiinni aikalailla enempi kuin mitä sitä pääomaa ennen oli tuossa kalustossa kiinni = ns. kiinteät kulut ihan tasan tarkkaan nousi aikalailla, mutta silti tuolla laitteella ei varmaankaan ole käyttöä juuri sen enempää kuin aikaisemminkaan = taloudellisesti tulee aikaisempaan vrt. persnettoa aikalailla, mutta kuka sanoo että tämäkään touhu ilmaista olisi, varsinkaan jos ne omat mukavuus- yms. kriteerit on ne mitkä on 8)
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Pertti K - 25.05.2015 kello on 09:53
Itselläni on ollut tuo kotilo vuodesta 2004 ja kulut on kirjattu ylös tarkalleen. Olen sitä myös vuokrannut sellaisille jotka ovat älynneet kysyä, mutta en ole markkinoinut missään. Lopputulos on se, että oman vuorokauden kustannus on n. 3 x perimäni vuorokausivuokra, vaikka vuokratulot on vähennetty ennen jakolaskua. Polttoaineita, kaasua, leirintämaksuja yms. ei ole sisällytetty (kun ei ne yleensä sisälly vuokraankaan).

Ts. aika paljon halvemmaksi olisi tullut vuokrata, mutta oma on aina oma. Toki tuossa merkittävää osaa näyttelee arvonalennus, jos ostaa sellaisen jossa hinta on jo nousussa, niin tilanne on toinen. Ja mitä enemmän on käyttöä, sitä edullisemmaksi oma tulee luonnollisesti.

Vaivattomuus on sitten vähän kaksipiippuinen juttu. Vuokrapeli on huoleton kun ei tarvi kantaa huolta korjauksista, huolloista ja säilytyksestä. Oma taas sikäli että voi lähteä just silloin kun huvittaa vaikka puolen tunnin varoitusajalla, ei tarvi varailla ½ vuotta etukäteen.
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: HiTec - 25.05.2015 kello on 10:06
Oma taas sikäli että voi lähteä just silloin kun huvittaa vaikka puolen tunnin varoitusajalla, ei tarvi varailla ½ vuotta etukäteen.

Tuossa se onkin, jaksa noista PK-seudunkin vuokra-autoista ruveta "taistelemaan" 1/2v etukäteen. Kerran tuo tehtiin, kokeiltiin lajia, mutta oli se loppupelissä kuitenkin sähläämistä. Ja kun vuorka-aikakin oli sovittu juuri tietyiksi päiviksi, se oli sitten se, satoi tai paistoi. Ja vaikka kuinka olisi loman kanssa sumplannut ja voinut jäädä paikalleen vielä muutaman pv, niin ei, auto piti palauttaa kun oli jo seuraavalle sovittu, jne. Ja hirveä rumba taas auton lastaamisen & purkamisen kanssa, mm. petivaatteet ja muut romppeet :-\

Nyt oman lataa kauden aluksi, reissaa sen mitä mieli tekee oli sitten päivän tahi kuukauden reissua tiedossa, tai vaikka vain vkl piipahdus maakunnassa sukuloimassa tms. auto on valmiina, valmiiksi latingissa odottamassa Thumb
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: ihaa - 25.05.2015 kello on 10:46
Nyt oman lataa kauden aluksi, reissaa sen mitä mieli tekee oli sitten päivän tahi kuukauden reissua tiedossa, tai vaikka vain vkl piipahdus maakunnassa sukuloimassa tms.

Hmm... Tekisi mieli sanoa yhtä pahasti kuin mulle on sanottu....jotenkin näin se suunnilleen meni; "...ja käyttää kalustoa siihen tarkoitukseen kuin se on suunniteltukin...

En tiedä parempaa kulkuneuvoa niin sukuloimiseen vaikkapa vain viikonlopun viettoon kuin matkailuauto ja -vaunukin. Mikäs sen mukavampaa niin isäntäperheestä kuin itsestä että saa olla yöt omassa rauhassa ja omassa sängyssä. Mutta, lasketaankos se "oikea käyttö" sitten siitä minne sillä mennään vai niistä nukutuista öistä...en tiedä enkä kyllä itse niin välitäkkään.

Mutta kun ei välitä muiden puheista niin tästä karavaanarikalustos ta on moneksi, oma on aina oma. Thumb
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: kimi - 25.05.2015 kello on 13:13
Vuokraaminen/ ostaminen. Muutamalla tuhannella saa yleensä aihion josta sitten muokkaamalla tai korjaamalla saa toimivan.
Jos vaunut ja niitten tekniikka ei ole hallussa on aika kyseenalaista kannattaako ostaa oma. Työ teetettynä on kallista ja jotta vaunu pitäisi hintansa se on pakko ylläpitää.
Tuo tarve tosin on useita viikkoja ja vuokraaminen maksaa. Kuitenkin olen pitkälti sitä mieltä, että vuokraaminen on helppo tapa saada käsitys koko harrastuksesta ja kulut on tiedossa jo aloittaessa. Jos vielä vuokra-ajan jälkeen haluaa jatkaa harrastusta oman ostaminen voi olla ajankohtaista. Silloin on jo käsitys siitä mitä oikeasti kaipaa omalta laitteelta.

Loma tai käyttöaika on taatusti pielessä jos onnistuu ostamaan pommin josta kaikki hajoaa vuoron perään, lisäksi sekin maksaa.

Tässä kuten monessa muussakin harrastuksessa pitäisi aloittaa hyvällä kalustolla ja jos asia kiinnostaa jatkaa sitten vaikka hiukan halvemmalla omalla. Kiinnostus saatta loppua hyvinkin pian jos jatkuvasti reissun päällä pitää korjata jotain.
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: HiTec - 25.05.2015 kello on 13:24
Tässä kuten monessa muussakin harrastuksessa pitäisi aloittaa hyvällä kalustolla ja jos asia kiinnostaa jatkaa sitten vaikka hiukan halvemmalla omalla. Kiinnostus saatta loppua hyvinkin pian jos jatkuvasti reissun päällä pitää korjata jotain.

Näinhän se homma menee Thumb
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: tsahkali - 25.05.2015 kello on 17:08
Onkohan porukka jotenkin turhautunutta, kun 'keskustelun' taso on mennyt ihan joutavanpäiväiseksi ....   ::)
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: jva61 - 25.05.2015 kello on 17:47
Turhautuuhan tässä jo hyvinkin, ilmat on ihan per,,,, no sieltä itestään, ei viitti ajella motskarilla, venettä ei viitti viedä vesille eikä vaunuilukaan oikeen nappaa, jospa se kesä kohta alkais
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Haapaniemen Paroni - 25.05.2015 kello on 17:56
Turhautuuhan tässä jo hyvinkin, ilmat on ihan per,,,, no sieltä itestään, ei viitti ajella motskarilla, venettä ei viitti viedä vesille eikä vaunuilukaan oikeen nappaa, jospa se kesä kohta alkais
Juhannuksen jälkeen ;)
Otsikko: Vs: Vaunun osto vuokraamisen sijaan
Kirjoitti: Pena10 - 26.05.2015 kello on 14:08
Kun mietin ostoa, vuokrasin kerran taviaikana, joka kiinnosti miten homma toimii silloin.
Tämän jälkeen ostin oman.

Tuosta vuokraamisesta on se hyöty, että tietää sen jälkeen minkälainen on sopiva.