Tuo ennakkotilaus on hyvä tietää mutta voinee olla että mennään ilman varaustakin kun näyttää noita yleisiä leirintäalueita olevan ACSI:n sovelluksen mukaan yli 280 kpl. Alkaa tuntumaan tuo pelkkä Tanskan kierros päivä päivältä järkevämmältä, nyt olen jopa perehtynyt Tanskaankin paremmin. :D
Mihinkäs se Saksa jäi?
Kaikille aikomillemme l-alueille oltais mahduttu, mutta joka läpeen ei menty, vaan mentiin toisaalle - ei_vaarajan etu Thumb
Reitti käy muutaman kilometrin päässä Saksan rajasta... :o
Eli siellä sataman parkkipaikalla saa luvan kanssa nukkua ? No sitten ei mitään ongelmia paikanvalinnan kanssa vaan sinne sitten. Mikä siellä Saksan puolella olevista kaupoista nyt tekee niin erikoiseksi, onko ne paljoa Tanskaa halvempia, onhan se Tanska kallis maa mutta silti, tuskin parissa ruokakassillisessa paljoa säästää.
Jos matkan tarkoitus on säästää kuluissa niin eihän matkalle kannata silloin lähteä, mutta jos haluaa kokea ja aistia asioita niin silloin niitä kannattaa myös tehdä.
Ei kannata ahnehtia, niin ne kokeneet aina sanoo noviisille.
Eli aivan tarpeeksi olet haalinut ensireissua varten matkaa ja kohteita. ;) Thumb
No nyt kävi toisinpäin...kokene et vaativat noviisilta kilometrejä. ;D
Mutta edelleen ihmettelen sitä, mitä tuo Saksa tarjoaa sellaista mitä Tanska ei tarjoa...
Ihana maa ja ihanat sen maan asukkaat,,,-oikein hyvää reissua teille sinne! :D
t migel in korppoström
Christianiassa on pajoja jossa leipovat...
Yövytkö satamassa. :)
Muistathan, että mitä pulskemmin syö seisovasta pöydästä, sitä "halvemmaksi" tulloo. ;)
Eikun turvallista ulkomaanmatkaa Thumb
Vaikka laivalla määrällisesti voi syödä (jos eo ole loppu - niinkin on käynyt), ei laatua korvaa ;)
Toukokuussa Tukholman läpiajo oli tahmaisaa; tietöitä vain ja liki 2h sai jonoissa seistä. Jos netti käytössä, niin katso http://www.trafiken.nu/Stockholm/LargeMap/?mapid=1 (http://www.trafiken.nu/Stockholm/LargeMap/?mapid=1) missäahistaa
Nyt on juppi meininki, ihan päivähytti.
Ikinä ollut varaa sellaiseen meikäläisellä. ;D
Kiitosta vaan, onhan se vähän oma jännityksensä jo tässä satamassa saatikka kunhan näkee viikon päästä Tanskan pitkät sillat ja lukemani perusteella siellä on polkupyöriä joka nurkassa, täytynee risteyksissä katsella olan yli ihan toisella tavalla. Ei tunnu poikiakaan nukuttavan, taitaa mennä yö tässä pyöriessä.Tänä kesänä kun tehtiin euroopan reissua niin Amsterdamissa oli kaikista pahimmat pyöräilijät :o Heidän mielestä liikennevalot on muita varten. Meinasi muutama kilpapyöräilijä jäädä alle kun painoivat punasia päin Thumbd Kypärä on myös tuntematon käsite.
Ite en viimeksi Finnlinesilla käynyt kertaakaan hytissä heräämisen ja nukkumaanmenon välillä.
Nyt yöpymispaikkana onkin meidän porukalla eka kerta satamassa jossa nähtiin lautta jolla tullaan takaisin kotimaahan kahden viikon päästä eli Finneagle, tässä nyt odotellaan vielä reilu tunti jotta päästään näkemään kun lautta lähtee. :D
(http://karavaanari.org/kuvat/1404500005.jpg) (http://karavaanari.org/kuvat/1404499989.jpg)
Siinä on sillanpielessä camping Malmössä , käyt ihailemassa siitä rantapuistosta vähän.
Fy fan - sanois ruåttalainen noista hinnoista 8) Onko oikeasti sen väärti, vai eikö kirpaise yhtään?
Jos paluumatkan haluatte nähdä muuta kuin saman(/t, menette varmaan Ison+pikku-Beltin kautta)
Eipä noissa leirintäalueissa mitään älytöntä ruuhkaa ole.
Muistelen, että Billundin kämppärillä tuo kuvan assuparkkis on klo 21 jälkeen tulijoille quickstop-alue - erillinen portti/puomi..
Liekö teillä nettiliittymä sellainen, joka sallii melko rajattoman kaistan käytön. Tuskin noita kuvia muuten tuohon tahtiin tulisi.
Soneran liittymässä on rajaton netti pohjoismaissa joten muuten oltaisiin hissuksiin ellei olisi alueen puolesta wifiä käytössä. Niin ainakin on luvattu, menee samantein operaattori vaihtoon mikäli jotain laskua tarjoavat.
Tänään tulikin reissulle puoliväli täyteen joten tässähän on paikallaan katsoa karttaa ja mittaria.
(http://karavaanari.org/kuvat/1405027313.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1405027331.jpg)
Mittarissa 1934 km
Ei sieltä laskua pitäisi tulla.
Kyllä noita vapaita wlan yhteyksiäkin löytää kohtalaisen helposti
Tehän aika vaihdilla menitte länsirannikon..
Jos sotahistoria kiinnostaa Hanstholmi oli Aatulle tärkeä sulutuspaikka. Menitte jo ohi..
Tanskan kieleen menee jonkin aikaa kielikylpyihin ennen kuin se alkaa aueta ja sitä alkaa ymmärtää ainakin osin.
Mutta kiitos vielä kerran mainion reissunne jakamisesta ja hyvää loppumatkaa kaikin puolin! t migel in korpoström :D
Se rattorikyytihän oli vanhuksia ja vaivaisia varten :laugh: eihä tuossa ole paljoa matkaa - lääkärit snovat, että nyky lenkkarikansan jalkapohjille olisi hyväksi kävellä pehmeällä hiekalla avojaloin. Sitä tuli tehtyä meno-paluuna 8)
Pakko mainita noista 'pyyhkäisypanoraamoista', että mikä niissä viehättä :-X vääristävät kuvat muodottomiksi, eivätkä anna todellista näkymää mitenkään.. kaiken lisäksi resoluutio postimerkkikokoa, miksiköhän?
Eri pimeää täällä vaan on jo mutta lämmintä, +22 edelleen vaikka kuutamo mollottaa täysillä, kotona savossa +7 :( on se varmaan eurooppalaisista outoa tulla kesällä Suomeen kun yölämpötilat on sitä mitä heillä keväisin, mutta ne taitaakin tulla ihmettelemään sitä yötöntä yötä...on se hyvä että meillä suomalaisilla on jotain mikä täältä puuttuu. Thumb
Joko sinä olet syönyt paikallista perinneruokaa, mikä se muuten on. Vai oletko pelännyt Ruotsin hapansilakan olevan sielläkin paikallista evästä. ;)
tähän asti oltu täysin omavaraisia mitä nyt jäätelöitä ollaan lapsille ostettu.
... eilen käytiin nimittäin ekan kerran vasta kaupassa...
Hyvä alku, siitä se maailma avartuu. Thumb
Taukopaikalta ajeltiin sitten Vejle nimiseen kaupunkiin jossa ensimmäiseksi ajettiin tankkaamaan Ducato kun sattui halpaa naftaa kohdalle, dieselin litrahinta oli nyt jo alle 10 DKK eli 9.97 ~ 1.33 €/litra, siitä sitten lähdettiin kaupunkia ihastelemaan umpimähkään ja juurikin sen umpimähkäisyyden vuoksi huomattiin ajautuvamme yksisuuntaiselle ja kapealle tielle joka johti parkkipaikalle ja siellä oleskeleviin resuisen näköisiin miehiin, mitä narkkareita lienee olleet, siinä peruutellessa kiinnitin huomion yhteen epämääräisesti pyörivään kaapin kokoiseen ukkoon joka tähyili meihin päin ja saman tein kuulin vaimon kysyvän että onhan ovet lukossa, katsoin että punainen nappi näkyy loistavan kojelaudassa ja kun sain ykkösen silmään niin huomasin security-turvaliivillisen motoristin tulevan oikealta puolen ja suuntana sillä näytti olevan sinne sen kaapin luo....taisi ollakin se motoristi jota se ukko silloin tähyili.. :o mutta hiukan se kytkinjalka tuntui tärisevän kun tuollaiselle kadulle eksyin. :-\
Kannattaa käyttää vettä 60 asteessa välillä, ettei pesiydy bakteerit boileriin.
Ymmärsinkö oikein, että vedenlämmitys on tauotta päällä - tyyliin klo 8-22? Miksi?
... Hyvin muuten puhdistuu auto sillä painepesurilla kun sinne laittaa vajaata +60 asteista vettä. :DOn näppärä - minäkin pesin liki joka toisena päivänä auton keulan itikoista. Pesurin säiliön pidin aina tankkauksien yhteydessä täytenä. Laitoin kotiin jätetyn kaasupullon tilalle - ei muutakun *naps* (virrat), ja letku suoraksi, niin johan vesi pöllysi. Sakut kattteli pariin otteeseen, että on näppärä..
Off-Topic:Ekan kerran tuli mulle tällainen vastaan leirintäalueella. Pitäähän koiraihmisetkin huomioida.
(http://karavaanari.org/kuvat/1405515567.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1405515573.jpg)
Ekan kerran tuli mulle tällainen vastaan leirintäalueella. Pitäähän koiraihmisetkin huomioida.Suomessa en ole mitään vastaava nähnyt kuin lapun "koirien uittopaikka" uimarannalla, joka osoittaa venerannan/kaislikon suuntaan. ::)
(http://karavaanari.org/kuvat/1405515567.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1405515573.jpg)
Noita koirien pesupaikkoja on parhaiten varustelluilla l-alueilla tuolla euroopassa - ihan Kroatiaa myöten Thumb
Kiitti tarjouksesta mutta alkanee olla jo koti-ikävä joten kyllä me lauantaina ajellaan heti kotiin päin.
Juu, se on enskerralla siitä helppo jatkaa mihin nytten jäi. Saksa, Hollanti, jne..
Teillä ei tainnut koslat olla mukana?
Ihaa - samaistu vaan saksalaiseen, matkailuautoilun edelläkävijään, ja pidä autosi puhtaana Thumb Varsinki sulla siihen laite..
Kyllähän sitä puhtaissa vaatteissakin kuljetaan vain, niin miksei perheen yhteinen 'vaatekin' olisi puhdas :D
Vaahtoa ei kerennyt mennä kuin muutama sekunti kun syy selvisi...venttiili n juuresta vuotaa, sehän on lähes murtunut ja nyt lienee selvää se mistä tuo johtuu..Onkos nuo metallirunkoiset venttiilit?
(http://karavaanari.org/kuvat/1405585973.jpg)
Argh, että joku 'vieras' tulee räplää harrastuspeliä. Itehän tuon vaihtaa.. Saat olla neuvomassa kuinka saa alas varapyörän - joudut kuitenki tyhjentää takatallia, jotta hissä pääsee veivaa - haalarijamppaa (svedua) sinne päästetä sotkemaan. :o
- maine perheen sisällä nousee korkeuksiin ;D
Onkos nuo metallirunkoiset venttiilit?
Tuo on vaan ihaan laittama kuori, se mikään runko ole ;D
Sehän laittaa tuota romia joka paikkaan Thumb
Mutta kuitenki pelko jäljellä, että se rengasavaimella saa jälkiä aluvanteisiin :-X
Ihaa eipä ole tarvinnut tuotakaan AL-korttia turhaan maksaaHyvä tietää, että pelaa noin hyvin.
hieno homma
että se pelittää myöskin ulkomailla Thumb
Nyt onnekasta matkaa Thumb
Hyvä tietää, että pelaa noin hyvin.
Itselläni tuo retkuiluvanhus on jo yli rippikouluiän, joten ulkomailla ei apua heru AL:n kautta.
Sitä varten mulla onkin nuo metallivartiset venttiilit. :D
No minä käyttäisin puoli tuntia siihen renkaan vaihtoon ITSE , sitten ylijääneen ajan lepäisin tai siirtyisin eteenpäin.
Mulle tuo olisi ollut aika itsetunto kysymys - varsinki noin monen kanssavaanari silmän alla :P "Tuohonkaan pysty" :laugh:
Sainpahan leikkiä vähän aikaa Pomona että minähän olen lomalla nyt. ;D
Sainpahan leikkiä vähän aikaa Pomona että minähän olen lomalla nyt. ;D
ihan oikea periaate ThumbMä olen visioinut sen niin, että on kaatosade ja keittelen kaffetta ja pötköttelen samalla kun AL-turva vaihtaa rengasta. Vaihtoehtoisesti vois sen pistää kanisterilla polttoainettakin hakemaan. :D
sitähän varten olet maksusi maksanut
että apua saa
kun sitä tarvitaa
ja onhan toikin kokemus :)
Sen verran ollaan nyt reissussa viisastuttu meidän sähkönkäytön tarpeista että mikroa ei olla käytetty kuin aamuisin satunnaisesti ja ne kerrat jääneet yhden käden sormiin... mutta seuraavalla ulkomaanreissulla se saa jäädä kotiin, ehkä tässä alkaa näkyä se että pojat alkavat vanhenemaan joten mikroakaan ei enää siihen tapaan tarvita.Niin se järki kasvaa kokemuksen karttuessa :D
^Suomesta otetaan mukaan vain Juhlamokkaa riittävästi. Kahvikermaa kannattaa olla myös pieneksi tarpeeksi. Pohjoismaiden ulkopuolella ei oikein aina tunneta käsitettä 10% kahvikerma. Siis jos siihen on tottunut.
Ruisleivät kannattaa tuoda suomesta. Sama Fazerin leipä on aika luxustuote (liki tuplahinta) ruotsinsuomalaisill e - leivotaan tosin siellä..
Samoin kunnon kahvia ei Ruotsin kaupoista saa.
Sen sijaan Viron puolella Fazerin, Valion, Primulan, Vaasan myllyn jne.. tuotteet ovat, kummakyllä, huokeampia. Tähän suuntaan kannattaa lähteä tyhjin kaapein. :D
Vielä kun jätät sen täydellä jääkaapilla lähtemisen unholaan ja jätät telkkarin kotiin...
Ruisleivät kannattaa tuoda suomesta.
Samoin kunnon kahvia ei Ruotsin kaupoista saa.
...Näinhän se menee - viimeistää 2. vkon kohdalla miellä loppuu 'vientileipävarasto' ja joutuu aamiaisella valkoiselle pullalinjalle, tai jopa croisantti.. riippuu maasta ;D
Lähtökohta kuitenkin on se, että syödään maassa maan tavalla. Se on osa matkan antia.
Näinhän se menee - viimeistää 2. vkon kohdalla miellä loppuu 'vientileipävarasto' ja joutuu aamiaisella valkoiselle pullalinjalle, tai jopa croisantti.. riippuu maasta ;D
Meillä tuo kotivarasto loppui käytännössä viikon jälkeen ja nyt sitten ollaan käyty paikallisissa kaupoissa ostamassa milloin mitäkin, vaikka sitä kuinka hokisi maassa maan tavalla vaikka loppuun asti niin kyllä se suomalainen haluaa syödä suomalaista ruokaa.
Sinä haluat syödä, älä tapasi mukaan yleistä omia mielipiteistäsi. ;D
Ensi vuonna nyt sitten Ranskaan tekisi silti mieli. ;D mutta vaan hetkeksi.Sinne kun meet teet Kataiset, eli muutat sinne, varsinkin kun käyt tutustumassa marketteihin. Liiteriä ei lasketa lainkaan niihin.
Täysin offtopic. Ruokailua ulkomailla. Alkoi menemään mielenkiintoiseksi keskusteluksi ruokailuista.
Kerran tuli yhden porukan kanssa pyörittyä reilut 2 viikkoa Egyptissä ja reissun viimeisillä päivillä saavuimme Kairoon lähtöä varten ja kylillä pyörittiin.
Siinä osalla porukkaa alkoi ja Egyptiläinen ruoka siinä määrin tökkimään, että he etsivät Kairosta länsimäisen ravintolaketjun. Osa porukasta johon minä kuuluin ajattelimme, että menemme paikalliseen ravintolaan, jossa lihat kuivatettiin kadulla. Näin tehtiin.
Reissun jälkeen, joka oli syönyt ns ketjuruokaa oli tullut salmonella, ja tämä meikäläisen porukka, joka söi vähän sivukadulla ei salmonellaa ollut.
Kaikki muut paikat syötiin samoissa paikoissa.
Hauska tauti tuo Salmonella, saat Suomessa paskoa purkkiin 3 viikkoa ja jos satut olemaan töissä elintarvikealalla, ei töihin ole mitään asiaa salmonella aikana.
Semmoinen kannattaa seuraavalla reissulla opetella, että ajaa auton alueelle/stellplatzille ja lähtee julkisilla tutustumaan...
Bödä sandissa (öölannissa) oltiin 4 yötä ja yli tuhat paikainen leirintäalue oli niin täysi, että välillä jouduttiin siirtämään vaunua toiselle paikalle(paikka myyty alta). Täytyy myös seurata, jos lähettävät suomessa tuon tuotantokauden...
Nyt meni yksityisyys ;D
Vielä on toivoa että leikkaavat sen otoksen. ;DOnhan se hyvä,että porukassa on tv julkkis ;) :D
Kiitti tarkasta huomiosta. ThumbHyvä oli kertomus ja rahaa meni vähän ;)
Seuraava kysymys kuuluukin kun Ruotsi ja Tanska on nyt kierretty ja tulee keski-euroopan vuoro, niin jatkaako asuntoauto linjalla vai lentääkö ja vuokraa auton paikanpäältä.